Skip to main content

Full text of "Inkeriläisten Viesti 1973 Koko Vuosikerta"

See other formats


nkeriläisten viesti 





tammikuu 1 973 



inkeriläisten viesti 



TOIMITUS: Kaskilaaksontie 4 C 50, 02360 Soukka 

Päätoimittaja: 

Matti Vironmäki, puh. 631 285 
Toimitussihteeri : 
Pirkko Huurto, puh. 8017 286 

KONTTORI: Aurorankatu 7 A 1, 00100 Helsinki 10 

OSOITE- JA TILAUS- Anneli Vironseppä 
ASIAT: Sallatunturintie 2 C 26 

00970 Helsinki 97 

Puh. 327 046 

TILAUSMAKSUT: Konttorin osoitteella postisiirtotilille 

30636 

TILAUSHINTA: mk 8, — vsk kotimaassa, Ruotsissa 10 kr. 

ILMOITUSHINNAT: 1/1 sivu mk 150 — 

1/2 „ „ 80 — 
1/4 „ „ 50 — 
Kuva ilmoituksessa 10, — 
Kuolinilmoitukset 10, — 
Kiitos- ym. ilm. 10, — 

PÄÄASIAMIES Armas Paakkonen 

RUOTSISSA: Tingsgatan 4 B 

50253 BORÄS Puh. 033/101 850 
Postisiirtotili n:o 626047 — 5 

PÄÄASIAMIES Hannu Vironmäki 

SUOMESSA: Tehtaank. 5 E 43, 00140 Helsinki 14 

Puh. 662 668 

Postisiirtotili n:o 416608 — 9 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 

Kustantaja ja julkaisija: 

INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 




ALKANEELLE VUODELLE 



Vanha vuosi viipymättä 
väistyi ajanverhon taa, 
vuosi uusi antoi kättä, 
tervehtien kumartaa. 

Ken voi tietää mitä toisi 
tämä vuosi tullessaan. 
Jospa meille Herra soisi 
elää vuoteen tulevaan. 

Ehkä vielä yhden kerran 
armon aikaa jatketaan, 
että seurakunta Herran 
hedelmää käis kantamaan. 

Kirves kirkas tarhurimme 
iskeä voi milloin vaan. 
Elon Herraa rukoilkaamme 
armon aikaa jatkamaan. 

Ihmiskunta viettää unta, 
synnin sumu peittää maan. 
Aika olis muuttaa suunta, 
käydä Herraa seuraamaan. 

A. Vainikka 



Tammi— helmikuun sääkalenteri 



Koonneet SIMO HÖYLÄ ja MATTI KÄHÄRI 



(Nämä sääparret ovat pitäneet paikkansa 
vanhan ajanlaskun mukaan, joka oli Venä- 
jällä ennen aikaan käytössä. Se oli 14 vuo- 
rokautta jäljessä nykyajasta.) 



Helmikuun helijät päivät, 
maaliskuussa maksetahan. 
(Lämpöiset ja kirkkaat helmikuun päivät 
korvaa maaliskuu kylmällä ja tuiskuilla.) 



Jos on usva uunna vuonna, 
niin on halla heinäkuussa. 



Uutena vuotena on päivä kukon harp- 
pausta pitempi. 



Jos ei suojaa sydänkuussa, niin ei kelpoo 
kesästä. 



Kyntteli on jo kevättä. (2/II) 



Kynttelin suoja on moneir puutteen 
tuoja. 



Se ukon lehmän uhottaa, 
akan lehmän ammettaa. 
(Kevät venyy pitkäksi.) 



Heikiltä (19. 1.) eläinten ruoka kahteen ja 
ihmisten kolmeksi. 

Paaval on parasta talvii (25/1). 



Jos ei pauka Paavalinna, 
eikä kylmä kynttelinnä (2/II), 
niin ei ole kelpoa kesästä. 
Vaan sitten sinä keväänä 
kylmää kynnet kyntäjältä, 
varpahat vakollialta. 



Jos ei pauka Paavalin, eikä kylmä kynt- 
telin sitten kevällä kylmää kyntäjii ja pa- 
leltaa paimeinii. 



Paavali (25. 1.) syksyy, kynttilä kevättä. 



Jälkeen uuden vuoden ensimmäisestä suo- 
japäivästä laskettiin kaksisataa vuorokautta 
eteenpäin, sitten oli ruis valmis, siis uutinen 
on joutunut. 



Oli tapana sanoa, että Matin (24. 2.) toinen 
silmä vuotaa, kun räystäistä rupesi vettä 
tippumaan. 



Matin päivänä karhu kääntää kylkeensä. 



Minkä ennen Mattia hellittää sen jälkeen 
Matin kiinnittää. 



Jos ennen Mattia härkä saa juoda räys- 
tään alta, niin jälkeen Maarian kukko kuo- 
lee. 



Jälkeen Matin voipi sataa lunta vielä niin 
paljon, että kykkävän koiran peittää. 



Helmikuussa on olemassa niin sanottu 
karpeen karista ja, silloin on aina kova tuu- 
li, joka karistaa puista alas sammalia ja 
kaikkia moskaa. Siitä laskettiin seitsemän 
viikkoo kesän tuloon. 



Juho Vesa 70-vuotias 




Juho Vesa on syntynyt 1. 1. 1903 Vuoleella. 
Hän oli käynyt oppikoulua Pietarissa ja val- 
mistui Suomessa merkonomiksi kauppaopis- 
tossa. Elämäntyönsä on Vesa suorittanut 
ompelukoneita myyvän Singer Sewing Ma- 
chine Corn palveluksessa v:sta 1928 lähtien 
toimien liikkeen konttoripäällikkönä v:sta 
1949 eläkkeelle siirtymiseensä saakka v. 
1968. Juho Vesa on osallistunut monipuo- 
lisesti Inkeri-rientoihin. Hän toimi Inkerin 
avustuskomitean kanslistina vv. 1921 — 24, 
Heimojärj estojen keskusvaliokunnan rahas- 
tonhoitajana 1930-luvulla, hän on ollut In- 
kerin sivistyssäätiön hallituksen jäsen sekä 
osallistunut Inkeriläisten yhdistyksen toi- 
mintaan, pitäen mm. esitelmiä yhdistyksen 
kokouksissa. Merkittävänä tehtävänä oli 
Juho Vesalla osallistuminen välirauhaneu- 
votteluihin Moskovassa v. 1944. 

Toivotamme onnea pitkän ja ansiokkaan 
elämäntyön suorittaneelle vielä nuorekkaal- 
le Juho Vesalle. 

Kotoisia muistikuvia 

Nuorina ylioppilaina osallistuivat Savolai- 
sen (Samoojan) veljekset Teppo ja Juho 
erään iltaman ohjelmasuorituksiin Mikko 
Skinnarin koululla Skuoritsassa. Juhon 
osuutta en muista. Teppo vuorollaan astui 
lavalle esiripun komeasti avautuessa ja sa- 
lin hiljentyessä lausui: "Kyläisessä elämäs- 
sä on kolme kovaa asiaa: Tatteen (= lan- 
nan) veto, märkien sukkien jalkaan vetä- 
minen ja kylän lukusilla (kinkereillä) käyn- 
ti." Kumarsi, sai voimakkaat aplodit ja pois- 
tui esiripun komeasti rävähtäessä kiinni. 

Itse iltamien vetäjä, Mikko Skinnari as- 
tui myös vuorollaan esiin samanlaisella esi- 



ripun ylpeällä avauksella, vaikeni hetken, 
siten ryähti ja julisti kotoisella murteella: 
"Ko tuuloo, ni tohajaa, 
ko sattaa, ni tuohine katto ropajaa!" 
Kumarsi ja aplodien läiskeessä poistui 
arvokkaasti. 

Ajankohta lienee siinä 1910 tienoilla. 

A. I. 



Uusi vuosi alkaa 



Uusi vuosi taaskin alkaa, 
vaan määränpäätä vielä emme nää. 
Mutta monet viime vuoden vaiheet 
ehkä mieliämme lämmittää. 

Kuvat sieltä kulkee niinkuin virta, 
tapahtumat ketjunaan. 
Hyvät muistot mukavilta 
aina tuntee rinnassaan. 

Saihan moni käydä viime vuonna 
niin idässä kuin lännessä. 
Kun on vapauden tilaisuutta, 
niin mikäs minnekin on mennessä. 

Kaikesta me kiittää aina saamme 
suurta lahjain antajaa. 
Hän on ollut sekä aina ompi 
huoliemme parhain kantaja. 

Suo Herra vuotta alkaessamme 

turvata vain sinuhun. 

Ole ohjaaja sen askelien, 

ken saapuu jälleen vuoden loppuhun! 

Liisa Makara 



TARINOITA HIETAMÄELTÄ 



A. HYTTI 



Noita 

Torikan kylä sijaitsee sen tien varrella, 
josta tie menee Kuttusiin ja sieltä edelleen 
Krasnoje-Seloon. 

Torikan kylässä kuoli vanha nainen, joka 
oli jo paria vuotta vaille sadasta. Hän har- 
joitti ihmisten ja eläinten parantamista noi- 
takeinoin. Kun mummo oli siunattu haudan 
lepoon Hietamäen kirkon hautausmaalle, 
saattoväki palasi taloon surujuhlan viet- 
toon, kun hän siitä huolimatta oli ollut ta- 
lon vanha emäntä. Kun saattoväki oli pa- 
rastaikaa syömässä isossa pirtissä, niin au- 
kenivat pihan kaksiosaiset mahtavan suu- 
ret portit, josta tultiin pihaan. Ne tavalli- 
sesti pidettiin kiinni ja ainoastaan silloin 
avattiin, kun hevosella tultiin pihaan. Port- 
tien vieressä oli "kalitka", pienempi ovi, 
josta ihmiset kulkivat. Isäntä läksi otta- 
maan asiasta selvää ja silloin hän kertoi 
tupaan tullessaan nähneensä vasta hauda- 
tun mummon mustissa vaatteissa, joka pyy- 
si luovuttamaan taikapussinsa, joka oli mu- 
ka kätkettynä porstuan alle. Kirkkoherra 
Johannes Siitonen oli mukana surujuhlassa 
ja hän rupesi lukemaan siunausta vainajan 
hyväksi. Silloin rupesi pirtin vinniltä kuu- 
lumaan kovaa meteliä ja välikaton lautojen 
välistä sanoivat silloin siellä läsnä olleet 
tulleen pölyä ja multaa, sillä välikaton 
päällä oli kerros suomultaa. Tämä mellas- 
telu jatkui seuraavallakin viikolla ja lopul- 
ta talon isäntä, jolle tämä kummittelija oli 
isoäiti, kyllästyi ja meni tietäjältä kysymään 
neuvoa. Tietäjä oli tuntenut vainajan hyvin 
ja neuvoi isäntää hakemaan porstuan rap- 
pujen alta sen taikapussin ja sitten mene- 
mään sepän pajalle ja viemään jonkin huo- 
non kirveen, johon sepän oli lyötävä kolme 
ristiä ja kun "ämmä" (Inkerissä sanottiin 
mummoa ämmäksi) tulee seuraavalla ker- 
ralla pyytämään taikapussiaan, niin isän- 
nän piti heittää siihen suuntaan, josta ääni 
kuului ja kolmella ristillä varustetulla kir- 
veellä perään. Isäntä seurasi neuvoa. Pors- 
tuan lattia otettiin auki ja sieltä löytyikin 



eläimen rakosta tehty pussi, joka oli sidot- 
tu eläimen suolella ja kun pussi avattiin, 
niin siellä oli ollut sammakon luut, ihmi- 
sen sormen luut y.m.. Kun ämmä seuraa- 
valla kerralla ilmestyi mellastamaan, niin 
isäntä teki kuten häntä oli neuvottu ja heit- 
ti takaovesta tarhaan. (Tarhaksi kutsuttiin 
sitä maa-aluetta, joka jatkui välittömästi 
pihan takapäästä, jossa tallit ja navetta si- 
jaitsevat ja jossa kesällä kuivattiin muilta 
heinäsaroilta tuotu heinä, joka sitten kui- 
vana siirrettiin heinälatoon, joka oli taval- 
lisestitallin ja navetan ylisillä.) 

Näin Torikan kyläntalo rauhoittui ja tai- 
kapussia ei löytynyt mistään, vaikka isän- 
tä sitä haki ja kaikki olivat sitä mieltä, 
että ämmä vei sen mukanaan. Tämän ker- 
tomuksen tolenperäisyydestä en voi sanoa 
mitään, koska en itse ollut paikan päällä 
näkemässä tätä, mutta ne, jotka olivat ol- 
leet, vakuuttivat asian todeksi. 

Musta raamattu 

Kun lähdettiin kulkemaan Torikalta eteen- 
päin, on seuraavan kylän nimi Kaukasii ja 
sitä seuraava Kuttusii, jonka lähellä oli 
kenraali Rumjantsevin hovi. Kenraalin poi- 
ka asuu Hyvinkäällä nimeltään Ristamo. 
Hänellä on valokuvausliike "Foto- Juhani". 
Täällä Kaukasiin kylässä tapahtui sellainen 
tapaus, jonka setäni kertoi. Kylässä oli suu- 
rehko talo, jonka tytär seurusteli pojan 
kanssa, joka ei ollut rikas. Tytön vanhem- 
mat naittivat tyttärensä samankokoisen ta- 
lon pojan kanssa. Tytär ei olisi mennyt nai- 
misiin tämän rikkaan talon pojan kanssa, 
mutta vanhempien tahtoa oli toteltava. Sa- 
ma se oli siihen aikaan Suomessakin. 

Kun häävalmisteluja tehtiin pojan talos- 
sa, niin aina tapahtui jotakin tavallisuudes- 
ta poikkeavaa. Juuri kun oli lattia pesty, 
niin likaämpäri kaatui puhtaalle lattialle. 
Tätä jatkui koko ajan ennen häitä. Sitten 
kun sulhanen istui pöydässä vastavihitty 
nuorikko rinnallaan, niin samassa lensi 
jokin ruoka-astia sisältöineen sulhasen 



päälle tai kasvoille. Kerrottiin, että köyhä 
poika majaili talon saunassa ja luki siellä 
"Mustaa Raamattua" ja sieltä käsin ohjaili 
näitä vahingontekoja. Olen kuullut tämän 
monelta taholta, mutta allekirjoittanut ei 
mene takuuseen tästä asiasta, koska ei ole 
käynyt paikan päällä. 

Laulamistavat ja laulut 

Melkein joka tilanteessa laulettiin. Häissä 
häälauluja ja hautajaisissa virsikirjan vir- 
siä tai Sionin kanteleesta. Nuoret tytöt ja 
pojat lauloivat juhannuksena kaikenlaisia 
lauluja ja etupäässä suomeksi. Harvoin lau- 
lettiin venäjäksi. Vanhat ihmiset lauloivat 
etupäässä kansanlauluja tai itkuvirsiä. Alle- 
kirjoittaneen aikana oli kuorolaulu niin 
yleistä, että kansanjuhlissa laulettiin samo- 
ja lauluja kuin täälläkin jonkun kansakou- 
lun opettajan johdolla ja lauluharjoituksis- 
sa käytiin ahkeraan. Viimeinen kuoro, jon- 
ka muistan oli Hietamäellä Sulo Jamalai- 
sen johtama. Hän oli prof. Eino A. 
Jamalaisen serkku ja joutui rajalla kiinni 
v. 1918 ja ammuttiin vakoilijana Pietari- 
Paavalin linnoituksessa. Vakoilija hän ei 
ollut, mutta siihen aikaan kaikki oli niin 
sekavaa. Hän opiskeli Helsingin Yliopistos- 
sa ja silloin kun raja vielä oli auki, Viljo 
Jamalainen kävi melkein joka viikko kuo- 
roa harjoittamassa. Kuoro kävi laulamassa 
kaikissa tilaisuuksissa, mihin sitä pyydettiin 
ja etupäässä kansanjuhlissa, joita vietettiin 
joka kesä jossain kylässä. Silloin esitettiin 
jossain suuressa heinäladossa suomalaisia 
näytelmiä, kuten Nummisuutarit, Kuopion 
takana, Tukkijoella, Roinilan talossa ym. 
Kuoron ohjelmistoon kuuluivat seuraavat 
laulut: Vuokselle, Hän aikoi luokseni tulla, 
Lypsäjän laulu, Tule häitäni tanssimaan ja 
lopuksi yleisön kanssa Mooses Putron 
Nouse Inkeri. Venäläisiä lauluja harrastet- 
tiin hyvin vähän. Ennen maailmansotaa 
lauloivat nuoret rekryytit (Inkerissä sanot- 
tiin: nekryytit) ennen sotaväkeen menoa 
venäläisiä lauluja, jotka olivat eepillisiä ja 
kuvailivat sitä surua, joka vallitsi kotona 
kun rekryyttejä tultiin kruununkyydillä 
kotoa hakemaan. Vallankumouksen jälkeen 
rupesi Inkeriin virtaamaan enemmän ve- 
näläisiä lauluja ja näytelmiä, joita Pietaris- 
sa toimessa olevat toivat seurantaloille. 
Hietamäellä Hiekan kylässä passilla asuva 
Antti Heikkinen (asuu nykyään Petros- 



koissa ja kävi Suomessa muutama vuosi sit- 
ten. Hänen veljensä Toivo oli Suomessa ja 
toimi kansakoulunopettajana Uukuniemellä 
yli 50 vuotta ja kuoli muutama vuosi sit- 
ten. Pidin hautajaisissa puheen, jossa esi- 
tin lyhyen biografian hänen elämästään ja 
toiminnastaan Inkerissä. Me aikoinaan suo- 
ritimme Pietarissa kauppaopiston kurssin. 
Vaikka Toivo Heikkinen oli Suomen kansa- 
lainen, niin siitä huolimatta hän lukeutui 
meihin inkeriläisiin ja kävi usein Inkerin 
juhlissa ja kokouksissa. Antti Heikkinen 
harrasti enemmän venäjän kieltä ja val- 
lankumouksen jälkeen siirtyi Pietarissa 
teatterin palvelukseen. Kyllä hän osaa pu- 
hua suomen kieltä, mutta korostus on outo. 
Oli täällä Suomessa sotien aikana, mutta 
meni takaisin, kun vaimo jäi sinne.) 

Nuoriso siihen aikaan, kun minä olin 
siellä puhui etupäässä suomea. Ainoastaan 
ne, jotka olivat lähikaupungeissa toimessa, 
puhuivat venäjää, kun sitä piti osata, jos 
työskenteli konttorissa tai oli liikeapulai- 
sena. Mutta me muut kaikissa leikeissä käy- 
timme suomen kieltä. Oli eräskin leikki, 
jossa olivat sanat: "Ryssän maattuska lap- 
sen sai. Nimeksi pantiin Nikolai, Nikolai" 
jne. 

Protestilauluja laulettiin Inkerissä silloin, 
kun joku inkeriläinen oli päässyt starostaksi 
(kunnanvirkailija, joka vastaa meidän kun- 
nanvaltusuton edustajaa ja starshina, joka 
vastaa meidä kunnanvaltuuston puheenjoh- 
tajaa) ja rupesi kovin virkaintoiseksi ja 
noudatti "prikulleen" saamiansa määräyk- 
siä sekä kohteli kovakouraisesti muita kans- 
saihmisiään ja siitä sepitettiin heti pilkka- 
laulu, jota laulettiin samalla nuotilla kuin 
muitakin kylälauluja. Tämä starshina oli ko- 
toisin Savlanojan kylästä ja oli siihen asti 
mukava mies, kuten muutkin, mutta virka 
meni "pollaan" ja niin Juho Savolaisesta 
tuli "öykkäri", kuten sanottiin. En tunte- 
nut hänen tekojaan, vaikka tunsin henki- 
lön hyvin. Hänen veljensä poika kävi Pie- 
tarin Poly teekin läpi ja elää vieläkin. On 
ollut Lappeenrannan konepajan johtaja ja 
nyt on luultavasti eläkkeellä. Tapasin hä- 
net monta kertaa ja viimeksi Savonlinnassa. 
Hän ei hyväksynyt sitä pilkkalaulua sedäs- 
tään vaan sanoi hänen menetelleen siten 
kun käskettiin. 

Tämä pilkkalaulu on seuraavanlainen: 
Jatkuu sivulla 12 



KO TIKIRKKO, KO TIKA UPl 




Moloskovitsan kirkko. 



Kotiseutuni kirkkoa muistelen, 
vaikka kauas se jäänyt on multa. 
Siellä nuorena herkkään sieluuni 
sytyteltiin hengen tulta. 

Kotikirkkoni kellojen soitanta 
niin mieleeni muistuu aina, 
niin juhlallisesti sointui ne 
aina iltaisin lauantaina. 



Ne soittivat aamulla kirkkohon, 
ja haudalle kulkeville, 
ne aivan kuin osaa ottaen 
soivat kauniisti murheisille. 

Kotikirkkoni vaikka kaukana on, 
kuulen muualla sanaa Luojan, 
vain turvissa Isän armahan 
saa sieluni varman suojan. 

Abraham hattu 



(Runo Kotikirkko julkaistu kokonaisuudes- 
saan Inkeriläisten Viestissä tammikuussa 
1969.) 




Pietarin suomalainen kirkko. 



Pietari, Pietari, 

sinun huipuiltasi liehuu lapsuuteni lippu. 

Se oli aika ennen syviä haavoja, ennen valtavia arpia, 

ennen nuortumisen unhokylpyä. 

Pietari, Pietari, 

sinun huipuillasi lepää nuoruuteni hehku 
kuin heleä verho, kuin kevyt uvertyyri, 
kuin unelmien huntu titaanin unen yllä. 



Edith Södergran 
(suom. Lauri Viljanen) 
Teoksesta Runoja, 1968 




-^ ; ; * *>' * * 



■ M 



ii i \m 










>*W 



W : 



-«v 






i£l 



inkeriläisten viesti 



TOIMITUS: Kaskilaaksontie 4 C 50, 02360 Soukka 

Päätoimittaja: 

Matti Vironmäki, puh. 631 285 
Toimitussihteeri : 
Pirkko Huurto, puh. 8017 286 

KONTTORI: Aurorankatu 7 A 1, 00100 Helsinki 10 

OSOITE- JA TILAUS- Anneli Vironseppä 
ASIAT: Sallatunturintie 2 C 26 

00970 Helsinki 97 

Puh. 327 046 

TILAUSMAKSUT: Konttorin osoitteella postisiirtotilille 

30636 

TILAUSHINTA: mk 8, — vsk kotimaassa. Ruotsissa 10 kr. 

ILMOITUSHINNAT: 1/1 sivu mk 150,— 

1/2 „ „ 80 — 
1/4 „ „ 50,— 
Kuva ilmoituksessa 10, — 
Kuolinilmoitukset 10, — 
Kiitos- ym. ilm. 10, — 

PÄÄASIAMIES Armas Paakkonen 

RUOTSISSA: Tingsgatan 4 B 

50253 BORAS Puh. 033/101 850 
Postisiirtotili n:o 626047 — 5 

PÄÄASIAMIES Hannu Vironmäki 

SUOMESSA: Tehtaank. 5 E 43, 00140 Helsinki 14 

Puh. 662 668 
Postisiirtotili n:o 416608 — 9 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 

Kustantaja ja julkaisija: 

INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 




PROFESSORI EINO A. JAMALAINEN 



Häät Inkerissä 



Maaliskuun numerossa julkaisemme kirjoituskilpailumme tu- 
lokset. Kilpailun ulkopuolella julkaisemme nyt professori Ja- 
malaisen muistelman inkeriläisistä häistä. Kirjoitus on aikai- 
semmin julkaistu Ylioppilaslehdessä v. 1931. 



Häät Inkerissä oitvat merkkitapaus ei aino- 
astaan, hääparille itselleen ja sen sukulaisil- 
le, vaan koko paikkakunnalle. Niihin val- 
mistuttiin kuten suureen juhlaan ja ne vie- 
tettiin niin komeasti kuin vain varat salli- 
vat. Vanhoja perinteellisiä häätapoja nou- 
datettiin vielä uskollisesti. Seuraava kuva- 
us K eski-Ink erissä Hietamäen seurakun- 
nassa vietetyistä häistä perustuu omakoh- 
taisiin muistoihin ennen ensimmäistä maa- 
ilmansotaa. 

Avioliitot solmittiin Inkerissä yleensä 
nuorina. Sulhasen ikä oli tavallisesti vä- 
hän päälle kahdenkymmenen ja morsian oli 
sitäkin nuorempi. Syynä tähän oli mm. se, 
että taloon haluttiin saada nuoresta mini- 
ästä apulainen. 

Tulevien häiden ensimmäinen vaihe, ko- 
siminen, oli tärkeä ja monipuolinen tapah- 
tuma. Kun lähempiä tuttavuuksia ei lähes- 
kään aina solmittu nuorten kesken ennen 
kosintaa, ei ollut harvinaista, että poika 
lähti kosimaan tyttöä, jota ei ollut aikai- 
semmin edes nähnytkään. Huhu liikkui, että 
naapuriseurakunnassa on oikea "potra" tyt- 
tö, ja poika innostui silloin ilman muu- 
ta saamaan tytön omakseen. Puhemie- 
heksi pyydettiin joku vanhempi, suiavakie- 
iiseksi tunnettu sukulaismies. Hevonen 
suittiin kiiltäväksi, kaksipyöräiset I in j ali- 
rattaat pestiin puhtaaksi, jalkaan vedettiin 
parhaat iakeerisaappaat ja niin oii sulha- 
nen valmis tärkeälle retkelleen. 



Kun sulhanen ajaa karautti komeasti 
morsiamen pihalle, tiesivät kyläläiset, että 
talossa on "tupakat" ja väki riensi joukolla 
katsomaan sulhasia. Vieraat istutettiin tu- 
vassa parhaalle paikalle peräseinän penkil- 
le, pöydän ääreen. Taion isäntä istuu vie- 
raiden joukossa naisväen pysytellessä oven- 
suussa. Teekeittiö ilmestyy nopeasti pöy- 
tään ja sen vierelle sulhasen tupakat. Pu- 
hemies kehuu sulhasta ja sulhasen kotia 
sekä kehoittaa miehiä ottamaan tupakkeja. 
Kohta uskaltautuvat pojat lähemmäksi 
pöytää. Paperossit ilmestyvät miesten ham- 
paisiin, ja keskenkasvuiset pojatkin vetele- 
vät haikuja, joka on sallittua tällaisissa ti- 
laisuuksissa. Sulhanen antaa silkkiliinan ja 
kultarahan kosimisen merkiksi sekä nousee 
lähteäkseen kotimatkalle. Kulkiessaan vä- 
kijoukon läpi, on jokaisella oikeus kurit- 
taa sulhasta, ja kylän pojat katsoivatkin 
asiakseen antaa leikillisiä töytäisyjä vie- 
raalle tungettelijalle. 

Seuraavana päivänä lähtee morsian jon- 
kun vanhemman sukulaisen kanssa "katso- 
maan kotia". Hyvä tapa vaatii, että hän sa- 
malla antaa kihlat pois. Sulhanen ei tästä 
suinkaan lannistu, vaan tuo ne uudelleen 
morsiamelle. Kihloja kuljetellaan tällä ta- 
voin useamman kerran edestakaisin, kunnes 
morsian lopuksi joko suostuu tarjoukseen 
tai antaa rukkaset. Ei oiiut harvinaista, 
että nuori mies sai rukkaset kosimaitaan 
tytöltä. Naisella ei oiiut mitään syytä suos- 



tua ensimmäisen kosijan kihlatuksi, vaan 
päinvastoin oli hänelle kunniaksi, jos sul- 
hasia kävi useampia. Tavallisesti tutt tytöl- 
lä käydä kahdet tai kolmet sulhaset, mutta 
ei ottut harvinaista sekään, että sulhasia 
kävi kokonainen tusina, sittoin kun tyttö 
oli punaposkinen ja valkotukkainen, kaut- 
ta seutujen tunnettu kaunotar. 

Uppiniskainenkin tyttö suostui lopuksi 
poikien pyynnöille, ja silloin alkoivat mor- 
siamen talossa kiireelliset hää valmistelut. 
Tyttö täytyi varustaa myötäjäisillä ja mor- 
siuskaptoilla. Kalkki kylän tytöt kerääntyi- 
vät morsiamen kotiin monena iltana "vai- 
vojaisiin" auttamaan ystävätärtään vaattei- 
den valmistamisessa. Morsiamella oli jo ai- 
kaisemmin kudottu suuret määrät kangasta 
tähän tarkoitukseen. Välttämättömiin myö- 
täjäisiin kuului sitäpaitsi piironki peli ei- 
neen ja ompelukone. Valvojaisissa laulettiin 
ja surkutettiln morsianta, jonka nyt täytyy 
jättää oma armas äitinsä ja ystävänsä sekä 
joutua ankaran anopin kouriin. Varsinkin 
morsiamen ätdittä on raskas osa tuovuttaa 
tyttärensä, sitmäteränsä vieraiden huostaan. 
Tämän vuokst vietettiin hääpäivän edetti- 
nen ilta surun ja murheen merkeissä, jot- 
totn koko kytän naisväki kerääntyi hääta- 
toon murehtimaan ja vatlttamaan morsia- 
men ystävättärien laulaessa: 

Itke tyttö, itke tyttö, 
itke vaikka suotta. 
Kq et itke tänä iltaan, 
itket monta vuotta. 

Häitä vietettiin Inkerissä aina kaksi päi- 
vää. Sunnuntaina oli pääjuhla, jolloin vihit- 
tiin hääpari ja kestittiin suuret vierasjou- 
kot. Maanantaina vietettiin "nostajaisia", 
jotka oli omistettu kokonaan anopin ja van- 
hempien naisten juhlaksi. Kun vihkiminen 
oli suoritettu aamupäivällä kirkossa, ajoi- 
vat sulhanen ja morsian sekä läheiset suku- 
laiset morsiamen kotiin. Sinne kerääntyivät 
myös sulhasen toverit sukulaiset ja lähim- 
mät naapurit. Vietettiin "ottajaisia", jonka 
päänumerona oli hääateria morsiamen ko- 
tona. Kun vieraat oli syötetty, nousee hää- 
pari sekä "ottajat", ja morsianta lähdetään 
viemään uuteen kotiinsa. Morsian ja sulha- 
nen ajavat ensimmäisinä ja muut seuraavat 
pitkässä hevosjonossa perässä. Koko rivi 



pysähtyy kuitenkin kylän päässä, sillä po- 
jat ovat vetäneet vahvan köyden poikki 
tien ja vaativat lunnaita, ennen kuin tyttö 
saadaan viedä pois kytästä. Pienet rahat 
eivät tässä riitä, ja sulhasen täytyy pistää 
kuttaraha poikien käteen, silloin vasta on 
tie vapaa. Nyt alkaa morsiamen kotikylässä 
kova kiire, sillä tyttöä tähdetään joukolla 
saattamaan varustaudutaan "nuoteisiin" 
sulhasen kotiin. Jokaisessa talossa valjas- 
tetaan hevosia, ja kohta on "nuo teitä" vielä 
suurempt hevosjono kuin "ottajia". Hevos- 
ten valjaat kiittävät, tie pölyää ja komeasti 
ajetaan loppumattomassa jonossa kylien ja 
laajojen pettoaukeamien läpi sulhasen ko- 
tiin. 

Jos "ottajia" kestittiin hyvin morsiamen 
kotona, niin sitä runsaamman tuli tarjoilun 
olla "nuoteilte" sulhasen talossa. Pöydiltä 
ei puuttunutkaan herkkuja, joita suuressa 
Pietarin kaupungissa oli tarjolla; hääpöy- 
dässä oli kymmeniä erilaisia ruokalajeja. 
Kaikki ruoat olivat yhtä aikaa pöydissä, ja 
kukin sai ottaa mitä mieti teki. Hääpöy- 
dässä istuminen ott morsiamette ja sulha- 
sette suuri urakka, sillä vieratta otl nitn 
runsaastt, että netjä, vitstkin vuoroa ehtii 
vaihtaa patkkaansa. Morsiuspari joutuu si- 
ten tstumaan monia tunteja kunniapaikalta 
pöydässä. Atertoimisen aikana tunkeitee 
häähuoneessa suurt joukko uteliaita katse- 
lemassa hääparia. Kaunis tapa vaatii, että 
morsian ei koko aikana syö mitään, Istuu 
vain kainona sulhonsa rinnalla. 

Nuorella väellä ei sentään ole alkaa vii- 
vytellä sisällä. Ulkona, pitkällä ja leveällä 
kylätiellä on pantu Ilot pystyyn. Häitä ovat 
kerääntyneet katsomaan kaikki lähitienoon 
ihmiset ja häätalon ympärillä on musta- 
naan väkeä ja hevosia. Hanuri virittää sä- 
velen ja kohta on katrilli täydessä käyn- 
nissä. Vastakkain seisovat tansslrivit ovat 
niin pitkät, että tuskin hanurin soittokaan 
kuuluu toiseen päähän. Toista sataa paria 
voi ottaa osaa yhteen katrilliin ja niitä 
tanssitaan yön kuluessa lakkaamatta. 

Riitoja ja tappeluita sattui nuorten mies- 
ten kesken Inkerissäkin hää tilaisuuksissa. 
Mutta verta ei Inkerissä milloinkaan vuo- 
datettu eikä ihmishenkiä menetetty, sillä 
siellä el käytetty aseina puukkoja, vaan 
ainoastaan "kankia", so. aidaksia ja aidan 
seipäitä. 

Jatkuu sivuile 13 



AKATEEMIKKO 
MARTTI HAAVIO POISSA 




Suomen Akatemian jäsen, professori, kirjai- 
lija Martti Henrikki Haavio kuoli äkilli- 
sesti 4. 2. Helsingissä. Haavio oli syntynyt 
Temmeksessä tammikuun 23. päivänä 1899. 

Martti Haavio tuli ylioppilaaksi 1918, val- 
mistui filosofian kandidaatiksi 1923 ja väit- 
teli tohtoriksi myöhemmin täydentämäl- 
iään tutkimuksella Kettenmärchenstudien 
1932. Helsingin yliopiston suomalaisen ja 
vertailevan kansanrunouden tutkimuksen 
oppituolia hän palveli ensin dosenttina, sit- 
ien viransijaisena ja vuodesta 1949 varsi- 
naisena professorina. Vuonna 1956 Haavio 
kutsuttiin jäseneksi Suomen Akatemiaan, 
mistä hän jäi eläkkeelle 1969. 

Edelleen Martti Haavio toimi Suomalaisen 
Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkis- 
ton virkailijana, sittemmin johtajana 1934 
— 38. WSOY:n kirjallisena virkailijana, sit- 
temmin kirjallisen osaston johtajana ja joh- 
tokunnan jäsenenä 1946 — 51. Suomalaisen 
Suomen päätoimittajana hän oli 1933 — 45 ja 
osallistui niinikään useiden tieteellisten jul- 
kaisujen toimittamiseen. Pitkän uransa ai- 
kana Haavio hoiti lukuisia luottamustoimia: 
mm. hän toimi kahteen otteeseen Varsinais- 
suomalaisen osakunnan kuraattorina. Suo- 
malaisen kirjallisuuden edistämisvaltuus- 
kunnan sihteerinä, Suomalaisen Kirjallisuu- 
den Seuran johtokunnan jäsenenä, Kordeli- 



nin säätiön kirjallisen osaston, sittemmin 
hallituksen puheenjohtajana ja Suomen us- 
kontotieteen seuran puheenjohtajana. Haa- 
vio oli niin kotimaassakin kuin ulkomailla 
useiden tieteellisten ja kirjallisten yhdistys- 
ten kunniajäsen ja hänelle oli myönnetty 
lukuisia tunnustuspalkintoja, viimeksi Wl- 
hurin säätiön palkinto 1969. 

Martti Haavion tieteellinen, osaksi myös 
saksan ja englannin kielillä ilmestynyt tuo- 
tanto oli harvinaisen laaja: nelisenkymme- 
nen vuoden mittaan ilmestyivät mm. teok- 
set Suomalaisen muinaisrunouden maailma. 
Suomalaiset kodinhaltijat. Viimeiset runon- 
laulajat. Piispa Henrik ja Lalli, Väinämöi- 
nen, Kansanrunojen maailmanselitys, Kar- 
jalan jumalat, Kuolematonten lehdot, Bjar- 
mien valtakunnan kukoistus sekä Suomalai- 
nen mytologia. Erityistä huomiota herätti- 
vät aikanaan kansanrunokokoelmat Laulu- 
puu ja Kirjokansi, joissa tekijä on pyrki- 
nyt palauttamaan runon sen alkuperäiseen 
muotoon. 

Martti Haavion suuri omaelämäkerralli- 
nen leos Nuoruusvuodet ilmestyi viime syk- 
synä; edelleen hän on julkaissut TK-kir- 
jeenvaihtajan elämykslään kuvaavan teok- 
sen Me kuljimme Aunuksen teitä, kokoel- 
man puheitaan sekä joukon oppi-, luku- ja 
lastenkirjoja. 

Runoilijana P. Mustapään nimeä käyttä- 
nyt Haavio astui julkisuuteen Nuoren Voi- 
man Liiton antologiassa Nuoret runoilijat 
1924 vapaan rytmin omaleimaisena uranuur- 
tajana : tähän kauteen luutuvat kaksikym- 
menluvun kokoelmat Laulu ihanista silmis- 
tä ja Laulu vaakalinnulle. P. Mustapään 
toinen tuleminen — nyt suomalaisen Par- 
nasson kärkisijoille tapahtui 1945, jolloin 
hän julkaisi kokoelman Jäähyväiset Arka- 
rialle: myöhemmän kauden muut kokoel- 
mat ovat Koiruoho, ruusunkukka ja Lin- 
nustaja. Osaksi uutta tuotantoa sisältyy 
myös kokoelmiin Tuuli Airistolta ja Kootut 
runot (1934, 3. p. 1969). 

Akateemikko Haavio oli Inkeriläisten Si- 
vistyssäätiön hallintoneuvoston jäsen sää- 
tiön perustamisesta lähtien. Hän osallistui 
aikoinaan myös Inkerin Liiton toimintaan 
sekä toimi 40-luvulla professori Kaiteran 
apulaisena inkeriläisten väestönsiirto-orga- 
nisaatiossa. Monilla inkeriläisillä oli ilo 
kuulla Martti Haaviota puhujana eri tilai- 
suuksissa. 



Inkeriläisten suomen kielen ja venäjän kielen 
taito ennen edellistä maailmansotaa ja nykyään 



Täällä Suomessa monet luulevat, että kaik- 
ki inkeriläiset puhuvat hyvin venäjän kiel- 
tä ja Suomen kieli on jonkunlaista "sotkua" 
t.s. suomen- ja venäjänkielen sekoitusta. 
Näin ei ole asianlaita, vaan Inkerissä pu- 
huttiin hyvää Suomen kieltä, tosin murret- 
ta, mutta onhan täällä Emä-Suomessakin 
murteita niin, ettei raumalainen ja viipu- 
rilainen tulleet hyvin toimeen keskusteluis- 
saan. 

Inkerissä on myös monia murteita ja 
niissä seurakunnissa, jotka otivat lähempä- 
nä venäläisiä kaupunkeja oli kieleen "sot- 
keutunut" venälätsiä sanoja ja ne seura- 
kunnat, jotka olivat tähempänä Viroa sot- 
kivat virotaisia sanoja suomenkieleen. 

Kun kansakoulujen tarkastajalta Antti 
Hämäläiseltä kysyttiin, kun hän oli vasta 
vähäin aikaa ollut suomessa: "Kuinka 
sinä olet oppinut näin pian puhumaan hy- 
vää Suomea?", Antti vastasi: "Kyllä mi- 
nä olen oppinut muutaman sanan li- 
sää, esim. JUU ja JASSOO" Antti selitti 
näille kyselijöille, että hän on puhunut ko- 
ko ikänsä hyvää snomea kotonaan Inkerissä 
ja venäjää hän puhui sen verran mitä 
Kolppanan Opettajaseminaarissa oppi, jos- 
sa venäjää opetettiin sen verran, kuin Suo- 
messa opetetaan oppikouluissa saksaa ja 
englantia ja kaikki opetus tapahtui suomen 
kielellä. 

Meidän seurakunnassa (Hietamäellä) ei- 
vät naiset osanneet venäjää, kuin sen ver- 
ran, että toimeen tulivat kaupunkimatkoil- 
la, johon veivät maitoa, kermaa ja muita 
elintarvikkeita kaupaksi. 

Miehet osasivat jonkun verran enemmän, 
kun tulivat valituiksi kunnan hommiin ja 
siellä joutuivat venäläisten virkamiesten 
kanssa tekemisiin. Isäni oli monta vuotta 
"Starostana" -sadanpäämies ja hän oppi 
jonkun verran paremmin puhumaan venä- 
jää. Mutta ne inkeriläiset, jotka olivat käy- 
neet venäläistä koulua ja pyrkivät joihin- 
kin virkoihin, jonne pääsyehtona oli hyvä 
venäjän kielen taito ja nämä inkeriläiset 
alkoivat vieraantua muista kanssaihmisistä, 
koska he katsoivat olevansa "muutamaa 



kraatia" korkeammalla, mutta nämä inke- 
riläiset alkoivat bähitellen venäläistyä, joka 
olikin silloisen valtiovallan tarkoitus niin 
Inkerissä, kuin täällä Suomessakin. Mutta 
nämä "Starssinat ja Staarostat" (Starshina 
— kunnan vanhin ja Staarostain esimies) 
saivat muilta kanssaihmisiltä halveksuntaa 
osakseen ja heistä kirjoitettiin "Inke- 
ri" ja "Neva" lehdissä pilkkarunoja, joita 
vieläkin muistan, vaikka on kulunut aikaa 
yli 60 vuotta. Siitä seuraavalla sivulla. En 
mainitse nimeä, koska tämän Starshinat 
veljenpoika elää ja asuu Suomessa. 
"Ennen muinoin musikka 1 ), tavattinen takki 
Harmaa vaan oli harteilta ja päässä musta 

takki 
Nyt on puku pulskempi, Lääppä*) lärpäl- 

länsä 
Nokalla hän nuuskipi, kuin sika kärsällänsä 
Ennenmuinoin romisutti prostoi') rattail- 
lansa 
Nyt ei kuule, kuin hän kulkee kumipyöril- 
länsä. 
S ta a rastat ja Starshinat ois tavallista kan- 
saa 
Jos ei vetäis' veljiänsä byrokraatin ansaan 
Mutta heidät murtapi tuo musta byrokraatti 
Joka heidät joutaviksi "Juonijusselks saat- 
ti." 
•) musikka Johtuu venäläisestä sanasta "muzik" 
— mies, talonpoika. 

*) Lääppä Johtuu venäläisestä sanasta "Shljaap- 
pa" — huopahattu. 

•) Prostol — tavallinen. Rauta van teiset rattaan 
pyörät. 

Naisten venäjänkielentaito: 
Setäni vaimo — Anna meni hakemaan 
"Huuttorin" mailta — Tämä oli lisätila, 
jonka sai ostaa Valtiolta lisätilaksi, jos 
maata oli vähän ja lehmiä oli paljon. Se oli 
muuten lähellä Hamusin kylää mutta vä- 
lissä oli Nuolijoki, jossa ei sillä kohtaa allut 
siltaa joten hevosella piti ajaa Strelnan 
kaupungin kautta. 

Kun täti oli tehnyt kuorman, läksivät 
muut kurman tekoon jalkaisin kotiin ja 
kahlasivat Nuolijoen yli. Täti läksi yksin 
viemään kuormaa Strelnan kautta kotiin. 

Jatkuu sivulle 12 



Kyykkää ja poppia Helsingissä 



Kaukana Helsingin vilkkaasta katuelämästä 
ja -liikenteestä, ikäänkuin laaksoon kät- 
keytyneenä, vehmaassa luonnossa, kuiten- 
kin aivan keskellä pääkaupunkiamme, Seu- 
rasaaren juhla-aukiolla, sijaitsee Karjalan 
Sivistysseuran kyykkäkerhon pelipaikka. 
Kun esimerkiksi jonakin tyynenä harjoitus- 
Iltana kesällä lähestyy sitä, saattaa jo kau- 
kaa kuulla kyykkien ja sauvojen kolinaa 
ja kalketta. Silloin kyykkääjän mieli vir- 
kistyy, ja matkanteko, joka sinänsä on jo 
piristävää, käy helpoksi ja nopeaksi. 

Pääväylä Seurasaaren juhla-aukiolle käy 
museoalueen läpi. Vuodesta 1969 lähtien on 
tällä perinteellisellä kyykkäkentällä käy- 
nyt pelaamassa myös Helsingin inkeriläisiä, 
tosin vain harvoja, karjalaisten kyykkävel- 
jiensä harjoituksissa. Kiitos Boris Karppe- 
lan ja Kosti Pami 1 on. Parempaa harjoitte- 
lupaikkaa meille tuskin muualta tarjoutui- 
sikaan. 

— Ulkonaiset puitteet ovat loistavat, 
mutta itse kenttä on perustukseltaan var- 
sin heikko. Täytemaan päällä on vain ohut 
hiekkakerros, ja salaojitus puuttuu lähes 
kokonaan. Kesällä kovien rankkasateiden 
aikana vesi kuljettaa ohuen pintakerroksen 
pois, jolloin myös kenttä täyttyy lammikoil- 
la. Keväällä näkyvät roudan jäljet selvästi. 
Syksyllä parhaat pelipaikat ovat pitkään 
keskikesään epätasaisia ja kumpareisia. Lu- 
mi sulaessaan valuu rinteiltä kentälle. Yöl- 
lä se jäätyy, päivällä taas sulaa. Tämän 
vuorottelun johdosta kosteus kestää pitkään 
sydänkesään. Silloin kun muualla on jo 
kuivaa ja pelikentät kovina ja tasaisina, 
meiällä on vielä "rospuuttokeli". On myös 
tosiasia, että Seurasaaressa kyykkääjät vain 
harvoin yltävät tuloksiin, joita he tai muut 
lyövät muualla. 

Menneenä vuonna kyykkäkerhon ohjelma 
on oliut vaihteleva ja monipuolinen var- 
sinkin mitä tulee kyykän harrastuksen le- 
vittämiseen ja pelaajien innostuksen yllä- 
pitämiseen. Pelkkä ulkoilu ja verkkainen 
pelaaminen eivät aina ole tyydyttäneet. "On 
ollut kahvipaketti-, kassi-, gelscha-, pääl- 
ieiyönti-, butilkka, pari-, ja perhekilpailu- 



ja, talvi-, kevät-, kesä- ja syysturneita, 
henkilökohtaisia talvi- ja kesäkuukausien 
«arjalyöntejä sekä lukuisia joukkuepelejä. 
Kesällä joskus esimerkkisl paripelipä! vänä 
saattaa pelialue muistuttaa muurahaispe- 
sää. Silloin on kentällä vilskettä. Ulkopuo- 
liselle asiasta kiinnostuneelle näkymä on 
herkullinen. Siellä „helluvat" auringon 
paahteessa starikat, musikat, brihat ja 
muut sauvoineen "suut messingillä" kyyk- 
kien ja mailojen lennellessä ilmassa var- 
pusparven tavoin kaikenlaisten ylistys- ja 
manaussanelten saattelemina. 

Mennyt vuosi oli meille inkeriläisille 
kyykkääjille Seurasaaressa varsin tyydyttä- 
vä. Aloitimme kertavilkkoiset harjoituk- 
semme varovasti jo kevättalvella - päämää- 
ränämme omat kesäjuhlamme Borasissa ja 
Helsingissä. Niin sitten kävikin, että toi- 
veemme toteutui. Kokonaisuudessaan kyyk- 
käohjelmamme kilpailtaneen muodostui 
melko laajaksi. Veimme kerrassaan rankan 
ohjelman läpi. Innoikkaampia harjoittelijoi- 
ta meistä olivat Jussi Tolvokainen, Toivo 
Halonen, Oskari Toivokainen, Toivo Näppi 
ja syyskesällä myös Yrjö Korkkinen. Vä- 
hän kyykkää pelanneille Näpille ja Halo- 
selle laaja ohjelma näkyi selvästi kunnon 
vaihteluna. Tyytyväisiä me olimme kui- 
tenkin. Kesäkauden päätimme 8. 10 72 ns. 
kellokilpalluun. Seuraavassa lyhyt katsaus 
kauden "toimintaamme". Keväällä ns. ros- 
puuttakelin aikaan Jussi Toivokainen ja 
Toivo Halonen kilpailivat varsin menestyk- 
sellisesti lukuisissa kyykkäkerhon järjestä- 
missä parikilpailuissa. Kesän kuukausilyön* 
tien lopputulokset muodostuivat seuraa- 
viksi: 
A-sarja Jussi Toivokainen II sija 

A-sarja Oskari Toivokainen III sija 

B-sarja Toivo Halonen III sija 

C-sarja Toivo Näppi III sija 

Helsingin inkeriläisinä edellämainitussa 
kokoonpanossa olemme esiintyneet seitse- 
mästi: 

Boräs 26. 6. 72 II sija 

Helsinki 29. 7. 72 n sija 

Turku SM-kiip. henkilök 20. 8. 72 n sija 




Ulf 



.•Jr 



Kuvassamme oik. Helsingin Suojärveläis- 
ten, menneen kesän Seurasaaren ykkönen 
kyykässä, kuuluisan Karhu-koplan vah- 
vimpia edustajia, Alex Karhu harjoittele- 
massa talvisessa ympäristössä Seurasaa- 
ressa. 



Pres. Kekkosen maljakilpailujen karsin- 
sinnat Seurasaaren joukkueille 

9. 9. 72 II sija 
Samat karsinnat piirin joukkueille Sal- 
min Kyykkä ry:n kentällä Helsingissä 

10. &. 72 V sija 
Seurasaaren ns. kunniasauva kilp. 

21. 9. 72 II sija 
Kellokilpailu S .saaressa henkilök. 

8.10. 72 
Lisäksi lähes jokaisella meistä on ollut 
kunnia saada edustaa useissa otteluissa 
Karjalan Sivistysseuran kyykkäkerhoa tai 
muuta Seurasaaren joukkuetta eri kentillä. 
Tällaisia tilaisuuksia ovat olleet mm 14. 4. 
72 ja 13. 6. 72 pelatus ystävyys- ja kutsun- 
takilpailut Salmin Kyykkä ry:n kentällä 
Talvallahdessa, 17. 6. 72 kyykän joukkue- 
pelin SM-kilp. Tampereella, 27. 7. 72 Hel- 
singin juhlaviikolla kyykkäkerhon Seura- 
saaressa järjestämä kaupunginosien välinen 
näytösottelu itä — länsi ja 15. 10 72 kutsun- 
takilpailut Seurasaaressa maan vallojouk- 
kueille. 

Helsingissä inkeriläiset pelaavat kyykkää 
jonkin verran myös Myllypurossa, josta 
oli joukkue mm Salmin kentällä 13. 6. 72. 
Joukkue esiintyi myös hieman muunnetus- 
sa kokoonpanossaan Inkeriläisten kesäjuh- 



lilla 29. 7. 72 Meilahdessa vieläpä varsin 
hyvällä menestyksellä. Seurasaaren perhe- 
kilpailuissa kesällä 72 H. ja N. Kelo saavut- 
tivat ensimmäisen sijan. Muut inkeriläis- 
perheparit olivat A. ja T. Halonen sekä 
H. ja P. Lehtinen. Myllypuron ja Helsingin 
inkeriläisistä naiskyykkääjistä kootut jouk- 
kueet ovat jo useaan otteeseen esiintyneet 
kesäjuhlillamme. Kenties kontaktit taita- 
vaan kyykkäsisareen lohtori-rouva Elsa 
Keräseen antaisivat virikkeitä laajemmalle- 
kin naiskyykkätolminnalle Helsingissä. 

Seurasaareen ovat kalkki Helsingin Inke- 
riläiset tervetulleita pelaamaan kyykkää. 
Jospa vaikka innostuisi siihen. Me harvat 
inkeriläiset, jotka aktiivisimmin olemme 
siellä käyneet ja saaneet pelata kyykkää 
haluamme näin jatkuvankin, ja vain siellä, 
missä sitä pelataan ja tehdä tämän todelli- 
sessa kyykkähengessä. Sanonta kätkee It- 
seensä paljon, kaiketi eniten el kuitenkaan 
pelkästään passiivista pelaamista eikä 
myöskään sellaista kyykkää, joka on sen 
aatteelle ja hengelle vierasta ja outoa. 

Virkistyksen kannalta kyykkä on suosi- 
teltavaa kaikenikäisille. Sitten kun se al- 
kaa piristää, ja harrastaja on tiedostanut 
sen itsessään, hänessä on saattanut tapah- 
tua jo muutakin. Innostukoon siinä missä 




Vakiokokoonpanomme 1972: vas. O. Toivo- 
kainen, T. Halonen, J. Toivokainen ja 
T. Näppi. 



8 




Toivo Halonen 

tyypillisessä heitto- 
asennossaan. 



mielessä hyvänsä se tempaa vastustamat- 
tomasti mukaansa. Mielenkiintoisena, peli- 
ajatukseltaan neroudessaan yksinkertaisena 
kyykkä tekee harrastajastaan sille itselleen 
uskollisen, nöyrän ja ylpeän samalla kertaa 
sekä vahvistaa häntä niin henkisesti kuin 
fyysillisestikin. Pelaamisesta tulee elävä, 
Kyykkääjä elävöityy ja toimii todellisessa 
kyykkähengessä. 

Mikäli vapaa-ajan harrastusmuotoja pi- 
detään toimintana, on meidän harvojen 
Helsingin inkeriläisten kyykän pelaaminen 
Seurasaaressa sitä. Me emme elättele sen 



suhteen keskuudessamme mitään laajoja 
puitteita, koska siihen el ole aihetta. Kuka 
tätä ei halua todeta tai ketä tämä ei miel- 
lytä tai kiinnosta, on toinen asia. Totta on 
vain se, että me pelasimme menneenä ke- 
sänä meille perinnerikasta poppia paikassa, 
jota parempaa emme saa, ja jolla positiivi- 
sessa mielessä ei ole vertaa. Toivottavasti 
ensi kesänäkin vielä pelaamme. Miten olla- 
kaan, kaikki on vielä kaukana, sydän on 
kuitenkin sen suhteen riemua täynnä. 

O. Toivokainen 



Hatsinan pitkä patsas 



Kun Hatsinan kaupunkiin ajoi sisään sen 
eteläpuolelta, oli siinä heti vastassa kau- 
pungin valtakadun alkupäässä korkealle 
taivaalle kohoava vaaleanruskea paasikivi- 
nen obeliski, nelisärmäinen, latvaa kohti 
suippeneva patsas, jonka huippua juhlisti 
upea kultapallo. Patsasta ympäröi tukeva 
ketjuaita. Tuo Boljshoi prospektin alkupää 
oli muutenkin juhlavan kaunis. Siinä oli 
vasemamlla valtaisan pitkä, päistään pro- 
spektia kohti taittuva keisarillinen palatsi 
samaten vaaleanruskeaa paatta. Ja kahden 
puolen prospektin oli komea puisto, jossa 
kesäiltaisin saatiin kuulla hyvää musiikkia 
ja jonka lammissa ylhäisyydet soutelivat 
koreissa veneissään. 

Palatsi oli Paavali I:n rakennuttama. Mi- 
nun nuoruudessani sitä sanottiin leskikei- 
saritar Maria Feodorovnan palatsiksi. Kei- 
sarillisen perheen jäseniä siinä näyttää tuon 
tuostakin aina asustaneen. Kansanomaisim- 
maksi heistä tuli Nikolai II :n nuorempi veli, 
suuriruhtinas Mikael, joka mielellään rat- 
sasteli kaupungin ulkopuolella. Hänen sa- 
nottiin olleen niin kaunis ja komea, että 
naisväen sydän oikein sylkähti hänen rat- 
sastaessaan vastaan. Mistä lienen kuullut 
sellaisen tarinan, että keisariperheen jäse- 
net, neljä tyttöä ja poika, kerran ruokapöy- 
dän ääressä Istuessaan ja odotellessaan keit- 
tiön antimia huvittelivat sillä tavalla, että 
puristelivat "ryssänlimpusta" pallosia ja 
heittelivät niitä toistensa naamaan. 

Tuo Hatsinan pitkä patsas kiihotti hyvin 
ymmärrettävästi inkeriläisten ympäristöseu- 
rakuntien asukkaiden mieltä ihmekorkeu- 



dellaan. Ajatteli kai moni sitäkin, kuinka 
tällainen jättiläispatsas saattoi pysyä pys- 
tyssä. Tällä linjalla liikkui eräs patsaaseen 
liitetty sutkaus, joka tuntui olleen yleinen, 
mutta jota harvoin ja harkitusti käytettiin, 
jottei se menettäisi teräänsä. Sen oli aina 
tultava yllätyksenä. Tämä juttu kyllä jo- 
kerrottiin lehdessämme muutamia vuosia 
sitten, mutta sikäli väärin, että Hatsinasta 
tulija kertoo kauhean onnettomuuden ren- 
nosti nauraen. Kun tämä panee jutun lin- 
jat vähän niin kuin sekaisin, kerron nyt 
jutun alkuperäisen puhtaana. Puuhasin näet 
kerran nuoruudessani jotakin kotini puu- 
tarhassa ja näin ja kuulin kaiken, mitä 
maantiellä tapahtui. 

Siinä kohtasi toisensa kaksi kelpo isäntä- 
miestä, jotka olivat tutut keskenään. Toinen 
tuli idästä, toinen lännestä päin. Terveh- 
dittyään toisiaan miehet vaihtoivat muu- 
taman vuorosanan: 

— A mist sie veikkosein nyt oikee tulet? 

— Mie tulen Hatsinast. 

— Vai Hatsinast! No mitäs siihe linnaa 
nyt kuuluu? 

— Sitä vua jot Hatsinan pitkä patsas on 
muas. 

— Mitä sie oikee sanot!! Muas se pitkä 
patsas!! Mikä sen nyt kuasj?! 

— El mlkkää. Muasha se onnli ennenkii 
olt eikä llmas. 

— No voi minnuu polvanaa! Kui mie en 
nyt sitä äkänt! 

Naurua ja jälleen naurua . . . 

Teppo Samooja- 



10 



RUOTSIN PUOLELTA 



IHMIS- 
KOHTALOITA 

Ristin Vtestissä oli tyhyt itmoitus Ateksan- 
teri Sinagelista, s. 20. 2. 1923 Liissltän Kras- 
naja Korkassa. Viestissä pyydettiin, jos jo- 
ku voisi käydä katsomassa häntä. 

Viime kesänä kävimme etsimässä ja töy- 
simme sokean sotainvatiidin Kristinahami- 
nan Mari ber gin sairaalassa osasto 5 A M. 
Näky järkytti meitä, kun el syntynyt mi- 
tään puhetta, emmekä saaneet vastauksia 
kysymyksiimme. Ajattetimme, onko soke- 
asta tuttut mykkä? Niinkin voi käydä, jos 
25 vuoteen ei otisi kenen kanssa puhua. 
Nyt viimeksi käydessämme ilmoitimme hy- 
vissä ajoin tulostamme ja ketä olemme. 
Tällä kertaa hän odotti meitä ltoisen nä- 
köisenä. Miettiessämme missä voisimme 
rauhassa keskustetta, A. S. pyysi, että me- 
nisimme kaupunkiin, sanoi ettei häntä ku- 
kaan vie täältä pois. Domuksen ravinto- 
lassa Aleksanteri Sinaget vastaili kysymyk- 
siimme harvakseen. Itärintamalla 1943 tä- 
rähti ja silloin maailma pimeni, kaveri kaa- 
tui rintamalta. Hän muisteli ystäviään, 
Lorvia, Braksia, joista hänen täytyi erota. 
Sen jälkeen häntä siirrettiin paikasta toi- 
seen, ensin Suomeen, sitten Ruotsiin. Ky- 
syimme, onko hänellä omaisia. Hänellä on 
ollut äiti Helena os. Kirppu, 2 siskoa ja 2 
veljeä, Matilda, Kaisa, Armas ja Nikolai. 
Luulen heidän kuolleen, koska heistä el ole 
kuulunut mitään. Voihan heistä joku olla 
vielä elossa, vastaa Maria Kristersson, synt. 
Liissilässä. Jos joku sattuisi tietämään jo- 
tain A. Sinagelin omaisista, niin pyydetään 
ottamaan yhteys Maria Kristerssoniin o&: 
L. Wivalllns v. 105, 70160 örebro puh. 
019/186 214. 

A. H. 



Viinan käyttäjille 

Viina nuoret villitsee 
ja vanhat valtaa aivan, 
rahapussin laihduttaa, 
mies itse kärsii vaivan. 
Kumpaakohan syyttäisimme, 
viinaa vaiko miestä? 
Tahallaan kun kantamaan 
on käynyt moista iestä. 
Esimerkiksi ei kyllä 
kelpaa tämä tyyli. 
"Älkää mua seuratkor 
Näin juoppo itse pyysi. 



Tupakoitsijoille 

Voi oletko sinäkin orja tupakan 
— et sitti viinakapakan? 
Niin olin ennen minäkin: 
tupakkaa pattin tuprutin 
ja keuhkojani savustin, 
kunnes alkoi yskä vaivata 
ja unettomuus kiusata. 
Silloin en empinyt enempää, 
laitoin tupakat uuniin menemään. 
Tee niin sinäkin: pääset orjuudesta 
ja samalla rahanpuutteen kurjuudesta. 

Katri Laitinen 



11 



INKERILÄISTEN . . . Sivulta O 

Siinä missä tie kääntyi Hamusiin, oli Tsjai- 
naja — Teehuone. Täti sitoi hevosen Tee- 
huoneen edessä olevaan hevosia varten lai- 
tettuun paaluuun — pisti heiniä eteen ja 
meni kahville (siellä sai tilauksesta myös 
kahvia). Isvossik — henkilöajurt tuli myös- 
kin samaan ravintolaan sapuskalle ja sitoi 
hevosensa samaan paaluun. Ajurin hevo- 
nen pääsi irti ja rupesi tädin kuormasta 
syömään heiniä. Täti huomasi tämän ja me- 
ni topakkana isvossikan luo ja sanoi: Naas- 
ha lossad naasha seeno, suimit luimit" 

— Teidän hevonen, metdän heinät syö ja 
lyö", joka ei ole oikeastaan mitään, mutta 
ajuri katsoi ikkunasta ja käsitti tilanteen 
ja sitoi hevosensa paremmin. Asia oli sillä 
autettu. 

Kun täti tuli kotiin ja kertoi sedälle ta- 
pauksen ja kertot myös mitä hän oli sano- 
nut ajurille. Setä nauroi katketakseen ja 
selittt tädille mitä hän oli sanonut. Täti 
suuttui siitä niin, että ei luvannut koskaan 
mennä hakemaan "Radivilasta" heiniä. 

Naapurikylän emäntä vei Strelnan torille 
kananmunia ja eräs venäläinen rouva tuli 
hänen luokseen ja pyysi emäntää tulemaan 
kanssaan. Kun he tulivat rouvan keittiöön 
pisti rouva kanamunakorin pesupöydälle ja 
sanoi emännälle: "Siidi babushka, pokkaa 
ja denjgi prinessuu" (istu mummo niin kau- 
an, kunnes minä tuon rahal) ja meni perä- 
huonetta kohti. Silloin emäntä, kun ei ym- 
märtänyt mitä rouva hänelle sanoi, hyppäsi 
pystyyn ja sanoi: "Sttim mie siun sitimillees 
ja satimillees, anna pois miun munat" — ja 
läksi. 

Toinen emäntä oli Pietarissa myymässä 
maitokauppaan maitoa ja kermaa. Kaupas- 
ta lähtiessään hän unohli yhden maitokan- 
nun kaupan lattialle. Puoti poika huomasi 
emännän maitokannut ja juoksi perään ja 
huusi: Hei baabushka, kuvshin pozabyla 

— Hei mummo, unohdit maitokannun 
kauppaan, Emäntä ei ymmärtänyt ja kä- 
sitti väärin puotipojan sanat ja tluskasi: 
"Kuksi koira sopakkoo, äläkä vanhoo ak- 
koo". Asia selvisi, kun poika juoksi emän- 
nän vierelle ja ojensi tyhjän maitokannun. 

Naapurikylän emäntä oii vienyt Pietariin 
maitoa ja kermaa maitokauppaan ja saatu- 
aan rahat hän vei tyhjät maitokannut ju- 
naan ja iähti vielä ostoksille. Kun hän oli 
tehnyt ostoksensa ja tuil asemalle, niin ju- 



na lähti liikkeelle. Silloin emäntä rupesi 
huutamaan: "Pustoi, pastoi pogodij, moi 
kuvshiny poslii" "odota vähän, kun minun 
maitokannuni läksivät." 

Jamalaisten kylässä oli Suuriruhtinas 
Nikolai Nikolajevitsin lintuvahti, joka vahti 
ettei inkeriläiset päässeet salametsästämään 
fasaaneja, kun kaikki olivat myyneet NN.ile 
riistamaat. Saman kylän emäntä meni vah- 
din rouvan luo ja sanoi: "Eiks siul ois pök- 
synpaikka, kun Matveij (Matti) vlees pos- 
hool, pöksyt repaneell, reäs, reäs repaneeli. 
Lintuvahdin rova oli ollut monta vuotta 
samassa kylässä ja ymmärsi sen verran 
suomen kieltä. 

Meillä oli seurakunnilta omat nimensä, 
jotka kansa ott antanut. Hietamäketäisiä 
kutsuttiin "Piirakan ampujiksi. Kun minun 
siskoni miehen setä oli mennyt metsään hei- 
nää niittämään ja otti haulikon mukaan 
(siihen aikaan eivät riistamaat olleet vielä 
vuokrattu NN:lle). Hän ripusti eväspussin- 
sa. jossa oli piirakoita, puun oksalle ja lähti 
katselemaan lintuja. Kun hän tuli samaan 
paikkaan takaisin, huomasi puun oksalla 
kirjavan esineen, joka oli hänen oma eväs- 
pussinsa laitettu naisten kirjavaan huiviin. 
Hän ampui täräytti eväspussinsa hajalle ja 
kertoi kotona asiasta. Tämä levisi ympäri 
Hietamäen seurakuntaa ja muuallekin ja 
niin tuli hietamäkeläisistä piirakanampujia. 

Naapuriseurakunnassa, Tuutarissa ruvet- 
tiin talkooväelle keittämään ruokaa. Kissa 
oli ottanut lepopaikakseen leivinuunin etu- 
osan ja kun leivinuuniin laitettiin tuli, niin 
kissa hyppäsi ajoisssa ulos. Mutta nyt kun 
kyseessä oli suurempi talkooväki, pistettiin 
leivinuunin suun eteen, jossa oli tavallinen 
hella, suuremmat kasarit. Kun padat rupe- 
sivat kiehumaan niin kissa yritti loikata 
pois tavallisesta olopaikastaan, mutta ei 
päässytkään, vaan putosi kuumaan katti- 
laan ja kun ei ketään oliut silloin keittiös- 
sä, niin kissa putosi kattilan pohjaan ja 
kuoli. Kun keitto oli valmis ja sitä tarjot- 
tiin talkooväelle, niin emäntien kauhuksi 
löytyi kissan ruumis kattilan pohjalta. Niin 
tuli tuutarloisista "kissankeittäjiä". 

Skuorsalaisia nimitettiin "tohkovatsoik- 
si'\ kun he söivät perunaiohkoja suunnat- 
tomat määrät, kun olivat muissa seurakun- 
nissa perunamaalla palkan edestä perunoi- 
ta "kaivamassa". Meiiiäkin kävi syksyisin 



12 




Toksovan kirkko. 



aina parikymmentä henkeä skuoritsalaisia 
perunamaalla, kun ei siihen aikaan vieiä 
oiiut koneita. 
Rajamäettä joulukuun 30 päivänä 1972. 

A. Hytti 



HÄÄT INKERISSÄ 



Sivuita 4 



Varhain maanantaiaamuna nousee talon 
nuorikko päivän touhuttiin. Hänen kaunis, 
vaalea palmikkonsa on nyt ikiajoiksi ver- 
hottu "myssyllä", joka peittää kireästi enti- 
set vallattomat letit. Morsian on iämmittä- 
nyt saunan, ja kaikki kyiän naiset ovat ke- 
rääntyneet sinne. Morsian pesee anopin 
saunan kuumassa iöyiyssä ja hänelle pue- 
taan valkoiset alusvaatteet ylle. Sen j aikeen 
eukko kuljetetaan riemusaatossa reellä tu- 
paan, jossa istutetaan alusvaatteisillaan 
miniän iaittamaan sänkyyn. Siinä istuu nyt 
anoppi, kuin valtiatar ainakin, ja myy vii- 
naa sekä makeata viiniä. Viisi ja kymme- 
nen kopekkaa maksaa annos. Vanha veri 
ei tarvitse paljoa, ja kun hanuri alkaa soit- 
taa, tanssivat eukot, vanhat vaimotkin niin, 
että iattia tömähtelee. 



13 




KYYKKÄÄ SEURASAARESSA 

Kyykkäkerhon talviharjoitukset Seura- 
saaressa ovat lauantaisin ja sunnuntaisin 
puoien päivän maissa. Pelaaminen tapah- 
tuu jäiseiiä kentällä. Se on helppoa ja mu- 
kavaa. Paikaiia on melkein aina joitakin 
kyykkääjiä Auratut tiet johtavat kentälle. 
Itse tasavaltamme presidenttikin on usein 
lenkeillään piipahtanut kyykkäneliössä vis- 
komassa sauvoja. 

O. T. 



LAHJOITUKSIA SÄÄTIÖLLE 

Ruotsissa Boräsissa Loppiaisena vierailles- 
saan Säätiön edustajat saivat vastaanottaa 
seuraavat lahjoitukset Inkeri-kodille: (sum- 
mat ovat RKr:ja) Sakiantti Zinaida 25,—, 
Saikantti Alfred 25, — , Sakiantti Johannes 
25, — , Pyisy Juho 25, — , Häyhänen Juho 
20, — , Simson Emma 20, — , Pukki Helmi 
20, — , Ahonen Robert 20, — , Schpengei Ric- 
hard 20, — , Saksa Johannes 20, — , Kapanen 
Aleksander 20,—, Joutsi Heili 10,—, Liien- 
thai Elsa 10,—, Pylsy Saara 10,—, Harti- 
kainen Sofia 10, — , Wennerstrand H. ja M. 
10, — , Häyhänen Sofia 5, — , Karhu Maria 
5,—, Jääskeläinen Toivo 50,—. Yht. 360,—. 
Kiitämme vieiä kerran kaikkien tulevan 
Inkeri-kodin käyttäjien puolesta lahjoitta- 
jia! 

Asiamies 



NUORET LUKUAMME 

Lähettäkää kirjoituksianne toimitukselle. 
Runot, kertomukset, reportaasit ym. ovat 
tervetulleita. Mainitkaa ikänne lähetykses- 
sänne. 



ADRESSEJAMME 

MYYTÄVÄNÄ 
MYÖS TURUSSA 

Sivistyssäätiön hyväksi myytävää inkeriläis- 
ten omaa adressia on nyt saatavissa myös 
Turussa. Myyjänä J. Klemettilä, Uuden- 
maankatu 10, puh. 21 052 sekä Y. Rautanen, 
Ruononpaantie 54, puh. 391 645. Adressin 
hinta on 7 markkaa. 



MERKKIPÄIVIÄ 

Anna Nykänen, Runnerydsg 6, Nässjö, täytti 
81 v. 9. 2. 1973. 



14 



AJANKOHTAISIA ILMOITUKSIA 



HELSINGIN 
PAIKALLISOSASTO 

Kuukausikokoukset jatkuvat entiseen ta- 
paan seuraavasti: 25. 2., 25. 3. ja 29. 4. 
(huom. päivä) Agricolan seurakunnan seu- 
rakuntakodissa klo 14.00 alkaen. 

Helmikuun tilaisuus on samalla paikallis- 
osaston vuosikokous, joten joukolla mukaan 
päättämään tärkeistä asioista. 

Toivomme edelleen ehdotuksia toukokuun 
lopulla tehtävän retken kohteeksi! 

TAMPEREEN KUULUMISIA 

Kevätkauden tilaisuudet Kalevan kirkon 
huoneessa no 9, alkaen klo 14 pidetään seu- 
raavasti: 

11.2., 11.3., 1.4. ja 6.5. 

Mikäli yhdistyksen vuosikokous Helsingissä 
sattuu samalle päivälle maaliskuun tilaisuu- 
den kanssa, siirtyy osaston tilaisuus myö- 
hemmin ilmoitettavaan päivään. 

Johtokunta 



RUOTSISSA ASUVAT 
INKERILÄISET 

Lähettäkää paikkakuntanne inkeriläisiä kos- 
kevia pikku-uutisia suoraan lehtemme toi- 
mitukseen tai Armas Paakkoselle Boräsiin. 



ADRESSIMME NYT 
SAATAVISSA 

Inkeriläisten omia adresseja, jotka soveltu- 
vat sekä onnittelu- että surunvalitteluad- 
resseiksi, on nyt saatavissa pääasiamlehll- 
tämme Suomessa sekä Ruotsissa. Adressin 
hinta on 7 mk Suomessa ja 10 kr Ruotsissa. 
Mahdollinen voitto adressien myynnistä 
koituu Suomessa Inkeriläisten Sivistyssää- 
tiön ja Ruotsissa ISK:n hyväksi. 

Tarvitsemme myös lisää myyntiasiamie- 
hiä. Tue heimotyötä! Käytä omia adresseja! 

Tilaukset siis Hannu Vironmäelle ja Ar- 
mas Paakkoselle. Osoitteet sivulla 2. 



INKERILÄISTEN YHDISTYS r.y:n 

VUOSIKOKOUS 

pidetään sunnuntaina maaliskuun 11 pnä 1973 klo 14 
Helsingissä Ostrobotnian huoneustossa (Pohjalainen osa- 
kuntatalo, Kansallismuseon lähellä) Töölönkatu 3 A. 
Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. 

JOHTOKUNTA 



15 



•r.:i U 
li V'£!-J KUJA 



::;ke«i 



Tilaa asiamiehiltämme 
Inkeri -aiheista kirjallisuutta 
Levitä Inkeri -tietoutta 



Sulo Halsonen y.m. 

Inkerin suomataisten historia 50, — 

Saini Laurikkola 

Rovasti S. J. Laurikkaian etämäkerta 14, — 
Aapo Iho 

Hieta jyvä, vatitut runot iO. — 

Helli Suominen 

Moses Putson elämäkerta 3.50 

A. Metiäinen 

Inkerin Ev.Lut. kirkon 350 v. muisto- 
julkaisu 20,— 
Äänilevyjä : 

Inkerikuoro 

Nouse Inkeri y.m. 7.50 

Lauri Santtu 

Murrejuttuja 7,50 



Inkerin seinäkarttoja 2,50 
Inkerin vaakunotta 6, — 
Inkertn tippuja 4, — 

Inkerin posttmerkkejä 

sarja 20, — 
Adresseja 7, — 

Inkeritäisten Vtestt vuo- 
deksi 1973 oiisi syytä tilata. 
Hinta 8, — 

Hinnat kruunuissa vallit- 
sevan kurssin mukaan. 

Päiiasiamiehet: 

Ruotsissa Armas Paakkonen 
Suomessa Hannu Vironmäki 

osoitteet sivulla 2. 



inkeriläisten viesti 

OSOITEOSASTO 
c/o A. VIRONSEPPÄ 
SALLATUNTURINTIE 2 C 20 
00970 HELSINKI 97 
puh. 327 046 

MUUTATTEKO? 

KIINNITTÄKÄÄ TÄHÄN OSOI- j 
TE VIIMEKSI SAAMASTANNE '. 
INKERILÄISTEN VIESTISTÄ 
KIRJOITTAKAA ALLE UUSI j 
OSOITTEENNE JA POSTITTA- j 
KAA MEILLE ENSI TILASSA 



NIMI 



UUSI LÄHIOSOITE 



UUSI POSTITOIMIPAIKKA 



Väinö 
Pietari Oy 



Huopalahdentie 10 A 20 
Helsinki 33. 
Puh. 487 619 



Saariston Kirjapaino Oy. Helsinki 1973 



inkeriläisten viesti 


TOIMITUS: 


Kaskilaaksontie 4 C 50, 02360 Soukka 

Päätoimittaja: 

Matti Vironmäki, puh. 631 285 

Toimitussihteeri: 

Pirkko Huurto, puh. 80 17 286 


KONTTORI: 


Aurorankatu 7 A 1, 00100 Helsinki 10 


OSOITE- JA TILAUS- 
ASIAT: 


Anneli Tuohimäki 
Sallatunturintie 2 C 26 
009-70 Helsinki 97 
Puh. 327 046 


TILAUSMAKSUT: 


Konttorin osoitteella postisiirtotilille 
30636 


TILAUSHINTA: 


mk 8, — vsk kotimaassa, Ruotsissa 10 kr. 


ILMOITUSHINNAT: 


1/1 sivu mk 150, — 
1/2 " " 80 — 
1/4 " " 50 — 
Kuva ilmoituksessa 20, — 
Kuolinilmoitukset 10, — 
Kiitos- ym. ilm. 10, — 


PÄÄASIAMIES 
RUOTSISSA: 


Armas Paakkonen 
Tingsgatan 4 B 



50253 BOORÄS Puh. 033/101 850 
Postisiirtotili n:o 626047 — 5 

PÄÄASIAMIES Hannu Vironmäki 

SUOMESSA- Tehtaank. 5 E 43, 00140 Helsinki 14 

Puh. 662 668 
Postisiirtotili n:o 416608 — 9 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 

Kustantaja ja julkaisija: 

INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 



KANSIKUVA KERTOO: 

Tuutarilainen tuparakennus 1800-luvulla. Kuva liittyy professori Sulo Halt- 
sosen kirjoittamaan artikkeliin Inkerin kansan entistä elämää teoksessa In- 
kerin suomalaisten historia, 1969. Neljä lukua tässä teoksessa oli Sulo Halt- 
sosen käsialaa, samoin Inkeri-aiheisen kirjallisuuden luettelo teoksen lopussa. 
Sivumäärät eivät kuitenkaan anna täyttä kuvaa siitä perustavanlaatuisesta 
osuudesta, mikä professori Haltsosella on ollut Inkeri-tietouden kokoami- 
sessa ja tallettamisessa. 



Professori Sulo Haltsosen muistolle 




Tuli tieto, vieri viesti 
surusanoma tavoitti 

Vasta muutama viikko sitten tuli tieto, 
että Inkerinkävijän, suuren ystävämme, 
akateemikko Hartti Haavion maallinen 
vaellus on päättynyt. Tuskin olimme 
järkytyksestä selvinneet, kun vieri vies- 
ti, että ansiokas tutkija, Inkerin oma 
poika, professori Sulo Haltsonen on siir- 
tynyt tuonpuoleisiin. 

Surusanoma mykisti. Huokaus kiiri 
korkeuksiin. Päät painuivat kunnioituk- 
seen. 

Valtaisa on se työpanos, jonka Sulo 
Haltsonen on jättänyt jälkeensä. Pel- 
kästään niitten luettelointi on mahdo- 
tonta. Mainitsen vain, että yli neljään- 
sataan nouseva julkaistujen tutkimus- 
ten ja teosten määrä antaa aavistuksen 
mitä tämä tutkija, kammioonsa sulkeu- 
tunut mies, on jälkeensä jättänyt. Tun- 
tuu suorastaan mahdottomalta, että 
kaikki tämä on yhden miehen aikaan- 
saannos, kaiken muun toiminnan ohel- 
la mitä hän on elämänsä varrella tehnyt. 

Tutustuin Sulo Haltsoseen lähemmin 
Inkerin historian rakennusvaiheen ai- 
kana. Alussa oli vaikeuksia saada hän- 
tä teoksen päätoimittajaksi, siksi vaati- 
vaksi hän tuon tehtävän asetti. Ja sitä 
se olikin. Kun hän vihdoin suostui ot- 
tamaan tehtävän vastaan, hän paneutui 
siihen täydellä innolla ja tarmolla. Yli 
kolmen vuoden ajan olimme kiinteäs- 
sä kosketuksessa keskenämme ja tote- 
sin, että mitä pidemmälle työ edistyi, 
sitä tarmokkaammin hän siihen paneu- 



tui. Jo yksistään tämä julkaisu nostaa 
hänet korkealle muitten yläpuolelle, ja 
kun lisää sen lämmön, jota vainaja tun- 
si heimoansa kohtaan, on Sulo Haltso- 
nen monien hyvien Inkerin poikien kär- 
kipäässä. 

Viime vuosina suunnittelimme eri- 
koista Inkeri-kirjaa täydentämään In- 
kerin historiaa. Paljon on aineistoa 
koossa, mutta työn loppuunsaattaminen 
ilman Sulo Haltsosta on mahdottomuus. 
Ehkä poimintoja sieltä ja täältä voisi 
saada aikaan, mutta kokonaisuutta — 
ei koskaan. 

Suuri on kiitollisuutemme, syvä kun- 
nioituksemme Sulo Haltsosta kohtaan, 
miestä, joka ei missään vaiheessa tah- 
tonut vetää itseään näkyviin, mutta 
teoillaan osoittautui muita suuremmak- 
si. 

Erittäin vaikeata oli saada Sulo Halt- 
soselta suostumus ottaa vastaan pro- 
fessorin arvo ja nimi. Säätiö suorastaan 
pakotti hänet tähän ja uskon, että tasa- 
vallan presidentti sen hänelle erittäin 
mielellään myönsikin. 

Vaatimaton, paljon aikaansaanut per- 
soona on poissa. Hänen paikkansa hei- 
motyössä on korvaamaton. 

Sulo, kiitän Sinua jalosta ystävyy- 
destä. 

Heimolaiset. Hiljentykäämme itseku- 
kin hetkeksi suuren poikamme Sulo 
Haltsosen muistolle. 

Sanon lopuksi inkeriläisittäin: "kepiät 
mullat". 

Väinö Pietari Kekki 



Professori 
Sulo Haltsonen 
poissa 



Suruviesti Golgatalta 



Suruviesti Golgatalta 
kaikuu yhä kautta maan. 
Herran piinaa kaikkialta 
kansa saapuu kuulemaan. 



Kuinka kallis Jeesuksemme 
siellä ristiin naulittiin. 
Kärsi tähden syntiemme 
kuoli, sekä haudattiin. 



Kuinka luona Pilatuksen 
Vapahtajaa pilkattiin. 
Kärsi tähden syntiemme, 
kärsi, kun Hän ruoskittiin. 



Professori Sulo Kaarlo Haltsonen kuoli 
4. 3-. Helsingissä. Hän oli syntynyt 26. 5. 
1903. Sulo Haltsonen toimi Helsingin yli- 
opiston kirjaston slaavilaisen osaston esi- 
miehenä vuodesta 1952 ja yliopiston suo- 
malaisen ja slaavilaisen oppihistorian do- 
senttina vuodesta 1962 viime helmikuuhun 
saakka. 

Sulo Haltsonen tuli ylioppilaaksi v. 1923, 
f il. kandidaatiksi 1937 ja lisensiaatiksi 1947 
sekä tohtoriksi 1948. Hän toimi Suomalaisen 
Kirjallisuuden seuran kirjaston amanuens- 
sina vuosina 1929 — 51 ja kirjaston hoitajana 
1951 — 53. Helsingin yliopiston historiallis- 
kieli tieteellisen laitoksen kirjastonhoitajana 
hän toimi 1946 — 5-2. Hän toimi lisäksi opet- 
tajana eri oppilaitoksissa* 

Sulo Haltsonen toimi mm. Kirjallisuuden 
tutkijain seuran sihteerinä, Kalevalaseuran 
sihteerinä ja varapuheenjohtajan, Suomen 
ja Puolan kulttuurivaihdon komitean sihtee- 
rinä ja jäsenenä sekä Viipurilaisen osakun- 
nan kuraattorina. Haltsonen julkaisi Venä- 
jän kielen alkeet (1945) ja kansantieteeliisiä 
tutkimuksia mm. Inkeristä, toimitti Kale- 
valaseuran vuosikirjaa vuodesta 1949 ja 
luettelon suomalaisista kirjallisuudentutki- 
muksista sekä toimitti suomalaisen kielitie- 
teen, kansantieteen ja kansanrunouden bib- 
liografiaa. Professorin arvonimi Haltsoselle 
myönnettiin 1970. 



Kuinka orjantappurainen 
kruunu päähän painettiin. 
Puku ylle purppurainen, 
ruoko käteen annettiin. 



Kuinka äsken Hoosianna 
Jeesukselle laulettiin. 
Mutta kohta perjantaina 
Hänet ristiin naulittiin. 



A . Vainikka 



A. HYTTI 



Kosinta, kihlaus ja häät 



KIRJOITUSKILPAILUSSAMME I PALKINNON 
SAANUT KIRJOITUS 



Siihen aikaan, kun allekirjoittanut asui In- 
kerissä, siis 1898 — 1919 eivät nuoret ennen 
kosintaa tutustuneet toisiinsa kuin anihar- 
voin, ei ainakaan vuoden 1906 ja 1914 vä- 
lisenä aikana. Edellinen maailmansota 
muutti tapoja jonkin verran. Kosijat tu- 
livat usein aivan yllättäen taloon, että ta- 
lonväki ei edes tuntenut kosijoita. Tavalli- 
sesti oli aina kaksi henkilöä: sulhanen ja 
puhemies. Tavallisesti tämä tapahtui Ilta- 
myöhällä, jolloin talonväki oli jo nukku- 
massa. Kosittavan tytön vanhemmat herä- 
tettiin ja heiltä kysyttiin lupaa, saako ta- 
ton tytärtä tulla kosimaan. Jos kosijat oli- 
vat tuttuja ja tytön vanhemmat tunsivat ja 
tiesivät sulhasen olevan kunnon miehen, 
niin ilman muuta annettiin lupa, mutta jos 
oli joku "renttu* 'tulossa kosimaan tytärtä 
tai oli juuri äsken käyty kosimassa, ei sii- 
nä tapauksessa annettu lupaa ja kosijat sai- 
vat lähteä niine hyvineen takaisin. Tällai- 
sia tapauksia sattui aniharvoin. Tiedän muu- 
taman tapauksen, joka sattui Hamusin ky- 
lässä. Naapurin tytär, Anni Hamunen oli 
arvossa pidetty tyttö ja oli käynyt Suomes- 
sa kansanopiston ja muita kouluja, ja kun 
kosija oli kuulu elostelija, niin talon isän- 
tä Jooseppi Hamunen ei ottanut kosijoita 
vastaan puhemiehen kehumisista piittaa- 
matta. Kuten sanoin, nämä tapaukset olivat 
harvinaisia*. Tavallisesti kosijat kutsuttiin 
sisälle ja niin läksi "kapula" kiertämään, ja 
jos naapurikylä oli aivan lähellä, kuten 
Huopalaisten kylä oli Hamusin kylästä noin 
kolmen sadan metrin päässä, niin kutsut- 
tiin Huopalaisin kylän nuoret miehet ja nei- 
toset "tupakoille", joksi näitä kosintoja ni- 
mitettiin, ainakin Hietamäellä, myös hake- 
miseksi. 

Kosijat päästettiin sisään ja he kantoivat 
sisään tupakat ja karamellit. Siihen ai- 
kaan ei Inkerissä naiset tupakoineet ja sik- 
si heille tarjottiin namusia, samoin kuin 



keskenkasvuisille pojillekin. On huomatta- 
va, että tupakoiminen oli Inkerissä siihen 
aikaan sellainen asia, että el kukaan nuo- 
rempi mies tupakoinut vanhempiensa läs- 
näollessa ja niinpä naapurin aikamiespoi- 
ka, joka oli jo naimisissa, otti pöydältä tu- 
pakan ja meni ulos tupakoimaan, kun Isä 
ja äiti olivat läsnä. Keskenkasvuisille pojille 
tarjottiin namusia, vaikka he olisivatkin jo 
salaa oppineet polttamaan "nurkantakuista". 

Sulhaselle ja puhemiehelle tarjottiin kah- 
via tai teetä ja puhemies teki selkoa sul- 
hasen taloudellisesta asemasta ja luonteen- 
laadusta. Se el tapahtunut kyllä kovaääni- 
sesti, vaan hän puhui tytön isälle ja äidil- 
le hiljaisella äänellä ja kun tytön vanhem- 
mat hyväksyivät sulhasen, niin tytön isä tai 
äiti meni puhumaan tyttärelleen, joka oli 
muitten tyttöjen joukossa toisessa huonees- 
sa posket punaisina, kun tilanne oli jän- 
nittävä. Sulhaselle annettiin merkki, että 
asia on selvä ja hän saa mennä tarjoomaan 
kihloja. Kihloina ei siihen aikaan käy- 
tetty sormusta, vaan kihlat olivat tavalli- 
sesti silkkinen liina, kaulassa kannettava 
hopeinen kello (harvemmin kultainen) pit- 
kine ketjuineen tai rintarossi. Kun sulha- 
nen oli antanut kihlat, ei tyttö ottanut he- 
ti niitä vastaan, vaan vei ne sulhaselle ta- 
kaisin. Jonkun ajan kuluttua sulhanen vei 
kihlat uudelleen tytölle, joka palautti ne 
sulhaselle takaisin. Tätä "manoveriä" käy- 
tiin kolme kertaa, ennen kuin tyttö ne otti 
vastaan, mutta tytöliä oli oikeus viedä ne 
vieläkin takaisin seuraavana päivänä, ja 
sulhanen tuli uudestaan sueraavana päivä- 
vänä tuomaan kihloja morsiammelleen. 

Jos tyttö otti kihlat vastaan, niin alkoi- 
vat häitten valmistelut. Ensim- 
mäinen asia oli, että morsian lähti jonkun 
toisen tytön kanssa käymään sukulaisissa: 
enojen, tätien, naimisissa olevien siskojen- 
sa ja veljiensä luona kutsumassa heitä häi- 



hinsä, ja siliä matkalla hän sai jo hääiah- 
joja ja muuta avustusta ' häitten kulujen 
peittämiseksi. Tavallisesti annettiin rahaa, 
mutta jos morsian oli liikkeellä hevosella, 
niin siiloin annettiin viljaa, joko suurimoi- 
na tai jauhoina, voita ja lihaa. Samalla 
kutsuttiin kaikki hyvät tuttavat häihin ja 
hääiahjat tuotiin mukana ja jätettiin taval- 
lisesti aittaan, kun tultiin "iäksiäisten" ta- 
loon, siliä morsiammen kotona vietettiin 
läksiäisiä. 

Useimmin (ainakin Hietamäellä) morsian 
meni vanhempiensa kanssa kirkkoon ja 
sulhanen tuli omien vanhempiensa kanssa 
kirkkoon, jossa vihkiminen tapahtui 
ja molemmat palasivat kirkosta omiin ko- 
teihinsa. (Näin tapahtui meillä, kun sis- 
koni Saara meni naimisiin Heikki Pihka- 
sen kanssa.) Ja morsiamen kotiin olivat ko- 
koontuneet kaikki morsiamen sukulaiset ja 
tuttavat viettämään läksiäisiä. 

Jos morsiamen isä ei oiiut raivoraitis, 
niin siiloin istui morsian pitkän pöydän ja 
puiiorivien takana jonkun tyttöystävänsä 
tai kaason seurassa, ja keskellä pöytää oli 
seula, johon heitettiin rahaa ja seulan ym- 
pärille tuotiin tavaroita, kuten pöytäliinoja, 
lakanoita, kangaspakkoja y.m. ja tämän 
vieressä istujan täytyi osata laulaa ja sepit- 
tää niitä lauluja. Muistan kun kummisetäni 
tytär Sohvi meni naimisiin. Minä olin sii- 
loin vielä keskenkasvuinen poika, mutta 
olin siitä huolimatta kutsuttu häihin. Sohvi 
istui pitkän pöydän takana, vierellään serk- 
kunsa, joka oli kylän paras laulaja ja ru- 
nojen sepittäjä. Pöydällä oli seula ja mor- 
siamen edessä rivi pulloja, joissa oli viinaa 
ja viinejä ja tarjottimella ryyppyiaseja, jos- 
ta tarjottiin jokaiselle, joka heitti seulaan 
rahaa. Tavallisesti ne olivat hopearahoja: 
ruplia, puoiirupiia, 25- ja 10-kopekaisia. 
Joku rikkaampi heitti kultarahankin. Serk- 
ku lauloi: "Osaat seukko ommella ja ossaat 
tehhä rekkoo. Tuikoohan nyt auttamaan 
vaikk Topisettäis Pekko". Topias Hamu- 
sen aikamiespoika meni pöydän luo ja heit- 
ti kourallisen hopearahoja ja morsian kaatoi 
ryyppyiasiin joko viinaa tai viiniä, mitä 
asianomainen haiusi. Kun laulaja huomasi 
jonkun muun pojan niin hän sepitti taas 
uuden värssyn ja kun tämä oii heittänyt 
seulaan rahaa, niin hänelle annettiin ryyppy 
jos halusi. Muutamat eivät ottaneet alko- 
holia, vaan joivat häitä varten valmistettua 



sahtia, jota oii myös lähettyvillä. Kun ei ra- 
hoja enää heitetty ja lahjoja tuotu, niin ko- 
ko pöytäseurue siirtyi huoneisiin, jossa oii 
pitkät pöydät täynnä erilaisia ruokia, ja 
kaikki häihin kutsutut rupesivat syömään. 
Pöydässä ei enää tarjottu ryyppyjä, vaan 
väkiviinoja varten oii laitettu erillinen pöy- 
tä, jossa jokainen sai käydä ottamassa niin 
monta ryyppyä, kuin asianomaisen pää kes- 
ti, mutta harvoin tällaisia tapauksia sat- 
tui, sillä yleisö reagoi voimakkaasti tällai- 
siin tapauksiin ja henkilö, joka räyhäsi 
häissä tai muissa vastaavissa tilaisuuksissa 
humalaisena joutui huonoon huutoon. 

Ruokaa oii häissä niin runsaasti ja 
suuri valikoima, että muutamat eviät tien- 
neet miten kutakin ruokaa syödään. Kaikki 
ruoat olivat kotivaimisteisia, ainoastaan 
makkarat viime aikoina ostettiin kaupois- 
ta, mutta aikaisemmin tehtiin nekin koto- 
na ja niitten kuorena käytettiin lampaan 
suolia. Eri ruokalajien selittäminen on toi- 
nen luku, sanoi R. Kipling. Niitä oii niin 
paljon, etten enää muista. 

Kun allekirjoittaneen sisko meni naimi- 
siin, niin siiloin ei morsian istunut "pöy- 
dässä", jossa tarjottiin alkoholijuomia. Isäni 
Pietari Hytti, samoin kuin äitini olivat iaes- 
tadioiaisia (hihhuleja), joten he eivät käyt- 
täneet väkijuomia milloinkaan. (Isäni oii vi- 
hainen, kun lääkäri määräsi äidilleni ker- 
ran madeiraa tai portviiniä lääkkeeksi, jota 
piti ottaa ruokalusikallinen kolmasti päi- 
vässä ja isä sanoi, että eikö muita lääk- 
keitä enää oiiut tuohon sairauteen kuin vii- 
niä. Ja hän oii vihainen vanhemmalle vel- 
jelleni, joka siiloin tällöin oii oiiut huma- 
lassa.) 

Isäni ilmoitti ennen "läksiäisiä" kaikille 
vieraille, että meidän taloon ei laiteta n.k. 
"viinapöytää" ja kun siitä huolimatta sa- 
man kylän miehet olivat laittaneet viina- 
pöydän, niin isäni sisään tullessaan pyyh- 
käsi kaikki pullot ja lasit maahan ja kysyi 
kuinka paljon ne maksoivat, ja maksoi mie- 
hille rikottujen pullojen ja lasien hinnan. 
Ehkä hän nuoruudessaan oii käyttänyt al- 
koholia kuten muutkin ennen naimisiin me- 
noa, että sai "vauhtia", mutta niin kauan 
kuin allekirjoittanut muistaa, ei hän oiiut 
kertaakaan humalassa. Emmekä me neljä 
poikaa käyttäneet siihen aikaan alkoholia 
emmekä tupakoineet. 

Sulhasen talossa, jossa vietettiin varsinai- 



6 



sia häitä, oli vilnapöytä. Olin mukana siellä 
ja vanhin veljeni Juho, joka katosi edelli- 
sessä maailmansodassa, oli silloin humalas- 
sa ja paikkakunnan pojat tulivat hänelle 
rähjäämään ja kyselemään kuka hän on ja 
mitä hän luulee olevansa, kun hän Pieta- 
rissa toimessa olleena oli hyvin puettu ja 
käytti kovia kauluksia, joka oli siihen ai- 
kaan Inkerissä harvinaista. Hän kun oli 
erittäin vahva ja voimakas nuorimies, ja 
kun nämä humalaiset pojat hyökkäsivät vel- 
jeni kimppuun, tempasi hän yhtäkkiä kah- 
ta rinnuksista kiinni, nosti ylös ja likisti 
naamat vastatusten ja heitti lumihankeen. 
Silloin oli joulu ja lunta paljon. Muuta nä- 
mä pojat eivät kaivanneet, vaan lähtivät 
käpälämäkeen eivätkä enää tulleet hääjuh- 
lia häiritsemään. 

Kun sulhanen tuli parinkymmenen hevo- 
sen voimalla hakemaan siskoani Saaraa 
läksiäistalosta, niin siinä oli väkeä paljon. 
Jokaisen hevosen perässä oli reki, joissa oli 
leveät lavitsat ja niissä olkia pehmikkeenä. 
Ainoastaan sulhanen ajoi yksin kuskin 
kanssa ajelureellä, jota siellä nimitettiin 
"sankaksi", joka johtuu venäläisestä sa- 
nasta "sani", ja kun tämä hevosjono läheni 
meidän taloa, niin kylän pojat piirittivät 
sulhasen hevosen ja vaativat "lunnaita" ky- 
län parhaasta tytöstä. Siellä oli tällainen 
tapa. Sulhanen ei heti suostunut maksa- 
maan, kuten asiaan kuului vaan rupesi tin- 
kimään, ja silloin poikajoukko kehotti me- 
nemään tyhjin toimin takaisin, koska muu- 
ten morsianta ei luovuteta. Lopuksi sulha- 
nen kaivoi kukkaronsa ja antoi kylän van- 
himmalle pojalle kultarahan. Silloin aukeni 
tie läksiäistaloon ja pojat lähtivät omalla 
hevosellaan hakemaan venäläisestä kylästä, 
jonka nimi oli Kaporsk ja jota me kut- 
suimme Kapralaksi. Se oli ainoa venäläinen 
kylä koko Hietamäen seurakunnassa, josta 
asukkaat oli epäluotettavina karkotettu Si- 
periaan, kun eivät olleet lainkuuliaisia ei- 
vätkä halunneet oppia koulussa venäjän 
kieltä. (Tilalle tuotiin venäläisiä, joitten 
kanssa saatiin aina tapella, kun mentiin 
sunnuntaisin ja muulloinkin Hietamäen 
kirkkoon, johon tie kulki Kapralan kautta. 
Olen monta kertaa saanut kepistä maistaa, 
kun ne hyökkäsivät suurin joukoin kimp- 
puun ja syyttivät meitä siitä, että olimme 
käyneet heidän metsässä tatteja ja sieniä 
keräämässä. El se heidän metsä ollut ai- 



KIRJOITUSKILPAILUMME 
RATKAISTU 

Kirjoituskilpailuumme, joka koski Inkeri- 
läisiä perhejuhlia, saapui varsin vähän kir- 
joituksia. Kaikki kirjoitukset kuuluivat sa- 
maan muistelmien sarjaan, haastatteluja ja 
varsinaisia ruokareseptejä el kilpailuun lä- 
hetetty. Yksi häämuistelma tosin sisältää 
tietoja pitoruolsta. 
Tulokset: 

I sija: A. Hytti (kosinta, kihlaus ja häät) 

II sija: Liisa Makara ja Lyyli Karhu (hää- 
muistelmia) 

III sija: Emma Adolfsson ja Aatami Vai- 
nikka (häät; ristiäiset, molemmat lyhyitä 
Inkerin murteella kirjoitettuja muistelmia) 

Ensimmäisen palkinnon saanut kirjoitus, 
joka sisältää runsaimmin asiatietoa häiden 
eri vaiheista, julkaistaan tässä numeros- 
samme. Samoin julkaisemme toisen Inkerin 
murteella kirjoitetuista muistelmapaloista. 
Julkaisemme lähiaikoina kalkki palkitut 
kirjoitukset. Voittajille lähetetään kirjapal- 
kinnot. 

Arvostelulautakuntaan kuului lehtemme 
toimitussihteerin lisäksi maisteri Pirkko 
Pihkala Espoosta. 

Onnittelemme voittajia ja kiitämme osal- 
listumisesta. 

Viestin toimitus 



kuaan, vaan valtiovalta lahjoitti sen heille, 
jonka oli ottanut meiltä pois.) 

Sulhanen el viipynyt talossa kauan "nuo- 
teitten" kanssa, joille tarjottiin kahvia ja 
voileipiä. Sitten lähdettiin joukolla saat- 
tamaan ja saattojoukossa oli enemmän 
hevosia ja silloin laulettiin matkalla saat- 
tolauluja, jotka kalkki olivat suomalaisia 
ja hietamäkeläisten Itkuvirsien sepittäjien 
sepittämiä tai muilta kuultuja. Ainoastaan 
nimet olivat muutetut ajankohtaisiksi. En 
jaksa enää muistaa noita lauluja, kun siitä 
on kulunut jo melkein 70 vuotta eikä ole 
tullut painetuksi mieleen. 

Isä ja äiti eivät olleet mukana tytärtään 
saattamassa, koska tiesivät, että talossa 
tanssitaan ja käytetään "väkeviä". Minut 
onneksi päästivät, vaikka olin keskenkas- 
vuinen pojannaskali. Mutta olin hienosti pu- 
keutunut: puolikengät jalassa, suorat hou- 

Jatkuu s. 12 



HARVINAISIA 



'flllij S| 



i 




Kuvassa n:o 1 on "Inkerinmaan Suoma- 
laisen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyk- 
sen" johtokunta. 

Takarivissä vas.: Juhana Rättäli (s.n.v. 
1880, vang. v. 1925), kirkonmies Koprinan 
Tihkovitsasta; 

Iisakki Virranen (s. 1874, vang. v. 1937), 
seurakunnanhoitaja; rovasti S. J. Laurikka- 
la, Rääpyvän kirkkoherra ja piispan viran 
hoitaja, kunnes NL:n viranomaiset peruutti- 
vat toimiluvan — lopullisesti v. 1937, jol- 
loin rovasti Laurikkala saapui Suomeen; 

Aleksanteri Korpelainen (s. n. v. 1875, 
vang. v. 1937), kirkonmies ja saarnaaja; 

Simo Pennanen (s. n. v. 1870, vang, v. 
1937), konsistorin jäsen, saarnaaja ja seu- 
rakunnanhoitaja; 

Aatami Hämäläinen (s. n. v. 1878), kirkon- 
mies Tuutarista; eturivissä vas. Teider Ku- 
panitsasta; 



saarnaaja 



Aappo Kurikka, kauppias, 
Tuutarin Peräkylästä; 

Heikki Töyli (s. n. v. 1880, vang. v. 1934), 
Evank.yhdistyksen puheenjohtaja, saarnaa- 
ja ja seurakunnanhoitaja; 

Juhana Kuortti, Evank-yhdistyksen sih- 
teeri ja rahastonhoitaja. 

Muihin valokuviin vertaamalla olen pää- 
tellyt, että viimeisenä eturivissä olk. istuva 
on seurakunnanhoitaja S. Halttunen Kupa- 
nitsasta. 

Kuvan luovuttaja Juho Virranen, Skuo- 
ritsan Pietilästä, sai kuvan isältään seurak. 
hoit. Iisakki Virraselta. Juho Virranen ja 
eräät toiset arvelevat, että kuva on otettu 
Petrogradissa 1922 — 1924 välisenä aikana. 



Kuvassa n:o 2 on Pietarin kuvernemen- 
tin alueella toimineen Inkerin suomal. lu- 
teril. evankeliumiyhdistyksen nuoriso-osas- 



8 



VALOKUVIA 






! i Ä^ r 












^Nfefjf^ 



ton jäseniä sekä heidän vanhempia ohjaa- 
jiaan. Kuvan luovuttaja JV tuntee kuvan 
keskellä istuvan saarnaaja Aleksanteri Kor- 
pelaisen, joka toimi nuoriso-osaston pu- 
heenjohtajana. Hänen vieressään istuvat — 
oikealla Hietamäen Hyttilästä oleva Liisa- 
niminen nuori nainen ja vas. kanttori Jaa- 
tinen. 

On arveltu, että kuva n:o 2 olisi vuodelta 
1910. 

Rovasti Aatami Kuortti teoksessaan "In- 
kerin kirkon vaikeita vuosia" kuvailee mie- 
lenkiintoisesti myös evankeliumiyhdistyksen 
vaiheita. 

Perustamisvuotena 1909 yhdistys sai vi- 
ralliseksi nimekseen "Pietarin kaupungin ja 
kuvernementin Luterilainen Evankeliumi- 
yhdistys". 

Laadittuaan yhdistykselle sääntöehdotuk- 
sen sen allekirjoittivat khra H. Kajanus, 
past. I. Eriksson, khra N. Sonny, khra H. 



Broms, khra J. Kajander, tullivahtimest. V. 
Henriksson ja nuohoojamest. W. Savolainen. 

Keisarillinen sisäasiainministeriö vahvisti 
säännöt kesäk. 18 pnä 1909. — Niin pääsi 
vireä toiminta alkuun, joskin julkisen toi- 
minnan alkamishetkeksi merkittiin tam- 
mik. 1. päivä 1910. 

Ensimmäiseen johtokuntaan kuuluivat 
khra N. Sonny (puheenj.), khra J. Kajan- 
der, past. I. Eriksson, saarn. W. Savolainen, 
ylijunailija H. Rautavuori, saarnaajat P. 
Bister, M. Parkkinen ja D. Anttila. 

Vuosia jatkunut maailmansota jo vai- 
keutti evankeliumiyhdistyksen toimintaa, ja 
vallankumous ehkäisi sen kokonaan. — 
Riittävä rauhantila näytti koittaneen v. 
1922. Toiminta pääsi uuteen alkuun. Nimek- 
si hyväksyttiin "Inkerinmaan Suomalainen 
Luterilainen Evankeliumiyhdistys". Asioita 
pohdiskeltiin ja päätökset tehtiin Tuutarin 
Peräkylässä Aapram Kurikan talossa. 



9 



RUOTSIN PUOLELTA 




Boräsissa vietettiin Inkerin kerhon 25-vuotisjuhlaa 5. 1. 73. Tässä entisiä ja 
nykyisiä johtokunnan jäseniä 25- vuotis juhlassa. Valok. Armas Paakkonen 



Kurikka luovutti entisen kauppatalonsa 
yhdistykselle korjauttaen sen rukoushuo- 
neeksi. Uudestisyntyneen evankeliumiyhdis- 
tyksen johtokuntaan kuuluivat saarn. Heik- 
ki Töyli Spankovalta (puheen j.), rovasti S. 
J. Laurikkala, Juhana Kuortti Kupanitsan 
Korkasta, saarn. Aapram Kurikka Tuuta- 
rista ja saarn. S. Halttunen Kupanitsasta. 

Jatkuvan epävakaisuuden vallitessa oli 
evankeliumiyhdistyksen johtokunta alituis- 
ten muutosten alaisena, minkä seikan 
voimme todeta verratessamme em. luette- 



loa kuva nro l:n henkilöluetteloon. 

Tosin on oletettavissa, että kuvassa olisi 
johtokunnan jäsenten lisäksi seurakunnan- 
hoitaja* saarnaajia tai muita toimihenkilöi- 
tä, jotka olivat evankeliumiyhdistyksen jä- 
seniä. 

Toivotaan, että Viestin luijat, jotka tun- 
tevat näiden kuvien henkilöitä, kertoisivat 
tiedoistaan, ennenkuin kuvat luovutetaan 
arkistokäyttöön, — os. hum. kand. Pekka 
Vuoljärvi, Ulappasaarentie 3 B 19, 00980 
Helsinki 98 (tai puh. 314 256). 



10 



MATTI KÄHÄRI: 



Muistelmia Lempaalasta 



Rokkanen oli eräs nimi, mistä Lempäälässä 
paljon puhuttiin. Hän neuvoi pitämään isil- 
tä perittyjä tapoja kunniassa. Itse hän teki 
mm. näin. Pappilan riihen edessä oli ruis- 
pelto. Kun ruis oli niitetty ja kuhilaat sei- 
soivat suorissa riveissä, hän tuli itse pel- 
lolle, nousi kaiken työväen nähden riihen 
edessä tukevalle männyn kannolle ja huusi 
jokaiseen neljään ilmansuuntaan kääntyen 
vähän kalevalaiselle vaikuttavan manauk- 
sen: "Vilja maalle! Nälkä suolle!" Neljä 
kertaa toistettuna se oli juhlava toimitus. 

Mikkeli Äij alainen (Hiplimäestä) valitti 
Rokkaselle olevansa kova kiroili ja. — Hän 
aivan yksinkertaisilla vehkeillä sulatti vas- 
kea ja valoi siitä — aisakelloja ja kulkusia 
ja lehmän kelloja ym. Kun sarvesta tehdyt 
formut joskus halkesi ja sulatettu vaski 
juoksi tuhkaan — lasketteli ukko sarvipäi- 
tä" ihan tuhottomasti. Istui, lepäsi ja kiroili 
jälleen. — Rokkanen neuvoi Mikkeliä va- 
litsemaan jonkun muun sanan, jotta ei sitä 
pahaa tarvitse aina nimeltänsä mainita. — 
Ukko valitsi sanakseen — "Konnikkainen!" 
— Kun sitten sattui valoksien kanssa epä- 
onnistumisia — kuultiin ukon kiljaisevan: 
"As'konnikkaisen, konnikkaisen konnikkai- 
nen!" 

Kerran Rokkanen ilmoitti saarnatuolista 
kylänluvun (kinkerit) Lappalaismäellä, Si- 
mo Pärttylin poika Lappalaisen talossa. 
Hyviin tapoihin kuului, että kysymyksessä 
oleva isäntä tarjoaa kyydin papille edesta- 
kaisin ja ruokaa kylän luvun pitäjille (pa- 
pin lisäksi lukkari ja suntio). Kun määrätty 
päivä valkeni, oli Pärtyn Simo pappilan pi- 
hassa. Ei se ollut mikään kilpahevonen se 
hänen ajokkinsa. Kaula oli käkäsä, selkä 
notkollaan, vatsa melkein maahan hipui ja 
polvet koukussa. Miten lieneekin kestänyt 
koossa mokoma ajokki. — Kun pappi tuli 
pihalle — lausahti hän vain "hoh noh!" 
Kun pappi istui saahkaan ja Simo rimalle 
esitti Simo jo ensimmäisen anteeksipyyn- 
tönsä. "Anteeks kirkherra, tiä miun hevo- 
sein on sellanen lukkar!" "Vai lukkar tämä 
on. No annahan männä!" Hoppa tallata 
lönksäytteli tunnustellen, että onko se jalka 
todella sattunut oikeaan paikkaan, ennen- 
kuin nosti seuraavaa jalkaansa. Rokkanen 
oli kärsimätön mies. Pappilan pihasta oli 
joku 40 metriä alamäkeä kirkolle päin, en- 
nen kuin kääntyi oikealle, minne heidän 
piti lähteä. Tienpolvakkeessa otti jo Rok- 
kanen ohjakset Simolta ja piiskankin oi- 
keaan käteensä. Rokkanen nykäsi ohjak- 
sista piiskaa nostaen sanoi: "sinä olet luk- 
kari, minä olen pappi, panes menoksi, meil- 
lä on kiire!" Simo huusi jo varotukseksi: 
"Älä, älä!" — Piiska viuhahti kylkeen. 
Heppa seisahtui kokonaan. Käänsi päätän- 
sä taakse päin, niinkuin tutkiakseen missä 
kohdalla "virkaveikko" siellä istuu. Kun 



piiska viuhahti uudelleen, tapahtui odotta- 
mattomia. Äkisti se nosti takakoipensa ylös 
ja kipikoitteli niitä Rokkasta kohti ikään- 
kuin etsien lyöjäänsä. Vaan lyöjäpä oli aa- 
vistanut mitä on tulossa ja luikahtanut lu- 
mihankeen. Kun hevosen vihan puuskat oli 
menneet ohi, istui Rokkanen kuskin viereen 
tunnustaen, että: "kyllä tämä aika lukkar 
on". Tää on vissiin olt siel Noan arkiskii. 
— Ehei se viel niin vanha uo. Miun issäin 
toi tiän Pskovin markkinoilt. — Kannattiko 
tätä männä etsimää monen saan virstan 
pääst. — Vaan kun hätä on suurin, on apu- 
kin lähellä. Pappilan renki ajoi vastaan 
heinäkuorman kanssa. Rokkanen sanoi: — 
"Kuules Jussi, niin pian kun pääset kotia, 
Distä piku valjaihin ja aja perässä!" — 
Pärtyn Simon juoksia ei ollut päässyt vielä 
maantielle astikaan, kun Jussi pyyhälsi rin- 
nalle. Rokkanen nousi omaan saahkaansa 
ja sinne jäi Simo "lukkarin" kanssa. Riiva- 
limäellä piti käydä yhtä sairasta vielä ri- 
pittämässä. Rokkanen nakkasi kintaansa 
kolpakolle ja toimitti asian hvvin äkisti. 
Kun lähti niin kintaatkin jäivät sinne. 
Matka jatkui viivytyksittä lammen notkoon 
ja sieltä Hipelimäkeä kohti. Kun Pärtyn 
Simoa ei tiellä näkynytkään, virkahti Rok- 
kanen: "Onpas sillä Pärtyn pojan konilla 
nyt ollut tulta hännän alla, kun ei enää 
tavotetakaan!" 

Pian mentiin läpi Hipelimäen la viimei- 
sestä pellon kulmasta vasemmalle ja kun 
Pärtyn mylly oli ohi lahti tie suoraan Lap- 
palaismäelle. Kylään vei jokseenkin hyvä 
ajotie, vaan Pärttylin koti oli ensimmäinen 
vasemmalla noin 50 metriä tiestä. Eihän 
sitä ollut kukaan kovaksi ajanut. Pärtyn 
Simo vain kevyesti lepostellut huopikkaat 
jalassa myllylle ia takaisin. Kun nyt hevo- 
nen ryöpsähti äkisti vasemmalle, leikkasi 
kapea saahkarijalas syvälle lumeen, ja siel- 
lä sitä oltiin. Rokkanen kirjasalkkmnen^i 
alimmaisena, ia renki Jussi hänestä yli. 
Kun siitä selvittiin ialoilleen. pudisteli Rok- 
kanen lunta hihoistansa, tuhahti hän. — 
"Kun ne turukkaatki jäivät Riivalmääel!" 

Huumorin taju oli saanut jo toisen ko- 
lauksen sinä Däivänä ja se oli ia pvsvi 
poissa koko päivän. Hyvää päivää toivot- 
taen, astui hän tupaan, astellen suoraan 
pöydän luokse nostaakseen kiriasalkkunsa 
Pöydälle. Kirkkaasta "kevätauringosta" tul- 
leena, näytti pöytä hänestä vähän kum- 
malliselta, ia hän ärähti: "Tiä n vt on näh- 
tävää, pappii uotteloot miett' oövtäiääkä ei 
no pesseet!" — Niin kuin siinä pöydässä 
olisi ollut mitään sanomista. Iso se oli ia 
vahva kuin tyrmä. Ja maalattukin se oli 
ainakin kolme neliä kertaa. Punainen se 
oli päällimmäinen väri siinä, vaan kun kii- 
reen kynsissä oli siihen nostettu milloin 
kuuma "riehtilä", milloin kiehuva "koho- 



Ristiäiset 



(III sija kirjoituskilpailussa) 



Talloo jos Iisähyis perettä, silloin kylän 
naisväk tulliit varpaisil ja toivat tullessaan 
kohvit, sokurit, piirakat ja munat, kuka toi 
mitäkii suuhun pantavaa. Jos tapasiit lap- 
sen isän, sitä näplstlit korvalehest ja san- 
noit: sie out isä ! 

Viikon tai kahen sisäl, Iaps olj vietävä 
ristittäväks. Sitä vart isän olj kysyttävä 
Iapseel kummit, vähintään kolmet parrii, 
tavallisest kuus seitsemän parrii. Likimäi- 
set sukulaiset kutsuttii juhlimaa. Kummit 
veivät lapsen kirkol. Kastettaessa joku lähin 
sukulainen plt lapsen sylissään. 

Jos olj tyttölaps, nimeks pit panna lapsen 
äidin nim, (anopin kaima). Jos olj poika, 



silloin olj onnettava lapsen isän nim, taikka 
(äijän kaima). Näin kuului ensmmäisil läp- 
sii. Se olj muan tapa ja sitä olj kunnioitet- 
tava. 

Mi e tein poikkeuksen. Meil ei olt läpsii 
monnee vuotee. Tulj sekki aika, vaimoni sai 
pienen tyttölapsen. Lapsen nimeks pitäis 
panna Anni! — se on niin vanhanaikainen 
nim, el pie sitä panna. Anoppiin sai sen tie- 
tää — jot hiä ei suokkaa vunukastaan kai- 
maa. — Ajatelkaa! Tuost ämmä suuttui, ei- 
kä tult ristiäisiin, vaik hänen ois olt tultava 
ensimäiseks, eikä tult katsomaa vunukkai- 
jaan kokonaisee vuotee. 

A Vainikka 



kattila", ja ne oli sulahtaneet siihen pa- 
hoja rinkuloita joista killui valkoista ja 
keltaista ja sinistä. Se nyt ei ollut niissä 
oloissa mikään asia. (Pöytäliinoista ei tie- 
dettykään.) Talon emäntä ilman mitään tu- 
hinoita, otti koppaan kuumaa vettä ja van- 
hat "piikkopöksyt" mitkä toimittivat kuu- 
rausrätin virkaa, pesi pöytää voimiensa ta- 
kaa. Plikkopoksyn kaulukseen oli jäänyt 
aika Iso nappi ja kun kaulus oli ratkennut 
pätkän matkaa kalkattell nappi siinä tah- 
dissa, kun Simon Mari nylttysi sitä pitkin 
pöytää. Räikkönen oli lukkarina. Hän meni 
Rokkasen luokse ja yritti saada Ilmapiiriä 
laukeamaan lausui: "Vahvasti se tuo Mari 
napin ompeloo piikkopöksyyn!" — Mari 
kuivasi pöydän ja toimitti että "ei se nyt 
ennää ehyretä!" Rokkanen sanoi: "Kunha 
sie tiijet jott* ei ennää ehyretä, niin aletaan 
sitten!" ja paiskasi kirjakonttinsa pöydälle 
(kontti oli ollut kuuraamisen ajan kaina- 
lossa.) — Lukukinkerit kulki tavallisessa 
järjestyksessä. Lukkari kuulusteli raama- 
tun historiaa, suntio Katkismuksen läksyjä 
ja Rokkanen itse tutki ensikertalaisilta si- 
sälukutaitoa. — Piikit eivät olleet sieltäkään 
poissa. — Erä9tä pikkumiestä luetettaessa 
sattui seikkailu. Rokkanen näytti K-klr- 
jalnta ja sanoi: "Koo; poika sanoi: Too!" 
Rokkanen sanoi uudelleen: "Koo!" Poika 
sanoi jälleen: "Too!" Nyi Rokkanen kivahti, 
että: "Ei se mikkää 'too* ole vaan *koo!" 
Pikkumiehen takana asiaa seurannut van- 
hempi veli yritti apuun selittäen: "Hänel 
ei iääny lei!" Rokkanen ärähti pojalle, että: 
"Ei tuo iääny siul Itselläiskää!" 

Pärtyn Simo tuli kotiin vasta, kun kylän- 
luvun" pitäjät olivat jo ajat sitten häipy- 
neet talosta. Hiukan hutikassa tietysti. — 
Järkyttynyt oli hänenkin huumorintajunsa. 

JATKUU SEURAAVASSA NUMEROSSA 



KOSINTA, KIHLAUS . . . SIVULTA 7 

sut, valkoinen paita, jossa oli kova kaulus 
ja kovat kalvosimet. Itse ne hankin kau- 
pungista, kun Juho veljelläkin oli sellaiset 
tamineet. Siellä siihen aikaan käytettiin 
häissäkin saapashousuja ja Iakeerattuja 
saappaita. Yhteen aikaan oli sellainen villi- 
tys, että miehet, niin vanhat kuin nuoretkin 
käyttivät juhlissa esiliinaa (perdnik), joka 
oli tehty valkaistusta pellavasta ja mustaa 
lakkia (furaska), joka oli nahasta tehty, li- 
pan kanssa. Se puku vaikutti lihakaup- 
piaan puvulta. Sellainen perdniekka oli 
tanssiessakln edessä ja minusta sellainen 
outo puku, mutta se ei kestänytkään kauan 
muodissa. Edellisen maailmansodan jäl- 
keen niitä tuskin näki missään muuta kuin 
työssä. Naisilla oli nilkkoihin asti ulottuva 
musta mekko ja kesäaikana kukikas, mutta 
ei aivan niin pitkä. Tytöillä olivat pitkät 
palmikot, mutta heti kun tyttö meni nai- 
misiin, niin silloin el enää saanut käyttää 
palmikoita, vaan tukka kerättiin nuttu- 
roille ja päässä oli silkistä tai sametista 
laitettu myssy, joka on samanlainen, kuin 
meillä suomessa käytetty pikku lasten 
myssy, mutta tämä avioituneen naisen mys- 
sy oli värikäs ja pitseillä koristettu. Minun 
siskoni ei laittanut tällaista myssyä, kun 
mies oli ammattikoulun käynyt "puusuu- 
tari", joka oli omaksunut jo uudenaikaiset 
tavat. Sulhasellakin oli pitkät housut ja 
kengät jalassa ja kovat kaulassa — nääs 



12 



mestari. Eikä minun siskoni tarvinnut teh- 
dä anopilleen kaikkia niitä seremonioita 
mitä naapurin pojan Toivon nuorikon piti 
tehdä. Olin seuraamassa tätä tapausta, kun 
Anna vei anoppinsa saunaan kiesillä, joita 
veti itse ja auttoi anoppinsa pois rattailta 
ja talutti saunaan, jossa kuulemma riisui; 
tietysti me pojat emme päässeet tätä toimi- 
tusta seuraamaan. Siellä saunassa he vii- 
pyivät melko kauan ja anoppi tuli samoi- 
hin pukimiin pukeutuneent ulos ja kyllä 
hän oli löylyssä käynyt, koska kasvot pu- 
nottivat ja hiki virtasi kasvoista, joita mi- 
niä pyyhki ennen kieseihin nousemista. 
Vaikka tästä on kulunut yli 65 vuotta, niin 
muistan sen tapauksen hyvin, kun meitä 
kiinnosti tämä seremonia. Kuulimme sei- 
nän läpi, kuinka miniä luki loitsuja vihto- 
misen aikana. Emme saaneet selvää sanois- 
ta, eikä tullut jälkeenpäin kysyttyä loitsun 
sanoja. Miniä oli kotoisin toisesta seura- 
kunnasta, jossa vielä siihen aikaan harras- 
tettiin vanhoja tapoja. Anoppi oli arvok- 
kaan näköinen, kun tuli takaisin saunasta 
miniänsä vetämänä ja antoi auttaa itsensä 
alas kieseistä. Meillä pojilla oli hauskaa, 
kun meidän paikkakunnalla ei siihen ai- 
kaan (1907) enää harrastettu tällaisia me- 
noja. Häät jälkihäineen kestivät neljä päi- 
vää ja jos olisin silloin tiennyt, että alle- 
kirjoittaneelta kysytään tällaisia asioita 
olisin varmasti painanut enemmän mielee- 
ni, sillä minulla on harvinaisen hyvä muis- 
ti. Jos minulta olisi kysytty silloin, kun 
saavuin Suomeen (1921), niin olisin muis- 
tanut monta kertaa enemmän, koska oeln 
ollut aikoinaan niin monissa häissä, joissa 
oli toisenlainen ohjelma. Olen aikoinaan 
johtanut 12-osaisen tanssin, jonka olin van- 
hemmilta miehiltä oppinut, jossa komen- 
nukset ovat ranskankielisiä. Nyt en enää 
muista niitä sanojakaan. Katrillia olen 
tanssinut monet, monet kerrat ja vanha 
katrilli on myöskin 12osainen ja jokaisessa 
osassa erilainen musiikki. Katrillia tanssit- 
tiin ennen paljon enemmän kuin muita 
tansseja, kuten Pa de Span tai Pa de cator. 
Jälkijuomista en tällä kertaa muista juuri 
mitään. 

Oljamissa käynti oli tärkeä siihen 
aikaan. Siinä ei ollut aina sama aika ja al- 
lekirjoittanut otaksuu, että oi jämiin tultiin 
tai mentiin silloin, kun nuorikko huomasi, 



että nyt alkoivat ne ajat, jolloin alettiin 
odottaa perillistä. En tiedä varmaan onko 
tämä totta, mutta olen kuullut kotona ol- 
lessani puhuttavan tästä. Ja olihan muuta- 
kin syytä tulla entiseen kotiin kertomaan 
vanhemmilleen, millaista on olla naimisis- 
sa ja ottamaan äidiltään oppia niihin tehtä- 
viin, joihin oli joutunut tahtoen tai tahto- 
mattaan* sillä moni nuorikko ei tuntenut 
miestään aikaisemmin, vaan vasta silloin 
näki ensimmäisen kerran, kun tämä tuli 
kosimaan. Olin omin korvin kuulemassa, 
kun naapurin tytär tuli oi jämiin ja meistä 
pojistakin oli mielenkiintoista ja jännittä- 
vää kuulla minkälaisiin oloihin entinen 
leikkitoveri oli joutunut, jonka kanssa oli 
monet sieni- ja marjaretket tehty ja piiri- 
leikit leikitty helluntaina ja juhannuksena. 
Hän kuvaili miehensä luonteen, talon tavat 
ja kuinka paljon on talossa muuta perettä, 
karjaa ja maata. 



Omista naistani ei ole paljoa kertomista, 
sillä menin avioon täällä Suomessa ja puo- 
lisooni tutustuin palvellessani Merivoimien 
esikunnassa. 

Häissäni ei ollut muita inkeriläisiä kuin 
prof. Eino A. Jamalainen, joka on koulu- 
toverini ja Väinö Siitonen, joka oli Hieta- 
mäen seurakunnan kirkkoherran Johannes 
Siitosen vanhin poika, joka ei ollut inkeri- 
läinen, mutta kävi usein inkeriläisten rien- 
noissa ja piti itseään inkeriläisenä. 



Ei vartta vatiin panna, kauneutta kattilaan, 
tapoja niit tarvitaan. 



Olisitte nähneet sen, joka pääs miulta kar- 
kuun, sanoi Maija, kun hänen sulhoaan ke- 
huttiin. 

(Katri Laitisen lähettämiä sananparsia) 

13 



RUOTSIN PUOLELTA 



VERKSAMHETSBERÄTTELSE FÖR 
MÖLNDALS SPORTKLUBB 1972. 

Styrelsen för Mölndals Sportklubb fär här- 
med avgiva följande berättelse rörande 
verksamheten under 1972. 

Förr om ären har fotbollsektionen kunnat 
träna vintertid i Krokslättsskolans gymnas- 
tiksal men förra äret indrogs den möjlig- 
heten av Mölndals kommun. Medlemmarna 
har dock haft möjlighet att hela vintern 2 
gänger per vecka idka styrketräning i Id- 
rottshusets F-hall. Sä snart vädret tillät 
förlades träningspassen utomhus tili Sör- 
gärdsvallen, som stätt tili . f öreningens dis- 
position 2 gänger per vecka: mandagar och 
torsdagar. Pä grund av brist pä tränings- 
planer gjordes en fördelning av tiden sä 
att ungdomssektionen disponerade Sör- 
gärdsvallen pä mandagar och seniorerna pä 
torsdagar. Utöver denna sistnämnda dag 
tränade seniorerna även pä lördagarna pä 
s.k. Finnvallen pä Hisingen. Föreningen har 
även hyrt Sörgärdshallen 1 gäng per vecka 
pä värkanten och 2 gänger per vecka pä 
höstkanten för inomhusträning. Sörgärds- 
hallen har mest utnyttjats av ungdomssek- 
tionen. Seniorlaget i fotboll fick tränings- 
matcher pä vären genom deltagandet i 
Mölndals träningsserie. Den första tränings- 
matchen spelades redan 20 februari och 
sammanlagt spelades 8 träningsmatcher in- 
nan seriestarten. 

Föreningens A-lag har spelat i Göteborgs- 
serien klass III A, där vi hamnade pä 7:e 
plats. Under verksamhetsaret har vi haft 
endast ett seniorlag i seriespel. MSK deltog 
i Mossens jubileumsturnering, där vi kom 
pä 2:a plats bland 6 lag. I finalen förlora- 
de vi 2- — 1 mot Mossen. I sista stund fick 
MSK inbjudan att möta Boräs Finska Fö- 
rening i samband med ingermanländarnas 
traditionella midsommarfest i Boräs. Efter 
en del besvär fick vi ihop ett lag, som dock 
forlarade med 4 — 0. A-lagets hemmaplan 
har värit Krokslättsvallen, där vi numera 
även disponerar ett förrädsutrymme och 
skäp för priser, samt ett sammanträdesrum. 
Numera är föreningens lokal pä Frälse- 
gärdsgatan 5 uppsagd. Som lagledare har 
fungerat Väinö Kemppainen och vid trä- 
narsysslan har han haft hjälp av Eino Paak- 
konen. Pä grund av brist pä träningslokaler 
vintertid har fotbollssektionens grabbar 
ordnat med ett eget bordtennismästerskap. 
De har själva svarat för lokalkostnaderna 
i Tynnered och Eriksbergsgärden. Resultat 
av detta första bordtenninsmästerskap blev: 



1. Kalju Linkruus 

2. Valdur Linkruus 

3. Eino Paakkonen 

4. Väinö Kemppainen 

5. Thomas Linkruus 

6. Seppo Pietilä 

7. Hannu Moisiola 
a. Markku Perunka 
9. Jouni Sliiden 

Dragkamparna har vintertid förlagt sinä 
träningspass tili Idrottshusets F-hall. Som- 
martid har de hallit tili pä Slottsskogsval- 
len. För övrlgt hänvisas tili sektionens egen 
verksamhetsberättelse. 

Ungdomssektionen har haft ett nytt liv- 
ligt och framgängsrikt är. Sälunda vann 
det äldre pojklager sin serie med en för- 
krossande mälskillnad 29 — 2. För övrigt 
hänvisas tili sektionens egen verksamhets- 
berättelse. 

Styrelsen har utöver ärsmötet haft 4 pro- 
tokollförda sammanträden. 

Mölndal den 31 dec 1972. 



Viktor Minfors 
Valdur Linkruus 
Hakan Bäck 



Armas Paakkonen 
Alex. Ruotsalainen 
Väinö Kemppainen 



ADRESSEJAMME 

MYYTÄVÄNÄ 
MYÖS TURUSSA 

Sivistyssäätiön hyväksi myytävää inkeriläis- 
ten omaa adressia on nyt saatavissa myös 
Turussa. Myyjänä J. Klemettilä, Uuden- 
maankatu 10, puh. 21 052 sekä Y. Rautanen, 
Ruohonpääntie 54, 20100 Turku 10, puh. 
391 645. Adressin hinta on 7 markkaa. 



VUOSIKOKOUS PIDETTIIN 

Inkeriläisten Yhdistys ry:n vuosikokous pi- 
dettiin Helsingissä 11. 3. 73. 

Selostus vuosikokouksesta julkaistaan 
huhtikuun numerossamme. 



14 



AJANKOHTAISIA ILMOITUKSIA 



HELSINGIN 
PAIKALLISOSASTO 

Kuukausikokoukset jatkuvat entiseen ta- 
paan seuraavasti: 25. 3. ja 29. 4. (huom päi- 
vä) Agricolan seurakunnan seurakuntako- 
dissa klo 14.00 alkaen. 

Toivomme edelleen ehdotuksia toukokuun 
lopulla tehtävän retken kohteeksi! 



TURKULAISTEN 
TORSTAIKERHO 

järjestää illanvieton Karjalaisten talolla 

Itäpellontie 1. 

Huhtikuun 14 pnä klo 18.30 
Iloista ohjelmaa ja tarjoilua 
Tervetuloa 



TAMPEREEN KUULUMISIA 

Kevätkauden tilaisuudet Kalevan kirkon 
huoneessa no 9, alkaen klo 14 pidetään seu- 
raavasti: 1. 4. ja 6. 5. 

Johtokunta 



ADRESSIMME 
SAATAVISSA 

Inkeriläisten omia adresseja, jotka soveltu- 
vat sekä onnittelu- että surunvalitteluad- 
resseiksi, on nyt saatavissa paäasiamiehil- 
tämme Suomessa sekä Ruotsissa. Adressin 
hinta on 7 mk Suomessa ja 10 kr Ruotsissa. 
Mahdollinen voitto adressien myynnistä 
koituu Suomessa Inkeriläisten Sivistyssää- 
tiön ja Ruotsin ISKrn hyväksi. 

Tarvitsemme myös lisää myyntiasiamie- 
hiä. Tue heimotyötä! Käytä omia adresseja! 

Tilaukset siis Hannu Vironmäelle ja Ar- 
mas Paakkoselle. Osoitteet sivulla 2. 



TURUN PAIKALLISOSASTO 

Pääsiäisjuhla pidetään Karjalaisten talossa 
Itäpellontie 1 toisena pääsiäispäivänä 23. 4. 
1973 klo 14. Monenlaista ohjelmaa ja lopuksi 
tarjoilua. Tervetuloa! 



RUOTSISSA ASUVAT 
INKERILÄISET 

Lähettäkää paikkakuntanne inkeriläisiä kos- 
kevia pikku-uutisia suoraan lehtemme toi- 
mitukseen tai Armas Paakkoselle Boiäsiin. 



INKERILÄISTEN KESÄJUHLAT SUOMESSA 

PIDETÄÄN TAMPEREELLA 

HEINÄKUUN 7.-8. PÄIVÄNÄ 1973. 



15 



Tilaa asiamiehiltämme 
Inkeri-aiheista kirjallisuutta 
Levitä Inkeri-tietoutta 



Sulo Haltsonen y.m. 

Inkerin suomalaisten historia 



50,— 



Saini Laurikkala 
Rovasti S. J. Laurikkalan elämäkerta 14, — 

Aapo Iho 

Hieta jyvä, valitut runot 10, — 

Helli Suominen 

Mooses Putron elämäkerta 3,50 

A. Metiäinen 

Inkerin Ev.Lut. kirkon 350 v. muisto- 
julkaisu 20, — 

Äänilevyjä 
Inkerikuoro 
Nouse Inkeri y.m. 7,50 
Lauri Santtu 
Murrejuttuja 7,50 



Inkerin seinäkarttoja 2,50 
Inkerin vaakunoita 6, — 
Inkerin lippuja 4, — 

Inkerin postimerkkejä 

sarja 20, — 
Adresseja 7, — 

Inkeriläisten Viesti vuo- 
deksi 1973 olisi syytä tila- 
ta. Hinta 8, — 

Hinnat kruunuissa vallit- 
sevan kurssin mukaan. 

Pääasiamiehet: 

Ruotsissa Armas Paakkonen 
Suomessa Hannu Vironmäki 

osoitteet sivulla 2. 



inkeriläisten viesti 

OSOITEOSASTO 
c/o A. TUOHIMÄKI 

SALLATUNTURINTIE 2 C 26 
00970 HELSINKI 97 
puh. 327 046 

MUUTATTEKO? 



KIINNITTÄKÄÄ TÄHÄN OSOI- 
TE VIIMEKSI SAAMASTANNE 
INKERILÄISTEN VIESTISTÄ 
KIRJOITTAKAA ALLE UUSI 
OSOITTEENNE JA POSTITTA- 
KAA MEILLE ENSI TILASSA 



NIMI 



UUSI LÄHIOSOITE 



UUSI POSTITOIMIPAIKKA 



Väinö 
Pietari Oy 



Huopalahdentie 10 A 20 
Helsinki 33. 
Puh. 487 619 



Saariston Kirjapaino Oy, Helsinki 1973 






im 




Ih 


*** 

•31 

Il L 


5 - 


1 


jBJB^^P^^^ *&^^^^ ^ ^*^ -^^p ^ ^fc. 






numero 4 



huhtikuu 1973 



viesti 



TOIMITUS: Kaskilaaksontie 4 C 50, 02360 Soukka 

Päätoimittaja: 

Matti Vironmäki, puh. 631 265 
Toimitussihteeri : 
Pirkko Huurto, puh. 80 17 286 

KONTTORI: Aurorankatu 7 A 1, 00100 Helsinki 10 

OSOITE- JA TILAUS- Anneli Tuohimäki 
ASIAT: Sallatunturinne 2 C 26 

00970 Helsinki »7 

Puh. 327 046 

TILAUSMAKSUT: Konttorin osoitteella postisiirtotilille 

30636 

TILAUSHINTA: mk 8, — vsk kotimaassa, Ruotsissa 10 kr. 

ILMOITUSHINNAT: 1/1 sivu mk 150,— 

1/2 " " 80,— 
1/4 " " 50,— 
Kuva ilmoituksessa 20, — 
Kuolinilmoitukset 10, — 
Kiitos- ym. ilm. 10, — 

PÄÄASIAMIES Armas Paakkonen 

RUOTSISSA: Tingsgatan 4 B 

50253 BORÄS Puh. 033/101 850 
Postisiirtotili n:o 626047 — 5 

PÄÄASIAMIES Hannu Vironmäki 

SUOMESSA: Tehtaank. 5 E 43, 00140 Helsinki 14 

Puh, 662 668 
Postisiirtotili nro 416608 — 9 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 

Kustantaja ja julkaisija: 

INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 



KANSIKUVA KERTOO: 

Kansikuva liittyy Helli Suomisen kirjoitukseen Koippanasta Tornionlaak- 
soon ja esittää Viipurin Kirkkomusiikkiopiston "lukkariverstasta" 1924. 



Inkeriläisten Yhdistys ry:n vuosikokous 



Inkeriläisten Yhdistys ry:n vuosikokous pi- 
dettiin 11. 3. 1973 Helsingissä Ostrobotnialla 
eli Pohjalaisten osakuntien huoneistossa. 
Viipurilaisen ja Karjalaisen Osakunnan 
muutettua pienempään huoneistoon el tällä 
kertaa voitu kokoontua jo tutuksi tulleessa 
huoneistossa Mannerheimintiellä. Vuosiko- 
kouksessa oli hiukan vähemmän väkeä kuin 
aikaisempina vuosina, Tampere ja Turku 
olivat kuitenkin lähettäneet edustajansa 
vuosikokoukseen. 

Kokouksen avasi yhdistyksen puheenjoh- 
taja kirkkoherra Matti Vironmäki, joka pu- 
hui muun muassa iäisyyteen siirtyneitten 
yhdistyksen jäsenten muistoksi. Erityisesti 
hän muisteli yhdistyksen kmmla jäsentä So- 
fia Käiväräistä, joka oli yksi kaikkein us- 
kollisimmista mukanaolijoista kaikissa ti- 
laisuuksissa sekä kesäjuhlamatkoilla. Kirk- 
koherra Vironmäki omisti myös muistosa- 
nansa äskettäin poismenneelle professori 
Sulo Haltsoselle, joka oli aktiivisimpia inke- 
riläisiä ja on kirjoittanut Inkeristä enem- 
män kuin kukaan muu 'opintiellä oppineis- 
ta' Inkerin pojista. Vainajien muistoksi hil- 
jennyttiin. 

Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valit- 
tiin tämän jälkeen opettaja Eero Rautajoki, 
joka kutsui sihteeriksi yhdistyksen sihteerin 
päätoimittaja Kauko Mustosen. 

Ennen vuosikokousaslolta opettaja Eero 
Rautajoki lahjoitti Inkeriläisten Sivistyssää- 
tiölle kappaleen arvokasta Koskelaisen elä- 
mänkerran muistelmakäsikirjoltusta, jonka 
puhtaaksikirjoitus oli suoritettu Slvistyssää- 
tiön sekä Tampereen säästöpankin lahjoi- 
tuksen avuin. 

Pöytäkirjan tarkistajiksi valittiin Hertta 
Allanmaa ja Eino Tuohimäki, varalle Pirk- 
ko Huurto ja Anni Parkkali. 

Kun kokous oli todettu lailliseksi ja pää- 
tösvaltaiseksi, kirkkoherra Vironmäki luki 
toimintakertomuksen vuodelta 1972, jossa 
tehtiin selkoa yhdistyksen sekä paikallis- 
osastojen toiminnasta, kesäjuhlista, Inkeri- 
läisten Viestin julkaisemisesta ym. keskei- 
sistä toiminta-alueista. Vuosikertomus hy- 
väksyttiin erityisesti kiittäen puheenjohta- 
jaa valaisevasta ja huolellisesta selonteosta. 

Rahastonhoitajan ollessa estynyt yhdis- 
tyksen puheenjohtaja luki niin ikään tili- 
kertomuksen vuodelta 1972. (Julkaistaan 



tässä numerossa sivulla 14.) Seuranneessa 
keskustelussa todettiin tilikertomuksen 
osoittavan tappiota vuodelta 1972 n. 1600 
mk, mikä tappio muodostui suurimmalta 
osalta Viestin tuottamista kuluista. Sihtee- 
rin luettua tilintarkastajien lausunnon hy- 
väksyttiin tilikertomus sekä myönnettiin ra- 
hastonhoitajalle ja johtokunnalle tili- ja 
vastuuvapaus. 

Tämän jälkeen päätettiin johtokunnan 
jäsenten palkkiot säilyttää ennallaan: mat- 
kakuluina pitkämatkalaisille. Todettiin ero- 
vuorossa johtokunnasta olevan Hertta Al- 
lanmaa, Eino Vironseppä ja Matti Vironmä- 
ki, jotka valittiin uudelleen. Varajäseniksi 
valittiin uudelleen Inkeri Pietikäinen. Ti- 
lintarkastajiksi valittiin entiset: Seppo Kek- 
ki, Eino Rännäli ja varalle edelleen Toivo 
Iho. 

Jäsenmaksun suuruudesta keskusteltiin 
vilkkaasti ja päätettiin määrätä jäsenmak- 
suksi 3 mk jokaiselta jäseneltä. 

Kirkkoherra Vironmäki luki toiminta- 
suunnitelman vuodeksi 1973, jossa keskei- 
simpänä summitelmina on kesäjuhlien pito 
Tampereella. Samoin esitettiin tulo- ja me- 
noarvio vuodelle 1973. Keskustelua toimin- 
tasuunnitelmasta jatkettiin vielä väliajan 
jälkeen, emäntien tarjoiltua perinteiset ma- 
koisat pilrakkakahvit Keskustelun jälkeen 
Viestin hintaa päätettiin vuonna 1974 korot- 
taa 12 mk:aan ja päätettiin tämän vuoden 
aikana kerätä avustusta tilillepanokorttlen 
avulla* 

Seuraavan vuosikokouksen palkaksi pää- 
tettiin Helsinki. Ajasta ja paikasta ilmoite- 
taan tarkemmin Viestissä. 

Yhdistyksen kunniajäseniksi päätettiin 
kutsua Heikki Ärttö ja Jooseppi Olonen 
Helsingistä. 

Vielä päätettiin seuraavan kesäjuhlan 
paikaksi Tampere. 

Tämän jälkeen Väinö Pietari Kekkl ker- 
toi Inkeri-kodin tämänhetkisestä rakennus- 
vaiheesta. Koti valmistunee jo vuoden lop- 
puun mennessä. Väinö Kekki esitteli myös 
Inkeriläisten Sivistyssäätlön omia adresseja 
ja niiden myyntiä. 

Puheenjohtaja päätti kokouksen ja seura- 
si vapaan ohjelman vuoro. Tilaisuus päättyi 
yhteislauluun. 



LIISA MAKARA 



Ruoka ja juomat Lempäälän pidoissa. 
Häät ja läksiäiset 



(II sija kirjoituskilpailussamme) 



Kutsuvleraitten saavuttua oli jo pitopöydät 
katettu tarjoiluilleen valkoisten pöytäliino- 
jen päälle. Ensin oli teetä tarjolla ja tee juo- 
tiin aina teelaseista. Samovaarit höyrysivät 
pöydillä, joitten vieressä seisoi valkoinen 
esiliina vyöllään teenkaatajatarjoilijatar. 

Pöydällä oli leikattuna isoille lautasille 
tahi kauniille tarjottimille maukasta vehnä- 
riisipiirakkaa, jolle sai vielä voita jos kuka 
halusi, sillä voiastia kuului teepöydillekin, 
ja samoin oli tarjolla iso vehnärinkilä, joka 
oli mitä huolellisimmin valmistettu moni- 
Iettiseksi, ja koristeltu mantelisuikaleilla. 
Rinkilän keskikohtaan oli pantu tarjolle 
petsenjat (pikkuleivät), jotka oli Pietarista 
valmiina ostettu, silla niitä ei taitaneet osa- 
ta siihen aikaan vielä kotona valmistaa. 
Kun teetarjoilun saivat päättymään, niin 
kohta alkoi ruokatarjoilu. Juomaksi ruoan 
keralle oli kotona valmistettu tuarl (kalja). 

Ensin oli kylmäruoka mataloilta lautasilta 
tarjolla. Oli vinigretiä (rosolia, sylttyä mo- 
nensorttista makkaraa, suolalohta ja joskus 
säily kekalo ja, sprootteja. Leipänä oli ruis- 
leivän ohella vielä puolpielai (puolivalkoi- 
nen leipä), samoin oli myös tattari- ja ohra- 
kollamoita. Kollamot oli tehty maidon ja 
hiivan keralla notkeaksi taikinaksi tattari- 
ryyneistä jauhettuihin jauhoihin, samoin 
ohrajauhoihin, mutta tattarikollamo on aina 
parempaa kuin ohrakollamo. Nämä kolla- 
mot paistettiin voidelluissa sarissa (pulla- 
pelleissä). Sitten kylmien Ieikkeleitten jäl- 
keen seurasi kuuma kaalikeitto, joka oli 
keitetty hyvin rasvaisen raavaan lihalla 
mausteena pippurimarjat ■+■ sipuli, ja kun 
pidot oli isot niin se kaalikeitto oli keitettä- 
vä karjakeittiön padassa, jossa se sai hau- 
tua hyvin ja riitti monivuoroisille pöytävie- 
raille vaikka ympäri vuorokauden tarjoilta- 
vaksi. Sieltä ne emännät kantoivat häähuo- 
neeseen sitä ämpäreillä ja siltä sitten kelt- 
tomiskoihin (maljakkoihin) eli vateihin, 
Keitto tietysti syötiin syviltä (tarelkoilta), ja 
kun keitto oli tarjoiltu, niin taas vaihtuivat 
lautaset mataliksi. Nyt tarjolle tuli Uhan 
kanssa paistetut makaronit tahi kuoritut 
perunat, jotka oli leivinuunissa isoissa su- 



kunoissa (rautapadoissa) kuumina mauk- 
kaine kastikkeineen, ja ne tarjottiin pitkiltä 
lautasilta. Kun nämä ruoat oli tarjoiltu, niin 
pöydiltä korjattiin syvät lautaset Ieipälauta- 
sineen pois, ja seurasi jälkiruoka joka 
useimmin oli sekahedelmäkeitto, tahi karpa- 
Iokiisseli, ja taas tuotiin jälkiruuan keralle 
vehnäriisipiirakat. Kyllä emännille juoksua 
riitti, kun monet pöytävieraat vaihtuivat ja 
välillä oli astiat tiskattava, vaikka kyllähän 
nuo tiskaajat oli eri ihmiset kuin tarjoilijat. 

Näin siis tarjoilut oli häissä kuten Iäk- 
siäisissäkin. Hautajais pidot oli luonnollisesti 
aina pienemmät, minun muistaakseni hau- 
tajaisissa el tarjoiltu kaalikeittoa, vaan her- 
nekeittoa, mutta muut tarjoilut oli suunnil- 
leen samat. 

Tätini kertoi jutun eräistä häistä. Häis- 
sä oli ollut muna voi ta tarjolla. Vierai- 
den joukossa oli eräs mies, jonka nimi 
oli Satu-Matti. Kuinkas ollakaan, tämä Sa- 
tu-Matti veteli kukkuralusikalliset sitä mu- 
navoita ja välillä vielä kehui, että jo on hy- 
vää tuo kuossa (puuro). Taisi olla nimensä 
veroinen mies, jos lienee ollut maistellut 
muutakin, kun ei oliut tietävinäänkään että 
söi munavoita puurona. 

Ristiäisiä juhlittiin meillä vain pienissä 
perhepiireissä, ja samoin syntymä- ja nimi- 
päiviäkin. 

Kuka muistaa, niin kirjoittakaa lisää 
Lempaalasta. 



KIITÄMME 

SUOMALAISEN 

KIRJALLISUUDEN 

SEURAA 

arvokkaista kirjapalkinnoista, jotka 
se on lahjoittanut kirjoituskilpailum- 
me voittajille. 

Viestin toimitus 



L. KARHU 

Kosio- ja häätapoja 

(II sija kirjoituskilpailussamme) 

Mummoni kertoi, kun häntä tuli kosimaan 
15 km:n päässä olevasta kylästä aivan hä- 
nelle tuntematon poika. Mummoni antoi 
rukkaset, koska hänellä oli toinen ehdokas 
omasta kyläsiä. Tämä sulhasmies jatkoi 
matkaa kukasta kukkaan, vasta kuudes tyt- 
tö suostui lähtemään, siis viidet rukkaset 
saatuaan hän sai morsiamen. 

Vuonna 1912 oli setäni häät, jotka hyvin 
muistan. Oli eräs järkyttävä tapaus, jonka 
näin, kun kaksi miestä tappeli siellä pihalla 
vaatteet riekaleina ja verissä päin. 

Sulhanen puhemiehineen hakivat morsion 
häätaloon, siellä jaettiin morsiamen saatta- 
jille eli kaaseille pääliinat eli silkit jokai- 
selle. Muistan, että ne oli sini- punavalko- 
ruudulliset, minun äidilläni oli myös kau- 
niita erivärisiä kukallisia ja ruudullisia 
silkkejä, jotka hän oli saanut näistä hääti- 
Iaisuukslsta. Ensimmäisen maailmansodan 
aikoihin tällainen tapa jätettiin pois, ehkä 
sota-aikana el ollut saatavissa silkkejä, eikä 
sodan jälkeen enää otettu tätä tapaa uudel- 
leen käyttöön, 

Vuonna 1927 oli minun Iäksiäiseni, joihin 
alkoi saapua lauantaina kaukaiset sukulai- 
set, jotta he olisivat ehtineet sunnuntaiaa- 
muna ajoissa kirkkoon. Meiltä oli kirkolle 
8 km:n matka. Isäni vei minut ja morsius- 
neidot, joita oli 15. Sulhanen tuli sulhaspol- 
kien kanssa. Morsiamen huntu oli koristettu 
tekokukkasln, joita siihen aikaan käytettiin 
sekä hunnussa että rinnassa. Tällainen kuk- 
ka oli varattu jokaiselle kirkkokaasolle, se- 
kä sulhaspojalle annettavaksi. Tytöt sopivat 
keskenään, kuka kenenkin pojan rintaan 
pyysi saada laittaa tämän kukan. Tietysti jo- 
ku pojista halusi Itse valita tytön. Hän kuis- 
kasi sulhaselle siitä, sulhanen morsiamelle, 
joka järjesti sitten. Se poika, jonka rintaan 
tyttö kiinnitti kukan, oli hänen parinsa. Kun 
pitäjän tuvalta lähdettiin menemään kirk- 
koon morsiusparin perässä, alttarin luo ko- 
rokkeelle noustessa jakaantuivat parit, po- 
jat oikealle, tytöt vasemmalle puolen mor- 
siusparia seisomaan. Kun vihkiminen oli 
suoritettu, niin samassa järjestyksessä pois- 



Kotiseudun kaipuu 

Oi syntymämaani kallis, 
sinne sieluni kaipajaa. 
Sieltä hetket kallihimmat 
mä säilytän muistossain. 
Tuon kotini, onneni kehdon, 
ja äitini armohan 
ja lapsuuden herttaiset hetket, 
kuinka voisin ne unhoittaa. 
Niin monet, monet muistot 
sieltä sieluuni kirkastuu. 
Ei haihdu ne vuosien mennen, 
vaan aina uudistuu. 
Oi jospa voisin elää 
nuo hetket uudestaan. 
Ne kaihona sielussa helää, 
niitten sointu on suloisaa. 
Mä siunaan yhä aina 
noita muistoja rakkaita. 
Ne hellimmät sydämen kielet 
saavat soimaan kaipausta. 



K. Raski 



tuttiin kirkosta. Morsian meni jälleen ko- 
tiinsa isänsä kanssa. Sulhanen meni samoin 
kotiinsa, jonne alkoi vanhempi hääväki tul- 
la ja alkoi juomiset sekä syömiset Morsia- 
men kotona alkoi myös Iäksiäisväen ravit- 
seminen. Vieraita oli paljon, suku oli suuri, 
kylä oli iso, ei jätetty ketään kutsumatta, 
siellä istui rinnan rikkaat ja köyhät Aamu- 
yöstä tuli sulhanen puhemiehineen nouta- 
maan omaansa, maanantaiaamuna lähdet- 
tiin meiltä häätaloon, saattajia lähti toista 
sataa. Silloin istui morsian jo sulhonsa rin- 
nalla. He olivat matkalla kohti yhteiselä- 
mää. 

Häät jatkuivat maanantai-iltaan myöhään. 
Tanssituvassa jatkui soitto ja tanssi koko 
ajan niille, jotka halusivat iloita. 
Tällaiset häämenot oli meillä Lempaalas- 



Mieleen jäänyt 
häätapahtuma 

(m sija kirjoituskilpailussa) 

Morsian oli Hietamäen kyiäst ja Ranttilan 
kyllää kun oi pitkä matka sieit saakka. Myö 
seistii porraspenkii niinkuin lapset konsa- 
naan, myö katseitii ko ne joivat sitä tsaijuu 
ja söivät mässäilivät rahka- ja muakkupii- 
rakkaa ja mitä kaikkee lie ollutkii. Samo- 
varat oli joka pöyväs, toisis oi vieiä kaks. 
Sitte ne yks kaks rupes huutamaa korkkaa, 
korkkaa. Myö katottiin silmät pyöreinä mitä 
ne nyt tollaista huutaa. Myö aateltii, ett oli- 
ko jollain sattunut ruan tai juoman joukkoo, 
jotain, mutt ei niis mittaa. Sulhasen ja mor- 
siamen pitt vaan nousta seisomaan ja puhis- 
taa se, ne antovat suuta moskauttivat, ei oi- 
iut enää korkkaa. Se toistu monta, monta 
kertaa. 

Isompana pilkkana mie kans jouduin häi- 
hin ja myö siei myös syötii sitä muakkupil- 
rakkaa, mie ko olin niin ahkera siell, mie 
olisin sitä syönyt vaikka enemmänkin, mutt 
enhän mie rohennut Sitt toiset tytöt rupe- 
sivat sanomaa, ett älä syö niin paijoo, sin- 
nuu rupiaa nukuttamaa kun mennää tanssi- 
paikat 

Helmi seukko, Helmi seukko 
voi kun sie oot kaunis 
silmät on kuin siehtarlalset 
näkö on ko nauris. 

Matti se ei viinaa juo 
ei maista viinan märkää 
kun piesöö kapakkaa 
niin rytystäfi ko härkä 

Ei myö tultu tähän kyllää 
tsaijuu kohvii juomaa, 
myö vaan tultii Helmi-seukkoo 
tähän kyllää tuomaa 

Anoppi se istuu sillal 
pyörittellöö tuolii 
meil on perhe tavallinen 
minjaa meille ei huoli 
jne. 



ALEKSANTERI 

HYTTI 

75-VUOTIAS 




Kamreeri Aleksanteri Hytti Rajamäeltä on 
täyttänyt 75 vuotta. Hän on syntynyt 10.4. 
1898 Hietamäen seurakunnassa, Hamusin 
kylässä. 

Kamreeri Hytti on ollut vuosikymmeniä 
sosiaaliministeriön tehtävissä tarkastajana 
Rajamäen tehtailla. Rajamäellä hän on osal- 
listunut monenlaisiin kulttuuriharrastuksiin, 
mm. näytellyt Kivi-juhlien Nummisuutarien 
esityksissä Nurmijärvellä ja osallistunut 
opintokerhotoimintaan. Kamreeri Hytti on 
myös uutterasti kirjoitellut lehtiin muistel- 
miaan mm. Inkerin ajoilta. Viimeksi hän 
on avustanut lehteämme muistelmillaan 
Hietamäeitä ja voitti mm. ensimmäisen pal- 
kinnon perhejuhlia koskevassa kirjoituskil- 
pailussamme. 

Lehtemme yhtyy onnitteluihin merkkipäi- 
vän johdosta. 



Emma Adolfsson 



FIL. MAIST. HKT.T.T SUOMINEN 



Kolppanasta Tornionlaaksoon 



Entisten Pietarin Suomalaisten toimikunnal- 
le tuli joitakin aikoja sitten kolme pientä, 
kulunutta amatöörivalokuva- ja postikort- 
tialbumia Turtolasta, Ruotsin rajalta, napa- 
piirin pohjoispuolelta. Paketin päällä oli 
lähettäjän nimi, mutta el muuta selitystä. 
Tämän kirjoittaja sai tehtäväkseen paketin 
selvittelyni koska aikaiseinrninkin olin hoi- 
dellut ent. Pietarin suomalaisten valokuva- 
asioita, järjestänyt valokuvanäyttelyltä ko- 
kousten yhteyteen ja toimittanut valokuvia 
selityksin varustettuna Suomen Kansallis- 
museoon. Ne olivat kuitenkin pääasiassa ol- 
leet ryhmä- ym. kuvia, jotka valaisivat Pie- 
tarin suomalaisten kirkon, koulujen ja yh- 
distysten kulttuuri- ym. toimintaa. Tässä 
sensijaan ilmeisesti oli kyse yksityisen hen- 
kilön elämään liittyvistä kuvista. Albumien 
selailu muodostui eräänlaiseksi salapoliisi- 
työksi, johtolankojen etsimiseksi, sillä ku- 
vat eivät olleet missään aika- tai muussa- 
kaan järjestyksessä, ja useimmista puuttui 
allekirjoitus. Eräässä albumissa oli kuva 
sekä v:lta i904 että v:lta i940, joiden vuo- 
sien väliltä kaikki muutkin kuvat olivat. 

Pienimmässä albumissa oli viimeiselle 
aukeamalle liimattu kuva, joka sai aikaan, 
että kiinnostuin hahmottelemaan albumien 
tuntemattoman omistajan tai omistajien 
elämänvaiheita. Kuva on julkaistu oheise- 
na. Siinä on kuvattuna nuori mies ja Kolp- 
panan seminaarin sinetti, jossa on teksti 
sekä suomen- että venäjänkielisenä. Kuvan 
päälle kirjoitettu teksti on venäjää ja kuu- 
luu suomennettuna: "Leo Stobbe, Kolppa- 
nan opettajaseminaarin stlpendiaattioppilas, 
minkä todistaa Pedagogisen Neuvoston 1. O. 
puheenjohtaja J. Susi. i5. p. huhtikuuta 
i9i9. Nro 295." (Mitä kirjaimet I. O. mer- 



kitsevät, en ole ryhtynyt tutkimaan). Ku- 
vassa mainittuna sekavana aikana suuri 
osa Kolppanan seminaarin oppilaita oli jo 
tavalla tai toisella siirtynyt Suomeen. Ver- 
raten pian tämän jälkeen myös opettaja 
J. Susi perheineen (vaimo ja kakst tytärtä) 
pääsi Viron kautta Suomen puolelle. Hei- 
dän ensimmäisenä kotinaan heidän pako- 
laisina tullessaan oli tämän kirjoittajan 
vanhempien koti, missä he silloisten asunto- 
ym. pulien aikana joutuivatkin viipymään 
verraten kauan. — Kuten albumeista sel- 
viää, pian myös Leo Stobben onnistui pääs- 
tä Suomeen. Muut kuvat tässä albumissa 
ovatkin Suomessa otettuja, nimettömiä ama- 
töörikuvia. 

Toinen, hieman isompi albumi on tarkoi- 
tettu postikorteille, joita mahtuu vain yksi 
kullekin sivulle. Siinä onkin pääasiassa pai- 
nettuja postikortteja, jotka kuitenkin anta- 
vat vihjeitä Leo Stobben elämänvaiheista. 
Tampereelta on 28. i2. i904 Pietariin rouva 
Helena Stobbelle osoitettu venäjänkielinen 
kortti, jossa m.m. kiitetään Leoa (joka, ku- 
ten muista yhteyksistä selvisi, silloin oli n. 
4-vuotias) hänen (kai joulu-) kortistaan. Tu- 
rusta on elok. i2. p .i905 Kaivolaan Veste- 
risen huvilaan Stobbeille osoitettu kortti. 
He ovat siellä ilmeisesti olleet kesää viettä- 
mässä. Seuraavaksi vanhimmat kortit (ku- 
ten sanottu, kuvat eivät suinkaan ole aika- 
järjestyksessä) ovat Mikkelissä v. i923 pi- 
detyiltä laulujuhlilta. Niissä ei ole mitään 
tekstiä. Luultavasti Leo Stobbe (joka, kuten 
myöhemmin selviää, valmistui kanttoriksi) 
on itse ollut näillä juhlilla ja sieltä ostanut 
nämä kuusi korttia. Sotilaselämään liittyviä 
kuvia on albumissa neljä, joista varsinkin 
kaksi on mielenkiintoista, koska niissä 



kummassakin Leo Stobbe on mukana ja 
poikkeuksellisesti kaikkien kuvissa olevien 
henkilöiden nimet on mainittu. Toisessa on 
neljä suomalaista sotilasta (varusmiestä) si- 
sällä huoneessa. He ovat: Österman varus- 
varaston hoitaja), Pesonen (lähetti), Stobbe 
(II kirjuri), Kalle Ruonakangas (I kirjuri). 
Toisessa on tekstinä "Hanttlmiehet Lisuk- 
keella." Siinä on seitsemän varusmiestä ja 
aliupseeria lumenluontipuuhissa, yksi heistä 
Stobbe. Eräs tarjoaa toisille tupakkaa. Al- 
bumissa on myös kortti, jonka "Leosi" on 
kirjoittanut 'Hakkaalle mammalle" (Hele- 
na Stobbelle) 30. 1. 1937 Jämsästä, missä 
hän on ollut kanttorin vieraana ja hänen 
pyynnöstään soittanut kirkossa evanke- 
liumi juhlilla. 

Sekä tästä albumista että vielä parem- 
min seuraavasta käy ilmi, että Stobbe on 
ollut lukkarina Suursaarella. 

Matka Kolppanasta Turtolaan on käynyt 
Suursaaren kautta, sillä Rva Helena Stob- 
belle ja hra Leo Stobbelle on näet lähe- 
tetty kortteja Suursaaren osoitteella v:ien 
1930 — 31 aikana. Eräs kortti tässä albumis- 
sa v.lta 1932 on jo osoitettu Turtolaan. 
— Kanttorin harrastuksen todisteena on 
lukuisia postikorttikuvia Suomen kirkoista, 
Helsingin, Viipurin, Tampereen, Mikkelin 
jne. Toista musiikkiharrastuksen puolta 
edustaa tässä albumissa valokuva, jossa on 











kolmen miehen muodostama "Jazz-Band" 
rummussa kuvattuna irvistelevä neekerin - 
pää. Hanuristi saattaa olla Leo Stobbe, 
varmaa se ei ole. Eihän olisi kovin kummaa, 
jos tuleva kanttori opiskeluaikanaan olisi 
ansainnut opiskelurahoja tälläkin tavalla. 
Kolmas albumi on myös tarkoitettu pos- 
tikorteille, joita mahtuu vain yksi kulle- 
kin sivulle. Se lienee uusin, siinä on paljon 
tyhjiä lehtiä. Mutta siinäkin on eräs 12. 12. 
1904 Pietariin Stobben herrasväelle osoitet- 
tu kortti. Mielenkiintoisin on noin 30 nuo- 
resta miehestä kirkon ovella otettu ryhmä- 
kuva, jonka taakse on kirjoitettu: "Lukkari- 
verstan" mlesoppilaat keväällä 1924. 2men 
vuosi Kirkkomusiikkiopistossa Viipurissa." 
Leo Stobbe on siellä ilmeisesti täydentänyt 
Kolppanassa alkamansa opinnot Eräässä 
kuvassa on nuori lukkari pienen kirkon ur- 
kulehterillä. Kuvassa el ole mitään teks- 
tiä, mutta sattumalta tämän kirjoittaja tiesi, 
että kirkko on Suursaaren kirkko. Kävin 
näet kesällä v. 1925 Suursaaressa, jossa sil- 
loin oli naisi ukkari, silloisissa oloissa suuri 
harvinaiusus. Hänen nimensä oli Lydia 



Sinkko. Valokuvasin hänet urkulehterillä. 
otin pari muutakin kuvaa ja kirjoitin hä- 
nestä "Naisten Äänen" elokuun numeroon 
v. 1925. Lydia Sinkon seuraajia (ehkä jo 
seuraava) on ollut Leo Stobbe, sillä jo 27. 6. 
1928 hänelle on lähetetty kortti Suursaaren 
osoitteella. Suursaarella on myös otettu va- 
lokuva, jossa on rippikoululaisia ja etualalla 
pappi sekä kanttori Stobbe. Kuvan taakse 
on kirjoitettu: "Leo Stobbelle muistoksi 
ajasta 31. 7. 1930 — 27. 10. 1931 Suursaarella. 
Ystävyydellä Ilmo Kallio". Samasta kirkon- 
miehestä, ilmeisesti Suursaaren kirkkoher- 
rasta on postikortikokolnen kuva allekirjoi- 
tuksin "Ilmo Kallio Suursaari 23. 5. 1931" 
sekä vielä saman kirkkoherran perhettä 
sekä rippikoululaisia esittävä valokuva. 
— V. 1931 Leo Stobbe siirtyi Turtolaan, sillä 
albumissa on Leo Stobbelle Suursaareen 
osoitettu kortti, missä on postin leima 28. 12. 
1931. Posti on kääntänyt sen Turtolaan. Al- 
bumissa onkin sitten m.m. maisemakortti 
Svansteinistä, johon on kirjoitettu: "Turto- 
lan Ruotsin puolta", kuva Turtolan hautaus- 
maasta ym. Tuorein on "Täti Lenchenille" 
Helena Stobbelle 24. 12. 1940 lähetetty jou- 
lutervehdys. 

Albumeista on selvinnyt, että Stobbel 
ovat olleet Pietarin suomalaisia (luultavasti 
saksalaista alkuperää). Musikaalinen poika 
opiskeli Kolppanan seminaarissa vielä v. 
1919, mutta siirtyi (luultavasti äitinsä kans- 
sa) myöhemmin Suomeen. Mahdollisesti 
tämä tapahtui Tarton rauhan jälkeen 1920- 
luvun alussa, jolloin pääsy Suomeen kävi 
jonkin verran helpommaksi. Ainakin v. 1923 
Stobbet lienevät olleet Suomessa, ehkä jo 
v. 1922 (mihin viittaisi Viipurin klrkkomu- 
siikkloplston oppilaiden ryhmäkuva ke- 
väällä 1924, jonka taakse siis oli kirjoitet- 
tu: "2:nen vuosi Kirkkomusiikkiopistossa 
Viipurissa." Varusmieskuvissa ei ole vuosi- 
lukuja, joten ei selviä, onko Stobbe suorit- 
tanut sotapalveluksensa ennen kirkkomu- 
siikklopistoa vaiko sen jälkeen. Suursaaren 
kanttorina hän on ollut ainakin v:sta 1928 
lähtien ja siirtynyt v. 1931 Turtolaan. 

Päästyäni tutkiskeluissani näin pitkälle 
kirjoitin rouva Anna Matille Turtolaan, kii- 
tin häntä albumien lähettämisestä ja pyysin 
tietoja Stobbejen viimeisistä vaiheista. Vas- 
tauksessaan hän kertoi, että Leo Stobbe oli 
Turtolassa kanttorina ja hänen äitinsä hoiti 
hänen talouttaan, koska kanttori oli naima- 



ton. Kanttorin virkatalo oli emäntä Anna 
Matin kotitalon lähinaapuri, joten perheet 
olivat paljon tekemisissä toistensa kanssa. 
Sen jälkeen kun rouva Stobbe v. 1944 kuoli 
78 v. vanhana, oli kanttori käynyt syömässä 
Mattien talossa, lukuunottamatta Ruotsissa 
viettämäänsä evakkoaikaa. Kanttori Stobbe 
sairastui umpisuolentulehdukseen ja kuoli 
jouluaamuna 1960 kuusikymmenvuotiaana. 
Yhteistoimin seurakunnan taloudenhoitajan 
kanssa järjestettiin hänelle hautajaiset, jot- 
ka pidettiin Mattien talossa. Seurakunta 
kustansi muistokiven kanttorin ja hänen 
äitinsä haudalle ja huolehtii sen jatkuvasta 
hoidosta. 

Kaikesta päättäen kanttori Stobbe oli 
nuorena reipas ja Iloluontoinen mies, äitin- 
sä hyvä poika, joka vuosien mittaan ja 
ammattinsa vuoksi vakavoitui. Hänen elä- 
mäntehtävänään oli musiikin avulla palvella 
seurakuntaa ja julistaa Jumalan kunniaa, 
ja tämän työnsä hän suoritti suurimmaksi 
osaksi, kolmen vuosikymmenen ajan, Tur- 
tolassa, Ruotsin rajan tuntumassa, kaukana 
pohjoisessa. Suurten mullistusten aikoina 
alkanut elämänura päättyi kauniisti ja rau- 
hallisesti. 

Emäntä Anna Mattia sopii kiittää siitä, 
että kun Stobbeille ei jäänyt omaisia, hän 
lähetti albumit ent. Pietarin suomal. toimi- 
kunnalle. 




RUOTSIN PUOLELTA 



Boräsissa tapahtuu 



Det händer i Boräs 



Levitä tietoa etupäässä nuoremmille alia- 
olevasta! 

1. Siivoustalkoot Mökillä keskiv. 25/4 klo 
18. Kaikki mukaan. Talkookahvit ja nakit. 
Ehkä ehdimme pelata vähän lentopalloakin. 

2. Maanantai-trefflt Mökillä klo 18. Pe- 
laamme lentopalloa, heitämme tikkaa, pais- 
tamme makkaraa yhdessä. Muitakin yllä- 
tyksiä voi odottaa! Kerho tarjoaa nakit 
osanottajille. Aloitamme ensimmäisen ker- 
ran 7/5 ja allaolevat ovat ohjelman vetäji- 
nä ja he toivovat että osanottajat itse eh- 
dottaisivat ohjelmaa ja että niin paljon 
kuin mahdollista (etupäässä nuorempaa vä- 
keä) tulisi mukaan. 7/5 Armas Paakkonen, 
14/5 Viktor Kainelainen, 21/5 Aleksanteri 
Kondrell, 28/5 Juho Jänis, 4/6 Juho Korpe- 
lainen. Sen jälkeisestä ohjelmasta ja toi- 
minnasta ilmoiltamme myöhemmin Viestis- 
sä ja Mökillä. 

3. Keskustelukerhoa johtaa Toivo Jääske- 
läinen. Lähempiä tietoja seuraavasta ko- 
koontumisesta puh. 131 552. 

4. Viikonloppnleirl Mökillä alkaa perj. 
8/6 klo 18 ja kestää sunnuntaihin 11/6 saak- 
ka. Leiri on tarkoitettu entisille ja nykyisille 
kerholaisille, nuorisopiiriläisille ja lento- 
palloilijoille. Ruokaraha peritään osanotta- 
jilta. Jos joku el voi olla mukana koko 
aikaa: Tule ja mene koska tahdot. Tunne 
Itsesi silti tervetulleeksi leirille. 

5. Lasien ieiri Mökillä 11/6—16/6. 7 vuot- 
ta ja vanhemmat. Yritämme tänä vuonna- 
kin lasten omasta pyynnöstä järjestää tä- 
män ihanan leirin. Ruokamaksu 12 kr/päivä. 
Jos samasta perheestä tulee 2 tai useampi 
lapsi on ruokaraha heistä 10 kr. 

Leireille osallistumisesta toivomme ruuan 
varaamisen takia osannottajla ilmoittamaan 
Juho Korpelaiselle, Blomstergängen 12, 
502 49 Bäras, puh. 033/155 322 tai Anneli 
Paukkoselle puh. 033/138 544. Leireille ovat 
Boräsin ulkopuoleltakin kaikki tervetulleita. 

Inkerin Kerho 



Känn dig välkommen tili nedanstäende! 

1. Arbetsfest = talkoot onsd 25/4 kl 18 
ute pä stugan i Krägered. Kerho bjuder pä 
kaffe, korv. Kanske hinner vi även med 
lite volleybolL 

2. Mindagsträffar ute pä stugan kl 18 
varje mändag med början 7/5. Volleyboll, 
pilkastning, överraskningar. Kerho bjuder 
pä grillkorv. 

3. Diskusslonsklubben. Upplysningar av 
Toivo Jääskeläinen, tel 131 552. 

4. Veckslutsläger pä stugan för ungdomar 
8/6—11/6. 

5 Barnens läger pä stugan 11/6 — 16/6. 
7 är och äldre. 

Lägren är inte enbart för boräsare utan 
alla är välkomma. Helst förhandsanmälan 
per telefon 033/155 322 eller 138 544. 

Inkerin Kerho 



Ruotsiin juhannuksena 

Helsingin paikallisosasto järjestää jäl- 
leen yhteisen bussimatkan Ruotsin 
kesäjuhlille Gävleen Juhannuksena. 
Matkasta tehdään mahd. halpa ja 
reitti on sama kuin edellisinäkin vuo- 
sina. Seuraavassa numerossa tarkem- 
mat ohjeet, mutta ilmoittautua voi jo 
nyt: Hannu Vironmäki puh. 662 668 ja 
Ida Rupinen puh. 445 701. Kiirehtikää 
ajoissa mukaan, niin helpotatte jär- 
jestelyjä. 



10 



MATTI KÄHÄRI: 



Muistelmia Lempaalasta 



JATKOA ED. NUMEROSTA 



"Mustilan" kylä sijaitsi aika korkealla 
selänteellä (sinne Kivennavan pitäjän suun- 
taan). Peltoja oli vähän vaan, kun maidon 
menekki Pietariin oli hyvä, yritettiin tehdä 
heinää mahdollisimman paljon metsästä ja 
pitää karjaa mahdollisimman paljon. — 
Rajajoki oli noin 10 km päässä ja siinä 
kohdassa vain askelen levyinen. Toisella 
puolella olivat heinätöissä "Vehmaisinkylä- 
läiset", (eli "Paavinkyläläiset") ja Lempää- 
län puolella "Mustilankyläläiset". Heinää 
tuotiin metsästä satoja kuormia. Kun hei- 
nän ajo kävi joka päivä koko talven, oli 
hyvä tie Mustilasta rajalle asti ja sama 
lienee ollut rajalta Kivennavallekin päin. 
— Siihen aikaan oli Pietarissa lukematon 
määrä kuorma- ja taksihevosia ja ne puri- 
vat heinää ja sitä tuotiin myös arvaamatto- 
mat määrät Suomen puolelta. Vaikka Kä- 
kisalmen maantie kulki läpi Raudun ja 
Lempäälän, käyttävät hyvin monet suoma- 
laiset sitä Kivennavan ja Mustilan välistä 
metsätietä. Mustilan kylän talot olivat vie- 
lä 1900 vaihteessa kahden puolen tietä, 
(niinkuin venäläiset kylät ovat vieläkin). 
Kaivoja oli hyvin harvassa. Tarvittava vesi 
tuotiin enimmäkseen lähteestä, kesällä kan- 
taen talvella kelkalla vetäen. Parhaaseen 
sesonkiaikaan sattui ainakin kerran viikos- 
sa, että lähes kymmenen suomalaisten hei- 
näkuormaa työntyi Mustilan kylän kelkka- 
tielle, aivan perätysten, ja niillä pojilla ei 
ollut aikaa. Silioin oiivat aina kelkat ja 
vesisaavit tuuskana. Tästä kyläläiset valit- 
tivat Rokkasellekin, vaan hän ei tainnut 
kaikkea oikein uskoakaan, ja kehoitti vaan 
kärsivällisyyteen. — Kerran sitten oli Rok- 
kanen matkalla — omalia hevoseilaan ja 
renkijussi kyytimiehenä — Lempaaian ky- 
iästä Mustiiaan. Oltiin jo melkein ohitettu 
"Lavosenmäki", kun näkyi heinäkuorma 
tulevan vastaan. Vieiä noin 15 metriä, kun 
olisi ollut tienhaara oikealle, sekä myöskin 
vasemmalle, ettei tarvitsis kääntää pak- 
suun lumeen, Rokkanen nosti kättänsä ja 
hihkaisi: "Hei, uotahan hiukan!" Mies vaan 
ravisti hevosensa juoksuun. Renkijussin ei 
auttanut muuta, kuin nykäistä hevosta oi- 
kealle. Ei siinä ehditty niin hyvin syrjään, 
kun heinäkuorma pukkasi pienen ajosaah- 
kan nurin ja lopun arvaat 

Mustiiaan menevä tie jatkui suoraan 
eteenpäin. Oikealla puoleiia oii noin 200 
metriä pitkä suontapainen, mitä kutsuivat 
"Jauhopäänporstuva". Vasemmalla puolella 
oli hiekkamäkiä ja notkoja vuorotellen. — 
Siinä lähestyttiin hiekkakukkula, mikä jos- 
kus oli jatkunut suon reunaan asti, vaan 
siihen koverrettu tie. joten ainakin kesän 



aikana oli vasemmalla melkein pystysuora 
seinä. Lännestä puhaltava tuisku oli nyt 
taputellut tienpaikankin suonreunaan asti 
yhtä korkeaksi kuin mäen kukkula oli. Ja 
hanki oli siinä niin kovaa, että tarvittiin 
hyvä rautalapio mikä siihen pystyi. Tuis- 
kun jälkeen ei ollut paljon ajettu, ja mäen 
puolelta oli tien reuna vähän alennettu, ettei 
reki vierinyt alas; vaan pysyi jotenkuten 
suorallaan. Rokkanen muisti kyläläisten 
kertomuksen, että heinäkuormia tulee mon- 
ta perätysten. Ehkä äskeisestä kokemuk- 
sestaan viisastuneena, hän sanoi: "Minä 
lähden edellä kävellen, aja minun perässäni 
pienen matkan päässä, jos tässä tulee vas- 
taan voi käydä hullusti!" Ei siinä kovin pit- 
källe ehditty, kun mäeltä näkyi heinäkuor- 
ma. Eivät auttaneet huudot eikä viittoile- 
miset, vaan mies ajoi kuin syöpänä sutena 
päälle. Rokkanen kiepsahti mäen puolelle. 
Kun kuorma tuli kohdalle, hän tyrkkäsi 
molemmin käsin. Sinne menivät Jauhopään- 
porstuvaan, hevonen ja heinäkuorma ja uk- 
ko mukana. Tuskin ehtivät kymmenen 
metriä eteenpäin, kun jälleen ilmestyi hei- 
näkuorma eteen. Sinne meni Jauhopään- 
porstuaan sekin. Nyt päästiin mäen päälle 
ja sieltä näkyi yli pienen notkelman. Ei 
siellä ollut ketään, vaan ukko oli vihainen 
ja topsuutti eteenpäin. Kun Rokkanen pää- 
si viimeisenkin mäen puoleen väliin, tuii 
jälleen heinäkuorma näkyviin. Mies vou- 
hautti hevosta piiskalla ja huusi: "Pois tiel- 
tä äijäi" Mutta äijäpä olikin vikkelä, ja 
sinne meni sekin kuorma nurin. Nyt oli 
mäki vähän loivempi ja hevonen ja kuor- 
ma jäivät vähän lähemmäksi tietä. Mies 
huusi kiroili en: "Kyliä minä sinut perke- 
ieen äijä opetan" ja lähti hangon kanssa 
kimppuun, vaan kun Rokkasen onneksi oli 
siinä kohdassa lumihanki aika pehmeä, eikä 
mies päässyt mihinkään. Muutaman metrin 
mäellepäin mentyään pysähtyi Rokkanen ja 
aikoi saarnata: "Kuules mies. Minä en ole- 
kaan mikä äijä hyvänsä. Olen Lempaaian 
pappi. Minulle on niin monta kertaa vali- 
tettu kylän asukkaiden taholta teidän sika- 
maisesta käyttäytymisestänne minä en us- 
konut, vaan nyt minä uskon. Hinkuko teitä 
käskee ajamaan tänne Mustilan kelkkateil- 
ie. särkemään ihmisten kelkkoja ja vesi- 
saaveja. Hävyttömät. Tiedätte, että ei niin- 
kään kaukana ole Viipurin maantie. Rau- 
dun läpi tänne Lempaaiaan tulee Käkisal- 
men maantie käyttäkää niitä. Pois kylän 
keikkateiltä! Kun minä annan iuvan, teitä 
kohdellaan tääiiä toisella tavalia. Ei kylä 
oie 'kirveettä' tääiiäkääni" Ei kukaan saa- 
nut tietää, että kirjoittiko hän vieiä Kiven- 



11 



Gävlessä puuhataan ja pohditaan 



Kuten tiedetään, Ruotsin inkeriläisten kesä- 
juhlat pidetään juhannuksena 1973 Gävles- 
sä. Ruotsista saamamme leike Arbetar- 
bladet-lehdestä 25. 2. 73 kertoo kuitenkin, 
että gävleläisillä on vaikeuksia juhlien jär- 
jestelytoimissa. Lehti on otsikoinut juttun- 



navan papillekin, mutta ihme kumminkin 
tapahtui, heinäkuormien ajo Mustilan kylän 
läpi loppui. 

Rokkasen aikana Lempäälässä kävi kan- 
sallinen herätys. Suomenkielisiä kirjoja ja 
lehtiä oli kaikkialla. Suomalaisia lauluja 
laulettiin talossa kun talossa niin kuin esim. 
Karjalaisten laulua ja Porilaisten marssia 
ym. Räikkösen kalenteri ja Joulu-lehti oli- 
vat varmasti joka mökissä. — Tsaarival- 
lan aikana olivat myös omat urkkijansa. 
Ne raportoivat Pietarin kuvernöörille Rok- 
kasen ja Räikkösen veljekset kansalliskiih- 
koilijoiksi ja kuvernööri taas puolestaan 
antoi Inkerinmaan Luterilaiselle kirkko- 
hallinnolle määräyksen "hajottaa se kiihot- 
tajakolmikko". Tämä on se oikea syy, miksi 
nämä kolme miestä poistuivat Lempaalasta 
samoihin aikoihin. 

Rokkasen jälkeen aivan "kansalaissotaan 
asti" oli pappina Lempäälässä Paavo Son- 
ny. Kun isäni asui Raudussa, tykkäsi P. 
Sonny aina käydä tervehtimässä, milloin 
liikkui sielläpäin. Kerran, — kun hän tuli. 
— oli juuri ovella uloslähdössä nuori mies, 
joka esitti nimensä: "Juho Löyskä, Liesku- 
lasta", ja poistui. Kun isäni oli selvittänyt, 
että tämä oli paikkakunnan tapaan sanot- 
tuna "Perviin Matinpoika", kertoi pappi 
seuraavan seikkailun : "Menin kerran pitä- 
mään hartaushetkeä Lieskulaan juuri hä- 
nen kotiinsa. Paijon oii väkeä kokoontu- 
nut. Nuorten joukosta tuii minua tervehti- 
mään noin seitsemänvuotias hyvin pukeu- 
tunut reiiu poikanen. Minä kysyin uteliaa- 
na: 'kenenkäs poika sinä oiet?' Poika vas- 
tasi: 'Et sie slt minnuu tunne? Perriin Ma- 
tin poikaha mie uon! f — Jaha siis talon 
nuori isäntä. Entä, mikäs sinun nimesi on? 
Poika vastasi kainostelematta: — 'Et sie 
sit tiie, itsehä sie miun ristit!' 

Kun Aatami Kuortti oii Lempaaiassa, tyk- 
käsi hän käydä ky iissä ja taioissa juttele- 
massa. Kerran "Heinolassa" oliessaan hän 
meni tervehtimään Siiakan Pekkoa. Hän 
koputti ovelie. Eukko karjasi sisäiiä: "Kuka 
sieit tullov niin kehno otus. jot ei sua 
ouviikaa auki?" Mutta naama venähti pit- 
käksi, kun sisäile työntäyi pitkä mies, joi ia 
oii täysi työ pujottautuessa an matalan ovi- 
aukon läpi. 



sa: KUKA VOI AUTTAA INKERILÄISIÄ? 
VALTAKUNNAT J JSET JUHLAT GÄV- 
LESSÄ OVAT VAARASSA, VAHTIMES- 
TARI PUUTTUU. Lehti kirjoittaa mm.: 
"Inkeriläisten yhdistyksellä Gävlessä on 
hankaluuksia. Kakslkymmentäviisivuotias 
järjestö on ottanut vastatakseen perintei- 
sestä valtakunnallisesta juhannusjuhlasta, 
johon inkeriläiset Ruotsista ja Suomesta 
vuosittain kokoontunut. Juhlia on pidetty 
25 vuotena peräkkäin eri paikkakunnilla ja 
niissä on tavallisesti mukana 600 — 1200 
henkeä. Gävle on järjestänyt juhlat aikai- 
semmin kaksi kertaa. Tällä juhlaUa on 
vahvat kirkolliset perinteet, kuten koko in- 
keriläisten yhteenkuuluvuudentunteella 
yleensäkin. Juhlan avajaiset ja päättäjäiset 
pidetään Pyhän Ansgariuksen talossa. Kan- 
santalon teatterisali on varattu kansallista 
iltaa varten. Mutta Ströfvallenia, joka on 
ainoa mahdollinen urheilukilpailuihin sovel- 
tuva paikka, el ole saatu varatuksi, koska 
paikalla ei tuolloin ole vahtimestareita." 
Lehti kertoo edelleen, että inkeriläiset yrit- 
tivät jo syksyllä tehdä näitä varauksia, 
mutta vieläkään ei ongelmaa ole pystytty 
ratkaisemaan. Strömvallenilla on sadekatos, 
ja muita, katoksettomia paikkoja el näin 
suuria juhlia varten mielellään hankita. 
Lehti on haastatellut Gävlen Inkeri-kerhon 
puheenjohtajaa Lennart Matikaista ja ker- 
too edelleen kerhon toimintamuodoista sekä 
mainitsee Gävlessä olevan noin 90 inkeri- 
läistä ja ympäristössä lisäksi noin 150 ai- 
kuista inkeriiäistä. Lehdessä tehdään selkoa 
myös inkeriläisten Ruotsiin siirtymisen vai- 
heista. 



Arbetarbladet kertoo samassa artikkelissaan 
myös lehtemme iukijoille tutusta runoili- 
jasta Aatami Vainikasta, jonka kir- 
joituksia olemme saaneet lukea viime aikoi- 
na melkein joka numerostamme. 

Arbetarbladetin haastattelija on vieraii- 
iut myös Inkeri-kerhon illanvietossa Toivo- 
sen perheessä eikä unohda mainita perin- 
teistä piirakkatarjoiluakaan. Keskusteiua 
kerrotaan tässä tiiaisuudessa käydyn vuo- 
roin suomeksi, vuoroin ruotsiksi 



12 



Kirkonmiehen 
härkä 



Jos tahot ellää ni työtäki pittää tehhä, 
makkaavan kissan suuhun hiir el mäne. 
Kirkonmies Antti Peikalainen ei vierok- 
sunut työtä, olj se työ vaik mitä. Hiä panj 
valkoisen peretnlekan vyölleen, laittoi kuk- 
sinat (kannut) selkäheen ja läks linnaa mai- 
toloin kans ninku toistki molosnitsat. Hiä 
koulutti kaks tyttö jään opettajiks ja kol- 
maiskl tyttö käl kansanopiston. 

Antti osais kasvatta viel kommeita här- 
kil, yhenko möi, toinen olj jo tilal ja kol- 
maiski jo nost piätään. Ne hiä möi Suariil 
tuttava! lihamieheL Antti olj justii lahol- 
laan härkä jään viemää Suaril, ajastkii ojl 
jo sovittu etukättee. Antti kerkis vua köyt- 
tää härän rattain perää ,ni siin samas se 
tek temput, tönäis rattaan nurin. — No voi 
siun tökkii sanoi Antti, ois jo kiireki männä, 
a härkä ei olt mnnäänkä, katsoi vua suur- 
ril silmillään. Siin ei muu auttant, ojl vua 
härkä vietävä takasin liävää ja suahha ral- 
taat seisomaa. 



Juho SUNI, inkeriläissyntyinen taiteilija, 
kuvanveistäjä ja maalari, on esillä sekä 
Arbetarbladetin että Gefle Dagbladin pals- 
toilla Juho Sunin ehdotus uudeksi Gävlen 
joen ylittäväksi sillaksi tulee luultavasti lä- 
hiaikoina toteutettavaksi. Muistanemme, 
että sama monipuolinen taiteilija ja suun- 
nittelija on tuonut myös örebrossa olevan 
inkeriläisten muistomerkin. 



Sekä Ruotsin että Suomen inkeriläiset toi- 
vonevat hartaasti, että gävletäisten ponnis- 
telut juhannusjuhlien järjestämiseksi eivät 
mene hukkaan. Suomesta juhannusjuhtitla 
vierailleet inkeriläiset ovat kyliä panneet 
merkille, että juhannuksen aikaan ruotsa- 
lainen kaupunki hiljenee vietä täydellisem- 
min kuin suomalainen. Toivomme kuiten- 
kin, että Strömvaltenin putmakin saadaan 
ratkaistuksi ja urheitukilpaitut tulevat pi- 
detyiksi. 



Siin Antti keks keinon: — panen tuost 
hyvän kuorman kivvii, minkän hevonen 
vettää ja härän puan perrää. aKik ojl jo 
valmiin, härkäki ojl jo köytetty rattain 
perrää, Anttiki nous kivkuorman piäl is- 
tumaa, el vua viel kerin t lähtee liikkeel. 
Siin härkä möräht, ja rattaat olliit tuas 
nurin, ei muuta ko kivet vua kola j ii t ja 
siin olj Anttiki muas ry omillaan ja olj ha 
se viel onni ko Itse ei jiänt kiwi in ala. 
Siin samas rytäkääs mitenllent Antin suust 
lipsaht puolj sannaa — per. toinenpuol san- 
naa jäi sanomatta? A härkä ei olt min- 
näänkää, katsoi vua Antin piäl suuriil sil- 
millään, ninku ei ois mittää tapahtuntkaa. 
Slln se tuas Antin syvän lauhtui, siint olj 
vua pahamiel ko sai sellain sanoneks. 

Tuas ei auttant muu ko härkä olj vietävä 
liävää. Hevonen olj pantava kiesii valjai- 
hen ja aljja Suariil sanomaa jot laittisiit 
miehen härkää ottamaa. 

Seuraavaan uarauun tulj Suarilt pien poi- 
ka härkää ottamaa. — Antti nauraht, mie 
kysyin heil jot laittasiit miehen, a hyö 
laittoit mokoman piihän. El taija härän vie- 
misesi tulla mittää. Poika käsk isäntää val- 
jastammaa hevosen. 

Anttii sapetti kovast, kumminki valjast 
hevosen ja ajattelj: siin suap poikaki nähhä 
miten ne rattaat kuperkeilaa männööt? He- 
vonen olj jo valjais ja samas poikaki toi 
liäväst härän, köytti sen rattain perrää ja 
kiepsaht itseki rattail istumaa. Slln Antti 
sano pojal: Sle poika suat kävellä ja ai jaa 
härkää. — Poika sannoo: nouse vua siekkii 
hosjaln (isäntä ) tänne rattail, annetaa vua 
härän kävellä. — Antti ajattel: A koht 
siekkit poika parka lennät nurinniskojais. 
Antti keholtti hevosen liikkeel, itse hiä kä- 
vel ja katsoi härän piäl kons se tönäisöö 
rattaat nurin. Härkä vua kävel eikä muuta 
ajateltkaa. — Siin tutj Antil ajatus piähän: 
Sil prihal on mitätien hampaan kolos. Selain 
Antti kävet Mintkantiel ast, siin hiä nous 
rattai pojan rinnaat istumaa ja kyssyy po- 
häräl, ko se nuoin rauhallaan kävelöo? — 
jalt: — Sano nyt totta, mitä sle teit sll 
En mie sit tehnt sen enempää ko kiäräsin 
hännän ympäril pikirihmaa ja köytin lujast, 
se nyt vua ajattelo sitä häntä jään. Anttt 
ei osant siihen sannoo mittää, ajattel vua: 
Mokoma priha, a mitä tietää. Setlain härkä 
kävel Suaril ei tarvin tyyvvä, eikä lykätä. 

A Vainikka 



13 



Kyykkää ja lentopalloa 

Talven unen jälkeen aloitetaan KYYKÄN 
peluu jälleen PUOTINHARJUN URHEILU- 
KENTALA keskiviikkona 25. 4. Kenttä si- 
jaitsee aivan Kontulan ja Myllypuron tien 
varrella heti Puotinharjun takana. Kahtena 
edellisenä kesänä inkeriläiset ovat kokoon- 
tuneet lukuisana joukkona mittelöimään ja 
seurustelemaan joka viikko maanantai- ja 
keskiviikkoiltaisin klo 18—21. 

Lisäksi olemme pelanneet välillä LENTO- 
PALLOA. Ilman lämmettyä on tarkoitus pe- 
lata sitä jälleen. 

Kaikki aikaisemmin mukana olleet sekä 
uudet, nuoremmat sekä vanhemmat, ovat 
tervetulleita paikalie tutustumaan ja pelaa- 
maan! Tarkemmin peliajoista ja -paikasta 
voi tiedustella seuraavilta henkilöiltä: 

L. Iivanainen puh. 715 955, N. ja A- Kelo 
puh. 335 717, Y. Korkkinen 835 556, H. ja P. 
Lehtinen 332 583. 



Tunnetko hänet? 



Inkeriläisten Yhdistys r.y. 

Omaisuustase 31. 12. 1972 

Vastaavaa 

Rahaa 

Talletuksia KOP:ssa 559,30 
„ OKOissa 363,27 

„ postios. i 141,59 

Tavaravarasto 

Saatavia 

Vuoden 1972 alijäämä 



mk 



Vastattavaa; 

Vuoden 1973 Viestin tilausmaks. 

Kirkkorahasto 

Säästö edell. vuosiita 

Tilivuoden veiat 



mk 



211,16 



2 064,16 

3 611,04 
1 237,40 

1 668,26 
8 792,02 

2 419,38 
872,39 

3 940,09 
1 560,16 
8 792,02 



Tulostase 31. 12. 72 
Tulot: 

Inkeriläisten Viestin tulot 

Jäsenmaksut 

Tulot tavaran myynnistä 

Korkotulot 

Kesäjuhlatulot 

Sekalaiset tuiot 

Vuoden 1972 alijäämä 



Menot: 

Inkeriläisten Viestin menot 

Toimistonhoitokuiuja 

Postimaksuihin 

Vuosikokousmenot 

Toimistotarvikkeihin 

Jäsenkortteihin 

Sekaiaiset menot 



10 478,22 

291,50 

353,34 

266,26 

2 453,54 

517,28 

1 668,26 

mk 16 028,40 



14 744,59 
500,— 
2,25 
120,— 
24,21 
77,35 
560,— 
mk 16 028,40 
Helsingissä 12. pnä helmikuuta 1973. 
Matti Vironmäki Hertta Allanmaa 




KENEN PATSAS 

Hesperian puistossa on naista esittävä pat- 
sas, jonka jalustassa on iuettavissa huomau- 
tus, että se on Hankkijan pystyttämä. Kuka 
on patsaan tehnyt kuvanveistäjä? Kuka on 
nainen, onko Hankkijan perustaja vai joku 
johtokunnan jäsen. Olisi hauska tietää. Ei 
sanota patsaassa. Etsin joka paikasta. 

Uikoiiija 

Patsas esittää runonlaulaja Larin Paraskea, 
joka syntyi 1833 Pohjois-Inkerin Lempää- 
lässä ja kuoli 1904 suuressa köyhyydessä 
Sakkoiassa Karjaian Kannaksella. Paraske 
oli muistinero, ja hän oli saanut nimen 
"Suomen Runotar". Eri keräilijät kirjoitti- 
vat hänen runojaan ja loitsujaan muistiin 
yhteensä 32 000 säettä ja lisäksi vielä sanan- 
parsia ja muuta kansanperinnettä. Hespe- 
rian puistossa sijaitsevan patsaan on veistä- 
nyt Alpo Sailo, sen iahjoitti Hankkija ja se 
paljastettiin vuonna 1949. Toimitus 

Helsingissä ilmestyvä ILTA-SANOMAT jul- 
kaisi Lukijan ääni -palstaiiaan 23. 2. 73 
oheisen iukijan kysymyksen ja toimituksen 
vastauksen siihen. Samassa yhteydessä on 
julkaistu myös kuva Larin Parasken pat- 
saasta. Tämä meidän kuvamme ei oie kuva 
patsaasta, vaan valokuva Larin Paraskesta. 
Kai hänet jokainen inkeriläinen tuntee, vai 
mitä arvelette? 



14 



AJANKOHTAISIA ILMOITUKSIA 



HELSINGIN 
PAIKALLISOSASTO 

Huhtikuun kuukausikokous on sunnuntaina 
29. 4. Agricolan seurakunnan seurakunta- 
kodissa klo 14. Tässä tilaisuudessa ilmoite- 
taan myös toukokuun retkestä lähemmin. 

KÄKISALMEN OPPIKOULUN 
HENKILÖMATRIKKELI 

Käkisalmen oppikoulun historiateos ja sii- 
hen liittyvä henkilömatrikkeli ovat parhail- 
laan tekeillä. Koska nimen- tai osoitteen- 
muutoksen takia emme ole voineet tavoittaa 
kaikkia Käkisalmen oppikoulun (yhteiskou- 
lu/yhteislyseo) entisiä oppilaita, pyydämme 
asianomaisia tilaamaan henkilötietolomak- 
keen tai muuten ilmoittamaan Itsestään ta- 
vanomaiset matrikkelitiedot, jotta teoksen 
matrikkeliosa saataisiin mahdollisimman 
täydelliseksi. 

Lomakepyynnöt tulisi tehdä aivan ensi- 
tilassa os. 

Maisteri Lempi Nurkkala 

Topeliuksenkatu 7 G 34 

00250 Helsinki 25 

Historiantoimikunta . 

TURUN INKERILÄISTEN 

XUienpSfväjuhla on toukokuun 13 pnä klo 
14 Ruissalon Birkassa. Tervetuloa. 



TURUN PAIKALLISOSASTO 

Pääsiäisjuhla pidetään Karjalaisten talossa 
Itäpellontie 1 toisena pääsiäispäivänä 23. 4. 
1973 klo 14. Monenlaista ohjelmaa ja lopuksi 
tarjoilua. Tervetuloa! 



TURUN INKERILÄISTEN 

OMPELUSEURA järjestää Suomeen tulon 
30-vuotismuistojuhlan 27. 5. klo 14 Karja- 
laisten talolla Itäpellontie 2. Juhlassa on 
hengellistä ohjelmaa sekä kahvitarjoilu pii- 
rakoitten kera. 
Tervetuloa läheltä ja kaukaa. 



LAHJOITUKSIA SÄÄTIÖLLE 

Inkeriläisten Sivistyssäätiö on vastaanotta- 
nut seuraavat lahjoitukset Inkeri-kodille: 
Tuntematon 3: — ja Sofia Pylsy 10 RKr. 
Kiitämme lahjoittajia tuesta. 

Asiamies 



TAMPEREEN KUULUMISIA 

Kevätkauden viimeinen tilaisuus Kalevan 
kirkon huoneessa no 9, alkaen klo 14 pide- 
tään 6. 5. 

Johtokunta 



INKERILÄISTEN KESÄJUHLAT SUOMESSA 

PIDETÄÄN TAMPEREELLA 

HEINÄKUUN 7.-8. PÄIVÄNÄ 1973. 



15 



Tilaa asiamiehiltämme 
Inkeri-aiheista kirjallisuutta 
Levitä Inkeri-tietoutta 



Sulo Haltsonen y.m. 
Inkerin snomalaisten historia 50, — 

Saini Laurikkala 

Rovasti S. J. Lanrikkalan elämäkerta 14, — 

Aapo Iho 

Hieta jyvä, valitnt rnnot 10, — 

Helli Suominen 

Mooses Putron elämäkerta 3,50 

A. Metiäinen 

Inkerin Ev.Lnt kirkon 350 v. mnisto- 
jnlkaisn 20, — 

Äänilevyjä 
Inkeriknoro 
Nouse Inkeri y,m. 7,50 
Lanri Santtn 
Murrejuttuja 7,50 



Inkerin seinäkarttoja 2,50 
Inkerin vaakunotta 6, — 
Inkerin lippoja 4, — 

Inkerin postimerkkejä 

sarja 20, — 
Adresseja 7, — 

Inkeriläisten Viesti vuo- 
deksi 1973 olisi syytä tila- 
ta. Hinta 8,— 

Hinnat kruunuissa vallit- 
sevan kurssin mukaan. 

Pääasiamiehet: 

Rnotsissa Armas Paakkonen 
Snomessa Hannn Vironmäki 

osoitteet sivulla 2. 



inkeriläisten viesti 

OSOITEOSASTO 
c/o A. TUOH1MÄK1 
5ALLATUNTUR1NT1E 2 C 26 
00970 HELSINKI 97 
puh. 327 046 

MUUTATTEKO? 



KIINNITTÄKÄÄ TÄHÄN OSOl- i 
| TE VIIMEKSI SAAMASTANNE i 
! INKERILÄISTEN VIESTISTÄ 
| KIRJOITTAKAA ALLE UUSI ; 
j OSOITTEENNE JA POSTITTA- ! 
j KAA MEILLE ENSI TILASSA 



NIMI 



UUSI LÄHIOSOITE 



UUSI POSTITOIMIPAIKKA 



Väinö 



Oy 



Huopalahdentie 10 A 20 
Helsinki 33. 
Puh. 487 619 



Saariston Kirjapaino Oy, Helsinki 1973 














n u m*e r o": 5 J 



toukokuu 1 973 



inkeriläisten viesti 



TOIMITUS: Kaskilaaksontie 4 C 50, 02360 Soukka 

Päätoimittaja: 

Matti Vironmäki, puh. 631 285 
Toimitussihteeri : 
Pirkko Huurto, puh. 80 17 286 

KONTTORI: Aurorankatu 7 A 1, 00100 Helsinki 10 

OSOITE- JA TILAUS- Anneli Tuohimäki 
ASIAT: Sallatunturintie 2 C 26 

00970 Helsinki 97 

Puh. 327 046 

TILAUSMAKSUT: Konttorin osoitteella postisiirtotilille 

30636 

TILAUSHINTA: mk 8, — vsk kotimaassa, Ruotsissa 10 kr. 

ILMOITUSHINNAT: 1/1 sivu mk 150,— 

1/2 " " 80,— 
1/4 " " 50,— 
Kuva ilmoituksessa 20, — 
Kuolinilmoitukset 10, — 
Kiitos- ym. ilm. 10, — 

PÄÄASIAMIES Armas Paakkonen 

RUOTSISSA: Tingsgatan 4 B 

50253 BORAS Puh. 033/101 850 
Postisiirtotili n:o 626047 — 5 

PÄÄASIAMIES Hannu Vironmäki 

SUOMESSA: Tehtaank. 5 E 43, 00140 Helsinki 14 

Puh. 662 668 
Postisiirtotili n:o 416608 — 9 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 

Kustantaja ja julkaisija: 

INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 



KANSIKUVA KERTOO: 

Karjalaisten heimotalon peruskiven muuraus tapahtui Käpylässä Helsingissä 
28. 4. 73. Kuvassa Väinö Pietari Kekki suorittamassa osuuttaan — Inkeri- 
kodin osuutta — tässä juhlallisessa tilaisuudessa. Puhumassa Karjalan Liiton 
puheenjohtaja Urho Kähönen. 



RUOTSIN PUOLELTA 



Radan seuräkuntapiiri Mölnlyckessä 25-vuotias 



A. TERVON PUHE 



Vietämme tänään kaksoisjuhlaa, Radan 
suomenkielisen seurakun tapiirin 25- ja kuo- 
ron 10 v- juhlaa. Ja minulle on suotu ilo 
toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi tähän 
yhteiseen juhlaamme. Tervetuloa kaikki 1 

Kun sain tehtäväkseni esittää seurakun- 
tapiirimme toiminnasta jotain tässä juhlas- 
sa, havaitsin olevani melkein pulassa: ei 
tuntunut löytyvän mitään sanottavaa, niin 
seurakunnasta kuin kuorostakaan. 

Minulla nähkääs ei ole tarkoitus esittää 
seurakun tapiirimme historiikkia, joka kyl- 
lä kuuluisi asiaan tällaisessa juhlassa. Eikä 
sen laatimisessa, kuin esittämisessäkään 
olisi ollut vaikeuksia, koska aineestoakin 
olisi ollut käytettävissä yllin kyllin. Mutta 
katson sen kuitenkin tarpeettomaksi syystä, 
että monet meistä ovat kuulleet ja monet 
varmaan KOTIMAA lehdestäkin lukeneet 
Boräsin seurakuntapiirin historiikin. Borä- 
sin ja Radan Seurakuntapiirien syntyvai- 
heet ja ajat ovat suurinpiirtein samat, sa- 
mat papitkin ovat palvelleet näitä molem- 
pia vuosikausia. Siksi katson, että historii- 
kin esittäminen — vaikka se olisikin pal- 
kallaan tällaisessa tilaisuudessa — tulisi 
vain yhden ja saman asian toistamiseksi. 

Ja vaikka emme nyt historiikkia esitä- 
kään, on meidän silti aiheellista tuoda jol- 
tain ajatuksia esiin neljännesvuosisadan toi- 
mineesta seurakuntapiiristämme, kuin myös 
10-vuotiaasta kuorostammekin. 

Tätä miettiessäni jouduin pysähtymään 
(Ap.t. 1:8) olevien Jeesuksen sanojen eteen: 
"Ja te tulette olemaan minun todistajani" 

Nämä Vapahtajamme sanathan kosketta- 
vat meitä niin yksityistä, kuin seurakunnan 
yhteydessä olevaakin kristittyä: ". . . Minun 
todistajani". Uskoessamme Jeesukseen 
olemme kutsutut hänen todista jikseen, niin 
yksilöinä kuin seurakuntanakin. Jeesushan 
vaatii seuraajiltaan tunnustusta, että hän 
on Jumalan Poika ja maailman Vapahtaja. 
"Jokaisen kielen pitää tunnustamaan Isän 
Jumalan kunniaksi, että Jeesus on Herra". 



Ei voida tehdä mitään suurempaa palvelusta 
täällä maailmassa, kuin kertoa Jeesuksesta, 
kertoa jokaiselle että Jeesus on juuri hä- 
nenkin edestään kärsinyt, kuollut ja nous- 
sut ylös kuolleista. Kertoa hänen rakkau- 
destaan, syntien anteeksiantamuksesta ja 
iankaikkisesta elämästä. Tunnustamalla 
Jeesusta me teemme Jumalan valtakunnan 
työtä. 

Mutta Jumalan valtakunnan työ el rajoi- 
tu yksinomaan vain suulliseen tunnustuk- 
seen, sitä voidaan tehdä myös muullakin 
tavalla. Eikä meillä kaikilla ole siihen edel- 
lytyksiäkään, slilä harvat meistä on varus- 
tettu puhujan armolahjoilla. Mutta nytpä 
onkin lukemattomia Kristuksen todistajia 
jotka eviät ehkä milloinkaan ole astuneet 
esiin suullisesti todistamaan ja kuitenkin 
elämällään ja toiminnallaan ovat olleet ja 
ovat rakenlamassa Kristuksen seurakuntaa. 

Ei heitä juuri huomata, el heistä lehdissä 
liioin kirjoitella, ei maailma heitä tunne, 
mutta Jeesus tuntee ja sanoo: ". . . minun 
todistajani." 

Ja nyt tässä juhlassamme me saamme sa- 
noa: Jumalan kiitos, tällaisia todistajia, täl- 
laisia soihdun kantajia on ollut seurakun- 
nassammekin! Heidän työnsä ja toimintansa 
hedelmät ovat yhä näkyvissä, jopa vaikutta- 
massakin. 

Se tuli jonka he 25 vuotta sitten täällä 
sytyttivät, ei ole vielä sammunut. Ehkä se 
on enää tuhkan allia heikkona hiilloksena, 
mutta se ei ole tyystin vieiä sammunut. Sii- 
tä on todistuksena monet seurakunnalliset 
toimintamuodot, niinkuin tämä juhlakin. 

Alussa meille tuli jo ilmi että vietämme 
seurakunnan ja kuoron juhlaa, niinpä meil- 
lä onkin nyt tilaisuus kuulla kuoron 10-vuo- 
tiskonserttL Siitä jo näin etukäteen — tie- 
tenkin kokemuksesta — rohkenen sanoa, et- 
tä se tulee olemaan kuulemisen arvoinen. 

Samoin meillä on myös seurakunnan 
muukin toiminnan kohdalla tilaisuus luoda 
katsaus noihin taakse jääneisiin 25 vuoteen. 



Te, jotka tässä seurakunnan vaivassa ja 
ilossa olette olleet mukana, varmaan yhdyt- 
te kanssani kiittämään taivaallista Isäämme 
näistä 25 vuodesta. Kiitollisuus täyttää mie- 
lemme, että tämä seurakunta on ollut meille 
kuin yhteinen hengellinen koti, johon Her- 
ran perheväkenä olemme saaneet usein ko- 
koontua. 

Kiitollisuus täyttää mielemme, kun Herra 
on huolta pitänyt meistä ja lähettänyt luok- 
semme niitä, jotka ovat ruokkineet meitä 
Iankaikkisella evankeliumilla. Meidän on 
mahdoton tässä yhteydessä luetella kaikkia 
niitä pappeja ja saarnaajia, jotka tämän 25 
vuoden aiana ovat Radan kirkossa sanaa 
julistaneet. Tyydymme mainitsemaan vain 
ne kaksi, jotka ovat tänne syvimmät jäljet 
jättäneet Ja he ovat: jo edesmennyt rov. 
s. J. Laurikkala ja past. Juhani Rantanen. 
Kiitollisuus täyttää mielemme, että seura- 
unnassamme tähän asti, sana ja sakramen- 
tit ovat olleet käytössä. Sillä Kristuksen 
seurakunta on vain siellä, missä hänen aset- 
tamiaan armonvälineitä hänen käskynsä 
mukaisesti käytetään. Kiitollisuus täyttää 
mielemme, että seurakunnassamme on ollut 
niitä uskollisia todistajia, jotka eivät ole 
todistelleet omaa uskovalsuuttaan, vaan hei- 
dän kerskauksenaan on ollut Kristus ja hän- 
kin ris tiinnauli tt una 

Kiitollisuus täyttää mielemme, että kuoro- 
kin jo 10 vuoden ajan on sävelten siivin ko- 
hotellut katseitamiae ylös maasta, toisinaan 
hyvinkin herkästi. 

Kiitollisuus täyttää mielemme, että seu- 
rakunnassamme on vielä niitä jotka eivät 
todistele omista ratkaisuistaan, mutta toi- 
minnallaan ovat kuitenkin voimakkaasti to- 
distamassa Kristuksen rakkaudesta. 

Siellä alhaalla keittiössä heitä parasta!- 
kaakin hääräilee. Miksi he siellä hääräile- 
vät? Siksi, että Kristuksen rakkaus vaatii 
Usko Kristukseen ei voi olla toimettomana, 
jos se sitä olisi, se olisi niinkuin apostoli 
Jaakob sanoo: "Usko ilman tekoja on kuol- 
lut" 

Näin me jo 25 vuoden ajan olemme saa- 
neet olla omakielisessä seurakunnassa, jossa 
Kristus Itse on meitä ruokkinut sanallaan 
ja hengellään. Mutta me olemme siinä saa- 
neet olla myös hänen todistajinaan, vaikka 
olemmekin Itsessämme kurjia syntisiä, mut- 
ta Jumalan armosta, Jeesuksen Kristuksen 



25-VUOTISJUHLA 

vietettiin 18. 2. 73 Krokslättsin seurakunta- 
kodin suojissa Mölndalissa. Juhlaohjelma oli 
runsas, johon kuoro antoi oman huomatta- 
van panoksensa, ne monet kauniit ja kau- 
niisti lauletut laulut, herättivät meissä kai- 
kissa juhlamielen. Puhujina esiintyivät A. 
Tervo sekä pastorit Rantanen, Erno ja Ku- 
rujoki, sekä lehtori Irmeli Wilkman ja dia- 
konissa Tuula Davidson. Juhlakansaa oli 
eri puolilta Göteborgin suuraluetta ja Bo- 
räsistakin oli bussillinen, joten meitä oli 
paljon koolla ja se oilkm rohkaisevaa. 

Väliajalla nautittiin emäntien antimia, jo- 
ta oli yhtä jos toistakin, mutta piirakat tun- 
tuivat maistuvan parhaiten, kun niiden re- 
septiäkin kuului joku kyselevän. Kuvassa 
MÖlndalin emäntiä vielä tiskaamassa, kun 
muu juhlakansa oli jo hajaantunut kukin 
omaan suuntaansa. Kiitämme kaikkia yhtei- 
sesti. A T, Mölndal 

lunastustyön perusteella olemme täysin 
otollisia. 

Tällaisista tämä Radan suomenkielinen 
seurakuntapiiri koostuu, mutta se on kui- 
tenkin pyhä, koska sen pyhyyden perustus 
on Kristuksen rakkaus ja hänen sovinto- 
kuolemansa sen edestä. Sillä sanoohan apos- 
toli: " Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi 
itsensä sen edestä, että hän sen pyhittäisi." 

Kun me näin Kristuksen lunastamina ja 
hänen nimeensä kastettuina saamme olla 
hänen todistajiaan. Niin kuulkaa, hän on 
uskonut meille vielä toisenkin tehtävän. Ja 
se on rukous. Hänen nimessään ja hänen 
kehoituksestaan me saamme kaikki asiamme 
viedä rukouksessa armonistuimen eteen. 
Myöskin seurakunnastamiae ja koko Juma- 
lan valtakunnan työn puolesta me saamme 
puhua taivaalliselle Isällemme. 

Me tiedämme, että Kristuksen seurakun- 
taa tänä aikana uhkaavat hyvin monenlai- 
set kielteiset voimat, eikä tämä meidän Ra- 
dan seurakuntamiaekaan voi välttyä näiltä 
voimilta. Ne ovat vaarallisia, mutta monin- 
verroin vaarallisempaa on jos seurakunnan 
omassa piirissä pääsevät vaikuttamaan, sa- 
naa ja sakramentteja halpoina pitävät ai- 
nekset Siksi rakkaat kristityt: käykäämme 
usein rukousalttarin ääreen, siihen Herram- 
me ja Vapahtajamme on meille luvan anta- 
nut 




Radan 
seurakunta- 
piirin 
25-vuotis- 
juhlasta 



Vasemmalta: Juho ja Anna Ahtiainen, Aino Tervo, Maria Paakkonen 
ja Elvira Paakkonen. 



ISK:n kuulumisia 



Inkerin Suomalaisten Keskusliiton johto- 
kunta kokoontui 7. huhtikuuta Kumlassa, 
Oskari Himiläisen kodissa. Tehtiin katsaus 
tapahtumiin talven aikana ja suunniteltiin 
toimintaa eteenpäin. 

Talvijuhla Eskilstunassa 4. helmikuuta oli 
hyvin onnistunut Juhla alkoi Jumalanpal- 
veluksella ja jatkui seurakuntakodilla, jos- 
sa emännät tarjosivat pöydän antimia. Oh- 
jelmallinen tilaisuus oli sopusointuinen, si- 
sältäen puheita, pakinoita, laulua ja mu- 
siikkia. Lopuksi nähtiin lyhytfilmi Eskilstu- 
nan Inkerin Kerhon toiminnasta Juho Kem- 
pin esittämänä. 

Kesäjuhla Gävlessä 

Juhan Jäppinen selosti tämän vuoden ke- 
säjuhlan valmisteluita. Juhlaa valmistel- 
laan huolellisesti Juhlaohjelma tulee ole- 
maan monipuolinen. ISK tukee juhlan jär- 
jestäjiä mm. iainaamaia 1000 kr alkura- 
haksi juhlakassaan. 
Keskusliiton taholta suositellaan yhteisiä 



linja-automatkoja Gävleen, sekä Suomen in- 
keriläisten juhlaan Tampereelle. Matkaan 
lähtijöitä kehotetaan ilmoittautumaan vii- 
meistään 31. toukokuuta paikallisien järjes- 
töjen välityksellä tai välittömästi, osoite 
Vihtori Tilkku, Arvesgärde 5. 717 44, Göte- 
borg. 

On painatettu inkeriläisten muistoki- 
veä esittäviä postikortteja, joiden myynti- 
hinta on 2 kr kappale. Suomesta on saatu 
myytäväksi Inkeriläisten Slvistyssäätlön 
adresseja, hinta 10 kr kappale. Armas Paak- 
konen jakoi postikortteja ja adresseja myy- 
täväksi eri paikkakunnille. Näitä kortteja ja 
adresseja käyttämällä voimme tukea yhteis- 
tä asiaamme. 

Rouva E. Himiiäinen lahjoitti käsityönä 
tehdyn liinan ISKdie arvottavaksi tai myy- 
täväksi. Kiitos lahjasta, sekä vieraanvarai- 
suudesta johtokunnan kokouksen yhtey- 
dessä. 

H.T. 



A. VAINIKKA: 



Tuutarin kirkost ja kirkon 
miehist 



(Tuutarin murre) 

Inkerin mual ei olt missää niin kommeeta 
ja korkijaa kirkon mäkkee. Sil kirkkomiäel 
olj tolnenkl nim, sanottii viel "Mölkän 
miäeks". Sulo Haltsosen klrjaas "Vanha 
Tuutar" sivul 19 sanotaa: "Mölkän mäk on 
7 syltä (14 metril) korkljamp Äijämäkkee 
(Äijämäk 167 metril korkee). Sota rumens 
molloot miäet, hävitti metsät, koulun, pap- 
pilan, sekä kommeen kivisen kirkon, mis olj 
2200 istuma-Ullaa, kaks sakastii, yks klrk- 
koherraal toinen klrkonmiehil, jot el kirk- 
koherran tarvint kuunnella klrkonmiehlin 
lorulol. Kirkonporstuvan piäl olj kirjasto, 
sielä olj kirjoi ylj 2000, kirjaston hoitajaan 
olj Hennu Hötsä. Vaik se kirkko olj suur ja 
korkee, mut ettält katsoin, se olj nllnku jä- 
nis istuis miäenpläl korvat hörköös. 

Kirkoumlehll olj puolj tusinaa, kaik olllit 
varakkaita talonpoikll ja kävelilt veras, elhä 
niitä köyhll talonpoikii ennen kirkonmlehlks 
pantu, alnakaa sellaisill kutka kälvät kir- 
koskll plrunnahkalst pöksyt jalas. (Pirun- 
nahka, kankaan nimi). Eikä se klrkonmie- 
hen ammatti olt mlkkää kiitettävä homma, 
sllnt el palkkaa maksettu, vaivat vua salvat 
palkakseen, yksin joulunpyhin jo mitä hom- 
maa olj niinen kynttellöln keral, kolehtll 
korjates, siin plt olla vahvat kläet ko niitä 
vask kollkkol korjahuls paljon, monta ker- 
taa oikein huavin vars notkui, el ne pienet 
miehet oikein kirkonmlehlks ois kelvanneet- 
kaa. Kaik ne olliltki riskilöi mlehll: Kekki- 
län Uatam Hämäläinen sekä Pajulast Ua- 
tam Pöllä ja Myräiän Pietar Myrä. Kaik ol- 
llit hyvvii isvossikkoi, kaikil olj montaki 
hyvvää hevosta, Pajulan Pöllääi olj aika- 
naan 12 hevosta ja renkilöi. Peräkylän Uap- 
ramvantsaal Kurikal olj kauppa, sekä tor- 
kuin lehmiin ja vasikkoln keral. Pietar 
Ryyttel, Ryytteliit ja Antti Peikalainen Pei- 
kalaisist. Olllit vua tavallissii muamiehii 
ja kasvattiit karjaa. 



Kirkonmies Myran vastoinkäymiset 

On sanotta jot onni el jokahistä suosi. 
Kirkonmiehel Pietar Myräl el olt pojistaan 
onnee. Yks poika hänel olj melkein jo oma- 
kokoiseen, silloin ko hiä olj linnaas isvosslk- 
kaan. Kerran isän ollees linnan kirkoos, poi- 
ka silaikaa lopetti itse päivään. Toisen ker- 
ran Pietarin ollees oma Tuutarin kirkoos 
silaikaa hänen kaks pientä poika jaan ollilt 
kelkkamiäees, ja ai j joit kelkkoineen kaivoo, 
molloot pojat hukkuit (kalvo ei olt suojattu). 
Kolmals tapaus olj helatorstain 1924 vuon. 
Rov. Laurikkala olj pitämääs jumalanpalve- 
lusta Tuutarin kirkoos. Kirkonmies Myräki 
olj kirkoos. Myräiän väk, kuka olj klrkos, 
kuka olj pellool tois, kyläs el olt kettää. 
— Kylä syttyi palamaa. Montaki palokun- 
taa tulj samas paikal, vettä el likel olt. Sel- 
laln kylä paloi poroks ulkorakennuksineen, 
monelt pallolt rahatki, lehmät ollilt karjaas 
ne jäivät. Ne, kutka olliit pelloillaan töls, 
saivat kuulla: — Älä pyri pyhän työhön, se 
el arkee auta. Kirkonmlehelt Pletarilt pal- 
loit kaik, rahatkll, osaks mänj järkeeki. 

A. Valnikka 



Jos tietäis mini putovaa, 
nii laittais oikii alie. 



Kieieest ei uo appuu, 
pua sitä ko pappuu — 
soita ko virolaisen 
puukelloo. 



(Juho Kempin Lundista lähettämiä inkeri- 
läisiä sananparsia) 



6 



KESÄJUHLAT GÄVLESSÄ 

Inkerin suomalaisten perinteellinen kesäjuhla Ruotsissa pidetään tällä kertaa Gävlessä, 
180 km Tukholmasta pohjoiseen, johon paikallinen juhlakomitea lausuu teidät kaikki 
tervetulleiksi juhannuksena 1973. Yritämme puolestamme tehdä juhlasta viihtyisän ja 
kauniin muiston. 

Juhlaohjelma on seuraava: 

22. 6. 73 

klo 17.00 juhlan avajaiset St Angsgarsin seurakuntatalolla, Drottningsgatan 2, Gävle 
Heliga Trefaldighetin kirkon vieressä. Illan ohjelmaan kuuluu eri paikka- 
kunnilta olevien juhlavieraiden ja erikoisesti kutsuttujen puheet, kuoro- ja 
yhteislaulua, runon lausumista ym. ym. 

klo 21.00 kokkoilta Gävlen Suomi-tuvan tontilla Hanäsenissa, 7 km kaupungista lou- 
naaseen. Kaksi tuntia ennen juhlan alkua on ISK:lla kokous juhlatalossa. 
Ohjelmaa on suunniteltu myös kokkotilaisuuteen illalla. 

23. 6. 73 

klo 8.00 ap. Jumalanpalvelus Hei. Tref. kirkossa. 

klo 11.30 urheilujuhlan avajaiset Strömvallin Stadionilla, jossa mm. tyttöjen voimis- 
telua, 100 m juoksua tyttöjen ja poikien, jalkapallo-ottelu, pituus- ja kor- 
keushyppy, 1500 m juoksu ja kyykkäpelikilpailu, mikäli osanottajia siihen 
ilmoittautuu. 

klo 17.30 kansaUislltajuhlan avajaiset Folkets Husin aulassa S. Centralgatan 10, johon 
on suunniteltu erilaista ohjelmaa kuten juhlapuheet, kuoro- ja yksinlaulut, 
runonlausumiset, pukutanssia, näytöskappale, pakinoita ym. paikallisen juh- 
lakomitean ja vieraittenkin tuotteita. 

HUOMIO! Ohjelmatarjoukset muualta on lähetettävä viimeistään iO. 6. 73 kerhomme 
osoitteelle: Helkki Wirtanen, Sätrahöjden 31, 80360 Gävle. Urheiluosanottoon nähden 
myös ilmoittauduttava samoin. Juhlatoimikunta valitsee ohjelman. Vieraille varattu 
alkaa, mutta ilmoittautuminen aikanaan on tarpeen. Välittömästi kansallis juhlan jäl- 
keen alkavat tanssiaiset orkesterin säestämänä. 

Huomio! Tunnettu inkeriläinen taiteilija Gävlessä, Juho Sani näyttää koko juhlan 
aikana taldetöitään yhdessä muiden nuorempien ja vanhempien taideharrastajien 
kanssa. 

24. 6. 73 

klo 8.00 ap. ehtoolliskirkko Hei. Tref. kirkossa. 

klo 12.00 juhlan iopetta jäiset St Angsgarin seurakuntatalolla. •* 

Vieraita varten on varattu tarpeeksi erilaisia majoituspaikkoja retkeilymajoissa, hotel- 
leissa kohtuuhintoihin mielestämme, ja yhteismajoitusta haluaville noin 100 paikan 
voimistelusali. Tässä tapauksessa on otettava omat sänkyvaatteet mukaan. Majoitus- 
ilmoitukset samoin kuin ohjelma ilmoitukset, viimeistään 10. 6. 73, majoitusmestarillem- 
me H. Wlrtaseiie. Puhelimitse puheiimeiia 026/100 744 työn jälkeen. 
Juhlavieraiden ruokailua varten on eräs iäheliäoieva ,sopiva ruokala varattu. Ellette 
onnistuisi esim. saamaan puhelinyhteyttä H. Wirtaseen, ovat seuraavat yhteysmahdolli- 
suudet puhelimitse reserveinä: 026/116 355 (L. Matikainen) ja 026/126 342 (M. Silvast). 
Kaikki kirjeeiliset kyselyt postitse kassanhoitajallemme H. Wlrtaselle. Ja sitten vielä 
kerran, nuoret sekä vanhat! Olette kalkki tervetulleita! 
Tämä on viimeinen ilmoitustilaisuutemme juhlasta. 

Juhlatoimikunta 




Yhdeksän vuotta sitten vietimme kesäjuh- 
lamme Gävlessä ja nyt tapaamme taasen 
Juhannuksena siellä. 

Gävle on Suomen inkeriläisille merkkita- 
paus, sillä siitä lähtien on muodostunut pe- 
rinteeksi viettää juhannus Ruotsin puolella 
ja silloin ensi kertaa meidän nuoret olivat 
joukolla mukana, olihan jalkapallojoukkue. 
Tosin olemme tätä ennenkin olleet juhan- 
nuksena siellä, mutta Gävlen jälkeen sään- 
nöllisesti. Gävleläiset viime kerralla kohte- 
livat meitä erittäin ystävällisesti, sillä he 
järjestivät yhden illan yhdessäolon Suomes- 
ta tulleiden kanssa. Juotiin kohvia ja syötiin 
letvehnasta sekä rupateltiin menneitä muis- 
tellen. OH mieluisa iltatuokio. 

Minulle henkilökohtaisesti jäi tuo ilta eri- 
koisesti mieleeni kun tuolloin paljastin 
erään salaisuuden kuinka minä "pettelin" 
inkeriläisiä. 

KeiTOttakoonpa se tässä uudelleen. Elettiin 
vuoden 1943 syksyä kun tuli kova kiire pe- 
lastaa Viron puolelta viimeiset inkeriläiset 
ja tuolloin sain professori Pentti Kai terältä 
käskyn kiireesti perustaa vastaanottoleirejä 
Hämeenlinnan ympäristöön. Tein työtä käs- 
kettyä ja tuskin työ oli loppuunsuoritettu, 
kun sain puhelinsanoman Hangosta, että ju- 
na lähti Hangosta mukanaan noin 600 inke- 
riläistä. Hoida loput Tuli kova kiire. Juna 
saapui ja joukossa oli paljon vanhuksia ja 



lapsia. Oli runsaasti sairaita. Terveyssisar 
Greta Bergström juoksi luokseni ja sanoi, 
että mitäs nyt kun lääkkeet eivät ole saapu- 
neetkaan vielä ja niitä kipeästi tarvittaisiin. 

Mikä sattuma lienee tuonut pöydälleni pa- 
ketin hienoa pöytäsuolaa. Äkkäsin. Tuossa 
on lääke. Kehoitin Gretaa tekemään tuosta 
suolasta lääkepul veripusseja ja hän teki 
työtä käskettyä. Noine hyvineen hän lähti 
tulijoiden luo ja jakoi "lääkettä" jokaiselle 
tarvitsevalle ja ihme kävi, tuo "lääke" aut- 
toi, oli sitten vatsanpuru tai hammassärky. 

Kun Gävlessä paljastin tämän "pettele- 
misen", silloin nousi pari kättä pystyyn ja 
he muistivat kuinka se "lääke" todella siinä 
tilanteessa auttoi. He olivat tuli joitten jou- 
kossa. 

Ihmettelimme kovasti, mistä moinen ih- 
me. Emme muuhun tulokseen päässeet, kun 
että usko siinä auttoi. Uskottiin "lääkkeen" 
voimaan ja se auttoL 

Alussa tämä "petteleminen" hiukan har- 
mitti, mutta kun siitä kerran oli apua, niin 
se rauhoitti. Eikö tässäkin ole yksi niistä ih- 
meteoista, joita ympärillämme alati tapah- 
tuu, vaikka moni meistä ei ihmetekoihin 
luotakaan. 

Jatketaan sitten juhannuksena Gävlessä 
muistelemisia. 

Väinö Pietari 



Yksinäinen 



Salomailla kulki eräs yksinäinen. 

Askel luisti 
unelmien maalmaista maahan suisti. 
Tapahtumasarjaan eivät sanat riitä, 

ja siksi siitä 
on paras vaieta. 
Vaan usko täyttymykseen ei saa laimeta. 
Kun synkkä pilvi uhkaavana yllä kulkee, 



se epätoivoon sulkee. 
Se tietää myrskyä, ja rajuilmaa, 
ja hyökyaaltoja mi purteen lyö. 

On siinä työ. 
Jos purtes säilyy tässä eheänä. 
Jos eivät aallot niitä murskaks lyö. 
Iäf kestä se ei kuitenkaan. 
Myrsky aina tyyntyy aikanaan. 
Ja jälkeen sen kun helottaapi aamurusko 

niin toivo, usko. 
Taas voitti kerran armosta Taivaan Herran. 



8 




Kuvassa pastori Oskari Björklund perhei- 
neen. Hän on lupautunut tulemaan Gävleen 
heimo juhlillemme Juhannuksena. 

Tahdomme muistaa hiljaisissa rukouksis- 
samme sanan julistajia ja pyydellä Herral- 
ta "leipää elävätä" juhliin osallistuville. 

Pastori O. Björklund perheineen vieraili 
hiljattain örebrossa ja piti St. Michaelin 
kirkossa suomenkielisen jumalanpalveluk- 



sen. Hän lähetti seuraavanlaisen tervehdyk- 
sen: "Kyllä se on suurta kun Jumalan armo 
Kristuksessa kirkastuu ihmiselle! Taistelu 
tulee vain silloin kovemmaksi, mutta me 
saamme luovuttaa peräsimes pidon ristiin- 
naulitulle ja ylösnousseelle Jeesukselle. Ol- 
koon aina meillä se halu, että oppisimme 
tuntemaan Jeesusta ja hänen ylösnousemi- 
sensa voimaa". 



Ja mitä ankarampi myrsky 

yli heikon purren käynyt tyrsky, 
sitä ihanampi lämpö auringon, 

kun jälleen tyyntä on. 
"JEi aina rantoja lyö vaahtopäinen . . .* 
Noin mietti kulkija tää yksinäinen. 
Nuo salamoiden sadekuurot, 
puhdistaa ilmaa, vahvistaa kasvin juuret, 
ja rinta rinnan 

näin myrsky aurinko puhdistaa 
maan pinnan. 



Tää kuvaus on sielun elämästä, 
sen ehkä huomaat tästä. 

Ja usko parempaan, 
kirkastaa sielun silmän avaraan 

näköalojen maailmaan. 
Kun unelmien pilvet romahtaa, 
ei lannistua saa. 

On todellisuus kestävämpi unelmaa. 
Ja siksi kannattaa, 
myös kärsiä ja ahertaa. 

Anna Tatti 



9 



MATTI TALOLA 
POISSA 



RAKKAAN MATTI- VELJEN 
MUISTOLLE 




Matti Talola, ent. Tatti, sai kutsun ajasta 
Iäisyyteen 26. 4. 1973 pitkäaikaisen sairau- 
den murtamana Helsingissä Marian sairaa- 
lassa. Hän oli syntynyt Inkerissä Rääpyvän 
seurakunnan Papusin kylässä 11. 12. 1907. 

Matti Talola siunattiin haudan lepoon 
Malmin hautausmaan isossa kappelissa 7. 4. 
1973. Saattamassa oli laaja omaisten ja ys- 
tävien joukko Ruotsista ja Suomesta. 

Vainajaa jäivät suremaan kaksi tytärtä 
perheineen Helsingissä, kolme veljeä per- 
heineen Neuvostoliitossa ja laaja sukulais- 
ystäväpiiri Ruotsissa ja Suomessa. 



Kyynel vuotaa silmästäni 
Rinta rauhatonna lyö, 
ja mun kaiken elämäni 
Peittää murheen musta yö. 
Tuonen kylmän kammiossa 
Veljeni nyt asuupi. 
Synkeässä kalmistossa 
Lepää paras onneni. 



Ja näin suuren surun alla 

mietin mielessäni näin. 

Kerran tähtein tuolla puolla 
Enkeiiks kun muututaan 
Silloin katoo kalkki huolet, 
yhdessä taas iloitaan. 



Sulle, sulle armas veli 
Suiie onnen laulelin, 
Sua varten lauluin helkkyi 
Sulle sanat solmeilin. 



Poissa olet armas veli. 
Laulualn et kuulekaan. 
Siksi säveletkin särkyi, 
Siks' ei soinnu sanatkaan. 



Kalholsast nyt kajautan 
Kanneltani kaikumaan. 
Särkyneitä säveliä, 
Sommittelen sointumaan. 



Simo veli 



PROFESSORI SULO HALTSOSEN 
SIUNAUSTILAISUUS RISTIINASSA 



Professori Sulo Haltsosen siunaustilaisuus 
oli 17. 3. 73 Ristiinan kappelissa. Siunauk- 
sen toimitti kirkkoherra Pekka Rossi. 
Bachin ja Cesar Franckin musiikki soi kau- 
niissa kappelissa. 

Siunaustilaisuus oli harras ja herkkä. Kuk- 
katervehdyksiä toivat mm. Opetusministe- 
riö, Kalevala -seura, Suomalais — Puolalainen 
yhdistys sekä lukuisat muut yhteisöt ja yk- 
sityiset. Professori Matti Kuusi kuvasi pu- 
heessaan prof. Haltsosta ihmisenä sekä hä- 
nen tulosrikasta työtään kirjastomiehenä, 
opettajana ja tutkijana. 

Inkeriläisten Slvistyssäätiön ja Inkeriläis- 
ten Yhdistyksen kukat (Inkerin värit ku- 
kissa) laskivat konttoripäällikkö Jussi Vesa 
ja maisteri Toivo Marttinen, joka puhees- 



saan esitti Suomessa olevien inkeriläisten 
kiitollisuuden heimoveljelleen siitä suuriar- 
volsesta työstä, jota hän on tehnyt inkeriläi- 
sissä yhdistyksissä ja aivan erikoisesti tal- 
lettaessaan Inkerin tietoutta ja jättäessään 
sitä painoasussa jälkeenjääneille. Inkeriläis- 
ten historian aikaansaaminen oli hänen vii- 
meinen uuri palveluksensa heimolleen. Kai- 
pauksemme tunteet ovat suuret. 

Prol Haltsosen arkku laskettiin hautaan 
Ristiinan kappelin kauniiseen hautuumaa- 
han, Saimaan rannalle, korkealle kummul- 
le. Iltapäivän kirkas aurinko sai hautakum- 
mun valtaisan kukkamäärän hehkumaan 
kaikessa loistossaan kun saattoväkl poistui 
viimeisten tervehdysten jälkeen. 



10 



SIMO HÖYLÄN 
SÄÄKALENTERI 



"KOTOISIA MUISTOJA" 
LISÄÄ 



Jos Maariana (25. 3.) ei maata näy, niin 
ei Jyrkinäkään kesä ole. Mikä Maarian 
katolla, se Jyrkinä maassa eli vaolla. 
Reki heitto Maarian tahd viikkoo pe- 
rästä. Maaliskuu se maan näyttää ja 
ojat täyttää. Oli tapana sanoa: niin on 
paikallaan kuin Jyrin päivä (23. 4.). Kä- 
ki kukkuu Jyrin ja Vapun välillä vaik- 
ka tuuran päässä. Jyrki ottakoon leh- 
mät vaikka selkäheen. — Oli tapana, et- 
tä Jyrin päivältä alettiin laskea lehmiä 
laitumelle, mutta jokainen laski leh- 
mänsä laitumelle silloin, kun katsoi sen 
sopivaksi, mutta harvoin ennen Jyrkiä. 
Oli tapana naisväellä, että paimen oli 
kasteltava märäksi. Kun paimen kevääl- 
lä ensimmäisen päivän iltana saapui 
kotiin karjoineen, olivatkin talon tyttä- 
ret eli piikatyttö vesikappa eli ämpäri 
kädessä jossakin nurkan takana lähellä 
karjakeittiötä paimenta odottamassa, ja 
kun paimen saapui niin sai vettä nis- 
kaansa. Näin tapahtui ennen vanhaan 
meillä päin. Mutta kukaan ei oikein 
pystynyt selittämään, miksi niin teh- 
tiin. Paimen oli vuorollaan talossa kak- 
si päivää lehmältä ja yhden päivän hie- 
holta. Paimenta pidettiin kuin piispaa 
pappilassa, sille paistettiin piirakat ja 
tehtiin munavoita 

Sanottiin, että Vappuna vasta kaina- 
lossa. 

Orahasta touko tunnetaan. 

Keväällä päivä ja syksyllä viikko. — 
Kun keväällä päivää myöhemmin kyl- 
vit, niin syksyllä viikkoa myöhemmin 
se valmistui korjattavaksi. 

Kevätkylvöaika laskettiin seuraa- 
vaan tapaan. Vanhasta juhannuksesta 
laskettiin kahdeksan viikkoa takaisin 
päin, se joutui toukokuun alkuiin. Kah- 
deksas viikko oli kauraviikko, kylvet- 
tiin kauraa. Seitsemäs oli selvä viikko, 
kylvettiin kauraa sekä kevätruista (su- 
vikasta). Kuudes oli kurja viikko jyvä- 
viljan kohdalla, silloin laitettiin eniten 
perunaa maahan. Viides oli viimeinen, 
silloin kylvettiin enää vain ohraa. Näitä 
tapoja isännät noudattivat pohjois-In- 
kerissä ja niistä puhuttiin nuoremmalle- 



Sinä veiihopea Aapo Iho nauratit minua 
kovasti "Viestin" tammikuun numerossa oi- 
ieiiia kotoistua muistoillasi. Opettaja Mikko 
Skinnarin ja minun puheeni sinä vekkuli 
muistit sanatarkasti, mutta sanoit unohta- 
neesi, mistä aiheesta Juhana-veijeni oii pu- 
hunut Ei ihmekään, siliä onhan tuosta 
Taaitsan koulussa pidetystä juhlasta vienyt 
jo kohta 63 vuotta. Mutta nyt täytyy sa- 
noa eräs tärkeä seikka: veljeni ja minä 
emme lainkaan olleet mukana koko juhlas- 
sa. Silti minä muistan Juhanan puheen yhtä 
terävästi kuin sinä muistit minun puheeni. 
Hän puhui aiheesta "Vaiehuksii ei pie us- 
koo" ja käytti murretta: 

Yks perreemies tahto manna hevosei 
Kruasseiaa. A hiä valjastj hevoseese alsoihi 
vahinkos takaperin. No sit ko iähettii aja- 
maa, ni eihä hevone äiynt juossa häntä lei 
ja turpa peräs, a juoksj etuperin. No siilona 
rattaat männiit takaperin. Ja ko ohjaksist 
ei oit mittaa appuu, ni rattaat perreemiehi- 
nee päivinee kuatuit kanavaa. Ko mie tuano 
varroitin teitä uskomast vaiehuksii, ni ky- 
syn, jotjot ettö sunkaa työ täs tarinas yhtää 
vaiehusta nähneet? 

Yleisö remahti kovaan nauruun ja hak- 
kasi käsiää. Joukolla huudettiin: "Näimmö, 
näimmö, ei siin muuta oitkaa ko vaiehuk- 
sii!" Puhuja poistui nauraen. 

Sinä Aapo-veli tunnut kokonaan unohta- 
neen omankin puheesi ja senkin, puhuitko 
lainkaan. Täytyy siis minun syrjäisenä 
jälleen ryhtyä pelastamaan tilannetta. Sinä 
puhuit herkästi seuraavaan tapaan: "Myö 
ihmislapset suvaitsemmo runoioi ja jos hy- 
väst puuttuu käymää, ni yks ja töine meist 
koitteioo itsekkii kirutella niitä. Miul kai 
just sellali täs viikko takaperin. Miul oij jo 
krantassi ja paper kläjes, ko porstuvan uks 



kin sukupolvelle. 

Ei tahatonta helluntaita eikä jyvä- 
töntä juhannusta. 

Jos ei juhannuksena paarma pyräjä, 
niin ei syksyllä myllynkivikään jyräjä, 
sillä juhannuksen aikoihin syysvilja te- 
kee juuri terää. 



11 



INKERI-KOTI 

Viime kuun 28. päivänä oli kodin rakennus- 
vaiheessa merkkitapaus sillä silloin suoritet- 
tiin Heimotalon peruskiven muuraus. Ilah- 
duttavan runsaasti oli kokoontunut heimo- 
väkeä niin karjalaisia kuin inkeriläisiäkin 
tätä tilaisuutta ikuistamaan. 

Pääjohtaja Kähösen selvitettyä tähänas- 
tiset rakennusvaiheet piti ylipormestari 
Teuvo Aura — itsekin karjalainen — pu- 
heen ja sitten suorittivat Heimotalon halli- 
tuksen jäsenet peruskiven muurauksen. 
Meikäläisiä edustivat tässä muurauksessa 
Heimotalon hallituksen jäsenet pääjohtaja 
Erkki Tuuli ja Väinö Kekki. 

Heti vapusta alkoi sitten varsinainen ra- 
kennustyö. Perustan kaivaukset oli suori- 
tettu loppuun määräajassa ja nyt jäämme 
odottamaan talon lopullista valmistumista. 

äkistelj temmattil aukj ja sielt hyppäsj 
ketteläs kynnyksen ylj tuppaa — nii, hir- 
viinks mie sannookaa, ettö työ kuitenkaa 
uso — sielt loikkasj kaksi seltii, mitkä kä- 
veliit pistys purstoevillää. Miust näytti, jot 
hyö olliit poika ja tyttö. Molommat olliit 
kokonaa paljaat, pojal olj vua ruohonpäine 
myssy plässää ja tytöl roosovoine nauha 
hiuksissaa. Hyö nauroit hettaast tolsillee ja 
kaivat tantsimaa siin tuvan sillal. Aijai ko 
siin kepjäst pyöriit ja hyppeliit ja vällii 
liäppiit toisijaa kämmenil! Slt se tyttöseltj 
tekj kymmanän pyörähystä yhen varpaan 
varas nii jot hiukset liehuit. Se poikaseltj 
hyppäsj sit kahen ja puolen arssinan kor- 
kuutee ilmaa, tekj slel suuren kuperkeikan 
ja tulj slt notkuvin polvin allaa. Nyt ava- 
huis tuvan uks itsestää ja koputniekat juok- 
siit käslkkäin ulos. Mie olin nii pelästynt 
täst kaikest, jot en suant läntä suustain 
huutaaksein appuu tätä sielunvihollisen 
tiukkuu vastaa. Sit mie uattelin, jot aks mie 
olin tult hulluks. A sit mie viimisel keksin 
pelastuksen: mie prosto hylkäsin uskomast 
silmijäin, en uskont mitä hyö tuano näk- 
kiit ja rauha tulj takasi miun sieluhein. Tä- 
män neuvon annan teilkU eikä teil ennää 
kousaa uo rauhatonta päivää." 

Puhetta kuunneltiin sekä vakavina että 
nauraen, ja se palkittiin sydämellisin suo- 
sionosoituksin. 

T. S~j». 



INKERILÄISTEN 

SmSTYSSÄÄTIÖN 

VUOSIKOKOUS 



Inkeriläisten Sivistyssäätiön vuosikokous 
pidettiin Helsingissä 28. 3. Kokouksessa oli 
läsnä kaikkiaan 16 henkilöä ja esityslista 
käsitti normaalit vuosikokousasiat. 

Toimintakertomuksen 1972 pääaiheena on 
pidettävä mainintaa inkeriläisten yhteisen 
tavoitteen Inkeri-kodin rakennustöiden al- 
kamisesta 25. 11. 1972. Kuten kaikki var- 
masti muistavat, niin Inkeri-koti valmistuu 
Karjalan Heimotalon yhteyteen sen 60 m 8 
suuruisena osana. Myös kuluvan vuoden 
1973 toimintasuunnitelma rakentuu ko. ta- 
lon rakennustyön seuraamiseen. Lisäksi on 
mainittava, että hyväksyttäessä toiminta- 
suunnitelmaa päätettiin yksimielisesti tukea 
Inkeriläisten Viestiä rahallisesti, jotta väl- 
tyttäisiin ko. lehden tilausmaksun kohtuut- 
toman suurelta korotukselta. Kokouksessa 
hyväksytyt Omaisuus- ja tulostase on jul- 
kaistu toisaalla tässä lehdessä. 

Henkilövaihdoksia erovuorossa olevien 
henkilöiden kohdalla ei tapahtunut ja hal- 
litukseen valittiin uudelleen toimitusjohtaja 
Väinö P. Kekki ja konttoripäällikkö Juho 
Vesa sekä hallintoneuvostoon professori 
Eino Jamalainen, hovioikeudenneuvos Ro- 
bert Rainio ja arkkipiispa Martti Simojoki. 
Edesmenneen akateemikko Haavion tilalle 
hänen toimikautensa loppuajaksi vuosiksi 
1973_74 valittiin professori Matti Kuusi 
Helsingistä. Hallintoneuvoston puheenjoh- 
tajaksi valittiin pääjohtaja Erkki Tuuli ja 
varapuheenjohtajaksi rovasti Matti Viron- 
mäki, jotka molemmat jatkavat edelleen 
tehtävässään, 

Tulevaisuudessa vuosikokoukseen liittyy 
myös Inkeriaiheinen esitelmä tai vastaava, 
sillä tästä hallintoneuvosto esitti toivomuk- 
sensa kokouksen lopuksi. Tätä uudistusta 
on tervehdittävä ilolla, sillä tällä tavalla 
saamme mahdollisesti uutta aineistoa Inke- 
riarkistoon. 



12 



INKERILÄISTEN SIVISTYSSÄÄTIÖ 



OMAISUU8TASE 31. 12. 1973 



VASTAAVAA 




VASTATTAVAA 




I Varsinainen omaisuus 




1 


Vieras pääoma 




Rahoitusomaisuus 






Leo Yllö 


33:00 


Kassa 


112:03 


11 


Oma pääoma 




SäästötUit 


24 037:45 




Perustamisrahasto 


8 000:00 


Postisiirtotili 


1291:68 




Ent. Inkerin Avun Säätiö 


1947:18 


Il Vaihto-omaisuus 






Inkeri-koti rahasto 


51 603:32 


Myyntiartikkelit 


8 809:16 




Käyttörahasto 


21 650:75 


III Käyttöomaisuus 






Väinö P. Kekin Rahasto 


2 398:89 


Osamaksu Inkeri-kodista 


50 000:00 




InkeriL Heng. Seuran Rahasto 


461:39 


Pääomatappio 


1 844:21 
86 094:53 






86 094:53 




TULOSTASE 31. 


12. 


1972 




KULUT 




TUOTOT 




Postikulut 


149:54 




Lahjoitukset 


164:14 


Palkat 


1 200:00 




Lahjoitukset Inkeri-kodille 


2 823:87 


Puhelinkulut 


8:22 




Myyntiartikkelit 


934:95 


Toimistokulut 


925:25 




Korot 


1 855:52 


Matkat 


27:35 




Arvat 


5 374:94 


Sos. turvamaksut 


86:40 








Kokouskulut 


135:— 








Suhdetoiminta 


247:40 








Ylijäämä 31. 12. 1972 


8 374:26 
11 153:42 










11 153:42 



INKERILÄISTEN SIVISTYSSÄÄTIÖ 



INVENTAARI 31. 12. 1972 



VASTAAVAA 








I Rahoitusomaisuus 








Kassa 






112:03 


SäästötUit: SKOP 




5494:82 




OKO 




2484:98 




PYP 




7966:55 




KOP 




3796:62 




HOP 




3506:34 




HSSP 




788:14 


24037:45 


Postisiirtotili 








II Vaihto-omaisuus 








Inkerin historia 


365 


4000:40 




Hietäjyvä 


289 


1566:38 




Laurikkalan ei. 


314 


1893:42 




Mooses Putron ei. 


657 


1235:16 




Runoretki Inker. 


8 


12:80 




Vha Tuutari 


17 


50:00 




Ent Inkeriä 


5 


18:00 




Inkerin kartta 


22 


33:00 


8809:16 


III Käyttöomaisuus 








Osamaksu Inkeri-kodista 




50000:00 


Pääomatappio 






1844:21 
86094:53 



VASTATTAVAA 

I Vieras pääoma 
Leo Yllö 

II Oma pääoma 
Perustamisrahasto 

Ent. Inkerin Avun Säätiö 
Inkeri-koti rahasto 43404:51 

lisäys 8198:81 

Käyttörahasto 20716 :37 

vähennys 1085:28 

lisäys 2019:66 

Väinö P. Kekin Rahasto 2152:85 

lisäys 246:04 

Inkeril. Heng. Seuran Rahasto 



33:00 

8000:00 
1947:18 

51603:32 



21650:75 

2398:89 
461:39 



86094:53 



INKERILÄISTEN SIVISTYSSÄÄTIÖN HALLITUS 



13 



JUHANNUKSENA 
RUOTSIIN 



Tänä vuonna Ruotsin inkeriläiset järjestä- 
vät kesäjuhlat Gävlessä Juhannuksena. 
Suomesta Helsingin paikallisosasto järjes- 
tää yhteisen matkan seuraavasti: 

LÄHTÖ torstaina 2i. 6. klo 17 Helsingistä 
Aurorankatu 7 edestä ja bussi ajaa Tur- 
kuun, josta yö-lautta Fennialla Tukholmaan 
ja edelleen bussilla Gävieen. 

PALUU tapahtuu seuraavasti: aikaisin 
maanantaaina 25. 6. ajamme Tukholmaan, 
josta klo 9 lähtee päivälautta (Fennia) Tur- 
kuun, jossa se on klo 20.30 samana iltana. 
Helsingissä olemme puolenyön tienoilla. 

HYTIT Menomatkalle yöksi on mahdolli- 
suus saada hyttipaikkoja. Ilmoittautumisen 
yhteydessä on mainittava haluaako hytin 
vai ei. 

MAKSU Matkan hinta kansipaikalla hen- 
geltä on 60: — riippumatta iähtppaikasta. 
Alle 12-vuotiaat maksavat puolet tästä. Li- 
sämaksu hytistä on n. 40: — /henkilö. 

MAJOITUS JA RUOKAILU Matkan hin- 
taan ei sisälly perillä majoitusta eikä ruo- 
kailua, mutta saadun tiedon mukaan pal- 
kalla on mahdollisuus ruokailla kohtuuhin- 
taan sekä yöpyä joko hotelleissa tai hal- 
vassa yhteismajoituksessa, jossa tarvitaan 
omat vuodevaatteet. Toisaalla lehdessä on 
ohjeet niille henkilöille, jotka haluavat va- 
rata majapaikan Gävien järjestäjiltä. 

ILMOITTAUTUMISIA ottavat vastaan 
Hannu Vironmäki Tehtaankatu 5 E 43 
00140 HELSINKI 14 p. 662 668 ja Ida Riipi- 
nen Linnankoskenkatu 8 B 00250 HELSIN- 
KI 25 p. 445 701. Maksun matkasta voi suo- 
rittaa em. henkilöille suoraan tai H. Viron- 
mäen postisiirtotilille 416608-9 mieluummin 
ennakkoon. 

Ilmottautuessa on mainittava I) kaikkien 
matkustajien nimet ja mahd. alle 12 v ikä 
2) osoite ja puh. 3) haluaako hytin ja 4) 
tuleeko autoon Helsingistä vai Turusta. Oh- 
jeita olisi noudatettava tarkkaan, jotta väl- 
tyttäisiin epäselvyyksiltä. 

HUOM: Ilman ennakkollmottautumista 
paikan saanti ko. matkalle on mahdotonta. 
Ilmottautukaa mahdollisimman pian, mutta 
kuitenkin 10. 6. mennessä. Paikat täytetään 
ilm, järjestyksessä. 

VALUUTTAA eli Ruotsin kruunuja on 
jokaisen syytä vaihtaa jo lähtiessä koti- 
maassa lähimmässä pankissa ulkomaanosas- 
tolla. Ilman Ruotsin rahaa matkalla ei tule 
toimeen. 



ONKS VAPAAEHTOSH? 



Pitkän alkaa oli puhetta, että olisi saatava 
aikaan ikioma adressi. Vihdoin viimein 
Seppo Kekki laati useampia luonnospiirus- 
tuksia joista sitten Sivistyssäätiön hallitus 
valitsi niistä parhaan ja sen mukaisina ovat 
adressit nyt valmiina. Tässä yhteydessä esi- 
tämme Seppo Kekiile mitä parhaimmat kii- 
tokset suorittamastaan talkootyöstä. 

Nyt tarvittaisiin vapaaehtoisia asiamiehiä, 
jotka ryhtyisivät näitä adresseja välittä- 
mään. Ruotsissa on asiamiesverkosto jo val- 
miina — lisää vielä sinnekin tarvittaisiin — , 
mutta Suomessa on vasta Klemettilä Tu- 
rusta ottanut adresseja ievittääkseen. Tar- 
vittaisiin joka paikkakunnalle, missä vähän- 
kin on inkeriläisiä edes yksi asiamies. Toi- 
vottavasti tämän luettuasi ilmoittaudut 
asiamieheksi ja tilaat pääasiamiehiltämme 
Ruotsissa Armakselta ja Suomessa Hannul- 
ta muutaman adressin ja maksat ne sitten 
vasta kun olet ne myynyt. Seuraavassa Vies- 
tin numerossa on sitten asiamiesiuetteio. 
Toivottavaa olisi, että jokainen ostaisi muu- 
taman adressin kotiinsa, joten tarvittaessa 
niitä olisi aina saatavissa. 

Tässä samalla jokainen suorittaa arvo- 
kasta heimotyötä, siliä adressien tuotto ko- 
konaisuudessaan luovutetaan Ruotsissa 
ISK.lle ja Suomen Sivistyssäätiölle. 

Toivomme jokaisen inkeriläisen käyttä- 
vän tästä lähtien omia adresseja. Adressi so- 
veltuu niin onnittelu kuin suruvalitteiuun- 
kin. Vauhtia päällen ja adresseja jokaiseen 
kotiin. 

Inkeriläisten Sivistyssäätiö 



TAMPERE KUTSUU 



Saatuamme kuulla, että heinäkuun 7 — 8 päi- 
vinä vietetään kesäjuhliamme taasen Tam- 
pereella pääsi ikään kuin helpotuksen huo- 
kaus. 

Tampereella ei ole paljon inkeriläisiä, 
mutta siellä ja sen ympäristössä asuvat ovat 
sitä terhakkaampia. Vaikka he asuvat Hä- 
meessä jonka laulussa sanotaan: "jos toi- 
meen tartutaan . . .", he todella tarttuvat 
toimeen. Sen olemme jo todenneet aikaisem- 
milta Tampereen kesäjuhliltamme. 

Tampereen mainehikkaana "vetäjänähän" 
on tarmokas ystävämme Rautajoen Eero ja 
hänellä harvalukuinen mutta uuttera jouk- 
ko ympärillään. Tampere kutsuu. 

VPK. 



14 



AJANKOHTAISIA ILMOITUKSIA 



HELSINGIN 
PAIKALLISOSASTO 

Toukokuun retki 



Helsingin paikallisosasto järjestää touko- 
kuun kuukausitilaisuutena 27. 5. retken 
reittinä Hki — Porvoo — Askola — Kelloskoski 
— Hki. Matkan aikana tutustutaan runoilija 
Runebergin kotiin, Askolan Hiidenkirnui- 
hin ja Kellokosken kirkkoon, jossa pidetään 
hartaushetki. Matkan hinta n. 10: — , joka 
peritään autossa. Ennakkoilmoittautumiset 
Hannu Vironmäelle puh. 662 668 pikaisesti. 
Lähtö tapahtuu sunnuntaina 27. 5. klo 9 
Aurorankatu 7 edestä ja paluu iltapäivällä. 



täisiin myös nuoremmasta veljestä Juho 
Hynnisestä, synt. 1923 samassa Humalasaa- 
ren kylässä, ollut v. 1941—42 Saksan ar- 
meijassa ja v. 194 3 44 Suomen armeijassa. 
Joutunut sotavangiksi Neuvostoliittoon, sen 
jälkeen ei ole saatu tietoja. Yhdellä sisarella 
on Eestissä tytär, jonka osoitteen saa rva 
Elina Hynniseltä. 

Kaikkia, jotka tietävät mainituista hen- 
kilöistä, pyydetään kirjoittamaan osoitteella: 

Rouva Elina Hynninen 
Katrinaberg sjukhem 
Katrinabergsgatan 21 
50265 Boras 
Sverige 



TURUN PAIKALLISOSASTO 

Helluntaijuhla järjestetään tällä kertaa 
Ruissalon Birkassa kauriin luonnon hel- 
massa 10. päivänä kesäkuuta. Toivomme 
oikein hyvää yleisömenestystä. Tervetuloa 
isolla joukolla. Ruissalon autot lähtevät 
Kauppatorin laidalta Venäläisen kirkon 
kohdalta puolen tunnin väliajoin. 

Juhlan järjestäjät 



TURUN INKERILÄISTEN 

OMPELUSEURA järjestää Suomeen tulon 
30-vuotismuistojuhlan 27. 5. klo 14 Karja- 
laisten talolla Itäpellontie 2. Juhlassa on 
hengellistä ohjelmaa sekä kahvitarjoilu pii- 
rakoltten kera. 
Tervetuloa läheltä ja kaukaa. 



OMAISIA TIEDUSTELLAAN 

Sisar etsii veljeään Antti Hynnistä, synt. il 
v. 1906 Venjoen Humalasaaren kylässä. Ol- 
lut Suomessa sotavankina ja lienee jossa- 
kin Suomessa maaseudulla. Tietoja halut- 



RUOTSI 
Äitienpäiväjuhla Kumlassa 

27. 5. -73 klo 14.00 sunnuntaina Jumalan- 
palvelus Kumlan kaupungin kirkossa. Sen 
jälkeen kahvitarjoilu ja äitienpäivä-ohjel- 
maa seurakuntatalolla. Puhujana pastori 
Elis Manninen. 

Kaikki lämpimästi tervetulleita! Kyyti 
örebrosta yritetään järjestää kaikille ha- 
lukkaille. 

AJS. 



GÖTEBORGIN INKERILÄISET 

Linja-auto lähtee Göteborgista Inkerinsuo- 
malaisten kesäjuhlille Gävleen juhannusaat- 
tona, jos tarpeeksi lähtijöitä ilmaantuu. Il- 
moittautumisia ottaa vastaan ja lähempiä 
tietoja matkasta antaa 

Viktor Tilkku 
puh. 031/552146 
klo 18 :n jälkeen 



Mi.ir.TA IN VELJ KUJA 
V I KA ; mi INKERI 



Tilaa asiamiehiltämme 
Inkeri-aiheista kirjallisuutta 
Levitä Inkeri-tietoutta 



Sulo Haltsonen y.m. 

Inkerin snomalaisten historia 50, — 

Saini Laurikkala 

Rovasti S. J. Laurikkalan elämäkerta 14, — 

Aapo Iho 
Hietajyvä, valitnt runot 10, — 

Helli Suominen 
Mooses Pntron elämäkerta 3,50 

A. Metiäinen 
Inkerin Ev.Lnt. kirkon 350 v. muisto- 
julkaisu 20,— 

Äänilevyjä 
Inkerikuoro 
Nouse Inkeri y.m. 7,50 
Lauri Santtu 
Murrejnttuja 7,50 



Inkerin seinäkarttoja 2,50 
Inkerin vaakunoita 6 t — 
Inkerin lippuja 4 t — 

Inkerin postimerkkejä 

sarja 20, — 
Adresseja 7, — 

Inkeriläisten Viesti vuo- 
deksi 1973 olisi syytä tila- 
ta. Hinta 8, — 

Hinnat kruunuissa vallit- 
sevan kurssin mukaan. 

Pääasiamiehet: 

Rnotsissa Armas Paakkonen 
Snomessa Hannn Vironmäki 

osoitteet sivulla 2. 



inkeriläisten viesti 

OSOITEOSASTO 
c/o A. TUOHIMÄKI 
SALLATUNTURINTIE 2 C 26 
00970 HELSINKI 97 
puh. 327 046 

MUUTATTEKO? 



KIINNITTÄKÄÄ TÄHÄN OSOI- 
TE VIIMEKSI SAAMASTANNE 
INKERILÄISTEN VIESTISTÄ 
KIRJOITTAKAA ALLE UUSI 
OSOITTEENNE JA POSTITTA- 
KAA MEILLE ENSI TILASSA 



NIMI 



UUSI LÄHIOSOITE 



UUSI POSTITOIMIPAIKKA 



Väinö 
Pietari Oy 



Huopalahdentie 10 A 20 
Helsinki 33. 
Puh. 487 619 



Saariston Kirjapaino Oy. HalslnM 1073 



inkeriläisten viesti 



/ > -r 







inkeriläisten viesti 

TOIMITUS: Kaskilaaksontie 4 C 50, 02360 Soukka 

Päätoimittaja: 

Matti Vironmäki, puh. 631 285 
Toimitussihteeri : 
Pirkko Huurto, puh. 783 391, 80 17 286 

KONTTORI: Aurorankatu 7 A 1, 00100 Helsinki 10 

OSOITE- JA TILAUS- Anneli Tuohimäki 
ASIAT: Saiiatunturintie 2 C 26 

00970 Helsinki 97 

Puh. 327 046 

TILAUSMAKSUT: Konttorin osoitteella postisi irtotiiiile 

30636 

TILAUSHINTA: mk 8, — vsk kotimaassa, Ruotsissa 10 kr. 

ILMOITUSHINNAT: l/i sivu mk 150,— 

1/2 " " 80,— 
1/4 " " 50,— 

Kuva ilmoituksessa 20, — 

Kuoiiniimoitukset 10, — 

Kiitos- ym. ilm. 10, — 

PÄÄASIAMIES Armas Paakkonen 

RUOTSISSA: Tingsgatan 4 B 

50253 BORAS Puh. 033/101 850 
Postisiirtotili nro 626047 — 5 

PÄÄASIAMIES Hannu Vironmäki 

SUOMESSA: Tehtaank. 5 E 43, 00140 Helsinki 14 

Puh. 662 668 
Postisiirtotili n:o 416608 — 9 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 

Kustantaja ja julkaisija: 

INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 



KANSIKUVA KERTOO: 

Turun inkeriläiset viettivät pääsiäisjuhiaa monipuoiisen ohjeiman parissa 
Karjalaisten talolla 23. 4. 1973. Juhlan väliajalla kokoonnuttiin "perheku- 
vaan". Vuonna 1903 syntyneitä ja kukitettuja Jooseppi Kiemettilää, Erkki 
Mustosta, Pekka Peuhkuria, Yrjö Rautasta ja Elvi Pukkia (oikeaiia keskiri- 
vissä) juhlittiin kahvitarjoilun merkeissä. Muista kuvassa olevista mainitta- 
koon 88-vuotias Matti Iho, hovioikeudenneuvos Robert Rainio ja pastori 
Vilho Mustonen (eturivissä keskellä). 



Matti Vironmäki 



Suvivirsi 



Eräässä mietelmien ja pakinoiden ko- 
koelmassa sanotaan, että suvivirsi "Jo 
joutui armas aika . . ." (557: 1 — 3) on 
kuin kesän ylistyslaulu. Näin todella on. 
On myös oikein, että jälleen näinä ai- 
koina laulullamme ylistämme kesää. 

Kesähän tuo taasen mukanaan pal- 
jon sellaista, mistä iloitsemme. Kesä 
antaa hyviä lahjoja nuorille ja van- 
hoille, rikkaille ja köyhille, terveille ja 
sairaille — niin — kaikille. 

"Kesä tuo mukanaan" — sanoo e.m. 
pakinoiden kirjoittaja — "ihmeellisen 
helpotuksen tnteen. Vaikeudet ja vas- 
tukset vähenevät. Jopa asuntopulakin 
käy siedettäväksi, ulkosallaolo kun 
houkuttelee ja raitis ilma pääsee ah- 
tautta lieventämään. Niinpä kesä on ny- 
kyisenä aikana kaksin verroin terve- 
tullut. Jokainen vuodenaika tarjoaa to- 
sin omat erikoislähteensä vaeltajan vir- 
kistykseksi, mutta rikkaimmat ja run- 
saimmat kaikista ovat kesän lähteet." 

Sama kirjailija, joka näin on sanonut, 
jatkaa kysymyksellä: "Osaammeko oi- 
kein käyttää kesän antimia hyväksem- 
me? Osaammeko oikein varustautua 
tuiman talven varalle?" 

Tällainen kysely on aiheellista. Voi- 
daan pelätä, että kaikki eivät osaa 
kaunista Pohjolan suvea käyttää sillä 
tavalla hyväkseen kuin tulisi. "On pii^ 
rejä, joissa kallis kesäaika hukataan 
tyhjäntoimittamiseen ja vetelehtimi- 
seen", arvelee edellämainittu kirjailija. 



Toivottavasti näin ei ole meidän koh- 
dallamme. Varmaan me tahdomme ja 
osaamme käyttää kesää hyväksemme. 
Miten se tapahtuu — sen voi jokainen 
itse ratkaista. Mahdollisuuksia on val- 
tavan paljon. Esim. kaunis luonto ym- 
päröi meitä kaikkialla. Luonnossa liik- 
kuen varastoimme ruumiin ja hengen 
voimia vastaisuuden varalle. 

Kesäaika tarjoaa myös mahdollisuuk- 
sia päästä liikkumaan varsinaisten koti- 
ympyröiden ulkopuolelle. Lomamat- 
koilla voidaan käydä tervehtimässä 
omaisia ja tuttavia kauempanakin. 
Myös on juhlatilaisuuksia, jotka ovat 
nimenomaan järjestetyt sitä varten, et- 
tä arkisen aherruksen uuvuttama mie- 
lemme piristyisi. Kaikkia tällaisia mah- 
dollisuuksia tulisi koettaa käyttää hy- 
väksemme. 

Kesän juhlatilaisuuksista tärkeim- 
mät meille inkerinsuomalaisille ovat 
kesäjuhlat Gävlessä juhannuksena ja 
Tampereen juhlat heinäkuun 7 — 8. päi- 
vinä. Toivottavasti mahdollisimman 
monet voivat osallistua näihin tilai- 
suuksiin. Niiden ohjelmat ovat moni- 
puoliset, kuten aina Inkeri-juhlat ovat 
olleet. Niissä kaikuu jälleen monilta sa- 
doilta huulilta lähteneenä kirkkaasti su- 



vivirsi: 



"Taas linnut laulujansa 
visertää kauniisti 
myös eikö Herran kansa 
Luojaansa kiittäisi . . ." 



Tervetuloa 
kesäjuhlaan Tampereelle 
heinäkuun 7 — 8 päivinä 



Inkeriläisten Yhdistys r.y.n kesäjuhlat pide- 
tään tänä kesänä Tampereella heinäkuun 
7 — 8. päivinä. Juhlapaikkana on tälläkin 
kertaa, kuten kolme vuotta sitten, Tamme- 
lan kansakoulu avarine tiloineen. Juhlaju- 
malanpalvelus pidetään sunnuntaina 8. 7. 
klo 10 Tampereen kauniissa Tuomiokir- 
kossa. 

Juhlien järjestelyistä vastaavat Inkeri- 
läisten yhdistyksen Tampereen paikallis- 
osaston toimeliaat jäsenet, joiden puheen- 
johtajana on opettaja Eero Rautajoki. Oh- 
jelma on pyritty laatimaan mahdollisimman 
antoisaksi. Siitä lähemmin käsiohjelmissa, 
joita myydään juhlapaikalla, mutta tässä 
mainittakoon seur. tilaisuudet: 

Lauantaina 7. 7. klo 14 kokoontuminen ja 
ilmoittautuminen juhlapaikalla Tammelan 
kansakoululla Ilmarinkadun varrella. Siellä 
on myös juhlaravintola, josta saa kahvia ja 
ruokaa. 

Lauantaina klo 17 Inkeri-ilta Tammelan 
koulun juhlasalissa. Ohjelma monipuolinen. 
Puhujina ovat professori Leo Yllö, opettaja 
Eero Rautajoki, kirkkoherra Matti Viron- 
mäki, Ruotsin ISK:n edustajat sekä eri pai- 
kallisosastojen tervehdysten esittäjät. Muus- 
ta ohjelmasta mainittakoon ansiomerkkien 
jako, jolloin jaetaan ensi kerran Inkeriläis- 
ten Sivistyssäätiön myöntämät ansiomerkit 
inkeriläisten hyväksi toimineille miehille ja 
naisille. 

Sunnuntaina S. 7. "aamukohvien n jälkeen 
mennään kunnianosoitukselle sankarihau- 
doille ja Karjalaan jääneiden muistomerkil- 



le. Siellä pitää puheen pastori Vilho Mus- 
tonen. Juhlajumalanpalveluksessa klo 10 
Tampereen tuomiokirkossa saarnaa Inkeri- 
läisten Yhdistyksen puheenjohtaja, kirkko- 
herra Matti Vironmäki. Klo 12.30 nähdään 
jännittävä kyykkäottelu Tammelan koulun 
edustalla olevalla kentällä. Klo 14 on päi- 
väjuhla, jossa on juhlapuhujana pääjohtaja 
Erkki Tuuli. Päiväjuhlassa on puheiden li- 
säksi musiikkiohjelmaa, mm. kanteleen- 
soittoa, jota on luvannut esittää helsinkiläi- 
nen taiteilija Pentti Kivinen, ja lausuntaa 
y.m. 

Yhteismajoitukseen Tammelan koululla 
on varattu patjoja, joita saa vuokrata hin- 
taan 3—4 mk yöltä. Hotellimajoitusta ha- 
luavat huolehtivat itse tilauksistaan. Suosi- 
tellaan kesähotelli Rastia Itsenäisyydenka- 
dulla ja hotelli Emmausta, joka sijaitsee lä- 
hellä asemaa. 

Tampereen juhlat vietetään 30-vuotisen 
rauhan merkeissä. Onhan tullut kuluneeksi 
30 vuotta niistä ajoista, jolloin monet sai- 
vat sijoittua nykyisille asuinsijoilleen levot- 
tomien retkien jälkeen. On varmaan pal- 
jon muistelemisen ja myös kiitoksen aiheita. 
Tervetuloa yhdessä "puahkuroimaan" ja 
ystäviä tapaamaani 

Inkeriläisten Yhdistys r.y:n ja Tampereen 
paikallisosaston puolesta sydämellisesti ter- 
vetuloa mahdollisimman suurella joukolla 
Tampereelle heinäkuun 7 — 8. päivinä! 

Juhlatoimikunnan puolesta 

Eero Rautajoki Väinö Kekki 

Matti Vironmäki 



Puoskarointia entisessä 



Vielä tämän vuosisadan vaihteessa In- 
kerissä Venjoen Mosinan kylissä suh- 
tauduttiin lääkäreihin epäluuloisesti, ei 
sairasta viety lääkäriin, vaan sille yri- 
tettin syöttää ja juottaa kaikenlaisten 
puoskariämmien keksimiä rohtoja ja 
yrttejä. Erikoisesti jos pikkulapsi sai- 
rasti ja itki, niin lasten sairauteen oli 
ainoa puoskari ämmien keksimä lääke, 
unikon siemenistä keitettyä väkevää 
vettä, sitä ne sen a jaan äidit lapsillensa 
tuttisarveen kaatoivat ja lapset nukkui- 
vat pökertyneinnä siintä unikkosieme- 
nien myrkyllisestä vedestä. Hammas- 
särkyyn oli paras lääke tpakanpolttajan 
piipun kontra, tupakan terva ja poltta- 
jan sylki mitä kerääntyi piipun varteen 
ja piipun pesään, se odettiin talteen ja 
sitä laitettiin kipeän hampaan päälle, 
niin kyllä piti hampaan parantua, kun 
puoskariämmä lausui viellä muutaman 
taikasanan. Hampaiden särkyä paran- 
nettiin myös niinsanotuilla hammashei- 
nän siemenillä. Siemenet pantiin kuu- 
man tiilikiven päälle, kivi oli pantu 
rautapataan ja siihen oli pantu vettä 
senverran, ettei vesi noussut kiven yli. 
Potilas kävi kontilleen patanpäälle suu 
auki, jonkunlainen peitto tahi turkki 
heidet tiin potilaan niskaan ja hänen piti 
olla siinä patan päällä niin kauan kun- 
nes kivi jäähtyi ja lakkasi sihajamasta, 
suu piti olla auki niin kauvan kunnes 
peitto odettiin päältä sen jälkeen tar- 
kasteltiin kuinka paljon oli matoja tul- 
lut hampasta tiilikiven päälle. Silmä- 
sairauksia varten oli paras lääke poti- 
laan oma virtsa, sillä kun pestiin silmät, 
niin silmät parani, josparani ja toinen 
hyvä lääke oli puoskarien mielestä sil- 
mille sokeri, silmäluomi käännettiin nu- 
rin ja sokeripalalla hierottiin silmää 
niin että sokeripala oli punainen silmäs- 



tä lähdenestä verestä. Korvakipuihin oli 
myös monenlaista lääkettä, rusinoita 
poltettiin avotulella ja sen savu yritet- 
tiin saada johonkiin lasiastiaan ja siintä 
sitä yritettiin pumpata kipeään kor- 
vaan, toinen korvalääke oli jäniksen 
virtsa, talvella pakkaisina öinä jänikset 
juoksenteli lähellä kylän rakennuksia ja 
virtsasivat hangelle, niin sitä odettiin 
lumen kanssa johonkiin astian ja sula- 
tettiin siintä mainiota korvalääkettä. 
Jos käsi tahi jalka meni poikki tahi ve- 
nähtyi sijoiltaan niin siihen luvettiin 
lanka, Mosian Kekälekylässä (Ryysö- 
lässä) oli monta puoskaria, jotka osasi- 
vat lukea luvun lankaan, yksi niistä sa- 
noi että sen langan on oltava harmaan 
villakoiran ja mustanpässin sekoitus, se 
on paras lanka mikä varmasti parantaa 
kaikki poikkinaiset kädet ja jalaat. 
Kärmeen puhemalle luettiin luku Au- 
rinkokukka tahi Pellavasiemen öljyyn, 
niitäkin lukijoita oli monta Ryysölässä 
ja oli myös Porunkylässä. Ammatti 
kupparia oli myös näissä molemmissa 
kylissä useampiakin. Jos avohaan sattu 
joku saamaan jossakin tapauksessa, niin 
siihen oli paras lääke hämähäkin verk- 
ko ja vielä sitä parempi oli noki, niitä 
lääkkeitä lyötiin haavaan jos sellainen 
tapaturma sattui tapahtumaan. Palo- 
haavoihin oli paraslääke lehmän läm- 
pöinen kakka ja kahvin pöröt. Paiseita 
paranneltiin saippualla ja sokerilla ja 
suolasillin nahalla, saippua ja sokeria 
raastettiin hienoksi sekoitettiin ja pan- 
tiin paiseen päälle ja sillinnahka sen 
päälle. Kesällä kerättiin kaikenlaisia 
heiniä lääke tarkoituksiin ja kyllä puos- 
kariämmä tiesi, mikä mihin tautiin so- 
pi. Mutta lääkärin ei menty. 

Venjoen poika malli-97. 



ANNA UKKONEN 




Anna Ukkonen nukkui ikuiseen rauhan 
uneen i3. 2. 73. Turun Radiumkodissa vai- 
kean sairauden murtamana. Vainajan siu- 
nasi haudan iepoon rovasti Mustonen. Tu- 
run yiösnousemuskappelissa 3. 3. 73 viimei- 
selle ieposijaiie vainajaa oli saattamassa 
monilukuinen joukko, omaiset ja ystävät. 
Omaisten naapureiden ja ystävien kauniit 
kukat peittivät vainajan arkun. Muistoti- 
laisuus oii Turun Hospitsissa, jossa rovasti 
Mustonen puhui iämpimin sanoin vainajan 
muistolle. 

Anna Ukkonen, os. Ammaiainen, synt. 23. 
i2. i908 Vaikeasaaren Retuky iässä pienvil- 
jelijän tyttärenä. Avioiiiton hän soimi Mik- 
ko Ukkosen kanssa Valkeasaaren Kaijalan 
kyiässä, jossa he asuivat v. 1936 saakka, joi- 
ioin oii heti jätettävä ja aloitettava ankea 
siirtolaisuus, jonka aikana perhe hajosi Puo- 
liso ja yksi iapsi katosi sodan aikana, hän 
jäi koimen pienen iapsen kanssa sodan jai- 
koihin ja yksi lapsista kuoii vieiä myöhem- 
min, ja niin monivaiheinen ja vaikea siir- 
tolaisen kuikema tie johti 1943 Suomeen. 
Siirtolaisen eiämä ei täälläkään oiiut help- 
poa, mutta sitkeys usko ja luottamus Ju- 
malaan auttoivat häntä eteenpäin. Hän oii 
uskollinen sanankuulija ja osallistui kaik- 
kiin inkeriläisten tilaisuuksiin ja oii joka- 
vuotinen kesäjuhlissa kävijä. Vainajaa jäi- 
vät kaipaamaan tytär ja poika perheineen 
Suomessa, yksi poika, koime siskoa ja veii 
Nrliitossa ja monet monet ystävät sukulai- 
set ja tuttavat. Inkeriläisten Viesti-iehden 
kautta kiitämme iämpimästi kaikkia suku- 
laisia, naapureita, ystäviä ja Inkeriläisten 
Yhdistys r.yrtä ja sen edustajia jotka otti- 
vat osaa suruumme ja kunnioittivat vai- 
najan muistoa Juho Ukkonen 



EEVA SAVOLAINEN 




Rakas Äitimme 
ja mummomme 

EEVA SAVOLAINEN 

ojj. Lempinen 

s. 24. 10. 1896. Valkeasaaressa 

k. 24. 5. 1973. Vääksyn sairaalassa 

Syvästi kaivaten: 

Eino 

Elvi ja Reino 

Sirkku ja Kari 

Tauno ja Pirjo perii. 

Hetkenä aamun hiljaisen 
tuli iuoksesi rauha ikuinen 
Kädet ahkerat vuoksemme 
uurastaneet iepoon hiljaiseen 
ovat vaipuneet. Sinä 
ansaitset kiitokset kauneimmat 
ikilevon pyhän ja rauhan. 

Siunattu Asikkalan hautausmaahan. 



6 



Rakas <J 

puolisoni, isämme, ukkimme, enoni ( > 
kansakoulunopetta j a 

!> Antti Huurto \ 

{ \ \ 

\\ s. 29. 11. 1888 Hatsinassa ,► 

<[ k. 5. 6. 1973 Helsingissä ( [ 



t 



Ikävöiden, 



<> 



valoisasta muistosta kiittäen 

Kerttu ][ 

Pirkko 

|i Seppo, Terttu, Anne, Laura, Kimmo { \ 

Taimi 

Muut sukulaiset, ystävät, oppilaat ( > 

( 

Unet valkeat, viekää sinne, 

j> mun mistä toi tieni jo pois i 

ja minnekä toden ma teitä <[ 

() en konsanaan palata vois. 

(' (Aapo Iho) 

^ Siunaus toimitetaan Helsingissä Krema- j> 

<► torion kappelissa lauantaina 30. 6. 73 

\ klo 13.00. Siunauksen jälkeen pyydäm- j> 

i> me viettämään muistohetkeä Elannon <> 

^ juhlahuoneistoon Rauhankatu ll:een, |> 

() jonne lähtee bussi Krematorion luota. 

) 

\ 

) UKKIMME 

IN MEMORIAN 

\ Tuuli laski tuulen maahan 

sade meni saarillensa 

aurinko purjehti autiomaahan 
} kuu meni kuusikentillensä 

tähdet sammui taivahalta 
^ pimeys sai kaiken valtahansa 

Laura Huurto 

{ 

i> 




Vanhat valokuvat kertovat 




Spankkovan kirkkoherran Johav Heöley Bromsin vai- 
mo ja tytär Kerttu. Broms oli Spankkoxmn kirkko- 
herrana 1895 — 1918. 



Elon polku 



Kesällä 



Katri Luippunen 



Sota riisti kotini 
hävitti maan tasalle 
sen poltti tuli tuhkaksi 
jonka isäni rakensi 
naputteli nauloillensa. 

Surut ilmoille inisin 
naapureille kertoelin 
ystäville ymmärtäville 
kuinka tuska rintaa raastoi 
sydänparka sykähteli. 

Ei eloni onnea ole 
kukkasilla kulkemista 
tämä polkuni ohdakkeinen 
kyynelillä kostutettu. 



Kesällä armas aurinko paistaa, 
silloin saa lapset marjoja maistaa, 
veneen he ottaa, saarehen soutaa. 

Kesällä armas aurinko paistaa, 
silloin se äiti piirakat paistaa, 
kahvit hän keittää, pöytähän kantaa, 
piirakat lämpimät perheelle antaa. 

Kesällä armas aurinko paistaa, 
silloin saa mummokin piirakkaa 

maistaa, 
äiti se hyörii, pesee ja tiskaa, 
kaukaloon ruuan possulle viskaa. 



Ei tiedä tästä isäkulta 
hän nukkuvi nurmen alla. 
Ei myöskään äitini kuule 
huokauksia tyttärensä. 

Kannoin kukat kummullensa 
istuttelin ikiomat 
päivätyönsä päättäneille 
kostuttelin kyynelillä. 

Kiven taakse pensaan laitoin 
merkiksi maallisen tomunsa 
josta kukat puhkeavat 
muistuttaen meitä muita 
'muutostamme 1 tulevasta. 



Nyt mä kerään sirpaleita 
onnenmuruja omia 
tältä kovalta polulta 
maaperältä mahtavalta. 



RUOTSIN PUOLELTA 

INKERIN SUOMALAISTEN KESÄJUHLA GÄVLESSÄ 

22. 6.-24. 6. 73 



22. 6. 73 

Kello 17.00 juhlan avajaiset S;t Angsgarin 
seurakuntatalolla Drottninggatan 2, Gävle 
(HeLTref. kirkon vieressä). 

2) Kuorolaulua 

3) ISK.n edustajan lyhyt tervehdyspuhe 

4) Rovasti Andrenin puhe Gävlen kirkon 
edustajana (tulkitaan Suomeksi). 

5) A. Vainikka lausuu runon 

6) Yhteislaulua 

7) Juhlapuhe, puhuja dlpl.ins. A .Björn 

8) Runo H. Lehtosen esittämänä 

9) Oskar Björklund pitää lyhyen kristilli- 
sen puheen 

10) Eri paikkakuntien edustajien terveh- 
dyspuheita 

11) Yhteislaulua 

12) Ilmoituksia seuraavan päivän ohjel- 
masta. 

Kello 21.00 alkaa kokkoilta Gävlen Suo- 
mi-seuran tuvalla Hanäsenissa noin 10 km 
Gävlestä lounaaseen, jossa huvitoimikunta 
järjestää ohjelmaa. Musiikkina täällä Ie- 
vynsoitin tai nauhoitus. Lämpimien makka- 
roiden ja virvokkeiden myynti. 

23. 6. 73 

Kello 8.00 Aamujumalanpalvelus Heliga 
Trefallighetin kirkossa edellämainitun seu- 
rakuntatalon vieressä. 

11.30 Urheilujuhlan avaus Strömvallanin 
stadionilla, Kungsbäcksvägen, kirkosta noin 
600 m. yli sillan. Kenttähartaus stadionin 
kentällä, lipunnostot, hymnit ym. Tyttöjen 
voimistelua. 

12.20 Yleisurheilu alkaa, johon kuuluu 
tyttöjen poikien lyhyen matkan juoksut 
(60) Ikärajoin: alle 10 v, alle 13 v. alle 16 v. 
Tytöillä myös yli 16 v. 60 aikuisten pituus- 
ja korkeushypyt, aikuisten 100 m juoksu, 
1 500 m juoksu ja kyykkäpelikilpailu sa- 
manaikaisesti muiden lajien kanssa (mikäli 
tarvittavat joukkueet ilmoittautuvat kilpai- 
luihin Heikki WirtaseIIe Sätrahöjden 31, 
80360, Gävle, puh. 026/100744 klo 18 jälkeen 
tai Oiva Toivoselle, Prästvägen 72, 80380 
Gävle, puh. 67373. 

13.20 Jalkapallo-ottelu noin 60 min. kes- 
tävä Suomen ja Ruotsin inkeriläisten vä- 
lillä. 

17.30 Kansallisilta Folkets Hus'in suuressa 
salissa, S.Centralgatan 10, jossa seuraavaa 
ohjelmaa: 

1) Paikallisen kerhon puheenjohtaja avaa 
juhlan 

2) Kuorolaulua 



3) ISK:n pj Saklantti puhuu 

4) A. Vainikka lausuu runon 

Klo 18.10 Vieraille varattu ohjelma-aika 
(ilmoittautuminen mieluimmin 10. 6. 73 men- 
nessä) . 

Klo 19.30 paikallisen huvitoimikunnan 
ohjelmaa : 

a. Puku tanssia 

b. Runonlausuntaa 

c. Yksinlaulua 

d. Näytelmä (noin 30 min). 
Välittömästi kansallisjuhlan jälkeen alka- 
vat tanssiaiset orkesterin (5-miehinen) 
säestämänä, juhlatalon toisessa salissa. 

24. 6. 73 

Kello 8.00 a.p. ehtoollisjumalanpalvelus sa- 
massa Heliga Trefaldighetin kirkossa. 

12.00 Juhan Iopettajaistilaisuus kahvitar- 
joilulleen S:t Angsgarin seurakuntatalolla. 
Tässä tilaisuudessa tulee olemaan seurus- 
telua ja eri henkilöiden päättäjäispuheita 
ym. 

HUOMIO! Gävlessä asuva tunnettu inke- 
riläinen taidemaalari ja kuvanveistäjä Ju- 
ho Suni pitää taidenäyttelyn edellämaini- 
tun Folkets Husin toisessa salissa juhlien 
aikana. Juhlakansliasta juhlapaikalla lisä- 
tietoja. 

RUOKAILUKYSYMYS on järjestetty niin 
että eräs sopiva ruokala (Textilgärden) on 
meitä varten auki koko päivät 23. 6. ja 24. 6. 
Ruokailupaikka on Folkets Husin lähellä. 
Sama koskee majoituspaikkojen sijoin taa. 

MAJOITUSMAHDOLLISUUDET ovat 

riittävät kalkille ja monta eri laatua. 

Joukkomajoitusta haluaville on varattu 
voimistelusali (n. 100 paikkaa), joiioin on 
otettava omat sankyvaatteet mukaan. Paitsi 
edellämainittua joukkomajoitusta, voimme 
saada n. 40 joukkomajoituspaikkaa KRUMtn 
majapaikasta, jossa on laskuumme varat- 
tu myös n. 70 paikkaa huoneissa. Tämä on 
uudenaikainen talo ja hinnaksi oli luvattu 
20 kr/vk (!). Yhteismajoituksen hinta sa- 
massa talossa on 8 kr./vk johon KFUM lu- 
pasi yrittää saada myös sankyvaatteet. 

Aamiaisen hinnaksi sovimme 5 kr ja lou- 
naan hinnaksi 6:50. Korkeamman tasonkin 
majoitusmahdollisuudet ovat (esim. 60 kr 
2 henk.h.). Yritämme saada juhlasta meille 
kaikille muistorikkaan ja toivotamme kaik- 
ki tervetulleiksi tänne Gävlen kauniiseen 
kaupunkiin. 

HUOMIO! KFUM m joukkomajoituksessa 
ei tarvitse omia sänkyvaatteita ottaa mu- 



10 



GÄVLEN KUULUMISIA 

Toukokuun 13 sunnuntaina Gävlen inkeri- 
läiset viettivät äitienpäivän juhlaa Staffa- 
ninkirkon seurakuntasalissa ilman pappia ja 
ilman lukkaria. Soittamisesta huolehti Moo- 
ses Kiuru. Hän on täällä Gävlessä sellai- 
nen soittoniekka, joka soitosta pitää huo- 
len, ja kun olen sanonut ettei ollut pappia- 
kaan, niin päätteeksi luki Mooses myös 
Herran siunauksen niin kuin asiaan ja juh- 
lan päätteeksi kuului. 

Yleisö, jota oli koolla noin puolisen sata 
inkerinsuomalaista, joukossa jokunen suo- 
malainenkin, olivat kovasti tyytyväisiä, 
vaikka ohjelma olikin vain tilapäistä: ru- 
noja, laulua ja lausuntaa. 

Nikkari, eläkeläinen Antti Toivonen, lah- 
joitti kerholle kauniin laatikon (kirstun). 
Sekä eläkeläinen Anna Maria lahjoitti ku- 
tomansa koristeliinan, jotka arvottiin juh- 
lan-yhteydessä. Voittajina Maria Näppi, sai 
komean laatikon ja Helena Tarsolainen ko- 
risteliinan. 

Nuoret, rivakat emännät pitivät juhlan 
aikana huolen tarjoilusta, ettei kenenkään 
suu päässyt kuivumaan. 

Ylempänä olen maininnut papista. Meitä 
inkeriläisiä lienee Gävlessä ja sen ympäris- 
tössä noin sata perhettä. Suomalaisia on 
kyllä useitakin satoja. — Mutta suomalais- 
ta pappia ei ole ainakaan pariin vuoteen 
nähty Gävlessä, eikä vuosikaupalla ollut 
täällä suomalaista Jumalanpalvelusta, vaik- 
ka Göteborin puolella ja muuallakin pap- 
peja tiedän olevan liikaakin. 

Ainakin on yksi hyvä asia: täällä Gäv- 
lessä saa kuulla Suomesta Jumalanpalve- 
lukset sekä hartaudet radiosta 

sanon puolestani: TERVETULOA GÄV- 
LEEN JUHANNUKSENA yhdessä juhli- 
maan. 

Aatami Vainlkka 



kaan, mutta paikkoja lienee siellä vain 40. 

Ilmoittautukaa mitä majoitukseen, ja oh- 
jelmaan osanottoon tulee viimeistään 
majoitusmestarillemme H. Wirtasclle (kis. 
osoite edelliseltä sivulta) tai L. Mati- 
kainen, Falkvägen 31, 80226, Gävle, puh. 
026/116355 tai M. Silvast, Fredriksdalsv. 10 
A, 80228, Gävle. 

Kirjalliset Ilmoitukset mieluimmin kaikki 
H. Wirtaselle. Kiitos! 

Johtokomitea 



AATAMI VAINIKKA 
LOMAMATKALLA VUONNA 
1917 



Junan lähestyessä Moskovaa helmikuinen 
aurinko valaisi kirkkaasti maisemaa, joka 
lepäsi paksun lumikerroksen alla. Eilen vie- 
lä katsellessani junan ikkunasta maastoa, 
joka katosi taakseni, huomasin puoleksi nä- 
kyvissä olevan maata ja puoleksi lunta se- 
kä vesilätäköitä. Muutamaa päivää aikai- 
semmin matkani varrella kulkiessani Arme- 
nian läpi nautin kauniista keväästä ja iha- 
nasta kukkien tuoksusta, junan kiitäessä 
kohti Kaukasian pääkaupunkia Tiflislä. Saa- 
puessani Hostoviin siellä oli kevättulva vie- 
nyt palkoiltaan Donin yli vievän rautatie- 
sillan, paikalle oli tehty väliaikainen silta 
jalankulkijoille. Rautatie oli katkennut, 
matkustajat saivat muuttaa junaa, kävel- 
len Donin yli väliaikaista siltaa myöten. 

Junan pysähtyessä MMoskovassa minua 
sekä kaikkia saapuneita kohtasi erityinen 
näky, jota kukaan ei osannut aavistaa. Ase- 
ma oli koristeltu sadoilla punaisilla lipuil- 
la. Laiturilla oli jonkinlainen koroke, joka 
myöskin oli verhottu punaisella. Korokkeel- 
ta kajahteli ääni: eMidän hallitsijamme on 
kukistettu, jota me ja meidän esi-isät sal- 
vat palvella yli 200 vuotta. 

Olin joutunut vallankumouksen pyörtee- 
seen, matkaa kotiin oli vielä yli 700 virs- 
taa. Tiedustelin: "Milloin juna lähtee Petro- 
gradiin?" Minulle vastattiin: "Jos aikataulu 
pitää paikkansa, juna lähtee huomisaamu- 
na. Ottaen huomioon sen, millaisena jatkuu 
vallankumous." Samaa matkaa kyseli mo- 
kin, joilla oli aikomus matkustaa pohjoi- 
seen. 

Iltapäivällä oli tavarajuna lähdössä 
Tverin kaupunkiin, johon oli yhdistetty 
useita tyhjiä tavaravaunuja, jotka täyttyi- 
vät matkustajista, siihen yhdyin minäkin 
ajatellen: Tveri on ainakin lähempänä ko- 
tia kuin Moskova, siellä voin tavata serk- 
kuni Juho Vainikan, joka siellä oli sotapal- 
veluksessa, sieltä voin myös saada yösijan 
ja huomisella on oma huolensa. 

Oltiin matkalla Tveriin tavaravaunussa, 
jossa ei ollut mitään mukavuuksia, ei istui- 
miakaan, jokainen sai Istua oman pussinsa 
taikka laukkunsa päälle. Minulla oli luja- 
tekoinen matkalaukku, jolla sai istua kak- 
sikin miestä hyvällä sovulla, ja niin luovu- 
tinkin siltä tilan eräälle vanhalle miehelle, 
joka oli kovin kiitollinen, siitä sain myös 
seuraa matkan ratoksi. Ilmakin oli suojai- 
nen, ettei tarvinnut palella. 

Illan alkaessa hämärtyä olimme perillä 
Tverissä. Junamme pysähtyi sivuradalle, 
josta oli vielä matkaa puolisen virstaa rau- 
tatieasemalle. Rautatieasema oli miehitetty 
232 jalkaväkirykmentin sotilailla, samassa 
rykmentissä palveli myöskin serkkuni Juho 
Vainlkka. Esitin eräälle upseerille serkku- 



11 



ni osoitteen, sanoin täiie, että oien matkal- 
la Turkin rintamaita ja jouduin vaikeuksiin 
vallankumouksen sattuessa matkani var- 
rella: Voivinko tavata serkkuni Vainikan? 
Upseeri kutsui luokseen erään sotilaan, an- 
taen täiie käskyn saattaa minut kasarmil- 
le. 

Kulkiessani Tverin katua oppaanani oli 
kivääriä kantava sotilas, sivulta katsoja 
oiisi voinut ajateiia: Tuossahan viedään 
vankie, lienee joku rintamakarkuri. Mutta 
koko matkalla ei näkynyt ainoatakaan si- 
viiliä ulkona. Lienee ollut ulkonaliikkumis- 
kielto. Oppaani kertoi, että päivän kuluessa 
yksi ihminen oli saanut surmansa (pormes- 
tari). Matka kasarmille kävellen kesti noin 
kymmenen minuuttia. Oppaani vei minut 
rykmentin päivystäjäupseerille, joka soitti 
osastoon, johon serkkuni kuului. Muutaman 
minuutin kuluttua tuli serkkuni minua ha- 
kemaan, hänelle oli tuioni yllätys, oiimme 
hyviä kavereita ja samana vuonna synty- 
neitäkin. Tervehtiessäni serkkuani siinä 
päivystäjäupseeri myönsi minulle luvan 
viettää yöni kasarmissa. 

Seuraavana aamuna sain tiedon, että 
juna Moskovasta oli jo iähtenyt matkalle 
Petrogradiin, sen pitäisi pitäisi saapua 
Tveriin puoli kymmenen tienoilla. Serkul- 
leni annettiin vapaata, siinä me lähdimme 
asemalle odottamaan Moskovasta saapuvaa 
junaa, joka puolisen tuntia ollen aikatau- 
lusta myöhässä saapui Tveriin. Junan py- 
sähdyttyä näytti siitä, että on mahdotonta 
päästä jatkamaan matkaa täiiä junalla, kos- 
ka vaunujen katoillakin oii useita matka- 
laisia, vaunujen väieissä sekä puskurien 
pääiiäkin oii matkustajia. Kenen oii junas- 
ta poistuttava, oii poistuttava ikkunan kaut- 
ta. Hakiessani tilaa satuinkin iöytämään 
semmoisen itseiieni sekä matkalaukulleni 
vaunujen välistä juuri ennen junan iäh- 
töä. Junan lähtiessä heiiutin iakkia ser- 
kulleni tyytyväisenä, että tähän asti matkani 
oli onnistunut, ilmakin tuntui iauhaita, niin 
että katoillakin matkustajat voivat pysyä 
hengissä. 

Aivan loppumatkalla lähellä Pietaria nou- 
si lumipyry, mutta kohta oitiinkin periiiä. 
Levättyäni puolisen tuntia aseman sisällä 
minun oii jatkettava matkaani Baltian rau- 
tatieasemalle, jonne oli käveltävä läpi kau- 
pungin, koska kumouksen vuoksi raitiotie- 
vaunut eivät kuikeneet Kaikkiaiia kaduil- 
la sekä käytävillä oii paksu lumi ja toista 
tuprusi iitää, eikä ketään ihmistä näkynyt 
matkani varreiia, paitsi muutamia sotilas- 
autoja, jotka ajeiivat kaduiiia valmiina tu- 
littamaan, jos vastustaja iöytyisi. 

Baltian asemalla minun ei tarvinnut kau- 
ankaan odotella junan lähtöä, eikä matkus- 
tajiakaan monia ollut, ainoa matkustaja 
olin, joka jäi Tuutarin asemalle. Edessäni 
oii vain kolmen virstan taival tallattava ko- 
tiin, jossa sain aloittaa kuukauden lomani, 
oli vain ilmoittauduttava staarostaile, jonka 
oii leimattava paperini 



Viakka olikin täysi taivi, oii mukava kun 
sai hiihtää sekä laskea mäkeä, ihmisiä kä- 
vi usein matkojen päästä kyseiien omai- 
siaan, joilta ei ollut kauaiieen tullut kir- 
jettä, olinko nähnyt heitä sota vankilassa. 
Eräälle Kirveelästä olevalle äidille sanoin 
lohduttavan sanan: Poikasi on terveenä Lin- 
zissä sotavankina. Siellä vietin minäkin ke- 
säni, kolme ja puoli kuuta, v. 1915. 

Turkin rintamalie Vähään Aasiaan ei oi- 
iut enää haiuni mennä. Siksi päätin mennä 
Smoijnaan Armeijan Päämajaan pyytä- 
mään, jos saisin jäädä sotapalvelustani jat- 
kamaan jossakin täällä kotipuolella. 

Kuukauden pituinen lomani olikin jo lo- 
pussa. Menin Smoijnaan, jossa sijaitsi rin- 
tamien päämaja. Siellä hoiti myös asioitaan 
rintamien ylipäällikkö "Kerenskl Aleksan- 
der", joka otti Venäjällä vallan käsiinsä 
kuukausi sitten. Aikomukseni oli pyytää 
hallitukselta jäädä johonkin lähemmäksi 
kotiseudulle, koska olin omalta osaltani 
taistellut rintamalla sekä ollut sotavanki- 
na Linzin sotavankileirillä. Näin esitin ky- 
symykseni ja pyysin heti antamaan vas- 
tauksen. 

Minua pyydettiin hetkinen odottamaan 
vuoroani. Oii kuin tilauksesta, ettei tar- 
vinnut kauankaan odottaa. Minut saatet- 
tiin huoneeseen, jossa oii useitakin herroja, 
jos lienee ollut itse hallitsijakin Kerenski, 
enhän ketään heistä tuntenut. Siinä sain 
esittää kysymykseni kaikkien herrojen kuul- 
ien. 

Istuessani sivummaiia en voinut erottaa 
herrojen puhetta. Yksi herroista antoi mi- 
nuiie kysymyksen: Miiioin aiotte matkustaa? 
Vastasin, että huomenna ainakin lähden 
matkaile, siliä lomani on jo lopussa. — Me 
emme voi sinua tänne jättää, sinun on mat- 
kustettava takaisin Turkin rintamaiie. Odo- 
ta hetkinen, saat vielä sinne pienen pake- 
tin. Hetken kuluttua tuotiin minulle pa- 
ketti ja pyydettiin se antamaan päällikölle- 
ni heti periiie saavuttua sekä toivotettiin 
hyvää onneiiista matkaa. 

Tulin kotiin harmistuneena, koska pyyn- 
töni evättiin. Aukaisin paketin nähdäkseni 
sen sisällön. Paketti e ioiiut sinetöity. Pa- 
ketti sisälsi uuden hallituksen säännöt ja 
lait painettuna arkkipaperille, jota oii 300 — 
400 arkkia. 

Seuraavana päivänä aikoi paluumatkani 
Turkin rintamalle Vähään Aasiaan. Lähties- 
säni kotoa lunta oii vielä kaikkiaiia. Jat- 
kaessani matkaa Moskovasta eteenpäin lun- 
ta ei näkynyt enää missään. Matkani pe- 
rille saakka kesti runsaasti yli kymmenen 
vuorokautta. 

Perille saavuttuani sotilailla laulatettiin 
vielä hymniä: Booze Tsarja hrani (Jumala 
keisaria varjelkoon), vaikka keisari oii ol- 
lut jo pari kuuta vankilassa omassa palat- 
sissaan Tsarskojeseiossa. 

Luovutettuani päällikölle tuomani pake- 
tin, aukaistuaan hän sanoi: Kyllä täällä 
huhuja oli, että on toinen hallitsija, mutta 



12 



KENRAALIN HAUTAJAISET 

Meidän kotikylä oli lähellä Hatsinan kau- 
punkia ja sinne oli helppo mennä vaikka 
joka päivä. Kesäaikana oli hauska käydä 
uimassa. Menimme kaupunkiin kolme po- 
jannappulaa, olimme siinä 13 — 14 vuoden 
ikäisiä. Kuulimme kaupungista torvisoittoa, 
menimme katsomaan. Kun menimme suu- 
relle kadulle, niin näimme, että siinä kulki 
suuri sotamiesjoukko ja siinä näimme, että 
on tykkimiesten kenraalin hautaussaatto 
kulkemassa kaupungin katua kohti hautaus- 
maata. Siinä saatosssa oli komea tykki- 
miesten sotilasjoukko. Saattorivissä oli en- 
sin kolme ratsu-upseeria ja sitten kolme pa- 
ria hevosia valjaissa vetämässä tykkiä, tyk- 
kirattailla oli kenraalin ruumisarkku. Sen 
päällä oli kenraalin komea virkahattu. Ken- 
raalin omaiset kukkaseppeleiden kanssa, 
torvisoittokunta ja tykkimiesten lippu, sekä 
pitkä rivi tykkimiehlä tuli arkun perässä. 
Kansaa oli kokoontunut paljon katsomaan, 
se kulki surumarssin tahdissa ja me poika 
nappulat menimme hautausmaalle asti. Kun 
saavuttiin hautausmaanportille, niin sota- 
herra komensi kuusi tykkimiestä Kenraalin 
arkkua kantamaan haudalle. Tykki asetet- 
tiin hautausmaan laidalle. Kun Kenraalia 
alettiin laskea hautaan, niin torvisoittokun- 
ta soitti kunnia soiton Kenraalia hautaan 
laskettaessa. Kolme kertaa tykkimiehet lau- 
kaisivat tykistä kenraalin kunniaksi niin, 
että maa tärisi. Sitten haudalle tulivat or- 
todoksien sotilaspapit ja siunasivat Kenraa- 
lin haudan lepoon. Monet olivat uteliaita, 
kysyivät mitä varten siitä tykistä vielä am- 
muttiin. Koska hän oli tykkimiesten Ken- 
raali, niin hänet piti saattaa tykkien jys- 
keessä haudan lepoon. Tämä tapaus oli en- 
simmäisen maailmansodan aikana vuonna 
1915. Kenraali oli haavoittunut rintamalla 
vaikeasti, eikä häntä voitu enää parantaa 
vaan hänen täytyi kuolla. 

S. Kouru 



nuorien poisto 



SUNNUNTAIAAMU 

Tuulikaan ei käy, 

tiet autioita on, 

niillä ketään ei näy. 

Vain yksinäinen kulkija 

rikkoo askeleillaan hiljaisuuden. 

Männyn latvasta harakka 
räkättää "sunnuntai" 
Kulkijalta tippuu taskusta 

hopeamarkka. 
Se jää kiiltämään , vain 
kulkukoira sitä vaivautuu 

haistelemaan. 
Jälleen hiljaisuus on 

rikkumaton, 
tie jälleen autio on, 
eikä ketään näy t 
on sunnuntaiaamu hiljainen, 

rauhallinen. 



Anne Huurto 
14 v. 



se vala! — iKitos kun toit viralliset lain 
säätämät paperit, näistä riittää koko Turkin 
rintamalle. 

Seuraavana päivänä pidettiin yleinen ko- 
kous, väliaikaisen hallituksen Kerenskin 
säännöt otettiin käyttöön sekä valittiin uusi 
lain mukainen komitea hoitamaan asioita. 
Siinä annettiin minullekin sihteerin virka. 
Kokouksia pidettiin muuallakin rintamalla 



ottaen käytäntöön uuden hallituksen sään- 
nöt 

Vallankumouksen vastapuoli piti puoliaan 
viimeiseen saakka postitoimistoissa sekä 
muuallakin. 

Perästä huomasin, miksi Smoljnassa mi- 
nusta tehtiin kuriiri, kun pyysin jäädä lä- 
hemmäksi kotipaikkaa. Syynä oli sabotaa- 
si, vallankumous sekä vastavallankumous . . . 



13 



"Jonkunverran Venjoelta" 



Kun tämän vuoden Viestin No 3 ja 4 oli 
kirjoituksia Lempaalasta ja Rokkasesta, 
niin jos jonkunverran muisteltaisi myös 
Venjoelta hänen siellä olonsa aikaa. Ei 
asessori Otto Rokkanen lähtenyt Lempaa- 
lasta kenenkään määräyksestä, vaan hän 
tuli Venjoelle omasta tahdostaan ja Ven- 
joen seurakuntalaisten suostumuksella. Kun 
Venjoelle valmistui uusi kirkko vuonna 
1885, niin sen jälkeen meinattiin perustaa 
apulaispapin virka seurakuntaan. Noin 
neljän ja puolen vuoden kuluttua kirkon 
valmistumisesta Venjoelle tuli apulaispapik- 
si nuori ja hyvin tarmokas pastori Alek- 
santeri Karvanen, joka nautti seurakunta- 
laisten luottamusta tämän vuosisataan alku- 
vuosina enemmän kuin asessori Otto Rok- 
kanen, joka tuli Venjoelle kaksi vuotta 
Karvosen jälkeen, vanhan rovastin A. 
Strählmanin kuoltua. Asessori Otto Rokka- 
nen ei pelännyt millaisiakaan tsaarivallan 
urkkijoita, hän kohteli itsekin seurakunta- 
laisia kovakouraisesti Kylänlukuisilla niin 
sanotuilla kinkkereillä ensikertalaiset lap- 
set pelkäsivät mennä lukemaan silloin kun 
oli Rokkasen vuoro pitää kinkereitä, vaan 
kaikki tahtoivat mennä silloin kun oli pas- 
tori Karvosen vuoro. Kerran oli tapaus Ven- 
joen Porunkylän kinkereillä, — kun ensi- 
kertaa Rokkasen eden lukutaitoan esittä- 
mään käveli pikkupoika Sohvilan Matti. 
Pikkupojan mielessä oli pelkoa kun kaverit 
olivat häntä peloitelleet, että Rokkanen pa- 
ne sinut pöydän alle jos luet huonosti, eikä 
siinä Matin lukemisesta tahdonnut mitään 
tulla ja nenän alus oli Matilla märkä, niin 
Rokkanen ärähti Matille niistä nenäsi, mut- 
ta Matilta tuli itku, Matin Äiti oli läsnä sii- 
nä tilaisuulessa, se huusi Matille: "Tule poi- 
jes sieltä mennään kotiin" ja niin ne meni- 
vät. Toinen tapaus oli samoilla kinkkereil- 
lä, myös pikkutyttö Paavolan Saara meni 
ensikertaa Rokkasen eteen pelkomielessä, 
kun lukemisesta ei mitään tullut, niin Rok- 
kanen oli jotakiin sanonnut tytölle, niin siltä 
tuli myös itku, Rokkanen sanoi mitä sinä 
itket, — niin tytön Äiti huusi ovipielestä, 
kun tyttö pelkää sinua, niin Rokkanen sa- 
noi kovalla äänellä: "Enhään minä karhu 
ole että minua pelätään". Mutta Vanhan- 
myllyn kylässä oli huvittava tapaus, myös 
kinkkereillä oli kaksoispojat veljekset ensi- 
kertaa lukemassa, Juhopoika meni ensin 
Rokkasen eteen, hän osasi lukea hyvin ja 
sai kiitokset Rokkaselta, mutta toinen kak- 



soispoika Eerik el osannut, ei kaikkia kir- 
jaimiakaan tuntenut, vaan muuden hän oli 
rohkea poika. Kun Rokkanen näytti hänelle 
paikan mistä oli luettava, poika luki muu- 
taman kirjaimen mitkä oli hänelle tuttuja, 
sitten tuli tenä, el poika tuntennut kirjainta, 
Rokkanen kysyi mikä se seuraava kirjain 
on, no el poika häkeltynyt, hän huusi vel- 
jeänsä: "Tulehan Jussi katsomaan mikä 
koukero tämä on, kun enminä tunne eikä 
tunne pappi". Niin kyllä nauru kelpasi Rok- 
kasellekin. Kinkereillä oli tapana tarjota 
kirkkoherralle ja hänen seurueelleen ruo- 
kaa, niin eräässä kylässä tarjottiin Rokka- 
selle hapankaalikeittoa. niin Rokkanen ei 
käynnyt hapankaallpöytään, vaan sanoi 
kirkonmiehelle ja suntiolle: "En minä ole 
hapankaalivieras mennään toiseen kylään, 
siellä juodaan tsajut ja syödään munat". 
Mutta toisessa kylässä oli samanlainen tar- 
joilu, niin Rokkanen meni osti kylänkau- 
pasta leipää ja silliä söi suihinsa ja ryyppä- 
si vettä päälle, hään oli sellainen harakter- 
nyi (sisukas). 

Rokkasella oli omat maallikkosaarnaaja 
suosikkinsa, niille hän antoi lupalappuja että 
saivat pitää kyläseuroja ja kokouksia il- 
man että Uratniekalla (poliisilla) oli siihen 
mitään sanottava, Mutta sellaisille mitkä 
eivät olleet hänen suosiossaan ja olivat va- 
paamielisemplä, vaikka kuuluivatkin Ven- 
joen luterilaiseen seurakuntaan, eikä silloin 
tullut kysymykseenkään kirkosta eroami- 
nen, niille hän ei midän lupaa antannut 
vaan päinvastoin, lähetti Uratniekan van- 
gitsemaan ja antoi asianomaisen oikeuden 
eteen. Oli eräs tapaus vuonna 1896, Rokka- 
nen lähetti Uratniekan Porunkylään erään 
vapaamielisen saarnaajan kotiin. Uratniek- 
ka vei saarnaajan vaimonsa kanssa Vo- 
lostnoipravlenjan holotnoihen (kunnantalon 
aresti-huone) sen jälkeen oikeuteen ja tuo- 
mittiin saarnaaja maksamaan 120 ruplaa 
sakkoa, sen ajan kultakurssin mukaan 480 
Suomen markkaa. Ei ollut Rokkanen sellai- 
sessa suosiossa seurakuntalaisten keskuu- 
dessa kuin oli pastori Aleksanteri Karvo- 
nen, hän oli hyväluontoinen ja ei ollut sel- 
lainen Harakternyi. Karvonen oli ottanut 
aviopuolison eräästä Venjoenseurakunnan 
kylästä Pietari Luukkosen tyttären, Pietari 
Luukkonen paikkakunnan varakkaimplin 
lukeutuva ja hyvämaineinen oli etevimpiä 
talonpoikaliikemihiä. 

Venjocnpoika malli~97. 



14 



AJANKOHTAISIA ILMOITUKSIA 



HELSINGIN 
PAIKALLISOSASTO 

Tampereen retki 

Helsingin paikallisosasto järjestää yhteisen 
bussimatkan Tampereen kesäjuhlille. Lähtö 
lauantaina 7. 7. klo 9.00 Aurorankatu 7 
edestä ja paluu juhlien päätyttyä sunnun- 
taina. Hinta niin halpa kuin mahdollista. 
Ilmoittautumisen Hannu Vironmäki puh. 
662 668 tai Ida Riipinen puh. 445 701 pi- 
kaisesti. 

Syyskauden ohjelma on seuraava: Kuu- 
kausitilaisuudet 23. 9., 28. 10. ja 25. 11. Jou- 
lujuhla pidetään 9. 12. kaikille yhteisenä. 



TURUN PAIKALLISOSASTO 

KESÄTOIMINTAA 

Kesällä kokoonnutaan Ruissalon Birkassa 
seuraavasti: 24. 6., 29. 7., 26. 8. Kaikki ti- 
laisuudet alkavat klo 14. Lopuksi tarjoilua. 

Tervetuloa läheltä ja kaukaa. 

Paikkavaraukset Tampereen kesäjuhlille 
lähtevään linja-autoon pyydetään tekemään 
kesäkuun aikana Jooseppi Klemet tilalle 
Uudenmaankatu 10 C puh. 21 052. 



JUHANNUKSENA RUOTSIIN 



Tänä vuonna Ruotsin inkeriläiset järjestä- 
vät kesäjuhlat Gävlessä Juhannuksena. 
Suomesta Helsingin paikallisosasto järjes- 
tää yhteisen matkan seuraavasti: 

Lähtö: torstaina 21. 6. klo 17 Helsingistä 
Aurorankatu 7 edestä ja bussi ajaa Tur- 
kuun, josta yölautta Fennialla Tukholmaan 
ja edelleen bussilla Gävleen. 

Palnn tapahtuu seuraavasti: aikaisin 
maanantaina 25. 6. ajamme Tukholmaan, 
josta klo 9 lähtee päivälautta (Fennia) Tur- 
kuun, jossa se on klo 20.30 samana iltana. 
Helsingissä olemme puolenyön tienoilla. 

Hytit Menomatkalle yöksi on mahdolli- 
suus saada hyttipaikkoja. Ilmoittautumisen 
yhteydessä on mainittava haluaako hytin 
vai ei. 

Maksn Matkan hinta kansipaikalla hen- 
geltä on 60: — riippumatta lähtöpaikasta. 
Alle 12-vuotiaat maksavat puolet tästä. Li- 
sämaksu hytistä on n. 40: — /henkilö. 

Majoitus ja rookailn Matkan hintaan ei 
sisälly perillä majoitusta eikä ruokailua, 
mutta saadun tiedon mukaan paikalla on 
mahdollisuus ruokailla kohtuuhintaan sekä 
yöpyä joko hotelleissa tai halvassa yhteis- 
majoituksessa, jossa tarvitaan omat vuode- 
vaatteet. Toisaalla lehdessä on ohjeet niil- 
le henkilöille, jotka haluavat varata maja- 
paikan Gävlen järjestäjiltä. 

Ilmoittautumisia ottavat vastaan Hannu 
Vironmäki Tehtaankatu 5 E 43 00140 HEL- 
SINKI 14 p. 662 668 ja Ida Riipinen Linnan- 
koskenkatu 8 B 00250 HELSINKI 25 p. 
445 701. Maksun matkasta voi suorittaa em. 
henkilöille suoraan tai H. Vironmäen posti- 



siirtotilille 416608-9 mieluummin ennakkoon. 

Ilmoittautuessa on mainittava 1) kaikkien 
matkustajien nimet ja mahd. alle 12-v. ikä 
2) osoite ja puh. 3) haluaako hytin ja 4) tu- 
leeko autoon Helsingistä vai Turusta. Oh- 
jeita on noudatettava tarkkaan, että vältyt- 
täisiin epäselvyyksiltä. 

Hnom: Ilman ennakkoilmoittautumista 
paikan saanti ko. matkalle on mahdotonta. 
Ilmoittautukaa mahdollisimman pian. Pal- 
kat täytetään ilm. järjestyksessä. 

Valnnttaa eli Ruotsin kruunuja on jokai- 
sen syytä vaihtaa jo lähtiessä kotimaassa 
lähimmässä pankissa ulkomaanosastolla. 
Ilman Ruotsin rahaa matkalla el tule toi- 



GÖTEBORG — BORÄS — 

JÖNKÖPING 

BUSSI GÄVLEEN 

22. 6. 73 juhannusaattona. 

Lähtöajat: Göteborg 05.00 Kungstorget, 

Paddanin matkatoimiston 

luota. 

Boräs 06.00 Södra Torgetin 

bussiasemalta 

Jönköping (ajasta ja pai- 

paikasta paikallissopimus) 



■S&'"** 1 

v^ 



Itämme 
^xicista kirjallisuutta 
Levitä Inkeri-tietoutta 



Sulo Haltsonen y.m. 

Inkerin suomalaisten historia 50» — 

Saini Laurikkala 

Rovasti S. J. Laurikkaian elämäkerta 14, — 

Aapo Iho 

Hieta jyvä, valitut runot 10, — 

Helli Suominen 
Mooses Putron elämäkerta 3,50 

A. Metiäinen 
Inkerin Ev.Lut. kirkon 350 v. muisto- 



julkaisu 

Äänilevyjä 
Inkerikuoro 
Nouse Inkeri y.m. 
Lauri Santtu 
Murrejuttuja 



20,— 



7,50 
7,50 



Inkerin seinäkarttoja 2,50 
Inkerin vaakunoita 6, — 
Inkerin lippuja 4, — 

Inkerin postimerkkejä 

sarja 20, — 
Adresseja 7, — 

Inkeriläisten Viesti vuo- 
deksi 1973 olisi syytä tila- 
ta. Hinta 8,— 

Hinnat kruunuissa vallit- 
sevan kurssin mukaan. 

Pääasiamiehet: 

Ruotsissa Armas Paakkonen 
Suomessa Hannu Vironmäki 

osoitteet sivulla 2. 



inkeriläisten viesti 

OSOITEOSASTO 
c/o A. TUOH1MÄKI 
SALLATUNTUR1NT1E 2 C 26 
00970 HELSINKI 97 
puh. 327 046 

MUUTATTEKO? 



KIINNITTÄKÄÄ TÄHÄN OSOl- j 
TE VIIMEKSI SAAMASTANNE j 
INKERILÄISTEN VIESTISTÄ 
KIRJOITTAKAA ALLE UUSI j 
OSOITTEENNE JA POSTITTA- j 
KAA MEILLE ENSI TILASSA 



NIMI 



UUSI LÄHIOSOITE 



UUSI POSTITOIMIPAIKKA 



Väinö 
Pietari Oy 



Huopalahdentie 10 A 20 
Helsinki 33. 
Puh. 487 619 



Saariston Kirjapaino Oy. Helsinki 1973 



inkeriläisten viesti 



*-**- ("J/StfjÖ 



■**#wLlt"Ä 




inkeriläisten viesti 

TOIMITUS: Majavatie 11 D 44, 00800 Helsinki 80 

Päätoimittaja: 

Matti Vironmäki, puh. 631 285 
Toimitussihteeri : 
Pirkko Huurto, puh. 783 391 

KONTTORI: Aurorankatu 7 A 1, 00100 Helsinki 10 

OSOITE- JA TILAUS- Anneli Tuohimäki 
ASIAT: Sallatunturinne 2 C 26 

00970 Helsinki 97 

Puh. 327 046 

TILAUSMAKSUT: Konttorin osoitteella postisiirtotilille 

30636 

TILAUSHINTA: mk 8, — vsk kotimaassa, Ruotsissa 10 kr. 

ILMOITUSHINNAT: 1/1 sivu mk 150,— 

1/2 " " 80 — 
1/4 " " 50,— 
Kuva ilmoituksessa 20, — 
Kuolinilmoitukset 20, — 
Kiitos- ym. ilm. 10, — 

PÄÄASIAMIES Armas Paakkonen 

RUOTSISSA: Tingsgatan 4 B 

50253 BORÄS Puh. 033/101 850 
Postisiirtotili n:o 626047 — 5 

PÄÄASIAMIES Hannu Vironmäki 

SUOMESSA: Tehtaank. 5 E 43, 00140 Helsinki 14 

Puh. 662 668 
Postisiirtotili n:o 416608 — 9 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 

Kustantaja ja julkaisija: 

INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 



KANSIKUVA: TAMPEREEN KESÄJUHLIEN JUHLAKANSAA TAMPEREEN 
SANKARIHAUDALLA. VALOK. KURKELA. 



Kesäjuhlat Gävlessä 



Inkerinsuomalaisten Keskusliiton järjestä- 
mät kesäjuhlat pidettiin juhannuksen pyhi- 
nä Gävlessä. Ohjelman suoritus tapahtui 
sen mukaisesti kuin oli ennakolta suunni- 
teltu ja niinkuin kesäkuun numerossamme 
kerrottiin. Väkeä oli varsin runsaasti. Suo- 
mesta oli kaksi linja-autollista ja eräitä 
muilla kyydeillä. Myös Boräsin inkerinsuo- 
malaiset olivat liikkeellä linja-autolla. Juh- 
lia suosi mitä erinomaisin sää. 

Juhlapaikkana oli S:t Ansgarin seurakun- 
tatalo ja Pyhän Kolminaisuuden kirkko. 
Kansallinen juhla pidettiin Folkets Hus'in 
suuressa salissa. Urheilukilpailut olivat 
Strömvallenin stadionilla. 

Juhlien avajaisissa piti juhlapuheen Aap- 
po Björn. Puhuja muisteli toimintaa, jota 
inkerinsuomalaisten keskuudessa on ollut 
vuosien aikana. Myös kapteeni Hammar- 
ström palautti mieliin tapahtumia, joita in- 
kerinsuomalaiset ovat saaneet kokea vaikei- 
na aikoina. Paikallisen seurakunnan onnit- 
telut juhlalle toi rovasti Andrea sydämelli- 
sin sanoin. Musiikkiesityksistä huolehti kuo- 
ro, jonka suoritukset otettiin vastaan her- 
kin mielin. 

Avajaistilaisuuden ohjelmaan kuului 
myös Inkeriläisten Sivistyssäätiön myöntä- 
mien ansiomerkkien jako, jonka suoritti In- 
keriläisten yhdistyksen puheenjohtaja, kirk- 
koherra Matti Vironmäki Helsingistä. Mer- 
kin saajia oli pitkälti toistakymmentä. Heil- 
le puhuhessaan kirkkoherra Vironmäki 
myöskin kertoi Inkeriläisten Sivistyssäätiön 
hallituksen puheenjohtajan Väinö Pietari 



Kekin terveiset. "Heimopäällikkö" Väinö 
Pietari tervehti ansiomerkin saajia mm. 
seur. sanoin: 

"Kun nyt ensimmäistä kertaa luovute- 
taan ansiomerkkejä Inkerin heimon hyväksi 
tehdystä työstä meidän kaikkien on otetta- 
va huomioon, että vuosisatojen saatossa on 
manan majoille siirtynyt tuhansia ja taasen 
tuhansia ansiokkaita kansalaisia joille In- 
keri ja inkeriläisyys on ollut sydämen asia. 
Joukossamme on vielä runsaasti henkilöitä, 
jotka olisivat ansainneet tällaisen merkin, 
mutta kaikille ei voi yhdellä kertaa niitä 
jakaa, vaan hyvin moni tulee saamaan täl- 
laisen merkin myöhemmin. 

Kun Te nyt kannatte rinnassanne tätä 
merkkiä, niin muistakaa, että Te olette sen 
ansiosta saaneet. Tämä merkki velvoitta- 
koon Teitä yhä jatkuviin toimintoihin rak- 
kaan heimomme hyväksi. Työ on oleva vai- 
keata, mutta se on siunausrikasta. Olkaat- 
te esimerkillisiä muille, varsinkin meidän 
jälkeläisillemme jotta heimo työ säilyisi pol- 
vesta polveen. Kantakaa tätä merkkiä rin- 
nassanne kaikissa juhlissamme ja velvoit- 
takoon se jokaista työhön ja toimintaan In- 
kerin heimon hyväksi. 

Onnittelen Teitä jokaista." 

Juhlien jumalanpalveluksissa saarnasivat 
rovasti Juhani Jääskeläinen ja kirkkoherra 
Vironmäki. Pastori Oskar Björklund myös 
puhui eri tilaisuuksissa. Lisäksi puhuivat 
monet muut. 

Kansallinen juhla juhannuspäivän iltana 
oli ohjelmaltaan erittäin runsas. Musiikki- 



ja lausunta- y.m. esityksiä oli paljon. Kai- 
kesta huomasi, että Gävlen inkerinsuoma- 
laiset ja myös muiden Inkeri-kerhojen jä- 
senet ovat aktiivisesti olleet suunnittele- 
massa juhlia ja toimivat paikkakunnallansa 
niinkuin tuleekin yhteisen heimoasian hy- 
väksi. 

Nuorelle väelle tarkoitettua "kevyempää" 
ohjelmaa oli myöskin jonkin verran. Aatto- 
iltana oli kokkoilta Gävlen Suomi-seuran 
tuvalla Hanäsenissa, joka sijaitsi n. 10 km 
Gävlestä. Kokkotulen loimutessa ja lämpi- 
mien makkaroiden ja virvokkeiden nautti- 
misessa ilta kului rattoisasti yli puoliyön. 
Kansallisen illan "jatkot" olivat myös tar- 
koitetut nuorisolle. 

Juhlissa mukana olleet palasivat tyytyväi- 
sin mielin arkisiin toimiinsa. Varmaan jo- 
kainen tunsi sisimmässänsä kiitollista miel- 
tä, että oli jälleen saatu olla piristymässä. 

Tuhannet kiitokset vieläkin kaikille, jotka 
tavalla tai toisella osallistuivat onnistunei- 
den Gävlen juhlien järjestelyyn! 

MaVi 

Toimitukseen ei ole saatu kuin yksi valo- 
kuva Gävlen juhlilta. Toivottavasti saamme 
seuraavaan numeroon lukijoilta muutaman 
hauskan kuvan. 




Suomen joukkue lähdössä köydenvetokilpai- 
luun Gävlen kesäjuhlilla. Köydenvedon 
voittivat Ruotsin inkeriläiset. Valok. R. Kur- 
kela. 



KAUPPANEUVOS 

OSKAR ROKKANEN 

POISSA 



Kauppaneuvos Oskar Walter Rokkanen 
kuoli 24. 8. Helsingissä. Hän syntyi Mik- 
kelissä 14. 7. 1882. Lapsuutensa ja nuoruu- 
tensa hän vietti Inkerinmaalla ja suoritti 
kauppakoulun Pietarissa 1904, samoin säh- 
köteknillisen koulun ja teknillisen opiston 
1913. Aluksi hän työskenteli isänsä liik- 
keessä sekä Levinin sähköteknillisessä toi- 
mistossa Pietarissa, missä hän myös toimi 
Suomen valtionrautateiden sikäläisenä säh- 
kölaitoksen hoitajana 1908 — 1918. Hän toimi 
Pietarissa myös sähköurakoitsijana, elokuva- 
teatterin omistajana ja sähkötarvikkeiden 
tukkuliikkeen omistajana 1915 — 1918. 

Kauppaneuvos Rokkanen perusti 1918 Poh- 
joismainen Sähkö Oy:n, jonka toimitusjoh- 
taja hän oli vuoteen 1972 saakka. Hän oli 
yhtiön hallituksen puheenjohtaja elämänsä 
loppuun asti. 

Oskar Rokkaselle oli uskottu monia säh- 
köalan järjestöjen luottamustehtäviä. Hän 
toimi alansa asiantuntijana ja oli mukana 
kehittämässä sähköalan kauppaa. Kauppa- 
neuvoksen arvo Rokkaselle myönnettiin 
1949. 

Inkeriläisten toiminta oli myös kauppa- 
neuvos Rokkasen sydäntä lähellä ja hän 
avusti sitä monella tavoin. Hänen hiljai- 
sessa siunaustilaisuudessaan inkeriläisten 
järjestöt olivat ainoina kutsuttuina vieraina, 
ja niitä edustivat Matti Vironmäki, Jussi 
Vesa ja Väinö Kekki. 



Kesäjuhlat 
Tampereella 



Inkeriläisten Yhdistys r.y.n kesäjuhlat pi- 
dettiin tänä vuonna Tampereella heinäkuun 
7 — 8 päivinä. Juhlia suosi erinomaisen kau- 
nis sää. Juhlakansaa oli, kuten tavallisesti, 
eri puolilta maatamme ja monia kymmeniä 
myös Ruotsista. Juhlapaikkana oli tälläkin 
kertaa, kuten aikaisemminkin, Tammelan 
kansakoulu avarine tiloineen. Juhlajuma- 
lanpalvelus pidettiin sunnuntaina 8.7. klo 
10 Tampereen kauniissa tuomiokirkossa, 
joka oli melkein viimeistä sijaa myöten 
täynnä. Juhlien järjestelyistä Tampereen 
paikallisosaston toimeliaat jäsenet puheen- 
johtajansa opettaja Eero Rautajoen johdol- 
la olivat suoriutuneet erinomaisesti. Tuhan- 
net kiitokset heille kaikille vaivannäös- 
tään! 

Lauantaina 7. 7. heti puolelta päivin alkoi 
juhlaväkeä kerääntyä Tammelan koululle. 
Varsinainen juhla alkoi klo 17 juhlasalissa, 
jota Inkerin väriset kukat ja liput kaunisti- 
vat. Suvivirren kajahdettua voimakkaasti 
niinkuin vain laulavan Inkerin ihmiset 
osaavat piti opettaja Eero Rautajoki ter- 
vehdyspuheen. Hän kertoi mm. siitä, miten 
oli kokenut tuttavuuden inkeriläisten 
kanssa vuosien varrella. Hän myös viittasi 
Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuden 
julistukseen, jonka periaatteiden mukaisesti 
heimolaisiamme on tahdottu hoitaa. Opet- 
taja Rautajoki lisäksi voimakkaasti tähden- 
si sitä, että muistitietoa menneistä tapahtu- 
mista pitäisi ahkerasti kaikkien tallentaa, 
että tutkijoilla olisi ainehistoa Inkeri-kodin 
arkistossa, joka saadaan, kun Karjala-talo 
lähitulevaisuudessa nousee. 

Nuoren pianistin Mikko Eskelisen piano- 
soolon ja rouva Ella Ojalan lausuntaesityk- 
sen jälkeen professori Leo Yllö piti juhla- 
esitelmän. Hän selosti maataloudellisia olo- 
ja Inkerissä vuosina 1942 — 43. "Se oli sodan 



aikaa, mutta melko rauhallista", kertoi pu- 
huja. "Maata viljeltiin saksalaisten alaisina. 
Agronomeja, lääkäreitä y.m. virkamiehiä 
oli paljon työssä. Kyllä oli n. 1100, joissa 
n. 700 oli sellaisia, joissa oli saksalaisia. 
Kussakin kylässä oli "starosta", joka sai 
palkkaa 100 — 200 ruplaa kuukaudessa. Pel- 
toa oli tällä alueella n. 100 000 ha. Hevo- 
sista ja välineistä oli puutetta keväällä 
1942, mikä oli luonnollista, kun oli sota. 
Lehmiä ei haluttu käyttää kyntötöissä. Ra- 
kennuksista oli tuhoutunut n. 20°/o. Jolta- 
kin hyviä savusaunoja oli jäljellä. Inkerin- 
suomalaisten jouduttua siirtymään pois so- 
dan jaloista ja saatua turvapaikan Suo- 
mesta heillä oli mahdollista saada mukaansa 
vähän aineellista, mutta usko ja toivo säi- 
lyivät. Niiden varassa on jaksettu elää 
edelleen", sanoi esitelmöitsijä lopuksi. 

Lauantal-illan ohjelman kohokohtia oli 
Inkeriläisten Sivistyssäätiön hallituksen 




Tampereen kesäjuhlien osanottajia, etualalla 
iloisia tamperelaisia. Valok. R. Kurkela. 



myöntämien ansiomerkkien jako, joka ta- 
pahtui ensimmäistä kertaa. Ansiomerkin 
työstä Inkerin heimon hyväksi sai yii kol- 
mekymmentä henkilöä, joista iähes kaikki 
olivat henkilökohtaisesti paikalla. Heissä 
oli sekä "Suomen muakkoisia" että myös 
inkerinsuomalaisia ja heidän jäikeiäisiään. 
Luettelo ansiomerkin saajista on toisaalla 
lehdessämme. Jakaessaan merkkejä ja pu- 
huessaan "heimopäällikkömme" Väinö Pie- 
tari lausui sydämellisiä kiitoksen ja velvoi- 
tuksen sanoja jokaiselle. Ansiomerkkien 
saajien puolesta kirkkoherra Matti Viron- 
mäki kiitti Inkeriläisten Sivistyssäätiötä ja 
kiinnitti ansiomerkin myös Väinö Pietarin 
rintaan. 

Entisen Inkerin maille vei ajatukset Mik- 
ko Koiomainen, joka murrejutussaan inke- 
rinmurteeiia hauskasti kertoili, miten aikoi- 
naan Inkerinmaan eri pitäjien ihmisillä oli 
erilaisia "lempinimiä", m. m. erään seudun 
väkeä sanottiin "ruumiinpuottajiksi" ja toi- 
sia "kissantappajiksi", jotka nimet olivat 
aiheutuneet kommelluksista, joita joillekin 
pitäjäläisille oli sattunut. 

Tervehdyksiä esittivät: Tampereen kau- 
pungin puolesta kunnallisneuvos Lauri San- 
tamäki, Ruotsin Inkerinsuomalaisten Kes- 
kusliiton puolesta opettaja Armas Paakko- 
nen, rehtori Jouko Karanko, rehtori Heikki 
Mylläri, majuri evp. Kurkela ja Inkeriläis- 
ten Yhdistyksen puolesta kirkkoherra Mat- 
ti Vironmäki. 

Lauantai-iita päättyi iltahartauteen, jossa 
puhui Juupajoen kirkkoherra, rovasti Leevi 
Vironmäki. 

Sunnuntaina 8. 7. monisatapäinen joukko 
juhlakansaa kokoontui aamulla klo 9 kun- 
nianosoitukselle sankarihaudoille ja Karja- 
laan jääneiden vainajien muistomerkille. 
Puheen piti rovasti Juhani Jääskeläinen ja 
kirjoittamansa runon lausui Aatami Vainik- 
ka Gäviestä. Virsi "Jumala ompi linnam- 
me" kaikui voimakkaasti. Inkerin värein 
somistetut seppeleet laskettiin sekä sanka- 
rihaudalle että Karjalaan jääneiden muisto- 
merkille. Tilaisuus pani varmaan jokaisen 
kiitollisena ajattelemaan, mitä kaikkea 
edesmenneet sukupolvet ovat joutuneet uh- 
raamaan, että meillä olisivat mahdollisuu- 
det tehdä rauhassa työtä ja rakentaa kote- 
jamme rakkaudessa. 

JuhlajumaianpalvgJuksess^.j ... T^mrjereen 



tuomiokirkossa toimivat liturgeina rovasti 
Juhani Jääskeläinen ja pastori Eero Venes- 
koski. Päiväsaarnan piti kirkkoherra Matti 
Vironmäki tekstinään päivän evankeliumi 
joka sisälsi kertomuksen isästä ja kahdesta 
pojasta, joista toinen lähti vieraille maille. 
Puhuja viittasi tuomiokirkon kauniiseen ko- 
risteluun, johon kuuluu m.m. maalaus, joka 
esittää eionseppeieen kantajia. "Heistä jo- 
kainen omalla tavallaan kantaa eionseppe- 
iettä", totesi puhuja jatkaen: "Suuri taitei- 
lija Hugo Simberg on halunnut maalauk- 
sellaan sanoa, että me ihmiset kaikki olem- 
me eionseppeieen kantajia ja suoritamme 
tehtävämme eri tavoin. Toiset voivat kul- 
kea iloisin mielin ja pää pystyssä, toiset 
nääntyvät elämän taakan alle. Monet haa- 
voittuvat elämän piikeistä ja vuotavat ver- 
ta ja itkevät. Useat ovat menettäneet pal- 
jon sellaista kallisarvoista, jota ei voi unoh- 
taa. He ovat kääntyneet, kuten maalauk- 
sen yksi poika, katsomaan taaksensa, pake- 
nevat nykyisyyttä ja yrittävät elää uudel- 
leen eilisen päivän etsien iloa menneisyy- 
destä. — Mutta miten erilaisia elämän sep- 
peleen kantajia iienemmekin, sikäli olem- 
me kaikki samanlaisia, että meilläkin, kuten 
tekstin pojilla, on Isä. Emme elä maail- 
massa, joka olisi isätön. Tosin monet niin 
ajattelevat. Eräs saksalainen teologikin ot- 
sikoi kirjansa sanoin "Isätön maailma". 
Mutta emme ole isättömiä. Meillä on hyvä 
taivaallinen Isä. Hänen suhteensa tuhlaaja- 
lapseenkin on tämä: "Kun hän vielä oli 
kaukana, näki hänen isänsä hänet ja ar- 
mahti häntä, juoksi häntä vastaan ja syleili 
häntä hellästi" (Luukk. 15:20) Tämän Isän 
hyvässä huolenpidossa saamme elää. Hän 
auttaa meidät kaikki perille kotiin asti." — 
Jumalanpalveluksen yhteydessä oli Herran 
pyhän ehtoollisen vietto, johon osallistui 
kolmisen sataa juhlavierasta. 

Jumalanpalveluksen jälkeen pidettiin ur- 
heilukentällä kyykkäotteiu karjalaisten ja 
inkeriläisten joukkueiden välillä. Ottelun 
tulokset näkyvät toisesta paikasta lehteäm- 
me. 

Päiväjuhla aikoi klo 14 Tammelan kou- 
lun juhlasalissa. Suomen ja Inkerin liput 
sekä sini-puna-keitaiset kukat koristivat 
salia. Yhteislaulun "Työ Suomen hyväks 
uhratkaamme" jälkeen piti tervehdyspu- 
heen .rovasti Juhani Jääskeläinen.. Hän vi it- 



s 



tasi tapauksiin, joita oli kokenut toimies- 
saan inkerinsuomalaisten parissa, ja roh- 
kaisi toimimaan Jumalaanluottavin mielin. 
Viulusoolon esitti nuori taiteilija Petri Salo- 
nen saaden raikuvat aploodit. Kalevalan 
runoja sikermän esitti rouva Kaisu Kekki. 

Päiväjuhlan juhlapuheen piti pääjohtaja 
Erkki Tuuli, joka Inkeriläisten Sivistyssää- 
tiön hallintoneuvoston puheenjohtajana on 
paljon tehnyt heimolalstemme hyväksi. 
Puhuja viittasi Helsingissä koolla olevaan 
Euroopan rauhankonferenslin todeten, mi- 
ten tärkeä asia rauha ja turvallisuus ovat. 
"Rauhan merkeissä myös me kokoonnum- 
me", sanoi puhuja. "Karjalan ja Inkerin 
heimon kohtalot osoittavat, että aina ei ole 
ollut rauha. Miksi sellaisia aikoja on jou- 
duttu elämään, sitä sopii kysellä. Sotahan 
ei johtunut meistä, vaan perustui suurval- 
tojen etujen valvomiseen ja kenties liioitel- 
tuun korostukseen. Mutta nyt kuitenkin 
voidaan elää rauhassa. On suorastaan ihme, 
että meillä Suomessa on voitu pitää rauhan 
ja turvallisuuden asiaa käsittelevä konfe- 
renssi. Pessimistisiin ajatuksiin ei ole syytä. 
Emme ole täällä sanomassa toisillemme 
"viimeisiä terveisiä", kuten ehkä jotkut 
ajattelevat, vaan olemme saamassa voimaa 
ja uutta rohkeutta suorittaaksemme työ- 
tämme rauhan ja hyvinvoinnin rakentami- 
seksi. Työtä on paljon. Inkeri-koti, joka tu- 
lee parhalilaan rakenteilla olevaan Karjala- 
taloon, kutsuu kaikkia työhön heimomme 
hyväksi." 

Juhlapuheen jälkeen helsinkiläinen tai- 
teilija Pentti Kivinen esitti kanteleensoit- 
toa ja yksinlaulua. Hänen karjala-aiheiset 
laulunsa saivat mielet herkistymään ja 
muistot heräämään. Monen mieleen jäi var- 
maan pitkiksi ajoiksi soimaan laulu "Mä 
olen lapsi köyhän Karjalan." 

Päätössanat lausui Inkeriläisten yhdis- 
tyksen puheenjohtaja, kirkkoherra Matti 
Vironmäki, joka myös luki monet juhlaan 
saapuneet tervehdykset ja sähkeet. Niitä 
olivat lähettäneet: arkkipiispa Martti Simo- 
joki, Tampereen Karjala-Seura, Elsa Vuor- 
joki, Reino Ylönen, Eino Jamalainen, Helli 

Erkki . Kiviranta. . y.m. Nouse Inkeri ja 
Maamme kaikui lopuksi voimallisesti. 

MaVi 



Katri Luippunen 



Pääskynen 



Pääskyläinen, piiskulainen 
laittoi pesän räystään alle 
liverteli, laverteli 
ylen ylväänä katolla 
helkytteli heleästi 
viserteli viestiänsä 
toi kesän sanoman 
ihmisille ihanimman. 
Lensi ilmojen halki 
korkeuksiin kohoeli. 
Ukkospilvein uhatessa 
lensi maan rajassa 
toi terveiset tullessansa 
ylisti Luojansa suuruutta. 





KIITOS 




Lämmin kiitoksemme inkeriläisille ys- 


täville, 


entisille oppilaille, 


kaikille, 


jotka kunnioittivat 




opettaja 


ANTTI HURRON 


muistoa 




itfiQfiftäfT^^UJP^f " 


- ^-*-»-» 




- ^^WWP 




O 


maiset 




/.'..w.i .ir.i; oo 


?-:•.,- --•- > 



KESÄJUHLIEN 




Helsingin paikallisosaston seppeleen laskivat Tampereen sankaripatsaalle Hannu Vironmäki 
ja Ida Riipinen. Vasemmalla 'kunniavartiossa Tampereen paikallisosaston puheenjohtaja ja 
juhlien isäntä opettaja Eero Rautajoki. 





Väinö Pietari Kekki onnittelee ansiomerkin 
saanutta opettaja Eino Vironseppää. Taus- 
talla myhäilee professori Leo Yllö. 



Juhlayleisöä ja ansiomerkin saajia Tampe- 
reen kesäjuhlilla: Anni Tukia, Aapo Iho, 
Pekka Kiijärvi, Eino Vironseppä ja Juhani 
Jääskeläinen. 



KUVASATOA 




Runoilija Aatami Vainikka Gävlestä toi runosanomansa myös Tampereelle: hän lausui ru- 
non Karjalaan jääneiden vainajien muistopatsaalla. 




Ruotsin inkeriläisten edustajia Tampereel- 
la kenraali Pajarin haudalla. 

Aukeaman kuvat Raimo Kurkela. 



MUISTOJUHLAT 
KOLMIKYMMENTVUOTISET 

On kolmekymment vuotta siitä, kun 

Suomiemo meille kätensä auttavasti 

ojensi. 

Meidät yli Suomenlahden laivat 

Hankoon, Turkuun kiidätti. 

Ankaralta ensin näytti, kun satamasta 

asteltiin kantamukset selässämme 

Turussa kivikallioita katseltiin. 

Jotkut itki nyyhkytteli, kun jäi rakkaat 

kotimaat. 

Ei Inkerissä ollut kallioita, vaan 

tasaiset oli siellä pellot, sekä lehmihaat. 

Mutta kivenkovan kohtaloita siellä 

monikin sai kokea. 

Vaan tänään juhlapäivänämme kannata 

niitä ei hokea. 

Täällä alkoi elo uusi, uudet riennot 

kaikkineen. 

Elämää oli alettava ja töihin rupesi 

jokainen. 

Herra siunannut on paljon menestystä 

töillemme. 

Siksi nöyrästi nyt Hälle tänään 

kiitoksemme kannamme. 

Suokoon Herra ettei mikään, eikä enää 

sota meitä raatelis. 

Että karsimamme haavat nyt jo 



umpeen paranis. 

Nyt lapsemme on aikuisia, monella 

lapsen lapsetkin. 

Kristilliset koulut käyneet ja saaneet 

toimet, kodit, sekä autotkin. 

Tietysti on murheitakin meillä 

itsekullakin. 

Vaan tänään silti iloitsemme kaikki 

sydämellä suullakin. 

Hän antanut on paljon meille, taas 

kodit, isänmaammekin. 

Rauha terveys on kallein ja niistä 

kiittää saammekin. 

Nyt siis on juhlat ja juhlikaamrne, 

juhlat kolmikymmentvuotiset. 

Sitä emme tiedä kuka meistä juhlii 

juhlat neljät — viisikymmenet? 

Siksi kaikukoon nyt sielussamme 

Hengellinen laulu tää, 

johon runoilija runoillut on todelliset 

sanat nää: 

Kiitos Sulle Jumalamme armostasi 

kaikesta, jota elinaikanamme oomme 

saaneet nauttia. 

Kiitos, että annat meille luonas elon 

iäisen. 

Kaikesta oi Herra Sulle annan iki 

kiitoksen. 

Liisa Makara 



Kuulumisia 
Turusta 



Turun inkeriläiset viettivät suvijuhlaa toi- 
sena helluntaipäivänä Ruissalon kauniissa 
Birkassa. Sateisesta säästä huolimatta oli 
juhlaan saapunut runsaasti väkeä. 



Tilaisuus aloitettiin veisaamalla suvivirsi, 
jonka jälkeen vieraanamme ollut rovasti 
Haakon Wainio piti alkurukouksen ja pu- 
heen kesän ihanuudesta. Sitten veisattiin 
taas virsiä ja välillä juotiin maukkaat pulla- 
kahvit. Väliajan jälkeen saimme kuulla kau- 
niita lauluja, joita lauloi Hannunniitun lau- 
luryhmä. Kitaransoittoa ja laulua esittivät 
Lyydia Adel ja Liisa Kopponen. 

Juhlan loppusanat lausui Maria Pylsy. 

Järjestäjät 



10 



Rakkaat 
Inkeriläisheimolaiset ! 



Paikallisosastomme tänään viettäessä toi- 
mintansa 30-vuotismuistoa tuon sille van- 
hana puheenjohtajana lämpimän tervehdyk- 
seni ja lausun sille parhaat onnen ja me- 
nestyksen toivotukseni. Silmieni valon tun- 
tuvan heikkenemisen vuoksi en ole viime 
vuosina voinut juuri käydä kokouksissanne, 
mutta olen aina sivusta huolellisesti seu- 
rannut toimintaanne kuin omaa asiaa. 

Muistamme kaikki yhä elävästi ne kama- 
lat ajat 30 vuotta sitten, jolloin sodat rie- 
huivat maanosassamme ja jolloin Inkerin 
heimo temmattiin pois vuosisataisilta koti- 
konnuiltaan ja siirrettiin Suomeen. Muistan 
elävästi, kun yhtäkkiä levisi tieto, että Tu- 
run liepeilel ns. Pikku Berliiniin oli siirto- 
väen lopullista sijoitusta suunniteltaessa ti- 
lapäisesti majoitettu melkoinen määrä Inke- 
rin suomalaisia. Kävin heitä katsomassa ja 
tapasin siellä joukon tuttaviakin, jopa erään 
sukulaisperheenkin, samoin erään luokka- 
toverini kansakouluvuosiltani. Nämä viime- 
mainitut saivat sitten sijoituspaikakseen 
Ruokolahden pitäjän Itä-Suomesta. Siellä 
he joutuivat sisareni Maikki Hämäläisen, 
rovastinrouvan, hellään hoivaan. Tuo suku- 
laisperheen äiti oli meidän serkkumme, 
Maikki nimeltään hänkin, lapsijoukkoineen. 
Serkkumme valitettavasti jonkin ajan pääs- 
tä sairastui niin ankaraan tautiin, että kuoli 



ja haudattiin Ruokolahden hautuumaahan, 
jonne muuten muutamaa vuotta myöhem- 
min sisarenikin haudattiin. Hän oli minua 
kolme vuotta unorempi. Serkkumme perhe 
joutui sitten aikanaan takaisin Inkeriin. 

Turkuun ja sen ympäristöpitäjiin sijoittu- 
neet Inkerin siirtolaiset saivat meidät jo 
aikaisemmin Turkuun tulleet inkeriläiset 
ryhtymään suunnittelemaan tuon siirtoväen 
henkistä huoltoa. Turussahan oli toiminut 
jo 1920-luvun loppuvuosina perustettu ja 
sitten sotavuosien lopettama Turun Inkeri- 
läisten Kerho. Me sen jäsenet ryhdyimme 
suunnittelemaan siirtoväen henkistä huoltoa. 
Sanottakoon, että tuo kerho oli ollut Inkerin 
pakolaisten muodostama. Me entisen johto- 
kunnan jäsenet kutsuimme sanomalehtiuuti- 
sen avulla siirtoväen kokoukseen, joka pi- 
dettiin Turun Suomalaisen Yhteiskoulun 
juhlasalissa. Sali oli aivan täynnä ilmeisen 
innostuneita inkeriläisiä. Olimme valmista- 
neet heille sopivan ohjelman. Päätettiin ko- 
koontua säännöllisesti kuukausittain, ja siir- 
toväen omastakin piiristä ilmestyi yhä use- 
ampia ohjelman suorittajia. 

Kun Inkerin siirtoväen olo Suomessa kävi 
epävarmaksi, niin inkeriläisiä muutti Ruot- 
siin ja sieltä monet jatkoivat Amerikkaan 
saakka. Hajonnut on maailman tuuliin ru- 
nollinen Kullervon heimo. 



11 



RUUSTINNA 

ELLI WEHNIÄINEN 

90- VUOTIAS 



90 vuotta täyttää 13.7. rovastin rouva Elli 
Maria Wehniäinen o.s. Wiren Helsingissä. 
Vuonna 1909 hän solmi avioliiton kirkko- 
herra Aleksanteri VVehniäisen kanssa ja tuli 
pappilan emännäksi Gubanitsan seurakun- 
taan Inkerinmaalle. Perhe joutui jättämään 
kotinsa 1919 ja palaamaan Suomeen. 1920 
hänen miehensä tuli valituksi vastaperus- 
tettuun Vahvialan seurakuntaan Karjalaan, 
hän osallistui lämmöllä vahvialaisten uuden, 
oman seurakunnan perustamis- ja kehittä- 
misvaiheisiin sekä Martta-toimintaan. 1940 
hän aviomiehensä kanssa seurasi vahvialai- 
sia evakkomatkalle Punkalaitumelle. Myö- 
hemmin rovasti ja rouva Wehnläinen asui- 
vat Jyväskylässä, josta v. 19660 muuttivat 
tyttärensä luokse Helsinkiin. Merkkipäivän 
viettäjä on aina säilyttänyt rakkaassa kii- 
tollisessa muistossa nyt eri tahoilla asuvat 
entiset seurakuntalaiset Inkerinmaalta ja 
Vahvialasta. 

Ruustinna Elli Wehniäisen täyttäessä 90- 
vuotta olivat hänen omaisensa järjestäneet 
juhlatilaisuuden Kivelän sairaalaan. Pirteää 
vanhusta puhein onnittelivat hänen veljensä 



rovasti Wiren, nikeriläisten — lähinnä ku- 
pantsoisten — edustajana Väinö Pietari 
Kekki ja Vahvialan seurakunnan edustaja. 
Mieliinpainunut tilaisuus päätettiin yhtei- 
sesti laulettuun virteen: Kiitos Sulle Juma- 
lani. 

Ruustinna Elli Wehniäinen oli Inkerissä 
oloaikanaan erittäin tarmokkaasti osallistu- 
nut seurakuntatoimintaan, oli pidetty papin 
emäntä ja toimelias ihminen. Ehtihänhän 
lähes 20 vuotta uurastaa Kupanitsan seura- 
kunnassa. 



Te, inkeriläinen siirtoväki, olette kestä- 
neet raskaan kohtalonne ihailtavan kau- 
niisti ja viisaasti. Ette ole antaneet hyvin 
ymmärrettävän surun ja masennuksen pai- 
naa mieltänne epätoivoon ja katkeruuteen, 
jotka ovat heikkojen ominaisuuksia, vaan 
te saavuitte upo-uusiin oloihin valppain 
mielin ja kävitte tarmokkaasti kiinni nii- 
hin mahdollisuuksiin, joita uusi ympäristö 
tarjosi. Teillä oli tukenanne vuosisatojen 
karaisema inkeriläinen luonteen tasapaino 
ja vakavuus sekä sydämessä horjumaton 
luottamus Korkeimman kaitselmukseen. Sa- 
noin viime vuonna täällä puhuessani inke- 
riläistä luonnetta heleäksi. Sitähän tämän 
heimomme luonne myös on, sykähdyttävän 
herkkä. 

Turussa, 27. toukokuuta 1973. 

Teppo Samooja 



Katri Luippunen 

KOTKA 

Kotka lentää korkealle 

aina ylös yrittävi 

hajoittavi usvapilvet 

että päivä paistelisi. 

Yli vuorten, kukkuloiden 

sekä syvien salojen 

sinne pesänsä rakentaa 

munii sinne munasensa 

hautoo pienet poikasensa. 

Minne ihminen astuvi aniharvoin 

rajoittamaan vapautta. 



12 



TUHAT IHMISTÄ TULI 

HEIMO JUHLAAN . . 



Ella Ojala 

Tuhat ihmistä tuli heimo-juhlaan. 

Sinä ja minä, me kaikki — 

muistelemme kuinka 30 vuotta sitten 

70 tuhatta ihmistä lähti pakolaisiksi 

vieraille veräjille. 

Mitä oli ennen ja mitä on edessä — 
ajattelimme. 

Olimme kokeneet sodan kauhut 

julman hävityksen sauhut. 

Tuhat ihmistä on nyt täällä 

sinä ja minä 

me kakiki tapaamme tutun ja tunte- 
mattoman. 

Sukulaisen ja naapurin, 

isän ja äidin armaan, 

veikon, sison, serkun seukon, 

kyläläisen entisen. 

Ken hän lieneekin, rakas on hän meille. 

Muistelemme Inkeriä 30 v, sitten. 

Mieron teille lähdimme me ihmispolo- 
set. 

Reput selässä, kassit kädessä, 

silmät kyynelissä. 

Matka pitkä edessä. 

Tuntematon määränpää. 

Moni kyllä tiesi sentään: Suomi sulo 
odotti. 

Toki joku epäili: entä, jos leipään petä- 
jäistä pantaisiin? 

Meillä Inkerissä syötiin leipää puhta- 
hista rukisista jyväsistä. 

Vaan sota julma uudestaan taas läheni. 

Tykit jyski, luodit paukkui, 

taivaalle jos katseen loi, 

näki vaan ei enkeleitä, 

lentokoneen perkeleitä, 

kita auki ahnaasti suustaan sylkein 

pommeja, 

tuhon tuiman tonneja. 

Jälkeen jäivät kodit autioiksi, 

aitat täynnä viljaa, perunakuopat pul- 
lollaan. 



Olimmehan nähneet nälkää, 

päässeet juuri sotaa pakoon, 

Kellei ollut omaa tupaa, naapuri oven 
aukaisi. 

Virsi kaikui sunnuntaisin, 

sana luisti, serkku seukon tapasi. 

Siinä haastoi mitä haastoi, 

tunti kului rattoisasti, toinen vieri, 

hämärikkö odotti, 

öljy-lampun joku vihdoin sytytti. 

Lauantaisin piiraat paistui, 

vastat läiski, saunan lauteet narisi, 

kylpijät puhtahina saunasta pois palasi. 

Ah sulo oli koto se: 

Paimen huiluaan kun soitti, 

tuohitorvi kajahti: 

truu, truu, tuuteli tuu 

truu, truu, tuuteli tuu, 

Mansikki, Mielikki, Kaunokki, Kukkani 
mun, 

lypsylle aika jo on. 

Ah elämä oli elämää 

ja suloiselta se maistui. 

Sitä kaikki me tässä nyt muistelemme. 

Sinä ja minä, me kaikki 

— ajattelemme missä on 70 tuhatta 
pakolaista? 

Kaikilla heillä jo kotiko lienee? 

Vaan sinä, joka täällä juhlahumussa 
nyt astut 

kaipuun kyynel poskipäilles vierähtää 

kastehelmen lailla muistojasi kirkastaa. 

Yhä sireenin tuoksu sieraimissas väräh- 
tää. 

Inkerini, oma rakas Inkerini, 

et koskaan mielestäni katoa. 



13 



ANSIOMERKKIEN JAKO 



Inkeriläisten Sivistyssäätiön hallitus valmis- 
tutti jäsenensä Seppo Kekin suunnittele- 
man ja hallituksen hyväksymän ansiomer- 
kin joittenka luovutus tapahtui kesäjuhlien 
yhteydessä. Ruotsin inkeriläisten ansio- 
merkkien saajain luettelo on toisaalla tässä 
numerossa. Tampereen kesäjuhlissa luovutti 
hallitus ansiomerkit seuraaville: 

Kalevalaisten Naisten Liitto 
Karjalan Liitto 
Suomalaisuuden Liitto 

Säätiön hallintoneuvoston suomenuakko isil- 
le jäsenille: 

professori Pentti Kaitera 
hovioikeudenneuvos Robert Rainio 
kauppaneuvos Oskar Rokkanen 
arkkipiispa Martti Simojoki 
pääjohtaja Erkki Tuuli 
kaupunginjohtaja Arno Tuurna 
Suomenuakkoisille heimotyöntekij öille : 
Anna-Liisa Heikinheimo 
Kaisu Kekki 
Saini Laurikkala 
Annikki Mansikka 
Eino Parikka 
Reino Ylönen 

Heimolaisillemme, jotka ovat pitempään toi- 
mineet: 

Tämän lehden päätoimittaja Matti Viron- 
mäki ja heimotyön veteraani Matti Viro- 
lainen. 

Eri paikallisastojen edustajille: 
Helsingin paikallisosasto: 
Hertta Allanmaa 
Maria Hiironen 
Ida Riipinen 

Tampereen paikallisosasto: 
Juho Koskinen 
Juho Putrolainen 
Elsa Rautajoki 
Eero Rautajoki 
Turun paikallisosasto: 
Jooseppi Klemettilä 
Heikki Mylläri 
Teppo Samooja 
Maria Talonpoika 

Heimotyössä paljon aikaansaaneet heimo- 
laisemme: 
Antti Hämäläinen 
Aapo Iho 



YRJÖ RAUTANEN 
70 VUOTTA 



70 vuotta täytti 16. 8. ent. kauppias ja au- 
tonkuljettaja Yrjö Rautanen Turussa. Hän 
on syntynyt Vuoleen pitäjän Koivukylässä 
maanviljelijän poikana. Suomeen hän saapui 
monien vaiheitten kautta vuonna 1919 toi- 
mien aluksi Viipurissa. Talvisodan aikana 
tuli jälleen lähtö länteen. Tällä kertaa aluk- 
si Helsinkiin, josta kotiutui myöhemmin 
Turkuun. 

Yrjö Rautanen on pitkät ajat osallistunut 
Turussa inkeriläisten seuratoimintaan ja 
ollut innokkaasti mukana kaikessa karja- 
laistoiminnassa. Hän on yhä edelleen Turun 
Uuden Karjalaseuran ahkerampia kyykkä- 
miehiä ollen vieläkin mukana harjoituksis- 
sa ja toimien sen ohella kyykkäpelin tuo- 
maritehtävissä. Hän on viime vuosina kuu- 
lunut myös Uuden Karjalaseuran johtokun- 
taan hoitaen aina esimerkillisellä tavalla 
kaikki hänelle uskotut tehtävät. 

Hän asuu nykyään Turun Pitkämäessä 
omakotitalossaan. Vilpittömät onnittelut 
merkkipäivän johdosta. 



Eino Jamalainen 
Juhani Jääskeläinen 
Pekka Kii järvi 
Andreas Lohi 
Lauri Santtu 
Helli Suominen 
Anni Tukia 
Marid Virolainen 
Eino Vironseppa 

Paljon ansiokkaita heimotyöntekij öitä on 
vielä jäänyt ilman merkkiä, mutta merkin- 
jakoa jatketaan myöhemmin. Pääasia oli, 
että tämä ansiomerkkien jako on täten 
päässyt alulle. Se on tunnustus nyt merkin 
saaneille ja samalla se on kehoitus sinnik- 
kääseen työhön Inkerin heimon hyväksi. 
Toivottavasti se tulee tuottamaan aikanaan 
kauniin tuloksen. 



14 



AJANKOHTAISIA ILMOITUKSIA 



HELSINGIN 
PAIKALLISOSASTO 

Syyskausi aloitetaan kuukausitliaisuudella 
sunnuntaina 23. 9. Agricolan seurakuntako- 
dissa. Tilaisuudessa majuri Kurkela esittää 
kesäjuhlilla ottamiaan filmejä ja kuvia. 
Seuraavat tilaisuudet ovat 28.10. ja 25.11. 
Joulujuhlaa vietetään 9. 12. Tervetuloa syys- 
kautta aloittamaan. 

Johtokunta 



TAMPEREEN 
PAIKALLISOSASTO 

Kuukausitilaisuudet pidetään 16. 9., 14. 10., 
11. 11. ja 9. 12. Vuosikokous on 6. 1. 
Kaikki tilaisuudet alkavat klo 14 ja ne pide- 
tään Kalevan kirkon huoneessa 9. Terve- 
tuloa. 



PERUSTETTAISIINKO TAAS 
LAULUKUORO? 

Kaikki kuorosta kiinnostuneet, ottakaa yh- 
teyttä Ida Riipiseen, puh. 445 701. Kaikki 
Helsingissä ja sen lähiympäristössä asuvat 
mukaan Helsingin inkeriläisten omaan kuo- 
roon! Kuoron johtaja saadaan, jos riittävä 
määrä laulajia saadaan kokoon. 



ASIAMIEHIÄ TARVITAAN 

Myymään Sivistyssäätiön omia adresseja! 
Ilmoittautukaa Hannu Vironmäelle ja Ar- 
mas Paakkoselle, jotka myös välittävät ad- 
resseja kaikille halukkaille. Osoitteet leh- 
dessämme sivulla 2. 



Valitettavasti lehtemme tämä numero 
on myöhässä kirjapainon kesälomien 
vuoksi. 



ARVOISAT TILAAJAMME JA LUKIJAMME 

Tämän lehtemme numeron mukana saatte TILILLEPANOKORTIN, jolla 
voitte lähettää Inkeriläisten yhdistys ryrlle avustuksen. Avustukset käyte- 
tään Viestimme aiheuttamien, yhdistykselle tappiota tuottavien kulujen 
peittämiseen. Viestin tilaushintahan on pysynyt samana jo useita vuosia, 
mutta kulut ovat koko ajan kasvaneet. Tilaushintaa päätettiin viime vuo- 
sikokouksessa nostaa vasta vuodeksi 1974, siis ensi vuodeksi, 12 mark- 
kaan. Samalla vuosikokous päätti avustuksen keräämisestä. Avustus on 
tietenkin täysin vapaaehtoinen ja summan voitte itse määrätä. Toivom- 
me kuitenkin, että ne, joille avustuksen lähettäminen ei tuota vaikeuksia, 
muistaisivat lehteämme tällä tavoin. — Tilillepanokorttia voivat käyttää 
myös tilaajamme Ruotsissa. 



Inkeriläisten Viestin Toimitus 



Inkeriläisten Yhdistys ry 



20100 TURKU 10 
TORNIK 1 A 5 
MYLLARt HEIKKI 



Tilaa asiamiehiltämme 
Inkeri-aiheista kirjallisuutta 
Levitä Inkeri-tietoutta 



Sulo Haltsonen y.m. 
Inkerin suomalaisten historia 50,— 

Saini Laurikkala 
Rovasti S. J. Laurlkkalan elämäkerta 14, — 

Aapo Iho 

Hieta jyvä, valitut runot 10, — 

Helli Suominen 
Mooses Putron elämäkerta 3,50 

A. Metiäinen 

Inkerin Ev.Lut. kirkon 350 v. muisto- 



julkaisu 

Äänilevyjä 
Inkerikuoro 
Nouse Inkeri y.m. 7,50 
Lauri Santtu 
Murrejuttuja 7,50 



20,— 



Inkerin seinäkarttoja 2,50 
Inkerin vaakunoita 6, — 
Inkerin lippuja 4, — 

Inkerin postimerkkejä 

sarja 20, — 
Adresseja 7, — 

Inkeriläisten Viesti vuo- 
deksi 1973 olisi syytä tila- 
ta. Hinta 8, — 

Hinnat kruunuissa vallit- 
sevan kurssin mukaan. 

Pääasiamiehet: 

Ruotsissa Armas Paakkonen 
Suomessa Hannu Vironmäki 

osoitteet sivulla 2. 



inkeriläisten viesti 

OSOITEOSASTO 
c/o A. TUOHIMÄKI 
SALLATUNTURINTIE 2 C 26 
00970 HELSINKI 97 
puh. 327 046 

MUUTATTEKO? 




I KIINNITTÄKÄÄ TÄHÄN OSOI- 
j TE VIIMEKSI SAAMASTANNE 
1 INKERILÄISTEN VIESTISTÄ 
| KIRJOITTAKAA ALLE UUSI 
! OSOITTEENNE JA POSTITTA- 
j KAA MEILLE ENSI TILASSA 








NIMI 




UUSI LÄHIOSOITE 




UUSI POSTITOIMIPAIKKA 





Väinö 



Oy 



Munkkiniemen puistotie 2 A 10 
Helsinki 33. 
Puh. 487 619 



Saariston Kirjapaino Oy, Espoo 1973 



inkeriläisten viesti 




inkeriläisten viesti 

TOIMITUS: Majavatie 11 D 44, 00800 Helsinki 80 

Päätoimittaja: 

Matti Vironmäki, puh. 631 285 
Toimitussihteeri : 
Pirkko Huurto, puh. 783 391 

KONTTORI: Aurorankatu 7 A 1, 00100 Helsinki 10 

OSOITE- JA TILAUS- Anneli Tuohimäki 
ASIAT: Sallatunturintie 2 C 26 

00970 Helsinki 97 

Puh. 327 046 

TILAUSMAKSUT: Konttorin osoitteella postisiirtotilille 

30636 

TILAUSHINTA: mk 8, — vsk kotimaassa, Ruotsissa 10 kr. 

ILMOITUSHINNAT: 1/1 sivu mk 150,— 

1/2 " " 80,— 
1/4 " " 50,— 

Kuva ilmoituksessa 20, — 

Kuolinilmoitukset 20, — 

Kiitos- ym. ilm. 10, — 

PÄÄASIAMIES Armas Paakkonen 

RUOTSISSA: Tingsgatan 4 B 

50253 BORÄS Puh. 033/101 850 
Postisiirtotili n:o 626047 — 5 

PÄÄASIAMIES Hannu Vironmäki 

SUOMESSA* Tehtaank. 5 E 43, 00140 Helsinki 14 

Puh. 662 668 
Postisiirtotili n:o 416608 — 9 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 

Kustantaja ja julkaisija: 

INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 



KANSIKUVA KERTOO: Miikkulaisia ryhmäkuvassa Tampereen kesäjuhlilla. 
Eturivissä Susanna Rännälin ja Liisa Kiisselin välissä Matti Virolainen, joka 
lähestyvästä 90-vuotispäivaistään huolimatta on lehtemme virkeä avustaja. 
Hänen muistelmiaan saamme lukea lehtemme tästäkin numerosta. 



Op. Pekka Kii järvi 



Pietarin suomalaisten valistusharrastuksia 
ennen ja jälkeen vallankumouksen 



Kuluvan vuosisadan alussa oli Pietarin suo- 
malainen siirtokunta lukumäärältään var- 
sin huomattava. Suomalaisia arvellaan tuol- 
loin olleen n. 30 — 40 000 henkeä. Kun monet 
työnansioilla olijat eivät olleet kirjoilla Pie- 
tarissa, vaan kotipitäjissään Inkerissä tai 
Suomessa, saattoi tuo arveltu lukumäärä ol- 
la huomattavasti suurempi. 

Siirtokuntaan kuuluvien suomalaisten va- 
listusharrastukset olivat sangen moninaisia. 
Heillä olivat omat klubinsa, seuransa, yhdis- 
tyksensä ja sanomalehtensä. Harrastettiin 
tiedettä, taidetta, urheilua, hyväntekeväi- 
syyttä ja hengellisyyttä. Varsinkin musiikki- 
harrastuksilla oli tärkeä asema harrastuk- 
sien joukossa. Kehittyvällä koululaitoksella, 
joka sai opettajansa Kolppanan opettaja-, 
lukkari- ja urkuriseminaarista, oli tässä 
suhteessa huomattava vaikutuksensa, sa- 
moin kuin nousevalla musiikkikulttuurilla 
täällä Suomessa. 

Useimmat esitystilaisuudet toimittiin yh- 
teiskoulun juhlasalissa, mutta suuret esityk- 
set, kuten vierailukonsertit, teatteriesitykset 
ja suuret iltamat, järjestettiin avarissa 
vuokratiloissa, joita Pietarissa oli runsaasti 
saatavissa. Rautatieläisten yhdistyksellä oli 
omat avarat tilansa Simbirskaja kadulla ta- 
lossa nro 18. Kirkkomusiikkitilaisuudet taas 
järjestettiin Pyhän Marian seurakunnan 
avarassa kirkossa, jossa oli tilaa 2400 hen- 
gelle. Vuosittainen huomattava kirkkokon- 
sertti järjestettiin Marianpäivänä koululais- 
ten kesäsiirtolatoiminnan hyväksi. Tämä ti- 
laisuus kokosi yleisöä tavallisesti niin run- 
saasti, etteivät kaikki mahtuneet edes ava- 
raan kirkkoon. 

Vuoden 1917 Vallankumouksen tapahtues- 
sa suurin osa suomalaisista palasi kotimaa- 
hansa. Vastaavasti taas täältä Suomesta v. 
1918 kansalaissodan seurauksena siirtyi huo- 
mattava määrä punaisia pakolaisia Pieta- 
riin. Osittain viimeksi mainittujen toimesta 



ja vaikutuksesta virisivät suomalaisten va- 
listusriennot uudelleen eloon, tosin muuttu- 
neessa hengessä. Rautatieläiset jatkoivat vä- 
hentynein voimi toimintaansa Simbirskaj al- 
la entisissä tiloissa. Laulu-, soitto- ja näy- 
telmäkerhot alkoivat jälleen toimia, iltamia 
järjestettiin ja muutakin toimintaa virisi. 
Punaemigrantit puolestaan perustivat oman 
klubinsa Kamenno-ostroville (nyk. Kiro- 
vink.) taloon n:o 26 — 28. Tämä Kuusisen ni- 
meä kantava klubi, jossa heidän poliittiset 
kokouksensa ja muut riennot suoritettiin, 
tuli surullisen kuuluisaksi siellä v. 1921 ta- 
pahtuneesta verisestä välien selvittelystä, 
jossa monia johtohenkilöitä sai surmansa 
oppositiomiesten toimesta. 

Neuvostohallituksen noudattamaan suo- 
peamieliseen vähemmistökansallisuuspoli- 
tiikkaan nojautuen alkoi suomalaisten har- 
joittama valistustoiminta elpyä ja voimis- 
tua. Kansakoulujen lisäksi alettiin perustaa 
y lempiäkin suomenkielisiä kouluja. Yhteis- 
koulun perinteitä jatkava II asteen koulu 
alkoi toimintansa. Yliopiston työläistiede- 
kunnan yhteyteen perustettiin suomenkieli- 
nen osasto. V. 1926 alettiin Kasvatusopilli- 
sen korkeakoulun yhteydessä valmistaa 
opettajia suomenkielisiä ylempiä kouluja 
varten. Myös Kolppanan seminaarin perin- 
teitä jatkava Opettajaopisto siirrettiin Hat- 
sinasta Leningradiin, joksi Pietari-nimi oli 
Leninin kuoleman jälkeen v. 1924 vaihtunut. 
Muitakin suomenkielisiä kouluja perustet- 
tiin. Lisäksi useita suomalaisia nuoria siir- 
tyi maaseudulta ansiotöihin Leningradiin. 
Näin ollen kaupungissa oli nyt runsaasti 
suomenkielistä nuorta väkeä ja heidän va- 
listustarpeitansa tyydyttämään tarvittiin 
keskitettyä suomenkielistä valistustoimintaa, 
unohtamatta varttuneemman väestöosan 
tarpeitakaan tässä mielessä. Tältä pohjalta 
syntyi ajatus suomalaisen valistustalon pe- 
rustamisesta Leningradiin. Laitos sai toi- 



t 



OPETTAJA ANTTI HUURTO 

Kansakoulunopettaja Antti Huurto 
kuoli 5. 6. Helsingissä Marian sairaalassa ly- 
hyen aikaa sairastettuaan. Hän syntyi Hat- 
sinassa Inkerissä 29. 11. 1888. Isänsä puo- 
lelta hän oli vanhaa inkeriläistä sukua, ja 
hänen äitinsä oli kotoisin Hirvensalmelta. 
Antti Huurto valmistui kansakoulunopetta- 
jaksi venäläisestä opettajain valmistuslai- 
toksesta mutta suoritti lisäksi suomalaisessa 
Kolppanan seminaarissa yksityisesti opet- 
tajatutkinnon ja toimi sen jälkeen vuodes- 
ta 1906 suomalaisen koulun opettajana Vuo- 
leen Rokoskoissa ja v. 1914, 1918 — 19 Miik- 
kulaisten Alakylässä. Vuonna 1919 hän siir- 
tyi Suomeen ja oleskeltuaan jonkin aikaa 
myös Virossa hän aloitti v. 1922 opinnot Jy- 
väskylän seminaarissa ensimmäisenä inke- 
riläisenä opettajana, joka siellä täydensi 
opettajanpätevyyttään. Valmistuttuaan kak- 
si vuotta myöhemmin hän tuli opettajaksi 
Impilahden Pitkäänrantaan ja siirtyi Impi- 
lahdelta puolisonsa Kerttu Huurron kanssa 
v. 1925 opettajaksi Kanneljärven Hötsölän 
kouluun, jossa toimi vuoteen 1939 eli talvi- 
sodan alkamiseen asti. Toimittuaan sodan 
aikana sotilasvirkailijana hänet määrättiin 
opettajaksi Jurvan Sarvijoelle, jossa hän 



toimi kuusi vuotta. Sen jälkeen hän oli kak- 
si vuotta opettajana Siikaisten Leppi järvel- 
lä ja lopuksi eläkkeelle siirtymiseensä, 
vuoteen 1955, Merikarvian Tuorilassa. Elä- 
kevuosien alun hän vietti rakentamassaan 
pikku talossa Espoossa ja muutti sen jäl- 
keen Helsingin Herttoniemeen. 

Eri paikkakunnilla opettaja Huurto toi- 
mi useissa luottamustehtävissä. Inkerissä 
ollessaan hän oli perustamassa Rokoskoihin 
Pohjois-Inkerin ensimmäistä osuuskauppaa, 
Kanneljärvellä hän toimi mm. urheiluseura 
Kannaksen Pojissa ja oli mukana erityisesti 
maatalouskerhotoiminnassa. Merikarvialla 
hän toimi kansakoululautakunnan sihteeri- 
nä. Opettaja Huurrolla ei enää ollut tilai- 
suutta sotien jälkeen olla opettajana paik- 
kakunnalla, jossa olisi ollut kannakselaista 
siirtoväkeä. Sitä innokkaammin hän eläke- 
vuosinaan kävi Helsingissä inkeriläisten yh- 
teisissä tilaisuuksissa. Inkeriläisten Yhdistys 
r.y:n kunniajäseneksi hänet kutsuttiin v. 
1967. Hän avusti muistelmakirjoituksillaan 
mm. Inkeriläisten Viestiä. Viimeisen kirjoi- 
tuksensa "Ensimmäinen inkeriläinen opetta- 
ja U. Cygnaeuksen opinahjossa" hän julkai- 
si 1973 ilmestyneessä Jyväskylän Jyskyt- 
julkaisussa. 

* * * 

Opettaja Antti Huurron ruumiinsiunaus oli 
Helsingin Krematorion kappelissa 30. 6. ja 
hänen uurnansa saatettiin Espoon hautaus- 
maalle 6. 7. 1973. 



mintapaikakseen suurehkon palatsiraken- 
nuksen Liteinyin valtakadun ja Kutuzovin 
rantakadun kulmauksesta. Samaan raken- 
nukseen siirrettiin myös entinen rautatie- 
läisten kansakoulu Orenburgskaja 21:stä. 
Sisäänkäynti kumpaankin laitokseen tapah- 
tui Voinovinkadun puolelta. 

Valistustalon toiminta vilkastui erityisesti, 
kun laitoksen johtajaksi tuli v. 1924 tarmo- 
kas nuori opettaja Paavo Hyppönen Tuuta- 
rista. Monien kerhojen toiminta muodostui 
säännölliseksi niiden saadessa vakituiset 
palkatut ohjaajat, esimerkiksi näytelmä-, 
soitto- ja laulukerhot. 

Valistustalon yhteydessä toimi myös kir- 
jasto lukusaleineen. Siellä järjestettiin ko- 
kouksia ja luentoja, iltamia ja juhlia. Suuri 



juhlasali soveltui erinomaisesti näihin tar- 
koituksiin. Valistustalon toiminta palveli 
huomattavassa määrin myös suomenkielisen 
maaseudun tarpeita. Inkerinmaalla vietetyt 
yleiset kesäjuhlat laulu-, soitto-, näytelmä- 
ja liikuntaesityksineen tulivat jälleen käy- 
täntöön, saaden valistustalon taholta huo- 
mattavaa johto- ja ohjelma-apua. 

Tämän vallankumouksen jälkeisen ajan 
menestyksellisen suomenkielisen valistus- 
toiminnan lamasi sitten Stalinin hallituksen 
ankara komento 30-luvun jälkipuoliskolla 
karkoituksineen ja muine painostustoimen- 
piteineen. Toisen maailmansodan murheel- 
liset tapahtumat pyyhkäisivät lopulta ole- 
mattomiin sekä suomenkielisen valistustoi- 
minnan että suomalaisen asutuksen. 



Antti Huur to on poissa 




Todellinen opettaja, tosi ihminen, voima- 
kas persoonallisuus on saanut kutsun sin- 
ne, missä "kaukana on vaino, riita kaukana 
kavala maailma", kuten hänen muistotilai- 
suudessaan kuulimme laulettavan. Hänen 
poismenonsa ehtimiseen palauttaa ajatukse- 
ni aikaan, jolloin lapsuuden unikuvat alka- 
vat seestyä todellisiksi eläviksi muistiku- 
viksi, aikaan, jolloin tulin opettaja Antti 
Huurron tuntemaan. Elettiin silloin ensim- 
mäisen maailmansodan aikaa. Hänkin jou- 
tui, niin kuin monet Inkerin miehet astu- 
maan tsaarinajan armeijaan. Käydessään 
lomalla hän ryhdikkäänä sotilaspuvussa oli 
ihailtava näky, eikä ihme, että alle kym- 
menvuotiaan pojan ihailun kohteeksi hän 
tuli. Loma-ajan metsästysretket, luistelu- 
harrastukset Vuoleenjoen jäällä ja pyöräi- 
lyharrastus, kaikki nämä kohottivat hänen 
arvonsa meidän poikasten silmissä suun- 
nattomasti ja esikuva hänestä meille tuli- 
kin. Näin hän kohotti myös fyysillisen kun- 
tonsa korkealle. Sitä hän todella tarvitsikin 
suorittaessa raskaita ja nopeata reaktioky- 
kyä vaativia tehtäviä murrosajan Pietaris- 
sa. 



Nuoruudestani huolimatta muutama muis- 
tikuva on elävästi jäänyt mieleeni hänestä, 
viimeisestä kunnioitettavasta persoonalli- 
suudesta, joka muistikuvissa yhdistää aja- 
tukseni sen ajan Miikkulaisiin, jolloinka 
elettiin tuon paikkakunnan kukoistuskautta 
ennen sen tuhoutumista v. 1919 sodan vit- 
sauksena. 

Heitä oli oikeastaan kolme, joiden yh- 
teenkuuluvuus oli kitkaton ja aito. Miikku- 
laisten Alakylän Vironmäen kansakoululla 
paloi hyvin myöhään syys- ja talvi-iltoina 
vv. 1918 — 19 öljylamppu, jonka tuikkeessa 
kolme henkilöä (sanoisinko sisärengas) istui 
ja pohti kiihkeästi sen kaaosmaisen murros- 
ajan tapahtumia. He olivat: Antti Huurto, 
Matti-setäni (op. Matti Virolainen) ja isäni 
(op. Heikki Virolainen). Heidän keskustelun- 
sa viehätti ja kiehtoi mieltäni, ja halusin 
tarkoin kuunnella sen ajan mielipiteitä päi- 
vän polttavista tapahtumista. Äitini kyllä 
hätisti nukkumaan meitä veljeni kanssa, 
mutta oven takana sittenkin kuunneltiin 
tarkoin keskustelua. Seurauksena oli, että 
niin vanhempani kuin myös Matti-setäni 
moneen kertaan varoittivat ja kielsivät 




Helsingin paikallisosaston kevätretki suun- 
tautui viime keväänä Porvooseen ja Kello- 
koskelle. Kellokoskella käytiin kirkossa se- 
kä vierailtiin Hertta ja Sulo Allaninaan ko- 
dissa. Kuvamme vieraanvaraisen isäntäväen 
omakotitalon seinustalta. Valok. Susanna 
Kössi. 



meitä puhumasta kenellekään niistä asioista, 
joita olimme kuulleet tuon kolmikon puhu- 
van. Kunnioitus tuota kolmikkoa kohtaan 
vain kasvamistaan kasvoi. Meidät oli taval- 
laan tehty uskotuiksi ja otettu salaseuran 
jäseniksi, ja siitäkös me olimme ylpeitä. 

Vironmäen koululla oli nuorisoseuran pe- 
rustava kokous ja sille etsittiin nimeä. Muis- 
tan nimiäänestyksen kaksi viimeistä ehdo- 
tusta, joiden välillä ratkaiseva äänestys ta- 
pahtui. Tuomas Virolaisen nimiehdotus oli 
"Koitto" ja Antti Huurron oli "Edistys". 
"Koitto" voitti, koska se oli helpompi lausua. 
Antti Huurto oli silloin kokouksen sihteeri- 
nä. Vireätä olikin nuorisoseuratoiminta alus- 
ta lähtien, kunnes vallankumous alkoi pai- 
naa mieliä lamaan ja käsitteet eivät men- 
neet enää vallanpitäjien kanssa yksiin. Sii- 
tä nuo myöhäiset istumiset ja vallanpitäjien 
arvostelut, jotka eivät olleet sopivia kaik- 
kien kuultaviksi. 

Sitten tapahtui siirtyminen Suomeen. 
Tiet erkanivat eri tahoille, mutta silloin täl- 
löin Antti Huurto nähtiin kotonani vieraana. 
Ja mikä olikaan se ilo, kun hänet näimme! 
Olimmepa yhtä aikaa opiskelijoitakin Antti 
Huurron kanssa. Hän opiskeli Jyväskylän 
seminaarissa ja minä Jaakkimaan yhteis- 
koulussa. Monasti joululomalta matkustim- 
me yhdessä samassa junassa Elisenvaaraan 



saakka. Viimeistään e.m. asemalla hän tuli 
minulle sanomaan hyvästit ja arvata sopii 
kuinka iloinen ja ylpeä olin siitä, että hän 
lapsuusajan ihailuni kohde muisti minut, 
vähäpätöisen poikasen. Entistä enemmän 
vain hänen arvonsa nousi silmissäni. Joka 
kerran, kun hänet näin jälkeenpäin Inkerin 
kesäjuhlilla ja muuallakin, tunsin suurta 
kunnioitusta häntä kohtaan. Kun jouduin 
Helsingin paikallisosaston puheenjohtajan 
tehtäviä suorittamaan monen vuoden ajan, 
oli Antti Huurto yksi niistä monista uskolli- 
sista mukana olijoista, jotka läsnäolollaan 
kunnioittivat yhteisiä tilaisuuksia. Vieläpä 
hän korkeasta iästään huolimatta oli muka- 
na yhdistyksen tämänvuotisessa vuosikoko- 
uksessakin. Kuinka sykähdyttävää ja mieltä 
lämmittävää oli nähdä tuo iäkäs pedagogi 
näyttämässä esimerkkiä läsnäolollaan yh- 
distysharrastuksesta ja rakkaudesta sitä 
työtä kohtaan, mitä inkeriläisyyden hyväksi 
tehdään. 

Nyt hän, suuri opettaja, vaatimaton ihmi- 
nen, lämminsydäminen Inkerin poika on 
poissa. Hänen kaunista muistoaan ei kos- 
kaan voi unhoittaa ja sitä suurta kaipausta 
ei mikään voi täyttää, minkä hänen pois- 
menonsa on mielissämme aikaan saanut. 
Siunattu olkoon Antti Huurron kaunis muis- 
to! Eino Vironseppä 



Laulu 



Laulua on monen laatuista. Ja kun: 
Vaikeaa on vanhan miehen olla asjatta 
ajassa, kun ei kyntämään kykene, eikä 
puita purj omahan. Niin toisinko nyt tu- 
pahan laulut saapuvilleni sanaset? 

Tällä kertaa muistelen niitä leikki- ja 
lempilauluja, joita viime vuosisadan 
vaihteessa, syntymäseudullani Miikku- 
laisissa lauloi tyttö. Sanalla "tyttö" en 
tarkoita ketään yksityistä henkilöä, 
vaan "tyttöä-sanaan sopii yhdistää tusi- 
nan verran tyttöjä naapuritaloista sekä 
kymmenittäin kyläntyttöjä ympäri pitä- 
jää. 

Tyttö oli nätti kuin kesällä kukka, 
omasta mielestänsä, vertoja vailla ole- 
va, moitteeton morsia-tyttö ja kun lähi- 
tienoilla ei ollut sellaista suvaittavaa 
sulhos-poikaa, jolla lempinimenä oli: 
Heila. Niin leikkipaikoilla pyhäiltoinan 
tyttö tulkitsi tunteitaan laulamalla näin: 
"Ei ajele tytön heila näillä kujasilla, 
Eikä koko kolmen kirkonkellon kuulu- 
villa 
Tytön heila Pietarissa aijua kivikattuu, 
Kortovoiki kohottelluo heilalleini 

hattuu. 
En käy rikkuon sarapannii, enkä 

köyhän kärrii. 
Heilain hepo on sukkajalka harmuan 

tamman varsa, 
Miirhiä aijua kirkon kihloill* tämän 

tytön kanssa. 

Kylän ämmät olivat saaneet vähän 
vihiä tytön suhteista sulhaseen ja sil- 
loinpa alkoi levitä juorua, vaikka min- 
känlaista. 

Mutta tyttö kävi poikatuttavaansa 
puolustamaan ja lauloi: 
Kuulunut kantua kullastani 

kolmenlaista konttii, 
Viinua juop- ja tappeluop* ja rahan 

piälF lyöp* korttii. 
Vaikka heilain viinua juop* ni en uo 

pahoillaini, 
Hiä vua sannuo jotf juon ja ostan omill* 

rahoillaini. 
Ei se heilain viinua juo kuin 

vinkerporin verran. 
Taskukello kormanossa kavelyö ku 

herra. 



Samalla tyttö sanansiimalla sipasi 
sulhastaankin: 

"Osta poika heilalleisi ruotsin esiliina, 
Männyöt rahhais turhempuaki: 

tupakkua ja viinua. 
Sinisilkkii ja verkatankkii viell, on 

tyttö vaijua, 
Ne ku tulluot hankituks* ni siitt* tiä 

tyttö naijua. 

Tyttö varusteli vaatteitaan ja laulu 
jatkui" 
"Kylän ämmät sanovat, jott* miull* ei 

ole ällyy, 
Miuir on appi ja anoppi pari kolme 

källyy. 
Miull* on tankki taiten tehty, 

peretniekkaon ränni, 
Heikki on miun heilain nimi ja anoppi 

on Anni. 

Mutta, sattui usein, että tytön toiveet 
eivät toteutuneet. Aika kului. Vuodet 
vaihtuivat ja tyttö vanheni vuosien mu- 
kana ja alkoikin aavistella outoa oloa ja 
laulun sanatkin saivat surullisen sisäl- 
lön: 
"Mie jos vissii tietäsin, jott* vanha 

piika öisin. 
Niin kultakupit ostasin ja niist* vua 

kahvii joisin. 
Jiä hyväset heilain heitti, mie jäin 

yksinäini 
TiälP vua yksin laulelen ja itken 

ikävääni. 
Olit poika kavala ja petollinen sinä, 
Oliko se toinen tyttö parempi kuin 

minä? 
Sie et miusta huolinut, kun mie en ole 

sorja 
Kukapas ne ilki jät ja köyhän lapset 

korjaa? 

Vaikka tätä laulun löpötystä voisi pi- 
temmällekin jatkaa . . . mutta minun 
osaltani riittäköön tämä, sillä näissäkin 
lauluissa jo toteutuu se sananpari, että: 

"Ylpeys on aina lankeemuksen edel- 
lä." Siksi kirjoitan lopuksi pari varteen 
otettavaa lausetta, niin tytöille kuin po- 
jillekin: 

"Ei vartta vatihin panna. 
Kauneutta ei kattilaan". 
"Arvaa oma tilasi 
Anna arvo toisillekin". 

Terveisiä kaikille! 

Toiste lisää. Matti-setä 



RUOTSIN PUOLELTA 



Terveisiä pyhältä maalta 



Toukokuun 15. p. -73 starttasi kone Turs- 
landan lentokentältä Göteborgista, joka vei 
meidän 12 henkeä käsittävän seurueemme 
Kööpenhaminaan, Kastrupin lentokentälle, 
lehtori Irmeli Wilkmannin johdolla. Siellä 
perusteellisen tullitarkastuksen jälkeen 
noustiin toiseen koneeseen ja matka suun- 
tautui kohti Israelia. Noin neljän ja puolen 
tunnin lennon jälkeen kone laskeutui Lodin 
lentokentälle, joka sijaitsee noin 18 km Tel- 
Avivista. 

Siellä meidät otti vastaan matkatoimisto 
Reeson palveluksessa oleva opas Birgitta 
Nihlin. Tämä reipas teologiaa opiskeleva 
neitonen otti meidät nyt huostaansa, ohjasi 
meidät bussiin ja matka kohti Jerusalemia 
alkoi. Siellä meidät majoitettiin Pilkrims 
Palace -nimiseen hotelliin, joka sijaitsee Je- 
rikon tien varrella ja aivan lähellä vanhaa 
Jerusalemia ympäröivää muuria. Siinä lä- 
hellä on myös Damaskon portti joka on pää- 
liikenneväylä vanhaan Jerusalemiin, mutta 
siitä pääsee kulkemaan vain jalan ja aasi- 
kuljetukset ovat vain mahdollisia. Kokonai- 



sen viikon saimme asua tuossa miellyttäväs- 
sä arabihotellissa, sillä se osa kaupunkia on 
arabialuetta. 

Täältä me teimme joka päivä bussiretkiä 
eri puolille Israelia. Meidän käytössämme 
oli 20 henken bussi joka koko ajan vei meitä 
paikasta toiseen. Kuljettaja oli nuori arabi 
ja oli erittäin miellyttävä kaveri. 

Toisena Jerusalimassa olopäivänä me kä- 
vimme tutustumassa vanhaan Jerusalemiin: 
ja me käytiin Pyhän Annan kirkossa, Siioni- 
sisarten yhteisössä ja kuljimme pitkin iVa 
Dolorosaa hautakirkolle asti. Lounaan jäl- 
keen ajeltiin bussilla öljy vuorelle, Getse- 
manen puutarhaan ja Kaikkien kansojen 
kirkolle. 

Kolmannen päivän ohjelmaan kuului 
kiertoajelu uudessa Jerusalemissa ja silloin 
käytiin Siionin vuorella, Hebrealaisen Yli- 
opiston alueella ja Hadassah-sairaalan alu- 
eella, jossa nähtiin Chagallin kuuluisat ik- 
kunamaalaukset. Lounaan jälkeen käynti 
Betlehemissä: siellä käytiin Syntymäkirkos- 
sa, Raakelin haudalla, Paimenten kedolla ja 




Ryhmämme täysilukuisena. Edessä oikealta: 
oppaamme Birgitta, autonkuljettaja Mosa ja 
johtajamme Irmeli Wilkman, kirjoittaja ka- 
meran takana. Kuva otettu Jerikossa. 




Kamelin selässä Aino Tervo, taustalla toiset 
odottelevat vuoroaan. Kuva otettu Laupiaan 
Samarialaisen muistomerkiltä. 



Salamon lammikoilla. 

Neljäntenä päivänä oli aamupäivä vapaa: 
silloin kierreltiin basarissa kauppoja teke- 
mässä. Iltapäivällä oltiin fransiskaanimunk- 
kien johtamassa kulkueessa pitkin Via Dolo- 
rosaa. Ja myöhemmällä vielä seuraamassa 
juutalaisten menoja Itkumuurilla. Se on juu- 
talaisten pyhä paikka, jonne oli kerääntynyt 
oikeaoppisia juutalaisia sankoin joukoin 
aloittamaan sabatin viettoa. 

Via Dolorosa (Ristintie) on tie jota Jeesus 
kulki kohti Golgataa kantaen ristiään. Ja 
sillä tiellä on 14 pysähdyspaikkaa (asemaa), 
niistä 9 on sen tien varrella ja 5 Pyhän 
haudan kirkon alueella ja itse kirkossa. Jo- 
kainen asema on merkitty latinalaisin mer- 
kein ja melkein jokaisen aseman kohdalla 
on kappeli. 

Ensimmäinen asema: Jeesus tuomitaan 
kuolemaan on Lithostrotonilla, mutta fran- 
siskaanit aloittavat kulkueensa Via Dolorosa 
Er-Rawdahin pihalta, jonka vastapäätä on 
ruoskimisen luostari. 

Joka perjantai klo 15 munkit lähtevät 
tältä paikalta kulkueena kohti Pyhän hau- 
dan kirkkoa ja heihin liittyy paljon mui- 
takin kristittyjä. Pitkäperjantaisin on juh- 
lakulkue, silloin siihen osallistuu eri uskon- 
tokuntien edustajia eri puolilta maailmaa, 
siinä on pappeja, munkkeja sekä toivio- 
retkeläisiä. 



Toinen asema tällä tiellä on: jonka koh- 
dalla Jeesus oli saanut kannettavakseen ris- 
tinsä, sen kappeli ei ole käytössä. Sitten kul- 
jetaan Ecce Homo-kaaren alitse, siihen on 
kiinnitetty kaksi mosaiikkilaattaa ja niiden 
oletetaan olevan samat joilla Pilatus ja Jee- 
sus seisoivat. Siinä oli Pilatus sanonut: "Kat- 
so ihmistä." Pienen matkan päässä Ecce 
Homo-kaaresta on paikka jossa näytetään 
Jeesuksen vankilaa. Vankiluolan seiniin on 
hakattu reiät, niihin vankien kädet ja jalat 
ovat olleet sidottu. Siellä on useita maan- 
alaisia luolia joissa kuolemaantuomittuja on 
säilytetty. Barrabastakin on säilytetty siellä, 
jonka kansa tahtoi vapaaksi ja Jeesuksen 
ritsiinnaulittavaksi. 

Kolmas asema: sen kohdalla Jeesus pe- 
rimätiedon mukaan kaatui ensimmäisen ker- 
ran. Neljäs asema: sen kohdalla Jeesus koh- 
tasi ahdistuneen äitinsä. Viides asema: sen 
kohdalla vainiolta palaava Simon Gyrene- 
läinen pakotettiin kantamaan Jeesuksen 
ristiä. 

Kuudes asema: sen kohdalla perimätiedon 
mukaan nainen nimeltä Veronike pyyhki 
Jeesuksen hikiset kasvot liinaan, johon Va- 
pahtajan kasvoista on lähtemättömästi piir- 
tynyt kuva ja sitä liinaa on säilytetty Roo- 
man Pietarinkirkossa. 

Seitsemännen aseman kohdalla Jeesus 
kaatui toisen kerran ja kahdeksannen koh- 



9 



dalla Jeesus sanoi Jerusalemin tyttärille: 
"Älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne 
ja lapsianne." 

Yhdeksäs asema onkin jo Pyhän haudan 
kirkon alueella ja suoraan sinne olisi ollut 
vain pieni matka, mutta siinä on kuitenkin 
palattava takaisin katujen risteykseen ja 
kiemurreltava kivirappujen askelmia ylös, 
aina Koptilaisen luostarin sisäänkäytävään 
asti. Siinä sitten oven pilarissa oleva pylväs 
kuvasikin yhdeksättä asemaa, jonka koh- 
dalle Jeesus oli kaatunut kolmannen kerran. 
Loput 5 asemaa ovat Pyhän haudan kirkon 
sisällä, jonne kulkue päättyi. 

Pyhän haudan kirkko lähiympäristöineen 
on noin 200x200 metrin suuruinen alue ja 
se on temppelialueen ohella vanhan Jeru- 
salemin päänähtävyyksiä. 

Viidennen päivän ohjelma Jerusalemissa: 
bussiretki Qumran luolille, ne sijaitsevat 
kuolleen meren läheisyydessä ja siellä on 
lämmin. Se alue on maailman syvin rotko, 
sillä kuollut meri on noin 400 metriä me- 
renpinnan alapuolella. Kävimme myöskin 
uimassa siinä, tai oikeastaan kellumassa. 
Siinä meressä ei voi lainkaan uida, sen ta- 
kia että sen vesi on öljymäisen paksua. Se 
johtuu sen korkeasta suolapitoisuudesta, se 
sisältää 24 — 26 °/o suolaa, kun sensijaan val- 
tameressä on vain 3,5 °/o ja lisäksi siinä on 
monia mineraaleja joista valmistetaan lää- 
keaineita. Siinä ei kasva mitään kasveja, 
ei edes rannoilla, mutta siinä elää kuitenkin 
yksi kalalaji joka synnyttää eläviä poikasia. 

Kuudentena päivänä joka oli sunnuntai, 
osallistuimme englanninkieliseen jumalan- 
palvelukseen Puutarhahaudan puistossa. Se 
on todella ihana paikka, todellinen rauhan 
tyyssija. Sinne ei kuulunut kaupungin melu- 
kaan, vaikka se sijaitsee uudessa Jerusa- 
lemissa ja hyvin lähellä bussiasemaa. Sa- 
malla saimme myös käydä sisällä haudassa, 
jossa perimätiedon mukaan Jeesus on ollut 
haudattuna ja josta hän kolmantena päi- 
vänä nousi ylös. Se kalliohauta kaikessa 
alkuperäisyydessään olikin erittäin vaikut- 
tava ja ses opi hyvin evankeliumien anta- 
maan kuvaan Jeesuksen haudasta, kun taas 
Pyhän haudan kirkossa vanhassa Jerusale- 
missa oleva hautapaikka vaikutti epätodel- 
lisemmalta kaikkine koristuksineen. 

Iltapäivällä kuljeskeltiin vanhassa Jeru- 
salemissa: kuljettiin Jafan portin kautta ohi 
Daavidin tornin, käytiin Kaifaan palatsissa 



ja Temppelialueella. Jerusalemin temppelin 
paikalla on muslimien Kalliomoskeija ja se 
on iheno nähtävyys. Mutta siinä ei suoriteta 
mitään jumalanpalvelusmenoja, vaan se on 
museona ja se on heidän pyhin paikkansa 
Mekan jälkeen. 

Seitsemäs päivä Jerusalemissa oli vapaa: 
silloin tehtiin kauppoja vanhan Jerusalemin 
basaareissa. Arabien kanssa on hauska tehdä 
kauppoja. Kielitaidottomuuskaan ei ole hait- 
tana heidän kanssaan, mutta hinnasta pitää 
tinkiä ja usein se putoaakin ihan puoleen. 

Kahdeksas päivä joka oli tiistai, oli lähtö 
Jerusalemista Tiberiaan. Matkan varrella 
jälleen poikettiin monissa paikoissa: käytiin 
Samarialaisessa sjmagoogassa ja Jaakobin 
kaivolla, kaivolla jossa Jeesus keskusteli sa- 
marialaisen naisen kanssa ja mekin saimme 
maistaa sen kaivon vettä. 

Tiberias sijaitsee vuorenriteellä Genesa- 
retin järven rannalla ja se on kaunis juu- 
talainen kaupunki. Siellä on hyvät uima- 
rannat ja siellä me parina päivänä kävimme 
uimassa. Tiberiasta käsin me tehtiin bussi- 
retkiä: toisena päivänä käytiin Deganin- 
kibbutsilla, Taborin vuorella ja Megitossa. 
Lounaan jälkeen retki Nasaretiin, siellä käy- 
tiin Josefin kirkossa, synagoogassa, Marian 
lähteellä ja Kaanaassa jossa Jeesus teki en- 
simmäisen ihmetekonsa, muutti veden vii- 
niksi. 

Kolmantena päivänä tehtiin koko päivän 
kestävä bussiretki jolloin käytiin Kapernau- 
missa ja Vuorisaarnan vuorella sekä tutus- 
tumassa Ein Gev-kibbutsiin. Siellä saimme 
päivällisen ja saimme syödä, niinsanottua 
Pietarin kalaa, kalaa jonka suusta löytyy 
rahojakin. UT kerrotaankin kuinka Jeesus 
temppeliveroa vaadittaessa sanoi Pietarille: 
"... mene ja heitä onki järveen. Ota sitten 
ensiksi saamasi kala ja kun avaat sen suun, 
löydät hopearahan. Ota se ja anna heille." 
(Matt. 17:27). Sieltä kibbutsista palattiin 
laivalla yli Genesaretin järven takaisin Ti- 
beriaan. Ja neljännen päivän aamuna oli 
jälleen edessä muutto, nyt oli Nathayan 
kaupunki vuorossa. Matkan varrella kuten 
tavallisesti poikettiin jälleen useissa pai- 
koissa. Accoon kaupungissa käytiin Pyhän 
Johanneksen kirkossa, Ristiretkeläisten lin- 
noituksilla ja Accon antiikinajan muureilla. 
Lounas syötiin matkan varrella Drive-Inn 
nimisessä restoraanissa ja sieltä tultiin Hai- 



10 



Johannes Saklantin 
muistolle 



19. 7. 73 siirtyi iäisyyteen Johannes 
S a k 1 a n 1 1 i Jönköpingin sairaalassa, pit- 
käaikaisen sairauden murtamana. 

Ja 3. 8. 73 klo 14.30 siunattiin hänet hau- 
dan lepoon Skogskappelissa Jönköpingissä. 
Siunauksen toimitti pastori Vilho Kurujoki 
Boräsista. Runsaslukuinen joukko oli ko- 
koontunut saattamaan vainajaa tälle vii- 
meiselle matkalle. Kaunis oli myös se kuk- 
kakumpu, joka kohosi hänen haudalle 
omaisten ja ystävien hyvästellessä poismen- 
nyttä. 

Hän oli syntynyt 14. 12. 1891 Kosemkinan 
kirkonkylässä, maattoman talonpojan esi- 



koisena. Hänen isänsä oli tullut Suomesta 
nälkään pakoon Inkeriin ja hänen jälkeläi- 
sensä oli taas vuorostaan siirryttävä Suo- 
meen, entiseen isänmaahan ja sieltä Ruot- 
siin. Hän osallistui inkeriläisten omaan toi- 
mintaan ja uhrasi myös sen hyväksi aikaa 
sekä varoja. 

Toiminta kirkon piirissä oli hänelle elin- 
tärkeä asia samoin myös tämän toiminnan 
ylläpitäminen meikäläisten keskuudessa. 

Lähinnä Johannes Saklanttia kaipaamaan 
jäivät kolme poikaa perheineen sekä muut 
sukulaiset ja ystävät. 

Alfred Saklantti 



faan, Israelin toiseksi suurimpaan satama- 
ja teollisuuskaupunkiin. Sielläkin käytiin 
useissa paikoissa, kuten Hazikharo-puutar- 
hassa joka on kaunis kuin paratiisi. Sieltä 
me saatii näppäillä kauniita kuvia. 

Viimeinen oleskelupaikka Israelissa oli 
meillä Nathanya, se on puhtaasti juutalai- 
nen kaupunki ja sijaitsee, kuten Accoo ja 
Haifakin Välimeren rannalla. Se on hiljai- 
nen ja kaunis turistikaupunki. Siellä on 
paljon hotelleja ja siellä on hyvät hiekka- 
rannat ja paljon turisteja rannoilla. Siellä 
meillä ei ollut mitään ohjelmaa, aika käy- 
tettiin uimiseen, ostosten tekoon kaupun- 
gilla ja yhtenä päivänä muutamat meistä 
tekivät retken Tel-Aviviin. Se on Israelin 
suurin kaupunki, asukkaita noin 360 000, 
mutta siinä ei ole kuten muissa Israelin 
kaupungeissa, historiallisia muistomerkkejä, 
paitsi joitakin kaivauksia. 

Tiistaina 29. 5. 73 oli meillä lähtö Israe- 
lista, mutta ennenkuin bussi lähti viemään 
meitä Lodin lentokentälle, me lauloimme 
jäähyväisiksi mainiolle oppaallemme Birgi- 
talle: "Sä kasvoit neito kaunoinen" suo- 
meksi. Hän oli oikein liikuttunut laulustam- 
me ja hän kiitti meitä sanoen: "Te olitte 
niitä miellyttävimpiä ryhmiä mitä olen saa- 



nut opastella. Toivottavasti vielä joskus ta- 
vataan." 

Kun tätä matkaa alettiin suunnitella 
täällä Göteborgissa, en aluksi lainkaan ollut 
kiinnostunut siitä, enkä aikonut lähteä mat- 
kaan. Mutta vaimoni oli kiinnostunut ja se 
tarttui vähitellen minuunkin niin, että mat- 
kaan tuli lähdettyä. Nyt olen iloinen että 
lähdin tälle matkalle, sillä se oli erittäin 
mieenkiintoinen ja antoisa matka. 

Jos ajatellaan vain tavallista turisti- ja 
lomaamtkaa, silloin tietenkin voidaan asiasta 
olla eri mieltä. Mutta Pyhän maan matkapa 
ei olekaan tavallinen turistimatka. Se on 
paljon muuta, se on matka tarumaiseen 
menneisyyteen, se on matka historian maa- 
ilmaan. Se on matka maahan, jossa koko 
maailman suurimmat historialliset tapahtu- 
mat tapahtuivat ja ne kohtaa kaikkialla, 
joka askeleella menneisyyden, mutta jotka 
kuitenkin yhä elävät. Se on maa jossa Her- 
ramme ja Vapahtajamme jalanjäljet ovat 
näkyvissä ja ne puhuttelevat meitä. Raa- 
matusta olemme lukeneet näistä kaikista, 
mutta käynti näillä paikoilla avaa Raama- 
tun kertomuksetkin meille aivan uudella 
tavalla. Matka Pyhään maahan kannattaa. 
A. T. Mölndal 



11 



TILIKERTOMUS 



Inkerin Suomalaisten Keskusliiton tilikertomus vuodelta 1. 5. 1972 — 30. 4. 1973 



Tulot 

Jäännös edelliseltä vuodelta 

Pankkikorkoja 

Kulttuurifondista 

Tuloja juhlilta 

Kirjojen myynnistä 

Postikorttien myynnistä 

Kannattavien jäsenien jäsenmaksuja 

Jäsenmaksuja jäsenjärjestöiltä 



kr 

6.086:70 

252:55 

1.500:00 

1.978:35 

596:90 

744:00 

10:00 



Västeräs 


(12) 


36:00 


Jönköping 


(11) 


33:00 


örebro 


(44) 


132:00 


Gävle 


(30) 


90:00 


Eskilstuna 


(25) 


75:00 


Räda 


(50) 


150:00 


Mölndal 


(39) 


117:00 


Mölndal 




— 



1971 



633:00 



633:00 



Menot 

Palkkioita toimihenkilöille 

Matkakustannuksia 

Toimisto, posti, puhelin 

örebron muistokivi postikorttien kustannukset 

Seppelekustannukset 

Lahja Boräsin Inkerin kerholle 

Laina Gävlen kerholle 

Kassajäännös 30. 4. 1973 



Yhteensä tuloja 11.801:50 



450:00 

627:80 

480:85 

1.132:00 

70:00 

78:00 

1.000:00 

3.838:65 
7.962:85 



Yhteensä menoja 



11.801:50 



örebro 28. 5. 1973 



Tilintarkastajat: 

Matti Randefelt Olavi Halttunen 

Kassanhoitaja: 
Viktor Tilkku 



12 



Turkulaisten kesä 




Turun Inkeriläisiä koolla yhteisessä tilaisuudessaan 24. 6. -73. (Va- 
lok. Viktor Nappu.) 



Viikot näin on vierinehet kesä kaunis kaon- 
nut, vaan muistot mieluisat jälellä. 

Me Turun Inkeriläiset toteamme viettä- 
neemme iki-ihanan kesän toiminnan ja vie- 
railujen merkeissä. 

Äitienpäivänä aloitettiin juhlatilaisuuk- 
sien vietto Ruissalon Birkassa. Sitten oli 
vuorossa helluntaijuhla. Kesäkuun viimei- 
senä sunnuntaina 24. 6. -73 vietettiin hen- 
gellinen tilaisuus, jonka järjestelyt hoiti 
paikallisosaston naiset. Tilaisuudessa puhui 
oma pastorimme Vilho Mustonen. Kaunis 
ilma houkutteli käyttämään myös valokuva- 
kameraa ja ennen tilaisuuden alkua ryhmi- 
tyttiin "perhekuvaan". Torstaikerho hoiteli 
"isännyyttä" heinäkuun viimeisenä sunnun- 
taina 29. 7. -73. Ompeluseura vastasi puo- 
lestaan elokuun viimeisen sunnuntain 26. 8. 
-73 hengellisen tilaisuuden järjestelyistä. 
Puhujina näissä tilaisuuksissa ovat olleet 



rovasti Haakon Vainio, pastori Vilho Mus- 
tonen ja teol.tri Yrjö Luojola. Yhteisesti vei- 
sattujen virsien lisäksi on kuultu kitaran 
soittoa, ryhmälaulua, runonlausuntaa ja 
paikallishistoriaa. Esittäjinä paikallisosaston 
jäsenet ja kutsuvieraat. 

Kaikissa tilaisuuksissa on ollut myös kah- 
vitarjoilu. Emäntien leipomat piirakat, ka- 
kut ja pullat ovat antaneet oman säväyk- 
sensä kahvituokioihin. 

Ompeluseura järjesti myös retken Uuteen- 
kaupunkiin elokuun toisena sunnuntaina. 
Retki oli hyvin onnistunut. Ja joukolla käy- 
tiin myös Tampereen kesäjuhlilla, samoin 
Ruotsissa, Suuri kiitos Teille, tamperelaiset 
ja Gävlen Inkeriläiset vieraanvaraisuudes- 
tanne. 

Kuluneesta kesästä kiittäen. 

Hemerocallis 



13 



Kesäjuhlien merkitys 



Kesäjuhlamme on taasen sivuutettu. Nä- 
mä ovat jokavuotiset suurkatselmuksem- 
me. Näiltä juhliltamme voimme ottaa mit- 
taa. Toteamme iloksemme, että innostusta 
riittää. Monasti olen kuullut sanottavan, 
että näitten juhlien merkitys laimenee. 
Näin onneksi asianlaita ei ole, vaan vuo- 
desta vuoteen pysyy osanottajamäärä suu- 
rin piirtein ennallaan. Tosin vanhempi ikä- 
polvi luonnollisesti vähenee, mutta olen 
ilokseni pannut merkille, että nuoria osal- 
listuu yhä runsaammin. 

On selviö, että juhlien luonne pakostakin 
muuttuu. Sanoisin, että me Inkerissä synty- 
neet — siis väistyvä ikäpolvi — tunnemme 
asiamme toisella tavalla kuin nuorempi vä- 
ki. Me olemme saaneet elää Inkeri-asian 
eri vaiheet. Ennen ensimmäistä maail- 
mansotaa me haaveilimme vapaata kulttuu- 
rikehitystä. Sotien aikana ja sen jälkeenkin 
oli joukossamme yksilöitä, jotka olettivat 
itsenäisen valtionkin mahdollisuuteen — 
Pietari vapaakaupunki. Nyt tuntuu tämä 
haave melkeinpä naurettavalta, mutta kun 
ajattelemme silloista mentaliteettia, niin 
heidät on ymmärrettävä, sillä silloin vallitsi 
kaikkialla vapauden kaipuu ja monen kan- 
san osana olikin vapaus. 

Viime vuosikymmeninä meidän tärkeim- 
pänä tehtävänämme on ollut ja edelleenkin 
on oleva säilyttää inkeriläisyys mahdolli- 
simman aitona ja omaperäisenä. Tähän mei- 
tä velvoittaa esi-isiemme antama perintö. 
Juuri esi-isiemme sitkeä taistelu suomalai- 
suuden puolesta velvoittakoon meitä ja var- 
sinkin jälkeläisiämme vaalimaan perinteitä. 
Se on oleva kunniakasta työtä. Meistä ku- 
kaan ei enää usko, että entisenlainen Inkeri 
koskaan enään muodostuisi. Meidät on siro- 
teltu ympäri maapalloa, mutta me voim- 
me silti toimia niin, että perinne säilyy. 
Vain siten me täytämme meille uskotun 
tehtävän. 

Mainitsin, että juhliemme luonne on 
muuttuva. Tarkoitan tällä, että niitten ra- 
kenne ajanmukaistuu. Esimerkiksi Ruotsissa 
vietettävissä juhlissa on ruotsinkielelle an- 
nettava oma osuutensa niin, että siellä asu- 
vat jälkeläisemme, jotka ovat suomenkie- 
len jo unohtaneet saavat annin juhlista. 
Ettei heidän ummikkona tarvitse lähteä 
juhlilta ilman vaikutteita. 



ASIAMIEHET 

Te olette nyt avainasemassa. Teistä riippuu 
paljon. Te tiedätte, että mitä suurempi on 
Viestimme levikki sitä turvatumpi on sen 
tulevaisuus. Kustannukset jatkuvasti nou- 
sevat vaikka kaikki kirjoitukset saammekin 
ilmaiseksi, niin painatus vie oman osuuten- 
sa. Postikulut nousevat. Pienikin mahdolli- 
nen levikinlisä voi paljolti auttaa. 

Me luotamme Teihin. Me tiedämme, että 
Teillä innostusta vielä riittää kunhan toi- 
meen tartutte. Ovelta ovelle tarjonta tuo 
parhaan tuloksen. 

Hyvät asiamiehet pankaa töpinäksi. 

Inkeriläisten Viestin vuosikertahinta vuo- 
deksi 1974 on mk 12, — ja Ruotsissa kruunu- 
ja 15,—. 



SIVISTYSSÄÄTIÖN ADRESSIT 

Jo monta vuotta sitten esitettiin toivomus 
oman adressin aikaansaamiseksi. Nyt tämä 
toive on toteutunut. Adresseja on varastossa 
ja asiamiehille runsaasti joten menekkiä 
vain kaivataan. Ostamalla omia adresseja 
samalla tuetaan Ruotsissa ISK:n ja Suo- 
messa Inkeriläisten Sivistyssäätiön toimin- 
taa. Adressien hinta on mk 7, — per kpl. 

Monet ovat ostaneet adresseja vastaista 
tarvetta varten. On kovin mukavaa kun ko- 
tona on adresseja. Sijoitushan ei ole suuri. 
Tarvittaessa ei tarvitse haimailla mistä nii- 
tä saa kun ne on kotiin varattu ajoissa. 

Pääasiamiehemme lähettävät adressit pos- 
tivapaasti tilaajille. 

Vauhtia adressien levikissä. Kiitos. 



Meidän on löydettävä heille kiinnostavia 
aiheita. Urheilu on yksi parhaimpia veto- 
numeroita. Henkiset kilpailut vetävät jouk- 
koja puolelleen. Iloinen karkelo lähentää 
heitä. Vetonumerolta löytyy kunhan asiaan 
tiiviimmin paneudutaan. 

Olen ahkerasti seurannut kohtaloheimon 
karjalaisten rientoja. Heillä on oikea ote. 
He ovat löytäneet juuri tällaisia vetonume- 
rolta joilla he ovat vetäneet nuoret mukaan. 

Jos me omaksumme samat linjat silloin 
voimme olla varmoja, että kesäjuhlat tule- 
vat vastaisuudessakin keräämään sankat 
joukot inkeriläisiä ja jälkeläisiämme mu- 
kaansa ja juuri tätä tietä inkeriläisyys säi- 
lyy Ja perinteitten vaaliminen lisääntyy pol- 
vesta polveen. 

Jo nyt, ensi kesän juhlia suunniteltaessa 
olisi nämä seikat huomioitava. 

Väinö Pietaar 



14 



AJANKOHTAISIA ILMOITUKSIA 



HELSINGIN 
PAIKALLISOSASTO 

Seuraavat tilaisuudet Agricolan seurakunta- 
kodissa 28. 10, ja 25. 11. klo 14. Joulujuhlaa 
vietetään 9, 12, Tervetuloa. 



LÖYDETTY 

Otettu talteen kahdet silmälasit (toiset kote- 
lossa, toiset ilman) Tampereen kesäjuhlassa. 
Joka tietää unohtaneensa, ottakoon yhtey- 
den Ida Strömberg, Pellervonkatu 24 A 1, 
33540 Tampere 54. 



TAMPEREEN 
PAIKALLISOSASTO 

Seuraavat kuukausitilaisuudet 14. 10., 11. 
11. ja 9, 12. klo 14 Kalevan kirkon huo- 
neessa 9. VUOSIKOKOUS on 6. 1. 74. Ter- 
vetuloa. 



OMAISIA TIEDUSTELLAAN 

Veli Antti etsii Simo Matinpoika Korhosta, 
synt. 25. 4. 1920 Korhosin kylässä Hatsinan 
seurakunnassa. Ottakaa yhteys Juho Jäm- 
sään, Sicklastrand 7 III, S — 13100 NACKA, 
SVERIGE. 



VIESTIN TILAAJAT 

Olette huomanneet kuinka reippaasti jo 
hankitaan eri lehdille tilauksia ensi vuo- 
deksi. Melkein joka päivä postiluukusta ti- 
pahtaa esittelylehtisiä. 

Nyt on korkea aika tilata myös oma lehti. 
Tilata Inkeriläisten Viesti jottei se unohtuisi 
eikä jäisi ensi vuoden tilaamatta. 

Inkeriläisten Viesti on meidän ainut yh- 
dysside. Siitä saamme lukea tapahtumat 
tuoreeltaan. Siitä saamme lukea missä, mi- 
ten ja kuinka toiminta jatkuu ensi vuonna 
eri järjestöissämme. Onhan ensi vuosi ta- 
vallaan merkkivuosi, sillä ensi syksynä 
avaamme Inkerikodin ovet ja selostukset 
sen toiminnasta kirjoitetaan Viestimme 
palstoilla. Odotamme runsaasti tilauksia 
vuodelle 1974. 



Tilatkaa joululahjoiksi Inkeri-aiheista kirjallisuutta 
(Ilmoitus lehden takakannessa) 
Muistakaa myös Viestin tilaus. 



20100 TURKU 10 
TORNIK 1 A 5 
MYLLÄRI HE TKK I 



Tilaa asiamiehiltämme 
Inkeri-aiheista kirjallisuutta 
Levitä Inkeri-tietoutta 



Sulo Haltsonen y.m. 
Inkerin suomalaisten historia 50, — 

Saini Laurikkala 
Rovasti S. J. Laurikkaian elämäkerta 14, — 

Aapo Iho 

Hieta jyvä, vaiitut runot 10, — 

Helli Suominen 

Mooses Putron elämäkerta 3,50 

A. Met iäinen 

Inkerin Ev.Lut. kirkon 350 v. muisto- 
julkaisu 20, — 

Äänilevyjä 
Inkerikuoro 
Nouse Inkeri y.m. 7,50 
Lauri Santtu 
Murrejuttuja 7,50 



Inkerin seinäkarttoja 2,50 
Inkerin vaakunoita 6, — 
Inkerin lippuja 4, — 

Inkerin postimerkkejä 

sarja 20, — 
Adresseja 7, — 

Inkeriläisten Viesti vuo- 
deksi 1973 olisi syytä tila- 
ta. Hinta 8, — 

Hinnat kruunuissa vallit- 
sevan kurssin mukaan. 

Pääasiamiehet: 

Ruotsissa Armas Paakkonen 
Suomessa Hannu Vironmäki 

osoitteet sivulla 2. 



inkeriläisten viesti 

OSOITEOSASTO 
c/o A. TUOHIMÄKI 
SALLATUNTURINTIE 2 C 26 
00970 HELSINKI 97 
puh. 327 046 

MUUTATTEKO? 


\ 


S KIINNITTÄKÄÄ TÄHÄN OSOI- 
j TE VIIMEKSI SAAMASTANNE 
j INKERILÄISTEN VIESTISTÄ 
| KIRJOITTAKAA ALLE UUSI 
! OSOITTEENNE JA POSTITTA- 
j KAA MEILLE ENSI TILASSA 








NIMI 




UUSI LÄHIOSOITE 




UUSI POSTITOIMIPAIKKA 





Väinö 
Pietari Oy 



Munkkiniemen puistotie 2 A 10 
Helsinki 33. 
Puh. 487 619 



Saariston Kirjapaino Oy, Espoo 1973 



inkeriläisten viesti 



SUOMI- I1NLAM) 




inkeriläisten viesti 


TOIMITUS: 


Majavatie II D 44, 00800 Helsinki 80 

Päätoimittaja: 

Matti Vironmäki, puh. 631 285 

Toimitussihteeri: 

Pirkko Huurto, puh. 783 391 


KONTTORI: 


Aurorankatu 7 A I, 00100 Helsinki 10 


OSOITE- JA TILAUS- 
ASIAT: 


Anneli Tuohimäkl 
Sallatunturinne 2 C 26 
00970 Helsinki 97 
Puh. 323 628 


TILAUSMAKSUT: 


Konttorin osoitteella postisiirtotilille 
30636 


TILAUSHINTA: 


mk 8, — vsk kotimaassa, Ruotsissa 10 kr. 


ILMOITUSHINNAT: 


1/1 sivu mk 150 — 
1/2 " " 80,— 
1/4 •• •• 50,— 
Kuva ilmoituksessa 20, — 
Kuolinilmoitukset 20, — 
Kiitos- ym. ilm. 10, — 


PAAASIAMIES 
RUOTSISSA: 


Armas Paakkonen 
Tingsgatan 4 B 
50253 BORÄS Puh. 033/101 850 
Postisiirtotili n:o 626047 — 5 


PAAASIAMIES 
SUOMESSA: 


Hannu Vironmäki 

Tehtaank. 5 E 43, 00140 Helsinki 14 

Puh, 662 668 

Postisiirtotili n:o 416608 — 9 




Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 




Kustantaja ja julkaisija: 




INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 



KANSIKUVA KERTOO: Eliel Saarisen syntymän 100-vuotisjuhlaposti- 
merkki. Kuva liittyy rovasti Juhani Jääskeläisen kirjoitukseen. 



JUHANI JÄÄSKELÄINEN: 



Isä ja poika Saarinen 



Tänä vuonna ovat monet meistä nähneet 
suomalaisen 60 pennin postimerkin, jossa 
on maailmankuulun arkkitehdin Eliel Saa- 
risen kuva syystä, että tänä vuonna on ku- 
lunut 100 vuotta hänen syntymästään. 

Pantakoon siksi lehdessämme merkille, 
että arkkitehti Eliel Saarinen joutui noin 
2-vuotiaasta asti varttumaan pojaksi ja 
mieheksi Inkerissä, Lilssilässä, S pankko v al- 
la ja Lempäälässä ja käymään usein Pie- 
tarin suomalaisen seurakunnan pappilassa. 

Saammekin nyt erikoisen aiheen kertoa 
sekä isästä, rovasti Juha Saarisesta, että 
hänen pojastaan arkkitehti Eliel Saarisesta. 

Juha Saarinen oli syntynyt Suomessa. 
Sysmässä v. 1846. Valmistuttuaan papiksi 
v. 1871 hän toimi muutaman vuoden yli- 
määräisenä pappina Suomen eri seurakun- 
nissa. Sitten hän siirtyi Inkeriin v. 1875 
LiissIIän virkaa toimittavaksi kirkkoherrak- 
si ja pian sen vakinaiseksi kirkkoherraksi, 
Spankko-Kolppanan kirkkoherrana hän oli 
vuosina 1877 — 1894, Lempäälän kirkkoher- 
rana vuosina 1894 — 1899 ja Pietarin suo- 
malaisessa seurakunnassa kommisterinä v. 
1894 — 1899 sekä saman seurakunnan pää- 
kirkkoherrana 1909 — (toukokuuhun) 1918, 
jolloin (sotakommunismin aikana) siirtyi 
vanhuuden lepoon Suomeen. 

Mainittujen virkojen ohessa Juho Saari- 
nen toimi uskonnonopettajana LIissilän 
metsänholtokoulussa 1. 1. — 1. 11. 1877. (Osai- 



siko kukaan tästä metsänhoitokoulusta ker- 
toa enemmän?). Hän oli Pohjois-Inkerin ro- 
vastikunnan rovastina v. 1896 — 1900, oli 
Kolppanan seminaarin johtokunnan jäsen 
vuodesta 1879 alkaen. Hän oli saksan kie- 
lestä suomentanut hyvin tunnetun ja aikoi- 
naan paljon luetun Kristian Scrlverin 3- 
nitelsen kirjan "Sielun aarre", Fredrik Wer- 
nerin "Taivaan tie" ja Tuomas Kemppiläi- 
sen "Mietelmiä Kristuksen elämästä" sekä 
yhdessä pääkirkkoherra Adolf Hakkaraisen 
kanssa "Kirkkokäsikirjan Venäjän evanke- 
lis-IuterllaisIIIe seurakunnille". 

Suomen ev.-Iut. kirkon ja papiston mat- 
rikkelissa (painettu v. 1916) mainitaan, että 
hänet oli "PIehwen vallan aikana karko- 
tettu Pietarin kuvernementista 6. 9. -99 kah- 
deksi vuodeksi". Narvan kanttorilta Aata- 
mi Hyrriltä, joka oli Inkerin miehiä, kuu- 
lin viime sodan aikana selventävän kerto- 
muksen tästä. Nimittäin eräänä sunnuntai- 
na tapasi rovasti Saarinen seurakuntansa 
Lempäälän hautausmaalla kävelemässä 
metsästäjiä pyssyineen. Hän meni niiden 
luo ja Ilmaisi paheksumisensa näille sellai- 
sesta sekä kehotti heitä poistumaan hau- 
tausmaalta. Mutta nämä metsästäjät sattui- 
vat kln olemaan ruhtinaita ja suuriruhtinai- 
ta Pietarista. Nämä ottivat kovasti nok- 
kaansa siitä, että Lempäälän suomalainen 
pappi uskalsi heitä "komennella". Nämä 
ruhtinaat tai joku heistä sai aikaan, että 




Kuvassa istumassa mm. khra Hedley Broms ja rovasti Juho Saarinen (oikealla). Seisomassa 
prof. Eliel Saarinen (vasemmalla) ja pankinjohtaja H. Saarinen. 



rovasti Saarinen perheineen kartoitettiin 
Lempaalasta ja koko Pietarin kuvernemen- 
tista v. 1899. 

Mutta vielä "korkeammalta taholta 11 joh- 
datetuinkin asioita niin, että Saarisesta tuli 
maanpakolaisuuden jälkeen Pietarin suo- 
malaisen seurakunnan pappi, jopa sen pää- 
kirkkoherra, jonka pappila oli vain muu- 
taman sadan metrin päässä sen ruhtinaan 
palatsista, joka aiheutti karkotuksen Lem- 
paalasta ja vajaan kilometrin päässä kei- 
sarin talvipalatsista. 

Edellisen poika arkkitehti Eliel Saarinen 
(1873 — 1950) on taas suomalaisen arkkiteh- 
tuurin merkittävimpiä suunnittelijoita. Hä- 



nen suunnittelemistaan rakennuksista mai- 
nittakoon Kansallismuseo, Helsingin ja Vii- 
purin asemarakennukset, Lahden ja Joen- 
suun kaupungintalot. Hän osallistui myös 
Tallinnan ja Budapestin rakentamiseen. 
Hän siirtyi v. 1923 perheineen Yhdysvaltoi- 
hin, toimi vrsta 1924 alkaen Michiganin yli- 
opiston professorina, suunnitteli Amerikan 
hyvin monia kuuluisia rakennuksia ja ra- 
kennuskomplekseja. Hänen päätyönsä siellä 
on Detroidissa oieva General Motorsin tek- 
nillinen keskus. 

Siis sellaisia ovat olleet isä ja poika Saa- 
rinen, 

Juhani Jääskeläinen 



AAPO IHO: 

t 

Kotoisia kuvia Hietamäeltä 



Lepikon jako 

Hietamäen Noiseian kylän yhteisiaitumen 
alueiiia löytyi ehyitä iepikkometslköitä mm. 
Kukkoiahon rinnettä vasten niin paljon, et- 
tä joskus sieltä katsottiin tarpeelliseksi ja- 
kaa ja hakata pois liiemmat lepät. Asia 
vaatii tietysti ennen toimeenpanoa kylän 
kokouksen, missä tarkoin harkittiin ja pää- 
tettiin sekä paikasta että ajasta, kuin myös- 
kin määristä. Syli oli käypä mittayksikkö, 
syli ja arssina, jos oli tarkkuudesta kysy- 
mys. Määrättiin siis — suullisin välipuhein 
vain, ilman kirjaamisia sarkajaon tapaan 
mitattavaksi mainitusta Kukkoiahon maas- 
tosta revisää kohden niin ja niin pitkät ja 
niin ja niin leveät sarat, jaon alettua kylän 
iaitimamisesta talosta, siis Taion An t usta. 
Sarat tulivat vierekkätn niinkuin talot si- 
jaitsisivat kadun varrella. 

En ollut kokouksessa läsnä, joten siitä en 
osaa kertoa sen enempää. Mutta otin muka- 
na, kun veljeni Paavo oii iähtsarkanaapu- 
reiden kanssa rajaa metrkitsemässä. Kun ei 
ottut — maan epätasaisuuden vuokst — 
mahdotiista asettaa totseen saran päähän 
näkyvää merkkiä, niin päätettiin niitata 
leveydet saroille motemmista päistä ja ve- 
iää raja sitten niin, että toiseen päähän 
asettui naapuri ra jätte seisomaan ja huuta- 
matia iiamsiemaan paikkansa. Vastapuo- 
letta tähti huutoääntä trkkaiiien toinen naa- 
puri sitten tepän tatvoja katkomatta vetä- 
mään rajaa. Muistettiin siinä tällaiseen ti- 
lanteeseen ospinutta kohtaa Seitsemästä 
veljeksestä: "Huutaa kuin rajamies !" 

Kun oii saatu rajat selviksi, saattoi itse- 
kukin ryhtyä töihin. Eiväthän ne mitään 
isoja olleet vielä eikä sen lajin lepät puun, 
oikean metsäpuun mittasuhteita juuri pääs- 
seet tavottamaankaan tällaisella laidun- 
maalla, elikkä meikäläisittäin sanoen kar- 
jamaalla. Mutta sananlasku tietää, että 
kalattomuudessa sanotaan salakkaakin ka- 
laksi. Meillä jatkuvan puupulan merkeissä 



eläjillä oii tuollainen ranteen vahvuinen 
leppä jo arvokas polttopuu! Ja sen vahvuis- 
ta lepikkomme silloin pääasiallisesti oli. 

Niinpä me veljekset sitten aioimme haka- 
ta ja koota kasoihin omalta saraltamme kai- 
ken sellaisen iäppäaineksen, millä oii poit- 
tarvoa. Se oii hupaisaa työtä. Oii lämmin, 
herttainen kesäkuinen päivä ja ei kulunut 
kauan, kun kaadettujen leppien tehvistö 
aikoi erittää voimakasta tuoksua tyveneen 
ilmaan. 

Kohta, kun oii saatu "sarka nurin", koot- 
tu kaadetut lepät kasoihin, käytiin hake- 
massa hevonen työkärryineen ja ajettiin 
mukavalle tuoksuvat tavarat kotia. 

Mainitsin jo polttopuupulan: sen merkeis- 
sä meillä käytettiin kaikki mikä vain puus- 
sa kasvoi, hennoimpia oksia myöten, ei 
siis vain hatkoina vaan risuina, jotka ta- 
vallisesti ruisotkisiteetiä sidottiin tuollai- 
seksi kimpuksi, mikä settaisenaan sopi tei- 
vinuunin suusta stsälle. 

Sellaisella risuklmputta meikätäinen 
emäntä aamuisin aiotti koko päiväkst suun- 
nitellun ruoan valmistukseen. Muutamatta 
kalikatta hän sitten tarpeen tullen tehosti 
tuon risukimpun vaikutusta. Se vaati hy- 
vää uunin tuntemusta. 

Se meikäläinen leivinuuni poikkesi täkä- 
läisestä takkauunista mm. siinä, ettei sii- 
hen kuulunut takkataitetta ollenkaan, mut- 
ta monasti siihen liittyi etuatatie niinkuin 
jatkeeksi hella omine laitteineen. 

Uuni varusteisiin ts. emännän työkalus- 
toon kuuluivat siinä uunin läheisyydessä 
nurkassa säilytettävät: uhvatta (=patahaa- 
rukka), koukku, säplä ja "katokka". Kouk- 
ku kuten uhvattakin olivat niin pitkät, että 
ulottuivat uunin perälle saakka. Niissä oli 
rautaosa suunnilleen puolet pituudesta. Jat- 
ke oli puuta. Säplän varsi oli lyhyempi, kos- 
ka sen ulottuvaisuus rajoittui uunin etu- 
osaan vain. Katokka oli pyöreästi n. 9 — 10 



cm vahvasta puusta sahattu n- 20 cm pitui- 
nen jyrä, jota emäntä käytti painavia patoja 
uhvatalla liikutellessaan. Padat olivat sen 
mallisia, että ne pysyivät hyvin haarukas- 
sa: pohja uhvatan mittainen ja yläosa le- 
veni tarpeen mukaan. Säplän rakenne oli 
sukkela: Sillä tartuttiin esim. riehtilän lai- 
taan kiinni ja nostettiin tarpeen mukaan. 
Säpiässä oii alahuuli ja ylähuuli, joittenka 
väliin nostettava esineen laita sopi hyvin. 
Oikeastaan nänä pitäisi piirroksilla elävöit- 
tää nämä sanakuvat. Ehkä se vielä tapah- 
tuukin. 

Eiväthän ne emännän työvälineet olleet 
siis kovin monet eivätkä ne rakenteeltaan- 
kaan olleet niin kaksinaisia. Mutta käytän- 
tö ne oli muovannut ja vaatimukset olivat 
vähäiset. 

Jos ajetaan ne ieppäkuormat nyt kotia ja 
toimitetaan niiden käsittely käyttökuntoon! 
Monet hetket muistan viettäneeni hakkuu- 
pölkyn äärellä niitä pienennellessänL Muo- 
dostui halkopino ja risupino, josta sitten 
risut sideitiin kimpuiksi, kuten on mainittu 
jo ja haikokasaa kuluteltiin hyvin sääste- 
liäästi. 

Sepälläkin oil vain yhden miehen maa, 
jonka koko ala teki suunnilleen 4 ha plus 
yhteisomistuksessa olevat palstat Koussu- 
lassa, Somerkankaalla ja "tseästin metsäs- 
sä". (Se oli siis sen niminen kunnan yhteis- 
omistuksessa oleva huomattava metsäpals- 
ta rannikkoradan varressa.) 

Sieltä jaettiin joskus hirsimetsääkin. ja 
syksyisin kuivahtaneita, siis kelopuita, taas- 
kin maanomistussuhteiden mukaisesti. 

Koussulasta saatiin joka talvi pari kuor- 
maa ryviä koivuhalkoja. Siinä olivat ne 
puuvarat, joilla iämmlteltiin . . . 
24. 2. 72 



VASTANTEKO 

Meillä Nolseiassa oli kylän yhteisomistuk- 
sessa "karjamaana" käytetty sekametsäpais- 
ta, jossa kasvoi huomattava määrä myöskin 
koivuja. Hyvä tapa, isiltä peritty, oli vastan 
elikkä täkäläisittäni vihdan käyttö sauna- 
kylvyn yhteydessä. Ja tavan noudattaminen 
edellytti määrätietoista varautumisia vas- 
tojen suhteen myöskin talvikaudeksi. Kiitos 
kylän ukkojen kaukonäköisyydelle: Yhteis- 
tä koivumetsää säästettiin ja käyttö oii ai- 
na harkinnan alaista. Merkillistä kyliä, vas- 
tat tehtiin aina koivun lehvistä, veikka lep- 
päkään ei — ainakaan kesäisin — ole ylen- 
katsottava siihen tarkoitukseen. Olen sen 
vasta vanhoilla päivilläni omakohtaisesti 
kokenut. Siihen saakka oii uskoni koivun 
ainutlaatuiseen kevoiiisuuteen ollut pettä- 
mättömän luja . . . 

Kesällä tietenkin yiäkuuiia — siinä suh- 
teessa oltiin tarkkoja — päättivät ukot, et- 
tä nyt on vastanteon aika ja päättivät, kuin- 
ka monta puuta taloa kohti saa kaataa. Ei- 
hän siitä luonnollisestikaan "räkännyt" re- 
visää kohti enempää kuin yksi koivu, täysin 
kasvanut luonnollisesti . . . Sepän perhekin 
lähti vastantekoon oikein joukolla. Siliä ker- 
taa jäi mieleeni se toimitus sekä iän puo- 
lesta lienen ollut herkimmilläni, että sen 
vuoksi, kun päätettiin koivu kaataa kantoi- 
neen juurineen. Ja se el ollutkaan ieikinte- 
koa, sillä tuollainen puolikin vuosisataa kas- 
vanut koivu — sellaisiahan ne enimmäkseen 
jo olivat, mitä valikoiden haettiin — , ne 
istuivat aika lujasti maaperässä vahvoin 
juurin kiinni elintilassansa! 

No, koivu löytyi ja alkoi lapioin ja kir- 
vein juurien paljastaminen sekä katkomi- 
nen mahdollisimman leveältä, sillä juuret- 
kin kelpasivat polttopuina erikoisesti riihen 
lämmitykseen. Oli kotoa tuotu vahva köysi, 
minkä vanhin veli kävi sitomassa lujalla 
solmulla koivun latvapuoieen ja kun tun- 
tui siitä, että juuret alkoivat jo hellittää 
otettaan, tartuttiin joukolla kiinni köy- 
teen ja tällaista joukkovoimaa aikoi puu 
totella, se taipui vetosuuntaan hil joilleen — 
ei muuta kun kirveellä vain auttoi joku vie- 
lä juuria katkomalla, kunnes kului komea 
humahdus: lehtevä metsän asuja oii nurin. 
Emon kompetenssiin oli meillä kuulunut 
vastan teko ja sitominen. Siteenä käytettiin 



niiniä. Kaikki toisei siis oksia katkomaan 
ja kokoamaan sidontapaikälie pehmeän 
sammalmällään viereen. Mättään valinnas- 
sakin oii oiiava tarkkoja, sillä jos saiiui 
isiahiamaan keiiiäisiä kuhisevaan maltaa- 
seen, niin iuii pian häiä käieen! Tieiäähän 
ne kelllälsel, joika purivai kirppua kipeäm- 
min ja iuikkasivai myrkkyänsä haavaan 

Eihän niiiä kaikkia ehdi 1 ly siinä kaato- 
paikalla valmistaa niiiä vastojakaan, vaan 
ne vteitin koiia ja kanneiiiin tupaan, jossa 
koeiiiin iuoreiiien iehvien voimakas iuoksu. 
Vasiojen tyvei iasoieiiiin kirveeiiä ja aina 
kahdesta vasiasia sitaistiin kammiisa yh- 
distämättä iyvesiänsä sopivatta oksatta. 
Tietty määrä näitä vastakammitsoja sitais- 
tiin olkisiieellä kuvoksl/= nom k u p o / 
ja nostettiin tuvan ylisille iatvea odotta- 
maan. Et siis asetettu orrelle, niinkuin ny- 
kyisittäin, vaan sellaiseen kuivaan paik- 
kaan käyttöä odottamaan. 

Koska tämä koivunkaaio iehdespuuksi oii 
kytän yhteinen toimenpide, tapahtui tällai- 
nen "vaslaslelu" joka talossa suunniiieen 
samanaikaisesti, siitä hyvin visusti pideitiin 
siimalla, eitä se iapahiui yiikuuiia. Oii ha- 
vaittu jo ammoin, eitä alikuulla vatmisieiui 
vastat heiposit homehtuivat ja iehdei vari- 
sivat niisiä ennenaikojaan. 

Enpä tainnut siihen aikaan erottaa hies- 
koivua raudaskoivusia, vaikka kesäiset vas- 
iaksei haeskelinkin monina vuosina harkin- 
tani mukaan mistä milloinkin. 

Vasta-asiasta vietä seiiainen seiviiys, että 
kyivyn jatkeen se oli vielä monikäyttöinen 
esine iaioudessa: Lattian lakaisuun oli kat- 
sottu kelvolliseksi i u u i a, ja se saatiin aina 
käytetystä vastasta. Entä varpuluuia, mikä 
tuli kysymykseen tatti anpesussa, mistä se? 
No, käyieiysiä vasiasia riivittiin vain iehdei 
pois ja latvuksia sievislettlin työhön käy- 
viksi. Siinä oii kelvollinen varpuluuia. 

Erikseen oli siiien varsiiuuia, siei- 
lä naapuriiainana m e i i a . No, sekin teh- 
tiin tavallisimmin nuoren koivun oksista. 
El tarvinnut stlä varten pulla kaataa, vaan 
valita nuoresla koivikosta sopivia oksia sen 
verran, että luuta synlyi Sellaisia koivuja 
saattoi kasvaa peltojen pientareillakin ja 
suomaasi ossa. 

25. 2. 72 



TAMMENTERHOJA 



Noiselassa oli eräs varsin viljava viljelys- 
aukea saanut nimensä lammesta. Se oli 
lam-pello, mutia sieiiä ei oiiui enää 
pieniniäkään merkkiä iästä arvon puusta. 
Ei niin, eiiä tammi ei olisi niiiiä tienoin 
menestynyt, vaan syy oli pelkässä iaimin- 
iyönnissä: ei isät hoksanneei iäisinkään 
huolehtia luonnon monipuolisesi a kauneu- 
desla, ei puuston lajirikkaudesta, vaan leipä 
se pani heidäl hävityksen löihin. Pienillä 
maalllkuilla el ollul lilaa tammipu is loille. 

Kylän alueella kasvoi upella lammia 
Vanhanjuoslan puularhassa, Luku- 
määrää en larkoin muisla. Kuinka monia 
kertaa niiden oksissa pikkupoikina kiipell- 
lilnkään saalislamassa lammen lerhoj a! Ne- 
hän olival mukavia olemassa pojan taskus- 
sa, jossa tavaravalikoima oli varsin moni- 
nainen. Miläpä sinne ei kooltu ja mllä siel- 
lä ei lallelettu! Tämä Vanhanjuoslan larha 
oli senkin puolesla anloisa, ellä siellä oli 
punasiehlarlaisia, joita Suomen kansa niin 
mielellään malnllsee ••viinimarjoina", niin- 
kuin ne nyt mitä sellaisia olisival, siehlar- 
laisel . . . Saunan päädyssä oli humalasalko, 
ainoa kylässä. 

Oli siellä omenapuukin happamine ome- 
nineen, joila ei lehnyl kenenkään mielL Mi- 
kä oli erikoisia, niin iässä puularhassa oli 
luollainen ailo vlnllikaivo, jola mielellään 
noin kalselL Mulla se kaivovesi oli suo- 
laisia, aalella! Se maislui aivan suolaisella. 
Eikä kalkeslaan sopinul talousvesiksikään. 
Karjalle lleneväl sllä juollaneel. Varsinai- 
nen parempi ruoka- ja juomavesihän käy- 
liinkin noutamassa yhleiseslä 1 ä h e k a i- 
vosla, kylän keskivaihella. Se oli sellai- 
nen runsasvellnen lähde, ellä ei siinä ol- 
lul kuin puolisen metriä syvyyllä, multa 
se ei lyhjenlynyl koskaan. Ylimääräinen 
vesi virtasi pui Heiden väliin jälelyslä au- 
kosla ojaa pilkin kymmenisen metriä alem- 
maksi kaivelluun liikklln, kylän yhlei- 
seen pyykkipalkkaan, josla se jalkol matkaa 
läheojaan. Tämä lähdevesi oli maukasta ja 
sila loimilettiin kantamalla joka talouleen. 
Tavallisesli lämän veden nounnin loimil- 
ti naisväki kahdella sangolla 1. ämpäril- 
Jatkuu sivulla 14 



Harvinainen valokuva 



u. 




Vanha valokuva Inkeristä, otettu vv. 1923 — 
24 Laakalan kylän lähellä, jossa Inkerin 
suomalaiset nostavat rakennuskiveä (paa- 
sikiveä) 30 metrin syvyydestä. Paasikivi 
louhittiin rautakangella ja kivet hinattiin 
maanpinnalle nk. kivivorotalla. Kivestä val- 
mistettiin rakennuksien sokkeli, johon ny- 
kyään käytetään betonia. Navetat ja tallit 
rakennettiin aikaisemmin kokonaan paasi- 
kivestä, jota oli helppo veistää ja käsitel- 
lä määrätyn muotoisiksi. 

Toisen maailmansodan aikana tässä lou- 
himossa oli lähes 2.000 henkeä suojassa 



pommituksien aikana. 

Miehet oikealta: Antti Rappu, Pekka 
Raski, Antti Toivonen, Sakari Rap- 
pu, (pylvään luona seisovaa ei kuvan lä- 
hettäjä tunne, jos joku voisi tuntea). 

Kuvasta näkee, kuinka leipäpala oli sil- 
loin lujassa. Nykyiset nuoret eivät tiedä 
mitään työn teosta, kun koneilla tehdään 
raskaimmat työt ja helpoinkin työ on nuor- 
ten mielestä raskasta. Toisin oli silloin, jos 
halusi leivissä pysyä. — Kuvan lähetti Ant- 
ti Rokka Langshyttanista Ruotsista. 

A. Hytti 



8 



Unet ja todet 



Minkä siirrymme uutehen huomeneen, 
sen pitenee matkamme eilisten taa — 
sieltä noudamme sen elon kauneuden, 
sieltä, kätköistä muistelmien. 



Kuinka olikaan kevättä täynnänsä maa 
heti, lumet kun vesiksi vaihtui! 
Kun alkoivat huumaavat suviset yöt, 
kun tavotti toistansa kiireiset työt 
ja talvinen turtumus haihtui . . . 



Näiden muistojen herkkään kauneuteen 
on kätketty kehoitus: kestä! 
Mitä tahansa Kohtalo kullekin suo, 
mitä eilinen vei, mitä huominen tuo — 
se ei untemme tenhoa estä. 

Aapo Iho 



RUOTSIN PUOLELTA 



PÄ SVENSKA 

Jag vänder mig i försla hand lill inger- 
manländska ungdomar 1 Sverige. Säkerl har 
du en hei del synpunkler om verksamhelen 
bland ingermanländarna säsom midsommar- 
feslerna, idrollen, lägren o.s.v. Kanske har 
du ideer och förslag pä förbällringar. Eller 
kanske lycker du alt del är rollgl ali bara 
skrlva en berällelse av nägol slag och fä 
den publicerad i denna lidning, pä svenska. 
Skriv eller ring tili mig. Adressen finns pä 
sid 2. Tänk om vi kunde fä lhop malerlal 
lill en stäende spall pä svenska? 

Armas Paakkonen 



BISKOPSVISITATION 
I BORÄS 

Biskopen i Skara slifl Helge Brallgärd har 
förelagil vlsllation i Boräs 11 — 14 oklober 
1973. Vld en medarbelarlräff i Guslaf 
Adolfs församlingshem hade Vilho Kuru- 
joki, Juho Jänis och Armas Paakkonen 
lillfälle ali hell kori berälla om vad inger- 
manländare är för människor. Biskopen 
saml de övrlga närvarande uppskallade 
märkbarl della inslag. 



sesta 5. 1. klo 16 lal vi juhlien yhleydessä. 
Myös pikku juhla juhlien järjeslelyl panliin 
käynliin. (Kalsokaa ilmoiluksia lehlemme 
ilmoilusslvulla, s. 15.) 



ISK:n VUOSIKOKOUS 
GÄVLESSÄ 

Kesäjuhlien yhleydessä Gävlessä 22. 6. -73 
pidelliin ISK:n vuosikokous, jossa oli läs- 
nä valluuleltuja edus lajia Gävleslä, öre- 
brosla ja Väsleräslsla. Kokouksen puheen- 
johlajana loimi lSK:n puheen johla ja Alfred 
Saklanlli ja slhleerinä Juho Slorman. Ko- 
kous käsilleli lavanomaisel vuosikokous- 
asial ja hyväksyi mm. seuraavan vuoden 
lalousarvion, jonka lulopuolen ylijäämä 
pää lelliin käy Hää nuorisolyöhön. Jäsen- 
maksut pysyväl ennallaan eli 3 kruunua jä- 
seneltä. ISK:n puheenjohlajana loimi i edel- 
leen Alfred Saklantti. Johlokunlaan lulival 
Aappo Björn, Henrik Toikka, Eino Paak- 
konen ja varajäseneksi Mlkko SUvasll. Seu- 
raavan kesän juhannusjuhlal pää le Iti In jär- 
jeslää Eskilslunassa. Lisäksi keskusleltiin 
mm. muislomerkkien hoidosla, inkeriläisen 
kullluurin lallellamisesla ja museon perus- 
lamismahdoinsuuksien lulklmisesta. Johto- 
kunla sai lehläväkseen lulkia näilä mah- 
dollisuuksia. 



BORÄSIN INKERIN KERHON 
JOHTOKUNTA KOKOONTUI 

1. 10. -73 ja keskusleli lulevan vuoden toi- 
minnasta. Tähänaslisesla loimin nasta lodel- 
tiin muun muassa, ellä yhleislyö paikallisen 
suomalaisen papin Vilho Kurujoen kanssa 
oli sujunut hyvän yhleisymmäiTyksen mer- 
keissä. Erityisesll keskuslelliin lalvi juhlien 
järjeslelylstä. J uh lal oval loppiaispyhinä 
5. — 6. tammikuula -74 Boräsissa ja juhlapai- 
kaksi tolvolllln saatavan Gustaf Adolfin 
seurakunlakoli. Juhlissa lulisl olemaan ju- 
malanpalvelus, kansallinen Ilta ja hengel- 
lisel seural. Lisäksi päätetliin vuosikokouk- 



ANSIOMERKKIEN JAKO 
RUOTSISSA 

Inkeriläisien Sivislyssäätiön ansiomerkki on 
luovulellu seuraaville Huolsissa asuville in- 
keriläisille lai inkeriläisien yhlä ville: 

Aappo Björn, Aleksanleri Halttunen, Uno 
Hammarslröm, Oskari H imi Iäinen, Anlli 
Juvonen, Toivo Jääskeläinen, Aino Kekko- 
nen, Juho Kemppi, Sulo Korpelainen, Armas 
Paakkonen, Aleksanteri Parkkinen, Anna 
Parkkinen, Anlli Rokka, Alfred Saklantti, 
Johannes Saklanlli, Anlli Tervo, Henrik 
Toikka, ja Aatami Vainikka. 



10 



ISK:n KUULUHPSIA 

Inkerin Suomalaisten Keskusliiton johto- 
kunta kokoontui Boräsin Inkerin Kerhon 
mökillä 15 p. syyskuuta. 

Suoritettiin tehtävien jako johtokunnan 
jäsenten kesken, jossa tuli seuraavanlaisia 
muutoksia: 

Viktor Tilkku pyysi vapautusta kassan- 
hoitajan tehtävästä. Uudeksi kassanhoita- 
jaksi vallttun Nikolai Rokka. Viktor Tilk- 
kua kiitettiin tunnollisesta työstä ISK:n 
Kassanhoitajana. Hän otti tehtäväkseen pi- 
tää huolta kirjallisuuden myynnistä, helpot- 
taakseen Armas Paakkosen työtaakkaa. 

Gävlen edustaja el ollut kokouksessa 
läsnä. Siksi selontekoa siellä vietetystä ke- 
säjuhlasta el voitu käsitellä. Todettiin kui- 
tenkin, että juhlan järjestely oli hyvin on- 
nistunut. Ohjelma oli erinomaisen hyvä ja 
monipuolinen. Paljon nuorisoa oli saatu mu- 
kaan. Lausuttiin yksimielisesti suuret kii- 
tokset juhlan järjestäjille. 

Esitettiin toivomus, että saataisiin Gäv- 
len kuoro mukaan esiintymään vainajien 
muistojuhlassa örebrossa 3 p. marraskuuta. 

Talvijuhla oli vuosikokouksessa ehdote- 
tu pidettäväksi Västeräslssa. Mikäli viime 
aikoina on kalkki lSK:n tilaisuudet olleet 
keski-Huotslssa, todettiin, että sopivampi 
paikka talvijuhlalle olisi Boräs tai Möln- 
dal. 

Ensi vuoden kesäjuhlan palkka on Eskil- 
stuna, josta Juho Kemppi selosti, että juh- 
lan valmistelu on jo täydessä käynnissä. 

Erikoisesti muistettava tästä kokouksesta 
on, että ISK.n postisiirtotilin osoite on muut- 
tunut. Uusi osoite on: Postgiro nr 17 38 88-9. 
c/o Nikolai Rokka, Tjäderv. 5, 703 48 öre- 
bro. Tätä numeroa ja osoitetta suositellaan 
jäsenmaksujen ja lahjoituksien lähettäjille. 

H. T. 



MUISTOJULKAISU SUOMEN 
SOTIEN RINTAMAMEEHISTÄ 

Rintamamiesveteraanien Liitto r.y. yhdessä 
Etelä-Suomen Kustannus Oy:n kanssa jul- 
kaisee "Suomen Rintamamiehet 1939 — 45" 
nimistä historiallista teosta. Tähän teokseen 
kootaan haastattelut kaikilta taisteluihin 



OLGA SUURSOHO 

Olga Suursoho o.s. Saksa sai kutsun ajasta 
Iäisyyteen 27. 7. 1973 Fritslan sairaalassa 
Ruotsissa. Hän oli syntynyt Länsi- Inkerissä 
Kosemkinan seurakunnassa Ropsun kylässä 
29. 6. 1883. Vainajan siunasi haudan lepoon 
pastori Kuru joki Fritslan pienessä kappe- 
lissa 31. 7. 1973. Viimeiselle leposijalle vai- 
najaa oli saattamassa sukulaisten ja ystä- 
vien joukko. Muistotilaisuus vainajan muis- 
tolle pidettiin Fritslan seurakuntatalolla. 
Vainajaa jäivät suremaan sukulais-ystävä- 
piiri Ruotsissa. 

J. S. 



osallistuneilta divisioonlttain, myös niiltä 
ulkomaalaisilta, jotka ovat mukana olleet. 

Tätä tarkoitusta varten on Rintamamies- 
veteraanien Utto r.y. valtuuttaneet asiamie- 
hiksl Boräsiin ja sen lähiympäristöön Toivo 
Antikaisen os. Marklandsgatan 53. 502 47 
Boräs, puh. 106 848. 

Kaikkia inkeriläisiä sodassa taistelleita 
rintamamiehiä pyydetään ystävällisesti aut- 
tamaan yhteys yllämain. asiamieheen haas- 
tattelua varten ja mahdollista kirjan ti- 
lausta ajatellen. 



11 




SIRKKA SIRITTÄJÄN 
TARINA 

Oii kaunis päivä. 

— Kaunis päivä tänään, Sirkka Sirittä ja- 
kin ajatteli. Se istui heinänkorreiia ja han- 
kasi takaj aikojaan yhteen saaden aikaan 
sirittävän äänen. 

— Minä siritän kauniisti, oi, kuinka si- 
ritys on mukavaa kuunneltavaa. Sirkka Si- 
rittäjä ajatteli hieman itserakkaasti. 

Sirkka silittäjä iopetti soitantonsa ja loik- 
kasi kauemmas ,eräälie päivänkakkaran ku- 
kalle. 

Siinä Sirkka Silittäjä istui ja oii muka- 
mas komeakin. 

— Aah, tuiisipa nyt joku komea sirkka- 
herra . . . Sirkka Sirittäjä unelmoi. — Ooh, 
minä valloittaisin hänet yhdellä katseella- 
ni . . . 

Sirkka Sirittäjä nuuhkaisi päivänkakka- 
ran tuoksua, ah, kuinka naisellisesti. 

— Aah, miten romanttista ... ja Sirkka 
Sirittäjä vaipui huolettomaan uneksimiseen. 

Väiski Väsläräkki ienleii pellon yläpuo- 
lella hieman ärtyisänä. Se ei ollut saanut 
vietyä poikasilleen koko päivänä mitään 
kunnollista, ja vaimo tiuski . . . 

Väiski Västäräkki huomasi äkkiä päivän- 
kakkaralla päivää paistalteievan heinäsir- 
kan. 

— Siinäpä makoisa ateria pojilleni, Väiski 
Västäräkki ajatteli ja syöksähti kohti heinä- 
sirkkaa. 

Sirkka Sirittäjä heräsi hätkähtäen tun- 
tiessaan kovan ilmavirran yläpuolellaan. 
Se loikkasi kiiruusti kauas ja piiloutui hei- 
nänkorren alle sydän läpättäen. 

Väiski Västäräkki oli vihainen itselleen 
epäonnistumisestaan. Se lähti etsimään uut- 
ta ateriaa. 

Sirkka Sirittäjä oii piilossaan sydän lä- 
pättäen. 

— Tipalla oli, se huohotti. — Vaikka näp- 



pärästihän minä siitä selvisin, se lisäsi 
itserakkaasti. — iPeni loikka ja . . . iintu 
jäikin ilman saalista* 

Sirkka Sirittäjä oii varma, että sen oii 
näppärästi onnistunui pelastautua jonkin 
ison linnun kynsistä. 

Hetken aikaa Sirkka Sirittäjä vieiä vii- 
vytteli piilossaan, sitten se lähti loikkimaan 
sinnepäin, missä tiesi erään vesilammikon 
vieiä olevan. 

Iloisesti Sirkka Sirittäjä läheni vesilam- 
mikkoa, ja päästyään sen luo hyppäsi erääl- 
le heinälle ja alkoi peilata Itseään lammi- 
kosta. 

Mutta kauhistus, se näki ison, tumman 
otuksen peilikuvan lammikossa. Kauhistu- 
neena Sirkka Sirittäjä loikkasi sivuile päin 
niin pitkälle kuin jaksoi ja piiioutut nop- 
sasti. 

Kissa katseli hämmäsiyneenä siihen paik- 
kaan, missä hetinäsirkka vieiä äsken oii ol- 
lut ja lähti sitten olkapäitään kohautellen 
pois. 

Sirkka Siritiäjä poistui piilostaan heti 
kohta ja palasi lammelle peiiatakseen it- 
seään oikein kunnolla. 

— Aah, kuinka kaunis olenkaan, se sa- 
noi ja tirkisteii lammikossa näkyvää peili- 
kuvaansa. — Ja nopea. Äskenkin tarvittiin 
vain pieni vilkaisu lammikkoon, ja olin jo 
muualla. 'Kyllä minä oen hyvä' ,se puheli 
peilikuvalleen itserakkaasti. Mutta peili- 
kuva katseli Sirkkaan halveksivasti, muta 
Sirkka oli liian ylpeä itsestään huomatak- 
seen sen. 

Hetken se vieiä oii paikoillaan ja ihaili 
itseään, sitten sille tuli nälkä, ja se loikkasi 
Iaaksepäin aloittaakseen aterian. 

— En saa syödä liiaksi, se puheli eräälle 
heinänkorreiie, katsoen sitä halukkaasti. 
— Syön vain tuon korren, jos syön enem- 
män, niin humps! ja minusta tulee lihava 
ja kukaan sirkka herra ei huoli minusta . . . 

Sirkka Sirilläjä kävi heinään kiinni ja 
aikoi hitaasti pureksia sitä. 

— Naiset eivät koskaan hotki ruokaansa, 
vain miehet ja rosvot! se jutteli taas. 

Hitaasti Sirkka nakersi heinänkortta. Sii- 
nä nakertaessaan se mietti, miten saisi It- 
sensä muutetuksi jonkin toisen väriseksi. 
Se halusi muuttua jonkin toisen väriseksi, 
jotta herrasirkat paremmin huomaisivat sen. 

Unohtaen kalkki naisellisen hyvät tapan- 



12 



sa Sirkka ahmi heinänkorren nopsasi i lop- 
puun ja iähii sitten ei simaan 'kaunisia so- 
mislaulumisväriä. 

Sirkka Siriiiäjä ioikkaiii ja katseii ym- 
päriiieen iöyiämäiiä kuiienkaan miiään 
käyttökelpoista. 

Muiia niin naisellinen se oii, eiiä ei luo- 
punui, vaan etsi ja etsi. 

Tuii ilta ja iiia muuiiui yöksi ja Sirkkaa 
väsyi ii. Se eisiytyi leveän heinänkorren al- 
ie ja haukoieiien se pani maaia nukahiaen 
siinä silmänräpäyksessä. 

Siinä hämärässä pöiiö huhuili iäheiiä, 
muiia Sirkka Siriiiäjä vain nukkui kau- 
neus uniaan. 

Kettukin kävi siiä haistelemassa, muiia 
hylkäsi miiäiiömänä. Ja Sirkka vain nukkui, 

Aamuiia varhain muui Sirkai aikoivai 
aamusirilyksensä, muita Sirkka Siriiiäjä 
vain nukkui. 

Läheisen maatilan emäniä ohiiii sen aa- 
mulypsylle mennessään, ja Ihmetteli, kuin- 
ka se vielä nukkui. 

Keskipäivän aikoihin Sirkka Sirittäjä vii- 
mein heräsi ja haukotellen se lähti lammel- 
le suorittaakseen aamupesunsa. 

Peseydyttyään se jälleen ihaili Itseään 
lammen tyynestä pinnasta. 

Sirkka kuuli koiran haukkuvan, muttei 
välittänyt siitä. 

Mutta koira lähestyi ja pysähtyi lammel- 
le juomaan. 

Srkka ei loikannut pakoon, vaan painau- 
tui heinää vasten, ja kun se ja heinä olivat 
vihreitä, el koira huomannut sitä. 

Koiran kadottua Sirkka jälleen ihaili it- 
seään ja rohkeuttaan. 

— Kylläpäs olenkin rohkea tyttö. 'Olisi 
siinä jo yksi ja toinenkin loikkinut pakoon 
henkensä edestä, mutta minä tyttö jäin ja 
selvisin vielä!' 

Sirkka el lainkaan ajatellut, että oli pe- 
lastunut vain värinsä ansiosta. 

Sirkka Silittäjä loikkaili sinne tänne, jää- 
den aina jollekin heinälle sirittämään. 

Äkkiä se muisti, että sen piti etsiä sitä 
kauneusväriä! Kiireesti se lähti liikkeelle 
kesken sirityksen ja loikkaili sinne tänne 
korkealle ja katsell ympärilleen. 

Se päätyi eräälle kukalle, jonka keskusta 
oli keltainen. 

— Kylläpä sinulla on kaunista keltaista, 
Sirkka Sirittäjä ihasteli kukalle. 



— Ota sinä siilä, kukka vastasi. 

Sirkka S i riitä ja larttul olkopäälä lllai- 
suuleen ja hankasi valsaansa keltaista ja 
loikkasi sillen kauemmas jääden ihailemaan 
ruiskukan kauniin sinisiä lerälehliä. 

— Kylläpä sinulla on kaunista sinisiä, se 
Ihasleli. 

— Ola slilä, kyllä sila riiltää, ruiskukka 
nauroi ja Sirkka hankasi moiemmai kylken- 
sä sinisiksi. Sillen se taas loikkaili sinne 
lanne jääden ihaslelemaan yhden ja loisen 
kukan kaunisia väriloisloa, ja kalkki larjo- 
sival sille pikkaisen värisi ään. Multa Sirk- 
ka el niisiä huolinul, se el ollul aivan ihas- 
tunut juuri niihin sävyihin. 

Viimein se löysi kirkkaanpunaisen lulp- 
paanin. 

— Onpa sinulla kauniinpunaista, annas 
vähän minullekin, Sirkka Siriltäjä lirkulteli. 

— Miksi antaisin, lulppaani vastasi yl- 
peänä. 

— Annan sinulle hieman omaa vihreätä- 
ni, Sirkka Sirittäjä sanoi ovelasti. Se osui 
suoraan tluppaani itserakkauden sydämeen. 

— No jos minä . . . vähän, tulppaani sanoi 
teeskennellyn välinpitämättömästi. 

Ja Sirkka sai selkänsä punaiseksi ja tulp- 
paani yhden terälehtensä reunaan hieman 
vihreää, josta se oli tavattoman ylpeä. Muut 
tulppaanit nauroivat sen itserakkaudelle, ja 
emäntä raastoi tulppaanin maasta ja heitti 
sen tunkiolle luullen vihreää läikkää jonkin 
sairauden merkiksi. 

Sirkka Sirittäjä vain loikki ylpeänä ja 
Iloisena ja pysähtyi viimein eräälle heinäl- 
le sirittämään. 

Eräs koira sattui siihen lähelle. Ihmetellen 
Sirkan rohkeutta se jäi paikoilleen. Ja 
Sirkka oli liiaksi oman Itsensä lumoissa huo- 
matakseen vaaraa. 

Yhä hieman ihmetellen koira nappasi 
Sirkan suuhunsa ja nielaisi. Ja koiran 
mahalaukussa Sirkka Sirittäjä siritti kuo- 
linlauluaan. 

Anne Huurto 14 v. 



13 



KOTOISIA KUVIA . . . 

Jatkuu sivulta 7 



lä, väärä korenlo olkapäillä. Tähän kaivol- 
lakäynliin lilllyy minulla aina pyhäisen il- 
lapäivän mulsllkuva. Miesväkeä isluskeli 
Vanhanpelln hlrsiläjällä "laklan" reunassa 
ja Paulmalveits islui siellä myöskin ve- 
dellen hanurisla säveleilä. Ja siihen ilmes- 
lyi näkösätle kylän yläpääslä Andrein lyllö 
Kali äyrämöisjuhlapuvussa ja vääräkorenla 
olkapäillä. Mu 11a hän ei kävellyl, vaan lans- 
sl koko sen kaivoliensä. Hirslläjällä kuului 
yllällävää kehumisia ja Kali koukkasi läh- 
1 ees la ämpäril läyleen ja käänlyi kollmal- 
kalle ja edelleen tanssien! Koska se Paul- 
malveils, ainoa sen aikainen hanurisli ky- 
lässä, osasi pääslellä siilä "laljanlkaslansa" 
niin veläviä nuolleja, niin eihän sellainen 
iloluonloinen ihminen kuin lyllö-Kali vol- 
nul olla lansslmalla kalvollelläkään, ollell- 
kin kun tolsel vielä yllylllväl . . .! Tosin 
hän oli Ikäihminen jo silloin, mu Ha miläpä 
se haillaa? 

Mulla minunhan pillkln jalkaa larinaa 
lammisla. Kansakoulualkolnamme meilä 
vlehälli syksyin- keväin maikan varrella, 
Törölän ja Maksiman kylien välisellä pel- 
lolla kasvanul lammi, joka oli kaikell jo 
hyvin vanha. Se oli alkanul lahola sisuksil- 
laan ja sinne lammen sisälle oli muodoslu- 
nul luon lahon poislamisen jälkeen niin 
paljon lyhjää lilaa, ellä kuka lahansa meis- 
lä pikkupojisla saallol pisläytyä lammen si- 
sälle piiloon niin, ellei hänlä näkynyl ol- 
lenkaan. 

Meidän oikopolkumme oli sopivalla etäi- 
syydellä läslä merkillisestä puusla ja mo- 
nasll sen luo näillä koulumal koilla poikke- 
simme. Vieläkö lieneväl pyslyssä nuo Van- 
han juoslan lammel ja lämä koulullen näh- 
lävyys? 

12. 10. 72 



VIESTIN ASIAMIEHET 

Te oleile nyi avainasemassa. Telslä rippuu 
paljon. Te liedälle, ellä milä suurempi on 
Vleslimme levikki sila lurvalumpi on sen 
lulevaisuus. Kuslannuksel jatkuvasti nou- 
seval vaikka kalkki kirjoi luksel saammekin 
limaiseksi, niin pai nai us vie oman osuuten- 
sa. Posllkulul nouseval. Pienikin mahdolli- 
nen levikinlisä voi paljolti au 1 taa. 

Me luotamme Teihin. Me lledämme, ellä 
Teillä innoslusta vielä ritilää kunhan loi- 
meen lartulle. Ovelta ovelle larjonla luo 
parhaan luloksen . 

Hyväl asiamlehel pankaa löpinäksi. 

Inkeriläisien Viestin vuosikertahlnla vuo- 
deksi 1974 on mk 12, — ja Ruolslssa kruunu- 
ja 15,—. 



SIVISTYSSÄÄTIÖN ADRESSIT 

Jo monta vuolta slllen eslleltiin lolvomus 
oman adressin aikaansaamiseksi. Nyt tämä 
loive on loleulunul. Adresseja on varastossa 
ja asiamiehillä runsaasli joien menekkiä 
vain kaivataan. Oslamalla omia adresseja 
samalla luetaan Ruotsissa ISK:n ja Suo- 
messa Inkeriläisien Slvislyssäätiön lolmin- 
laa. Adressien hinla on mk 7, — per kpl. 

Monel oval ostaneel adresseja, vastaista 
larvella varten On kovin mukavaa kun ko- 
lona on adresseja. Sijoitushan ei ole suuri. 
Tarvillaessa el tarvllse haikailla mistä nii- 
tä saa kun ne on kotiin varallu ajoissa. 

Pääasiamiehemme läheltäväl adressll pos- 
tivapaasli lilaajllle. 

Vauhlia adressien levikissä. Kiilos. 



TILATKAA 
JOULULAHJOIKSI 

adresseja ja Inkeri lälsaiheista kirjallisuulta 
Armas Paakkoselta ja Hannu Vironmäeltä. 



14 



AJANKOHTAISIA ILMOITUKSIA 



HELSINGIN 
PAIKALLISOSASTO 

Seuraava titaisuus on Agricotan seurakun- 
takodissa sunnuntaina 25. tt. kto t4. Kaik- 
kien yhteinen JOULUJUHLA ptdetään 
samassa paikassa sunnuntaina 9. t2. kto t3. 

Tervetutoa, vanhat sekä nuoret! 

Johtokunta 



TURUN PAIKALLISOSASTO 

Kunniakäyntt Inkerin suomataisten vaina- 
jien mutstomerkillä Turun hautausmaatta 
Pyhäinpäivänä 3. tt. -73 ketto tt.30 ja 30 v. 
muistojuhla Karjataisten tatossa kto t4.00. 

Kahvttus ennen juhtan atkua. 

Huom Karjataiset kokoontuvat omatte 
muistomerkitteen kto tt.00, johon voi myös 
osattistua. 

Katkki ovat sydämettisesti tervetutteita. 
Turun paikatttsosaston johtokunta 



TAMPEREEN 
PAIKALLISOSASTO 

Kuukausitttaisuudet pidetään lt. tt. ja 9. t2. 
Vuosikokous on 6. t. Kaikki titaisuudet 
atkavat kto t4 ja ne ptdetään Kätevän kir- 
kon huoneessa 9. Tervetuioa. 



PIKKUJOULU BORÄSISSA 

Inkerin Kerho järjestää tapsiperhettte pik- 
kujouiujuhtan sunnuntaina 9 p. jouiukuuta 
kio t6.00 Gustaf Adolftn seurakuntatatotta. 
Namupussit iapstlle. Lähempiä tietoja antaa 
Juho Korpeiainen puh. i 55 322. 
Kaikki tervetuiieita! 



ÖREBRO 

Pyhätnpäivänä 3. tl. 73 kio 14.00 muistoju- 
maianpaivetus, H. P. Ehd. St. Mikaetin kir- 
kossa. Puhujina past. Oskari Björkiund ja 
rov. Kuno Aberg. 

Seppeieen iasku muistokiveiie kio 16.00, 
kirkkokahvit Oiaus Petrin seurakuntataioiia 
ja seurat. 

Gävien kuoro ianiaa, A. Vainikka esiintyy, 
y.m. 

Yömajoitus järjestyy kaikiiie haiukkailie 
ie. Oiet iämpimästi tervetuiiut mukaan näi- 
hin tiiaisuuksiin! 

I. S. K:n ja paikaiiisen toimk. puoiesta 

A. H. 



TALVIJUHLAT BORÄSISSA 

ISK:n perinteeiiiset taivijuhlat vietetään 
5 — 6 p. tammikuuta 1974 Gustaf Adoifin 
seurakuntataioiia. Tarkempi ohjeima tuiee 
jouiukuun Viestissä. Suunniteikaa nyt jo 
joulun pyhten matkanne niin että oietie 
Boräsissa ioppiaisena. 



HENKILÖKOHTAISTA 



Juhani Pötlä, onnitteluni. Ilmoita osoitteesi. 
Mikko Leskinen. 44200, Suoiahti, Puistok. 2. 



Tilaa 

Inkeri-aiheista kirjallisuutta 

Levitä Inkeri-tietoutta 



Sulo Haltsonen y.m. 


Inkerin seinäkarttoja 2,50 


Inkertn suomataisten historia 50, — 


Inkerin vaakunotta 6, — 


Saini Laurikkala 


Inkerin lippuja 4, — 


Rovasti S. J. Laurtkkatan etämäkerta 14, — 


Inkerin postimerkkejä 


Aapo Iho 


sarja 20, — 


Htetajyvä, valitut runot 10, — 


Adresseja 7, — 


Helli Suominen 


Inkeriläisten Vtestl vuo- 


Mooses Putron elämäkerta 3,50 


deksi 1973 olisi syytä tila- 




ta. Hinta 8, — 


A. Metiäinen 




Inkerin Ev.Lut. kirkon 350 v. muisto- 


Hinnat kruunuissa vallit- 


julkaisu 20 — 


sevan kurssin mukaan 


Äänilevyjä 
Inkerlkuoro 


Pääasiamiehet: 


Nouse Inkeri y.m. 7,50 


Ruotsissa Armas Paakkonen 


Lauri Santtu 


Suomessa Hannu Vironmäki 


Murrejuttuja 7,50 


osoitteet sivulla 2. 



inkeriläisten viesti 

OSOITEOSASTO 
c/o A. TUOHIMÄKI 
SALLATUNTURINTIE 2 C 26 
00970 HELSINKI 97 
puh. 323 628 

MUUTATTEKO? 



j KIINNITTÄKÄÄ TÄHÄN OSOI- 
j TE VIIMEKSI SAAMASTANNE 
INKERILÄISTEN VIESTISTÄ 
KIRJOITTAKAA ALLE UUSI 
OSOITTEENNE JA POSTITTA- 
KAA MEILLE ENSI TILASSA 



NIMI 



UUSI LÄHIOSOITE 



UUSI POSTITOIMIPAIKKA 



Vaino 
Pietari Oy 



Munkkiniemen puistotie 2 A 10 
Helsinki 33. 
Puh. 487 619 



Saariston Kirjapaino Oy. Espoo 1973 



inkeriläisten viesti 




inkeriläisten viesti 

TOIMITUS: Majavatie 11 D 44, 00800 Helsinki 80 

Päätoimittaja: 

Matti Vironmäki, puh. 631 285 
Toimitussihteeri : 
Pirkko Huurto, puh. 783 391 

KONTTORI: Aurorankatu 7 A 1, 00100 Helsinki 10 

OSOITE- JA TILAUS- Anneli Tuohimäki 

ASIAT: Sallatunturinne 2 C 26 

00970 Helsinki 97 

Puh. 323 628 

TILAUSMAKSUT: Konttorin osoitteella postisiirtotilille 

30636-4 

TILAUSHINTA: mk 8, — - vsk kotimaassa, Ruotsissa 10 kr. 

ILMOITUSHINNAT: 1/1 sivu mk 150,— 

1/2 " " 80,— 
1/4 " " 50,— 
Kuva ilmoituksessa 20, — 
Kuolinilmoitukset 20, — 
Kiitos- ym. ilm. 10, — 

PÄÄASIAMIES Armas Paakkonen 

RUOTSISSA: Tingsgatan 4 B 

50253 BORÄS Puh. 033/101 850 
Postisiirtotili n:o 626047 — 5 

PÄÄASIAMIES Hannu Vironmäki 

SUOMESSA: Tehtaank. 5 E 43, 00140 Helsinki 14 

Puh. 662 668 
Postisiirtotili n:o 416608 — 9 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 

Kustantaja ja julkaisija: 

INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 



KANSIKUVA KERTOO: Kylpyläelämää Valkeasaaren Alosaarella, jossa si- 
jaitsee parantola Tshernaja retshka. Liittyy kirjoitukseen "Kävin Valkea- 
saarella". 



Kävin 
Valkeasaaressa 




Näkymä Valkeasaarelta Rajajoen entiselle asemalle. 



Vuoden 1973 elokuussa oleskelin viikon Te- 
rijoen Dyyneillä. Tällöin suoritin muutamia 
kävelyretkiä vaimoni kanssa lähikyliin. 
Eräs tällainen matka suuntautui kohti Val- 
keasaaren kirkonkylää, jossa tällä hetkel- 
lä on rauhan puisto. Matka oli hankalam- 
pi kuin luulinkaan, sillä osa tiestä oli van- 
han kartan mukaisella paikalla, mutta lop- 
pupää siitä oli muuttunut karttaani näh- 
den. Neuvostoliittolaisessa matkailukartas- 
sa koko tietä ei ollut lainkaan. 

Dyyneiltä entiselle Rajajoelle on n. 4 ki- 
lometrin matka, jos tienään käyttää Raja- 
joen vanhaa tietä. Se muuttuu poluksi n. 



2,2 km:n päässä Rajajoesta, heti vihannes- 
tarhan jälkeen. Rajajoen nykyinen nimi on 
Junak ja se liittyy saumattomasti Vakea- 
saareen rakenteilla olevan uuden maantie- 
sillankin ansiosta. Samalla paikalla on ol- 
lut vanha Neuvostoliittolaisten rakentama 
maantiesilta. Rakennus aikana Siestarjoel- 
ta tuleva bussi kääntyy sillankorvassa. Sil- 
lan ylitettyään on helppo siirtyä aseman 
ympärille muodostuneeseen Valkeasaaren 
kylään, jonka siistit ja kauniit talot sekä 
pihat kertovat viihtyisästä asumisesta ja 
uutterasta huolenpidosta, joka ei ainakaan 
kannakselaisissa asumuksissa ole erityisen 







kehuttavaa. Kylässä asuu n. 200 suomenkie- 
listä (inkeriläistä) perhekuntaa. 

Asema oli tyypillisen pikkuaseman nä- 
köinen, vaikka se olikin risteysasemana 
muita kokoisiaan tärkeämpi. 

Aseman pohjoispuolelta sijaitsevasta puis- 
tosta lähtee bussi kohti pohjoista, "kakois- 
järville", ohi Aleksandrovkan. Nämä Kak- 
soisjärvet eivät olleet ainakaan Vaskisavo- 
tan pohjoispuolella olevat järvet, vaan pa- 
dolla aikaansaatu allas.. Nimi voi olla myös 
'Toinen Järvi'. 

Kun lähte kulkemaan aseman läsipuolel- 
la olevaa tietä pitkin huomaa molemmin 
puolin omakotiasutusta jotka ovat silmiin 
pistävän siistejä ja muistuttavat vastaavia 
suomalaisia. Rakennustyyli on tosin toinen 



ja talot on koristeltu 'puuleikkauksin'. Mo- 
net talot olivat juuri maalattu uudelleen. 
Värisävyt olivat monipuolisemmat kuin se 
monien tuntema sininen. Vihreä eri sävyis- 
sään oli monen talon päävärinä. Myös pu- 
naista ja jopa keltaistakin löytyi joistakin 
taloista. Aitamalli oli sama melkein jokai- 
sessa talossa, aina Viipurista Leningradiin. 

Monissa taloissa oli kadun puolella kak- 
soisaita, joiden väliin jäävää alaa käytettiin 
oletettavasti kesäisin kotieläimien aitauk- 
sena. Maantie oli asvaltoitu ja koko Val- 
keasaaren kylän alueella kulki jalankulkija- 
ja pyörätie tien oikeata laitaa, useasti jopa 
täysin erillisenä. 

Valkeasaaren ja Aleksandrovkan välinen 
alue oli metsäinen, joskin siellä täällä nä- 



kyi talokin. Aleksandrovkassa rakennettiin 
uutterasti. Joka tapauksessa kylä näytti jo- 
tenkin keskeneräiseltä. Kylän halki virtasi 
joki, joka oli padottu kylän pohjoispuolella 
kulkevan sillan kohdalta. Tässä kohtaa 
muodostui jokeen allas (ehkä ensimmäinen 
järvi). Tältä sillalta seuraavalle padolle oli 
matkaa yli kilometrin. Siellä myös sijait- 
see Valkeasaaresta lähtevän bussin pääte- 
pysäkki. Pysäkiltä oli lähimpään kauppaan 
matkaa n. 3 km, jonka kulkiessamme olim- 
me ohittaneet. Näin bussi on hyvin suo- 
sittu kulkuvälinä kauppamatkoillakin. Kar- 
tasta katsoen bussipysäkki sijaitsee kohdal- 
la missä joki ja tie risteytyvät. Oikealla 
oli tiiviisti rakennettu kylä, vasemmalla 
taas metsää ja joki. Pato sjiaitsee sillan 
kohdalla. Padon alla joki on niin matala, 
että siihen on muodostunut kahlaamo. Täs- 
tä kulkevat kaikki raskaammat kulkuneu- 
vot maakaasurakennustyömaalle. Silta on 
hyvin kapea. Tie oli kuin päättynyt pysäkin 
jälkeen, jossa se asfaltittomana haarautui 
kolmeen suuntaan. Yksi kylään, toinen "jär- 
ven" vasenta rantaa ja kolmas padon yli 
ja kohti Mottoria (oletettavasti). Tätä tietä 
kuljimmekin n. kilometrin matkan. Nykyi- 
nen raskailla ajoneuvoilla möyhennetty tie 
seuraili vanhaa tietä pitkin. N. 600 metrin 





Valkeasaaren asema elokuussa 1973 



Lehteviä puita ja raunioita Mottorin 
alueelta. 



päässä se haaraantui. Edessämme oli van- 
ha maantie metsittyneenä ja sen molemmin 
puolin niityt. Vasemmalla puolella olevalla 
niityllä näkyi vielä sodan aikaisia piikki- 
lankaesteitä pitkin maata. Nykyinen huol- 
totie kulki vanhan tien vieressä. Kilometrin 
päässä padolta oli nykyisin ja vanhan tien 
välissä haka. Sieltä löytyi suuren rakennuk- 
sen tiilisiä, valkoiseksi kalkittuja pilareita. 
Samoin maasta löytyi kiviset askelmat sekä 
lähi ympäristöstä parin talon pensoittuneet 
paikat. Vanhan tien oikealla puolella lirisi 
puro, joka oli lähtöisin pienen matkan pääs- 
sä sijaitsevasta suosta tai hetteiköstä. 

Tämän pitemmälle emme tällä kertaa 
matkanneet vaan annoimme tietä työmaan 
autoille. Matkan keskeytymisen aiheutti 
sään muutos ja kartan epätarkkuus. Sitä- 
paitsi kukaan ei tuntenut Valkeasaaren 
kirkkoa tai edes sen paikkaa. Näin jälkeen- 
päin se tietysti harmittaa kun huomaa ol- 
leensa n. 5 km:n päässä tavoitteestaan. Ta- 
kaisin tullessamme ja bussia odotellessam- 
me näimme herttaisen näyn, kun vanha 
mummo lypsi ainokaista lehmäänsä metsän 
siimeksessä. Toivottavasti saan ensikerralla 
kuvia myös (vanhasta) Valkeasaaren kirkon- 
kylästä. 

KKL 



Inkeriläiselle 

palkinto 

Otavan 

suuressa 

kirjoituskilvassa 



Otava julisti tammikuussa 1972 Elämäni ta- 
rina-kirjoituskilpailun, johon osanotto oli 
valtava. 

957 kirjoittajan joukosta viidentoista par- 
haan joukkoon sijoittui Tyyne Lehtosen kä- 
sikirjoitus, saaden 3 000 markan palkinnon. 

Teoksessaan Kohtalon lapsia menneisyy- 
den taakan alla, tekijä kertoo Inkerinmaan 
suomalaisten vaiheista vallankumouksen jäl- 
keen ja toisen maailmansodan aikana, elä- 
mästä Neuvostoliitossa ja sitten saksalais- 
ten miehityksen aikana, pakkotyöleireistä, 
kunnes muutto Suomeen tapahtuu 1943. 
Teos käsittelee myös Pohjois -Suomen oloja. 
Teoksen eräänä juonena on kertomus nuo- 
ruudenrakastetusta (Spankkovan pojasta), 
joka sodan aikana katoaa ja löytyy kuin 
ihmeen kautta 1968 kirjeitten välityksellä, 
(mutta lilan myöhään) sekä nuoruudenra- 
kastettujen liikuttavasta kohtaamisesta Tal- 
linnassa kesällä 1968. 

Hieman tietoja tekijästä. Tyyne Lehtonen 
on syntynyt Lempäälän seurakunnan Musti- 
lan kylässä 13. 3. 1925, aivan silloisen Suo- 
men rajan tuntumassa, Aune ja Matti Lai- 
tisen viidestä lapsesta nuorimpana. 

Viimeiset kuusi vuotta perhe asui Spank- 



kovan seurakunnassa, josta muutto Suomeen 
tapahtui 1943, ensin Turkuun ja sieltä Ou- 
luun ja sittemmin Paavolan pitäjän Rukkis- 
perälle. 

Solmittuaan avioliiton evakkotalonsa po- 
jan kanssa 1945, Tyyne Laitisesta tuli suo- 
malaisen maalaistalon emäntä, jota virkaa 
hän on hoitanut tähän saakka. Miehensä 
kuoltua äkillisesti 1965 hän jäi huoltamaan 
lapsia ja tilaa. Kaikki on mennyt hyvin, 
lapset ovat jo kasvaneet isoiksi, nyt tehdään 
yhdessä talon työt. Karja on navetassa, ei- 
vätkä pellot ole paketissa. Harrastuksiin 
kuuluu kirjoittaminen, ja joka kesä Tyyne 
Lehtonen tekee "pyhiinvaellusmatkan" syn- 
tymämaahan tai Tallinnaan tapaamaan su- 
kulaisia ja ystäviä. Tyyne Lehtonen kirjoit- 
telee runoja, kertomuksia, pakinoita ja mat- 
kakertomuksia. Kaikki hänen kirjoituksensa 
ovat julkaistuja. 

Hänen kirjoituksiaan on julkaistu mm. 
Elämä, Kaleva ja Kansa taisteli-lehdlssä 
sekä paikallisessa lehdessä Siika jokilaaksos- 
sa. Tyyne Lehtonen on kirjoittanut mo- 
nenlaista: runoja, jatko- ja matkakertomuk- 
sia ym. Tyyne Lehtonen kertoo itse, että 
hänellä on ennen kaikkea ollut pakko ja 
halu kirjoittaa oman heimonsa koettelemuk- 
sista ja elämänvaiheista, sillä hän on aina 
ollut erittäin heimorakas. 

Usein nuo kirjoitukseni käsittelevät inke- 
riläisten elämänvaiheita. Tyyne Lehtonen 
kertoo itse: — Olen yrittänyt omalta osal- 
tani levittää Inkeri-tietoutta, sillä täällä 
Pohjois-Suomessa tiedetään valitettavan vä- 
hän inkeriläisistä. Täällä Revonlahdella, jos- 
sa minä asun, ei ole ketään muita inkeri- 
läisiä kuin minä. Ainoa yhdys-side omaan 
heimooni on tämä Inkeriläisten viesti, jonka 
tuloa odotankin aina hartaasti, sen sivuilla 
näkee joskus tutuja kasvoja ja nimiä. 

Tyyne Lehtosen kirja Kohtalon lapsia 
ilmestyy ensi keväänä Otavan kustannuksel- 
la. Toivomme, että tämän kirjan lukisivat 
hyvin monet inkeriläiset. 



6 




Tyyne Lehtonen suuren perheensä keskellä (morsiamen vieressä). Kuva 
on otettu Kirsti-tyttären häissä v. 1971. Lapset Tyyne Lehtosen ympä- 
rillä ovat — sulhasta lukuunottamatta — kaikki hänen omiaan, keskim- 
mäinen poika ainoastaan puuttuu. Lapset ovat perineet vanhempiensa 
kulttuuriharrastukset — Tyyne Lehtosen mies Urpo Lehtonen soitti, 
lauloi, lausui ja näytteli. 



KUN ILTA HÄMÄRTYY 
(muisto 60 vuoden takaa) 



Kun ilta hämärtyy, 
kaikki tupaan kokoontuu. 
Äiti pyörii hellan luona 
isä tuolla pöydän puolla. 
Lapset leikkii permannolla, 
kaikilla on hyvä olla. 
Muistakaapa koululäksyt, 
näin kuului isän käskyt. 
Pian lapset luvut muistaa 
Ruvetkaahan töihin, äiti kuiskaa. 
Yksi kutoo sukkaa, 
toinen kampaa isän tukkaa. 
Isällä on puhdetöitä, 
kun hän paikkaa mäki vöitä. 
Ilta kuluu rattoisasti, 
aivan nukkumiseen asti. 
Sitten kädet ristiin liittää, 
kaikesta he taivaan Isää kiittää. 
Virsi vielä veisataan 
Hyvää yötä sanotaan. 

AINO PÖNNIÖ 



RUOTSIN PUOLELTA 



Ingermanland och ingermanländare 



Julkaisemme tässä ensimmäisen osan Armas Paakkosen Ruotsin Inkeriläisten 
historiaa koskevasta kirjoituksesta. Kirjoitus pohjautuu osittain Inkerin 
suomalaisten historia-teokseen. Kirjoitus julkaistaan ruotsiksi, koska 
ruotsinkielistä painosta historia-teoksestamme ei vielä ole olemassa. 



Efter andra världskriget fann tiotusentals 
politiska flyktingar en fristad i Sverige. 
Nägra tusen av dem kom frän Finland, men 
kallade sig inte för finnar utan ingerman- 
ländare, trots att de hade finska som mo- 
dersmäl. Vilka är da dessa finsktalande 
ingermanländare, ett namn med historisk 
klang? Förklaringen tarvar en äterblick än- 
da tili 1600-talets början. 

När Sverige pä medeltiden hade utökat 
sitt landomräde österut med Finland och 
dä Estland blivit svenskt 1561, ville man 
frän regeringshäll skapa en "vall" som 
skulle förhindra de grekisk-ortodoxa sla- 
viska folken (ryssarna) att tränga sig fram 
Finska viken. Därtill var svenskarna int- 
resserade av att behärska de viktiga han- 
delslederna i trakten av floden Neva. över 
dessa omräden gick sedän ärhundraden 
handelskaravanerna frän det inre Ryssland 
och fram tili östersjön. Om dessa landom- 
räden hade kring den innersta delen av 
Finska viken hade Sverige utkämpat män- 
ga och längvariga strider med Ryssland. 
I freden i Stolbova 1617 erhöll Sverige In- 
germanland och Kexholms Iän. Därmed be- 
härskade Sverige hela kustremsan kring 
norra delen av östersjön. 

Det erövrade landet orsakade den svens- 
ke konungen Gustaf II Adolf mycket be- 
kymmer. Efter de längvariga stiderna och 
flera hungersär hade befolkningen minskat 
oroväckande i Ingermanland. Det gällde att 
befolka landet pä nytt. Gustaf II Adolf var 



ivrig lutheran och han ville att Ingerman- 
land skulle befolkas av tillförlitliga luthera- 
ner. Med löfte om skattelättnader lockade 
nägra hundra tyska godsägare att bosätta 
sig i landet. Tyskarna anpassade sig aldrig 
riktigt utan började tämligen snart att 
flytta tillbaka igen. Särskilt under krigs- 
ären 1656 — 58, dä ryssarna svärt förföljde 
den lutherska befolkningen i Ingermanland, 
lämnade mänga tyskar landet. 

Under svensktiden minskade befolkningen 
även av andra anledningar. Den svenska 
regeringen ville med väld omvända de gre- 
kisk-ortodoxa vatjakerna och ingrerna tili 
lutheraner. Detta förorsakade stort missnöje 
bland den ursprungliga befolkningen och 
dessa började rymma över tili den ryskä 
sidan. Det hela underblästes av de ryskä 
prästerna, som gjorde alit för att locka den 
grekisk-ortodoxa befolkningen tili sig. Den 
svenska regeringen försökte bl.a. med hot 
om dödsstraff förhindra folkflykten, men 
hade inte nämnvärda framgängar i sinä 
strävanden. 

Tidvis användes Ingermanland som för- 
visningsort för brottslingar. Om nägon an- 
träffades med tjuvjakt pä de fridlysta äl- 
garna pä Aland, sä skulle vederbörande en- 
ligt kungligt brev av är 1620 mistä livet. 
Men om det fanns förmildrande omständig- 
heter, skulle brottslingen mistä ali sin egen- 
dom och för livstid landsförvisas tili Inger- 
manland. Kanske härstammar just frän dy- 
lika förvisningar sädana ingermanländska 



8 



efternamn som Rospijk eller Rospigg (frän 
Roslagen) och Ruotsalainen (svensk). Lika- 
ledes berättas det att storbönderna tredska- 
des dä konung Gustaf II adolf 1619 ville 
grunda en stad, där nuvarande Boräs lig- 
ger. Nils Hufwedsson Dal säger i sin bok 
Boerosia utgiven 1719: 'Thä hafwer Konun- 
gen skolat sagt: The stär ännu halfwa In- 
germanland öde som behöfwer bönder, gär 
ut och betänken Eder här pä. Effter bön- 
derne befarade thet the mätte blifwa til 
Ingermanland bortförde och likasom bilto- 
ge gjorde eller flychtige utur sitt land, haf- 
wa the besinnat sig, och när the äter ins- 

lepptes, svarat, att the förenat sig ty 

i stellet för böter och straff brukades thä 
understundom bortforelse til Ingermanland 
. . ." ödets nycker har velat sä att just Bor- 
äs har blivit nägot av central punkt för 
ingermanländarna i Sverige. Manne det va- 
ra ättlingar tili förvisade sjuhäradsbor, som 
ätervänt tili sinä hemtrakter! 

Under senare delen av 1600-talet började 
emellertid bönder frän Finland att flytta 
tili det relativt bördiga Ingermanland. Det 
är just dessa bönder som bildade grund- 
stammen tili Ingermanlands lutherska be- 
folkning. Religionen och det finska spräket 
fick mycket starkt fäste i landet, t.o.m. sä 
starkt att senare tiders förföljelser inte 
lyckades utpläna den. Det torde inte vara 
överdrift att pästä att, om inte lutheranis- 
men fätt sä starkt fäste bland befolkningen, 
sä hade denna relativt lill klick finnar täm- 
ligen snart assimilerats i den ryskä folk- 
massan. 

Dä fred slöts efter den stora ofreden i 
Nystad 1721 tillföll Ingermanland äter Ryss- 
land. Hela 1700- och 1800-talet blev en 
svär tid för den ingermanländska befolk- 
ningen. Byar och kyrkor brändes, folk 
fängslades och deporterades tili Sibirien. 
Den ryskä regeringen beordrade ryssar att 
bosätta sig i Ingermanland. Flera helt ige- 
nom ryskä byar och städer växte upp. Den 
största, S:t Petersburg, byggdes upp mitt i 
ett finsktalande omräde. Som arbetskraft 
användes tili stor del slavar och tvängs- 
kommenderade ingermanländare. De ur- 
sprungligen fria finska bönderna blev liv- 
egna under tyska godsägare. 

Ett viktigt ärtal i Ingermanlands historia 
är 1861. Dä upphävdes livegenskapen i 



Ryssland. Bönderna fick köpa smä jordbi- 
tar, vilka de nu fick bruka som fria bön- 
der. Livegenskapens upphävande äterver- 
kade i hög grad pä den kulturella utveck- 
lingen i Ingermanland. Redan 1863 grunda- 
des ett folkskoleseminarium i Kolppana med 
finsk lärarkraft. I skolorna bedrevs under- 
visning pä finska. Läroböckerna, kateke- 
serna och psalmböckerna beställdes frän 
Finland. Efter en kort tid kom det emel- 
lertid dekret om att ali undervisning i Ryss- 
land skulle ske pä ryskä, sä även i In- 
germanland. Endast religionsundervisning 
fick ske pä finska. 

Förutom folkskoleväsendet mä nämnas 
att det i nastan varje församling fanns ett 
finskt bibliotek. I skolorna fanns finska 
skolbibliotek med läsning ät barnen. Kon- 
firmationsundervisningen och söndagsskola 
bedrevs pä finska i varje socken. I flerta- 
let socknar verkade sängkörer och amatör- 
teater med folkliga skädespel. Arligen hade 
man stora sängarfester, som lockade folk 
frän när och f j ärrän. 

Efter den ryskä revolutionen 1917 tycktes 
det ljusna igen för Ingermanland. Folkskole- 
väsendet blev finskspräkigt igen, semina- 
riet utbyggdes, finska lärare anställdes, 
finskspräkiga folkhogskolor grundades,, fins- 
ka präster predikade äter. Men denna fri- 
het varade inte länge. Den bolsjevikiska re- 
geringens framfart drabbade Ingermanland 
härdare än nägonsin tidigare. Gärdarna, bo- 
skapen och redskapen tvängsförenades i 
kollektivjordbruk. De lutherska kyrkorna 
förvandlades tili nöjeslokaler och sädesma- 
gasin. Prästerna fänglades om de dessfor- 
innan inte hunnit fly tili Finland. Tiotusen- 
tals ingermanländare stämplades som "ku- 
laker"' och förvisades tili arbetslager i Sibi- 
rien med familjer och alit. 1937 beslagtogs 
alla finska läroböckkerna och ali under- 
visning skulle hädanefter äterigen ske pä 
ryskä. 

Antalet finsktalande ingermanländare pä 
Sovjetiskt omräde var före andra världs- 
kriget enligt tämligen säkra beräkningar ca 
200 000. Detta antal är ju av samma stor- 
leksordning som den finska arbetskraften 
utgör i Sverige för närvarande. Om vi dess- 
utom häller i minnet att dessa bodde pä en 
yta av ungefär Västergötlands storlek, sä 
konstaterar vi, att inom en begränsad yta 



av Sovjetunionen frodade finsk kultur av 
ansenliga matt. 

Det finns otaliga exempel i världshistorien 
att krig splittrar och förskingrar familjer, 
att minorotetsfolk nedtrampas och förtrycks. 
Ingermanländarna utgör inget undantag pä 
den punkten. När de tyska framgängarna 
under andra världskriget var slut och den 
stora reträtten började, ville det tyska 
"herrefolket" använda sig av den civila be- 
folkningen i de underkuvade länderna som 
billig arbetskraft i de tyska industrierna. 
Detta öde drabbade en del av ingermanlän- 
darna och hade drabbat alla, om inte fin- 
narna hade känt sin samhörighet med brö- 
derna söder on Finska viken och krävt, att 
ingermanländarna skulle evakueras tili Fin- 
land. Därav kom det sig att ca 63.000 män- 
niskor i slutet av kriget fick lämna alit 
man hade kärt och fick kliva ombord pä 
handelsfartyg för vidare transport tili Fin- 
land. 

När kriget sä äntligen var över erbjöds 
möjlighet att flytta tillbaka tili Sovjetunio- 
nen. Valet var frivilligt men en viss psy- 
kisk press läg i luften. "Om vi inte flyt- 
tar nu . . . Senare kanske det . . . Man vet 
inte hur det blir sen . . ." Hur som helst 
var det ca 55.000 som ätervände. För stora 
flertalet blev flyttningen "hem" en gruv- 
lig besvikelse. Man hamnade ofta längt 
frän de gamla hemmen och däligt var det 
med försörjningen. Av de 8.000 kvarvaran- 
de flydde större delen de närmaste ären 
pä illegala vägar tili Sverige, en mindre 
del fortsatte tili Kanada, Australien och 
andra immigrationsländer. Dessa ingerman- 
ländare utgjorde ett välkommet tillskott i 
efterkrigstidens svenska produktion, främst 
textilindustrin. Pä sä vis knöts äter ban- 
den Ingermanland — Sverige. Här fann in- 
germanländarna den fristad, som de sä 
innerligt önskade. 

Att komma tili ett främmande land, inte 
kunna ett ord av spräket, möta främmande 
seder och med bara ett litet knyte i han- 
den att starta ett nytt liv med. Hur känns 
det? Hur kan man? Hur gär det? Ställer 
man frägorna tili en ingermanländare sä 
svarar han; "Jo, tack. Jag är nöjd." Han 
har lärt sig konsten att börja ett nytt liv 
med tomma händer. Han har flerfaldig er- 
farenhet pä omrädet. Sä gott som alla har 



acklimatiserat sig i det svenska samhället 
friktionsfritt. Vanan att levä anspräklöst 
gjorde att mänga sedän efter nägra är 
skrapade ihop tili en egen villa, bil, TV 
och annan västerländsk lyx. Men därmed 
är inte sagt att de glömt att de är inger- 
manländare. 

Redan midsommaren 1948 samlades in- 
germanländarna i Borästrakten tili en hög- 
tidsfest. Liknande arrangemang har före- 
kommit alltsedan dess varje midsommar pä 
olika platser i Sverige där det finns inger- 
manländska lokalorganisationer och verk- 
samhet. Man firar gudstjänster, träffar be- 
kanta, man erinrar sig sändelser och tradi- 
tioner frän Ingermanland och man har sinä 
idrottstävlingar. Redan frän början blev 
dessa fester en samlande kraft. Man äkte 
länga vägar för att komma tili den. Arli- 
gen brukar ett par busslaster komma frän 
Finland. Redan frän början blev det bes- 
tämt att dessa festligheter skulle äterkom- 
ma varje är vid midsommartid. 

För de flesta ingermanländare är just 
midsommarfesten ärets höjdpunkt. Pro- 
grammet följer efter 26 ärs fester tämligen 
likartat mönster: seriöst religiöst program 
varvas med mera uppsluppet folkligt-kul- 
turellt och de traditionella idrottstävlingar- 
na. Med sadan uppläggning garanteras, att 
alla intresseriktningar blir tillgodosedda. 
Spräket som används vid festen är finska 
även om det pä sistone höjts röster frän de 
yngre ingermanländarna i Sverige att även 
programinslag pä svenska borde förekom- 
ma. Nägra axplock ur de senaste ärens fes- 
ter ger kanske bättre bild om festens upp- 
läggning och lnnehäll. 

Festen varar över tre dagar. Pä midsom- 
marftones eftermiddag börjar man med 
ärsmötesförhandlingar för ISK, (Inkerin 
Suomalaisten Keskusliitto — Finsk-Inger- 
manländarnas Centralförbund), varefter 
själva öppningshögtidligheten äger rum. In- 
nehället i det sistnämnda är hälsningsan- 
föranden frän olika hali, körsäng, deklama- 
tion, anföranden, allsäng. Senare pä mid- 
sommaraftonens kväll samlas ungdomar- 
na kring midsommarbrasen. Därvid före- 
kommer allsäng, diktläsning, folkdanser och 
diverse gamla folklekar. 

Forts. i nasta nummer 



10 



NIEKKOJEN RUNSAUTTA 



Gävlessä asuva runoilija veteraani Aatami 
Vainikka keksi mainion idean ja julisti 
Niekka-kilpailun Gävlen kesäjuhlaan osal- 
listuvien kesken. Tähän kilpailuun piti ke- 
rätä mahdollisimman paljon inkeriläisten 
tuntemia niekka-loppuisia sanoja. 

Tulos olikin varsin runsas, ja tässä nu- 
merossa julkaisemme kahden ensimmäisek- 
si sijoittuneen keräämiä "niekkoja". Jat- 
kamme luetteloa tilaisuuden tullen julkai- 
semalla näistä kahdesta keräelmästä puut- 
tuvat kilpailuun lähetetyt niekat myöhem- 
min. 

Kilpailun voittajat: 

1) Aino Pönniö, Kerava 125 kpl 

2) Anni Pukki, Valkeakoski 116 kpl 

3) Anni Kuisma, Tampere 114 kpl 
Myös lehtemme kiittää kaikkia kilpai- 
luun osallistuneita hauskasta ja harvinai- 
sesta muistitiedosta ja sen tallettamisesta. 



Aino Pönniön kokoamia niekkoja: 



Akurtsniekka, kurkkukauppias 

Alasniekka 

Hammasniekka, ratas 

Hansniekka 

Harmoniekka 

Holotnniekka, kylmä 

Hurasniekka, huopahattu 

Hutoisniekka, huononpäi vainen 

Hattuniekka 

Haaraniekka 

Huumornlekka 

Häntaniekka 

Iklonniekka, neula 

Haiseeniekka, 

Kaametniekka, kivenhakkaaja 

Kalossiniekka, 

Kansniekka, kori tai kattila 

Kapusniekka, kaalinhakkaaja 

Kossarniekka, vesuri 

Kauhaniekka, 

Kaulusniekka, paita 

Kelloniekka, lehmä, kello kaulassa 

Kermaniekka 

Klrpitsniekka, tiilentekijä 

Klarinniekka, 

Koffelniekka, kahvipannu 

Kuuharniekka, sisäkkö 

Kulasnniekka, salakauppias 

Kymmenenniekka, kunnanmies 



Kolhosniekka 
Kuoppaniekka, tie 
Lauluniekka, 

Livusniekka, Kerman myyjä 

Livusniekka, kermakannu 

Läkkiniekka, kannu tai muu astia 

Lessoiniekka, metsänvartia 

Laskiniekka, 

Masurniekka, pahantekijä 

Mläsniekka, lihakauppias 

Moisniekka, lahjoitusmaan isännöitsijä 

Molotniekka, maitokannu 

Molotniekka, maitokauppias 

Mossenniekka, huijari, varas 

Morosniekka, jäätelökauppias 

Nappiniekka 

Nuusniekka, ulkohuone 

Nauhani e kka, 

Otsniekka, silmälasipäinen 

Paitanlekka 

Palatniekka, pyyheliina 

Pankaniekka 

Peltlnlekka 

Parisniekka, ostaja- ja myyjä 

Partaniekka, 

Peretniekka, esiliina 

Petsenniekka, pikkuleiväntekijä 

Piisniekka, savupiipuntekijä 

Petsniekka, uunintekijä 

Piissarniekka, kirjuri 

Pirosniekka, piirakantekijä 

Plotniekka, kirvesmies 

Pomosniekka, apulainen 

Poovarnlekka, keittäjä 

Posarniekka, palokuntalainen 

Pumasniekka, lompakko 

Pumasniekka, imupaperi 

Pulusnlekka, pullakauppias 

Puntarnlekka, 

Putilnnlekka, herätyskello 

Puukkonlekka 

Putklnlekka 

Puusniekka, kotivävy 

Praasniekka, juhlapyhä 

pratsniekka, lääkäri 

Pratsniekka, pyykäri 

Raatusnlekka, lämpömittari 

Rapotniekka, työntekijä 

Raspoinlekka, rosvo, ryöväri 

Ratsuniekka, ratsastaja 

Ripaniekka, astia 

Ripatnlekka, kalastaja 

Rlpasnlekka, kalakauppias 

Roopusniekka, korkkiruuvi 

Riäpysnlekka, rättikauppias 

Rupaniekka, savupiippuinen sauna tai tupa 

Relkanlekka 

Saapasniekka 

Saakarnlekka, sokeriastia 

Sahurniekka, sahuri 



11 



Saksniekka, hiuksenleikkaaja, musta elukka 

Saksniekka, leikkaaja, leiväti ym. 

Sankaniekka, kori, ämpäri 

Saposniekka, suutari 

Sarviniekka, 

Sattoiniekka, puutarhuri 

Sassoiniekka, kelloseppä 

Sainiekniekka, teekannu 

Tsassoiniekka, rukoushuone 

Serestelniekka, hevosen setolkka remmi 

Serniekniekka, mustepullo 

Siitniekka, vehnäleipä 

Sipulniekka, hieno herra 

Sirppiniekka, 

Soittoniekka, 

Solotniekka, kultaraha 

S puut niekka, 

Suharniekka, autokuski 

Sukuniekka, rautapata 

Suuhorniekka, korpuntekijä 

Salkkuniekka, 

Silmäniekka, neula 

Tapaniekka, vikurihevonen 

Tiisniekka, 

Tvornlekka, talonmies 

Taitoniekka, 

Ukolniekka, hiilikauppias 

Uratsniekka, maalaispoliisi 

Utaraniekka, lehmä 

Utarniekka, iskuryhmän sotilas 

Viiksniekka, 

Vorotniekka, pihamies 

Hananiekka 

Harjaniekka 

Holkkiniekka 

Hanurniekka 

Anni Pukin keräelmä: 

Niekka, Henkilö, joka enskoittelee, ts. Va- 
likoi kaikessa 

Nasseiniekka, kaulapanta (hevosen, koiran) 
Nalisniekka, ikkunan reunalauta (seinän ul- 
kopuolella) 

Nuusniekka, puusee, ulkovessa 
Nausniekka, kuuloke 
Menhainiekka, mekanikko 
Majatniekka, kellonheiluri 
Mosseiniekka, petkuttaja 
Natshalniekka, päällikkö 
Molosniekka, Maitomies 
Tuusniekka, Hiilensammutusastia 
Tshukuniekka, Rautavalupata 
Tuatshniekka, Kaupunkilainen kesävieras 

kylässä 
Tshastnlekka, Yksityinen kauppias 
Tshainiekka, Teepannu 
Miäsniekka, Lihamies (teurastaja) 
Tshinovnlekka, Virkamies 
Torosniekka, Tientekijä 
Tolkkusniekka, Selittelijä 
Tolsniekka, Velallinen 
Trjapisniekka. Lumnunkerääjä 
Satovniekka, Puutarhuri 
Strelosniekka, Vaihdemies 
Saposniekka, Suutari 
Solodniekka, Höyrynjakaja 



Salosniekka, Panttivanki 

Skoljniekka, Koululainen 

Sliivosniekka, Kerma-astia 

Sorniekka, Valjaidentekijä 

Sinovniekka, Pojanpoika 

Sirulniekka, Parturi 

Stoljarniekka, Puuseppä 

Supotniekka, Lauantaitalkoot 

Siitniekka, Vehnänen 

Sadatshniekka, Laskukirja 

Suutniekka, Yöpullo 

Sovhoosniekka, Sovhoosin työläinen 

Peretnlekka, Pellavainen miesten esiliina 

Provodnlekka, Saattaja (junanlähettäjä) 

Pokkoiniekka, Vainaja (ruumis) 

Puusniekka, Kotivävy 

Puukkoniekka, Puukankantaja 

Parisniekka, Torkumeis 

Petshniekka, Muurari 

Plotniekka, Kirvesmies 

Pudilniekka, Herätyskello 

Pulusniekka, Pullanleipoja, -myyjä 

Prijomniekka, Vastaanotin 

Pomosniekka, Apulainen 

Praasniekka, Pyhätalkoot 

Pamasniekka, Hahalompakko 

Pesselniekka, Laulukirja 

Prestupniekka, Rikoksentekijä 

Plemjäniekka, Siskon — tai veljen lapset 

Potusniekka, Ikkunanpieluslauta 

Polttiniekka, Viisikymmenkopekka 

Porutshniekka, Takuumies 

Posarniekka, Palokuntalainen 

Potoiniekka, Lypsyämpäri 

Pesposniekka, Jumalankieltäjä 

Puamjätniekka, Muistopatsas 

Propusniekka, Ruuvina vaaja 

Grisaniekka, Karviaismarja 

Vorotniekka, Irtokaulus. 

Vinovniekka, Syyllinen 

Vodovniekka, Vesiliikennetyöläinen 

Valjosniekka, Heitteilläoleva (esine) 

Korotniekka, Vihannestarhuri 

Kirjaniekka, Kirjatoukka 

Kirvesniekka, Oiva kirveenkäyttäjä 

Kolhoosniekka, Kolhoosin työläinen 

Kohniekka, Kahvipannu 

Korvaniekka, Korvallinen astia 

Kuppaalniekka, Uimapuku 

Kolisniekka, Henkilö, joka kolinallaan tuot- 
taa toiselle häiriötä 

Koloshniekka, PyöräsepDä 

Kopnlekka, Huonon elämäntavan omaava 
nuorukainen 

Krivniekka, Kymmenkonekkainen 

Kuaskuniekka, Satujenkertoja 

K8.xSut — wP etaoisnhrdl etaoinshrdlu etao 

Holotniekka, Kylmäsuutati 

Guljasniekka, "Yökulkuri" 

Hutosniekka, Piirustustaiteiliia 

Tantsuniekka, Tanssija (kieteis- halveksiva- 
moto) 

Rapotniekka, Työntekiiä 

Viesniekka, Viestintuoja 

Remeslenniekka, Ammattikoululainen 

Rupniekka, Rupla 

Rovesniekka. Samanikäinen 



12 



Matti Laitinen poissa 




Haudan lepoon siunattiin Vaasan uuteen hautausmaahan 6. 10. 73 yksi uskolli- 
simmista Heimo juhlissamme kavioista Matti Laitinen syntynyt Skuoritsan Lai- 
tisen kylässä 11. 5. 1898. Hän kuoli Vaasassa 27. 9. 1973. 

Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. 

Ehtoon tullen elon pursi, 
rauhan rannan saavuttaa 
Ihana on väsyneenä, 
Herran armoon nukahtaa. 



Rospoinniekka, Rosvo 
Dvorniekka, Pihansiivoja 
Druusniekka, Joukon jäsen 
Uratniekka, Hinnottaja, urakanlaatija 
Uvoljniekka, Lopputilin saanut 
Ukoljniekka, Koliomittari 
Umivaljniekka, Peseytymisastia 
Trlbuniekka, Sotaoikeudessa tuomittu 
Larjosniekka, Kioskin pitäjä 
Lovisniekka, Harhailija 
Ljubovniekka, Rakastaja 
Oposniekka, Komaston jäsen 
Ohvatniekka, Metsästäjä 
Udarniekka, Iskuri (ahkera) 



TILATKAA 
JOULULAHJOIKSI 

adresseja ja inkeriläisaiheista kirjalli- 
suutta Armas Paakkoselta ja Hannu 
Viromäeltä 




KÄYTÄ INVALIDIEN 
JOULUKORTTEJA 



13 



Museoviraston kansantieteen 
toimiston 20. kansanperinteen 
keruukilpailu alkaa 

Museoviraston kansantieteen toimisto julis- 
taa nyt kahdennenkymmenennen kerran 
koko maata käsittävän kansanperinteen ke- 
ruukilpailun, joka on julakistu Seurasaari- 
säätiön Seurasaari-nimisessä lehdessä. 

Tällä kertaa kyselymme koskee mm. kiel- 
tolakia, sotilaskuvia, ravustusta, ruokata- 
loutta, ompelukonetta ja ompelukursseja, 
Kannaksen kesävieraita ja Pietarin vaiku- 
tusta Suomeen. 

Vuodesta 1956 lähtien, jolloin ensimmäi- 
nen keruukilpailu julistettiin, on kiinnostus 
kansanperinteen taallentamiseen yhä kasva- 
nut. Kansatieteen toimiston vastaaja verkos- 
toon kuuluu tällä hetkellä yli 2 200 henkilöä, 
jotka ovat lähettäneet keruuarkistoon kan- 
santieteellisesti arvokasta aineistoa yhteen- 
sä lähes 500 000 liuskaa. Nykyajan muut- 
tuvassa yhteiskunnassa on kansanperinteen 
tallentaminen tärkeää ja kiireellistä työtä. 
Kaikki kansanperinteestä kiinnostuneet 
henkilöt ovat tervetulleita mukaan nyt ju- 
listettavaan kilpailuun. Kilpailun järjestäjät 
toivovat kilpailijoille menestystä kansanpe- 
rinteen tallentamistyössä. 

Kilpailuaika päättyy 31. 1. 1974. Tulokset 
julkaistaan kevään kuluessa. Parhaille vas- 
taajille jaetaan palkintoina pöytähopeita, 
kirjoituskoneita, rahaa ja kirjoja. Palkinnon 
saajien kanssa neuvotellaan kirjeitse vaih- 
toehdoista. Suurkerääjät kilpailevat erik- 
seen omassa sarjassaan. 



Ilmaisen Seurasaari-lehden ja vastauspa- 
peria vapaakirjekuorineen saa Museoviras- 
ton kansatieteen toimistosta, os. Kansallis- 
museo, Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki 
10, puh. 441 181/33. 



Käytä invalidien joulukortteja 

Invaliidiliitto on jälleen lähettänyt kansa- 
laisille joulukortteja, joilla voi muistaa tut- 
taviaan. Samalla Invalidiliitto haluaa esi- 
tellä toimintaansa. Tänä vuonna on mukana 
esite, joka liittyy osana Invalidiliiton har- 
joittamaan vammaisia etsivään toimintaan. 

Korttien postitus ja pakkaus on antanut 
työpaikan useilla kymmenille vaikeasti 
vammautuneille henkilöille ympäri vuoden 
Invalidiliiton suojatyöpaikoissa. 

Suomessa on paljon sellaisia vammaisia, 
jotka eivät edes tiedä niistä mahdollisuuk- 
sista, joita heillä on avun saamiseksi. Et- 
sivällä toiminnallaan Invalidiliitto pyrkii 
tavoittamaan mahdollisimman suuren osan 
juuri näistä "väliin pudonneista" vammai- 
sista. Sillä myös heillä on oikeus päästä 
osalliseksi eduista, joita heille voidaan jär- 
jestää. Invalidiliitto, vammaisten oma jär- 
jestö, opastaa ja neuvoo näissä asioissa ja 
sen yhdistykset tarjoavat monipuolisia 
toimintamahdollisuuksia. 

Mukana oleva postisiirtokortti tajoaa ti- 
laisuuden tukea käytännössä Invalidiliiton 
toimintaa yhteiskunnassamme kenties kaik- 
kei nvaikeimmassa asemassa olevien kansa- 
laisten elinehtojen parantamiseksi. 



Arvoisa tilaajamme, muistitko syyskuun numeron mukana saa- 
masi Viestin tukemiseksi tarkoitetun tilillepanokortin? 
Muistitko myös kirjoittaa nimesi ja osoitteesi tilausmaksua suorit- 
taessasi. Jos lehtesi on lakannut tulemasta, syy voi olla tässä. 
Lähetä siinä tapauksessa maksukuittisi päivämäärä lehtemme osoi- 
teosastolle, Sallatunturintie 2 C 26 00970 Helsinki 97. 

Muista merkitä nimesi ja osoitteesi 
kaikkiin rahalähetyksiin ! 



14 



AJANKOHTAISIA ILMOITUKSIA 



HELSINGIN 
PAIKALLISOSASTO 

Paikallisosaston JOULUJUHLA pidetään 
9. 12. klo 13 alkaen Agricolan seurakunta- 
kodissa. Aluksi myyjäiset ja klo 14 alkaen 
ohjelmaa sekä nuorille että vanhemmille. 
Kaikki joukolla mukaan. 

Tammikuun tilaisuus 27. pnä on osaston 
vuosikokous. 

Johtokunta 



TURUN 
PAIKALLISOSASTO 

Inkeriläisten yhdistyksen Turun paikallis- 
osaston JOULUJUHLA pidetään Karjalais- 
ten talossa toisena joulupäivänä klo 14. Mo- 
nipuolista ohjelmaa! Tarjoilua! Kaikki sy- 
dämellisesti tervetulleita ! 



Lahjoitus Inkeriläisten Viestille 
örebrosta 

Vainajien muistojuhlassa örebrossa on suo- 
ritettu keräys Inkeriläisten Viestin tukemi- 
seksi. Keräys tuotti Smk 486:46. Lehtemme 
kiittää örebrolaisia suurenmoisesta tuesta. 
Muitakin lahjoituksia olemme saaneet ja 
julkaisemme aikanaan kaikkien lahjoitta- 
jien nimet lehdessä. Suuret kiitokset. 



TAMPEREEN 
PAIKALLISOSASTO 

Kuukausitilaisuus 9. 12. ja VUOSIKOKOUS 
6. 1. klo 14. Kalevan kirkon huoneessa 9. 
Tervetuloa. 



Inkerin kerho Boräs 

pitää sääntöjenmääräisen vuosikokouksen 
5/1 1974 klo 16.00 Gustaf Adolfin seura- 
kuntatalolla. Päiväjärjestys sääntöjen mu- 
kaisesti. Kaikki inkeriläisestä toiminnasta 
kiinnostuneet ovat tervetulleita kokoukseen. 



PIKKUJOULU BORÄSISSA 

Inkerin Kerho järjestää lapsiperheille pik- 
kujoulujuhlan sunnuntaina 9 p. joulukuuta 
klo 16.00 Gustaf Adolfin seurakuntatalolla. 
Namupussit lapsille. Lähempiä tietoja antaa 
Juho Korpelainen puh. 115 322. 
Kaikki tervetulleita! 



TALVIJUHLAT BORÄSISSA 

lSK:n perinteelliset talvijuhlat vietetään 
5 — 6 p. tammikuuta 1974 Gustaf Adolfin 
seurakuntatalolla. Tarkempi ohjelma tulee 
joulukuun Viestissä. Suunnitelkaa nyt jo 
joulun pyhien matkanne niin että olette 
Boräsissa loppiaisena. 



Huom! Joulukuun numeron mukana saatte tilillepanokortin, jolla 
voitte tilata Viestin ensi vuodeksi sekä samalla maksaa tilauksenne. 



-.20100 TURKU 10 
TÖRN TK 1 A 5 
MYLLÄRI HB1KKI 



Tilaa asiamiehiltämme 
Inkeri-aiheista kirjallisuutta 
Levitä Inkeri-tietoutta 



Sulo Haltsonen y.m. 

Inkerin suomalaisten historia 50, — ■ 

Saini Laurikkala 

Rovasti S. J. Laurikkalan elämäkerta 14, — 

Aapo Iho 

Hietajyvä, vaiitut runot 10, — 

Helli Suominen 

Mooses Putron elämäkerta 3,50 

A. Metiäinen 

Inkerin Ev.Lut. kirkon 350 v. muisto- 
julkaisu 20, — 

Äänilevyjä 
Inkerikuoro 
Nouse Inkeri y.m. 7,50 
Lauri Santtu 
Murrejuttuja 7,50 



Inkerin seinäkarttoja 2,50 
Inkerin vaakunoita 6, — 
Inkerin iippuja 4, — 

Inkerin postimerkkejä 

sarja 20, — 
Adresseja 7, — 

Inkeriläisten Viesti vuo- 
deksi 1973 olisi syytä tila- 
ta. Hinta 8, — 

Hinnat kruunuissa vallit- 
sevan kurssin mukaan. 

Pääasiamiehet: 

Ruotsissa Armas Paakkonen 
Suomessa Hannu Vironmäki 

osoitteet sivulla 2. 





inkeriläisten viesti 

OSOITEOSASTO 
c/o A. TUOHIMÄKI 
SALLATUNTURINTIE 2 C 26 
D0970 HELSINKI 97 
puh. 323 628 

MUUTATTEKO? 


1 




KIINNITTÄKÄÄ TÄHÄN OSOI- 
TE VIIMEKSI SAAMASTANNE 
INKERILÄISTEN VIESTISTÄ 
KIRJOITTAKAA ALLE UUSI 
OSOITTEENNE JA POSTITTA- 
KAA MEILLE ENSI TILASSA 












NIMI 






UUSI LÄHIOSOITE 






UUSI POSTITOIMIPAIKKA 





Väinö 
Pietari Oy 



Munkkiniemen puistotie 2 A 10 
Helsinki 33. 
Puh. 487 619 



Saariston Kirjapaino Oy, Espoo 1973